Terapiapäivä. Puhua pälpätän taas työasioista. Tänään on harjoituspäivä, joten seuraavaksi saan olla ihan hiljaa ja sulkea silmät. Mielikuvaharjoituksessa kuvittelen itseni lapsena, siis ikään kuin toisena henkilönä, jossain turvallisessa paikassa. Näen 12-vuotiaan minäni mummolassa, joko piirtämässä tai kirjoittamassa. Paperi on tyhjä. Kun hän (tai siis minä) huomaa minut, hän on hämmentynyt.

Minun pitäisi piirtää tai kirjoittaa paperille, mutta pääni lyö tyhjää. ”Raapusta mitä vain”. En osaa. En pysty. Minut valtaa suunnaton ahdistus. Muistan, kuinka halusin osata piirtää yhtä hyvin kuin veljeni, mutta tuntui etten osaa mitään. Edelleen tuntuu, että olen maailman huonoin piirtämään. Musiikissa sama homma. Jostain syystä huono itsetunto ei ole ulottunut kirjoittamiseen. Siinä tiedän olevani hyvä. Tai jopa erinomainen.

Työpäivä sujuu hyvin, kuten eilenkin. Nyt on ollut enimmäkseen positiivinen fiilis.

Loppuun vielä päivän VOS-graafi (app testissä):