Päivä on liian pitkä. Aivan liian pitkä. Unilla piti olla jo ajat sitten. Työpäivän jälkeen omistajien palis ja loppu on historiaa. Olen tämän päivän osalta maaliviivalla. Tai itseasiassa sen ylittäneenä, kaikkeni antaneena.
Paljon olisi sanottavaa, vaan ei ole energiaa. Tytär papattaa ovensuussa kotiin tultuani, vaikka nukkumaan pitäisi olla menossa. Näen hänet kolmevuotiaana. Suloista. Yllätyshalaus väliin ja sanomaan pojallekin vielä hyvää yötä.
Huomenna uusiksi.
Aika perus tiistai. Työpäivä sujuu hienosti. En osaa kirjoittaa mitään järkevää. Ajatukset ovat täsmälleen samat kuin vuosi sitten tiistaina:
Silmäluomet painuvat kiinni. On vasta tiistai, mutta tuntuu kuin olisin käynyt läpi toisen maailmansodan. Ehkä se on tämä pimeys, vuodenaika ja työpäiviin sisältyvä intensiivinen aivolohkon käyttöaste.
Arjessa on vielä kiireen tuntua, mutta onneksi pian aletaan rauhoittumaan joulun viettoon.
Herääminen 6:20 onnistuu, kun joudun nousemaan pystyyn sammuttaakseni herätyskellon. Riennän heti ulos lenkille. Pimeässä ja kylmässä on mälsää juosta, mutta tunnen kuinka energia virtaa väsyneeseen kehooni. 8:20 saan pahan paniikkikohtauksen. Ei siitä tai sen taustoista tämän enempää, en halua palata sinne. Tilanne menee ohi ja ehdin töihinkin ajoissa.
Työpäivä on vilkas, kuten maanantait yleensä. Tehtävä toisensa jälkeen tulee valmiiksi. Yht’äkkiä kello on jo kuusi illalla, mitä ihmettä? Olen ollut äärimmäisen tehokas. Uuden version saavat air-light, air-blocks, devpackages ja macos-lemp-setup.
Kotona rojahdan suoraan pötkölleen. Vaimo on ostanut suklaata. Glögiä kaveriksi. Tämä päivä alkaa olla pikkuhiljaa tässä…
Päivän epistola:
Kiva päivä.
Nukun yhdeksän tuntia ja kaksi minuuttia. Health Maten Sleep Score näyttää 95/100. Tuskin koskaan on ollut unet noin vihreällä. Nukahtaminen 00:54, herääminen 9:56. Varmaan jopa aika lähellä luonnollista unirytmiäni.
Aamu alkaa hyvällä fiiliksellä, mutta fiilis romuttuu pian. Hieman turbulenssia myötäelämisessä, mutta asiat saadaan onneksi puhuttua läpi. Ei mitään henkilökohtaista, vaikka siltä se usein tuntuukin. Kaikilla meillä on demonimme, ne pitää vaan kohdata.
Eniten harmittaa omista lenkkitavoitteista lipsuminen, sillä tänään on sama fiilis kuin torstaina. Vaikka unet ovat tärkeää, tunnen heränneeni taas liian myöhään lauantaihin. Pojan kaverilla on synttärit yhdeltätoista, eli pientä kävelyä tulee samalla harrastettua. Matkalla tulee mieleen, että olisin voinut laittaa lenkkivaatteet ja lähteä tästä suoraan juoksulenkille. Sinne meni taas aikaikkuna.
Kotona huomaan, että sauna on kuumana. En viitsi tuhlata sähköä ja lähteä nyt lenkille. Kello on jo kohta kaksitoista, tyhjällä vatsalla heikottaisi. Siispä, otan jääkaapista kylmän juoman ja painun saunaan.
Mietin vieläkin sitä lenkkiä. Saunan jälkeen märällä tukalla pakkaseen? Sitten muistan, että lenkkivaatteet ovat jääneet pyykkikoneeseen. Märillä vaatteilla, tyhjällä vatsalla ja märillä hiuksilla pakkaseen juoksemaan? Nyt on kyllä kaikki tähtien asennot kohdillaan…
Puren hammasta ja madallan tehtävälistani viikkotavoitteisiin ”Vähintään 4 juoksulenkkiä viikossa” muotoon ”Vähintään 4 juoksu- tai kävelylenkkiä viikossa”. Tällä viikolla menee juuri ja juuri täyteen, jos hyötyliikunta lasketaan.
Miksiköhän en pidä kävelyä minään? Jotenkin tuntuu, että se ei ole edes liikuntaa, kun sitä harrastaa joka päivä ihan ohimennenkin.
Tämän kirjoittamisen keskeytti bugi, jonka kanssa jäin jumiin. Lokikirjan CPT:n arkiston jälkimmäiset sivut heittävät 404. Jokin tässä on pielessä. Pirun säännölliset lausekkeet.
Täytyy syödä. Tänään en halua ottaa pulttia enää mistään. Pakko päästä rentoutumaan. Ehkä pelit kohta tulille. Tai jotain ihan muuta.
1 2 3 … 6 vanhempia →