Herään tärinään. Kuurosokean vaimoni voimakkaalla värinätoiminnolla toimiva herätyskello säikäyttää tällä kertaa lievästi. Nukahdan saman tien uudestaan, mutta tyyneyttä ei kestä kauaa, kun tärinälaitteen torkkutoiminto tärähtää päälle. Vaimo on noussut sängystä, enkä tietenkään unenpöppörössä löydä koko vehjettä mistään sängyn uumenista. Makaan tonnin seteli -ilme kasvoillani ja viestitän rouvalle:

Olisi pitänyt uskoa täristintä ja nousta ylös, sillä seuraavan kerran silmät avattuani olen autuaan myöhässä. Yhdeksältä alkaisi palaveri ja sitä ennen pitäisi käydä suihkussa, pestä hampaat, ottaa vitamiinit, pukea päälle, syödä aamupala. Joudun skippaamaan lenkin ja aamupalan. Jollakin ilveellä ehdin R-kioskin kautta tasaksi pajalle. Kolmioleipää ja kahvia naamariin neukkarissa ja päivää käyntiin…

Kellon viisarit vilistävät nopeasti. Päivä vaihtuu iltaan, työntekijät lähtevät kotiinsa. Jään Timin kanssa toimistolle, koska tänään on kuukauden toinen tiistai, eli palvelinten kuukausittainen huoltoikkuna.

Saamme rutiinipäivitykset valmiiksi noin tunnissa, mutta päätämme kuitenkin vielä lähteä selvittelemään optimointiasioita. Olemme varanneet aikaa enemmän kuin viimeksi ja vaikka jo väsyttää, into kokeilla uutta on liian kova. Cloudflaren CDN osoittautuu nerokkaaksi keksinnöksi.

Koko aamupäivän olo on ollut väsymykseltään ahdistava, mutta iltaa kohden aikaan saamisen taika on kääntänyt fiiliksen positiivisen puolelle. Tästä tekemisen paljoudesta on seurannut ikävänlainen univajeen kierre, enkä muista enää milloin viimeksi olen nukkunut hyvin… Pelkkä väsymys aiheuttaa itsessään ahdistusta, mutta itsensä kiireisenä pitäminen lievittää sitä. Pitäisi silti välillä pystyä rentoutumaankin välissä. Nyt se on ollut vaikeaa.

Pääsen kotiin kymmenen aikaan. Päätän, että en enää avaa tietokonetta, vaikka kovasti houkuttelisi jatkaa koodailua. Eiköhän sitä huomenna taas kerkiä.

Kasvien kastelu, lamppujen asennus käytävään, äänikirjan kuuntelua ja pyykkien kuivumaan laittamista… Vapaa-aikaa ei juuri jää, kun kello on jo 23:53. Ehkä silti laitan vielä jonkin sarjan pyörimään.

Nyt on aivan liikaa tekemistä ja vauhtia. Hengittäminen unohtuu. Ensi viikon syysloma tulee tarpeeseen.

Herään maanantaiaamuun kahdeksan tunnin ja kahden minuutin nukkumisen jälkeen. Olo on silti kuin haudasta nousseella. Silmät eivät meinaa aueta millään. Pää on sumussa. Pakko on jaksaa, sillä maanantai on kiva päivä. Vai onko?

Jalkasärkyä eilisestä puolimaratonista. Mutta silleen hyvällä tavalla. Kävelen silti toimistolle ja olen sharppina paikalla. On aika aloittaa viikko liiketoimintapalaverilla.

Päivä menee pitkälti dude.fi-julkaisun valmistelussa ja viimeistelyssä, mutta saan kuin saankin kaiken deployattua tuotantoon ja toimimaan kuten haluan. Kylläpä tuli hyvä! Saa olla iloinen…

…tai niinhän sitä luulisi. Kotimatkalla pläräilen vielä mobiiliversiota ja spottaan heti useamman bugin. Laitan ne ylös.

Lähdemme vaimon kanssa ostamaan puuttuvia kattolamppuja. Koko matkan mietin, miten parantelen sivustoa. Kotiin tultuamme laitan laatikot keittiöön ja siirryn heti koneelle koodaamaan JavaScriptiä.

Kello on 22:50. En ole syönyt mitään lounaan jälkeen. Silmiä särkee ja päässä heittää. Tortilla-ainekset esiin ja kasaamaan meksikolaista lättyä.

Hitto miten hullu päivä.

Huomenna rauhoitun.

Kymmenen kuukautta se kesti. Siis puhelimeni, satunnaista pudottelua tavalliselle lattialle. Ei se siitä yleensä miksikään menekään. Nyt olen kuitenkin laittanut puhelimen lenkkihousujeni taskuun, siihen taskuun, josta on vetoketju rikki. Istahtaessani tietokonetuolilleni, puhelin valahtaa taskun läpi suoraan tuolin metalliseen osaan. Osuma aiheuttaa takalasiin noin kuuden senttimetrin pituisen, yhden viivan särön. Käteni tärisevät. Saan saman tien paniikkikohtauksen.

Miksi en ajatellut puhelinta taskuuni laittaessa? Miksi tämä tapahtui? Silmät vetisten menen vaimon puheille. Häntä asia hieman huvittaa, en välitä. Tiedostan itsekin, että ei ole ihan normaalia reagoida näin, mutta en mahda sille mitään. Minun on vaikea rauhoittua. Vaimo toteaa, että ”Roni on rikki”, kuten puhelinkin, viitaten elokuvaan.

On hämmentävää, että psykeeni menee palasiksi tällaisena hetkenä. Minun on vaikea sietää epätäydellisyyttä itselleni rakkaissa asioissa, kuten älypuhelimessa. Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka voivat elää rikkinäisen puhelimen kanssa. Eihän sillä mitään väliä pitäisi olla, jos se ei häriitse ja puhelin toimii. Mutta minua häiritsee pienetkin naarmut. Viimeksi huollatin puhelimen takakuoren, kun siihen tuli särö tammikuussa. Viimeistelyt sain puhelimeen vasta helmikuussa.

Ratkaisukeskeisenä ihmisenä haluan tilanteeseen heti jonkin ratkaisun. Minulla on nyt tasan neljä vaihtoehtoa:

1. Huollattaa puhelin
2. Ostaa uusi puhelin
3. Hommata takakuori
4. Hyväksyä asia ja elää pienen särön kanssa

Vaihtoehto 1: Hintaa tulisi taas jonkin verran, viimeksi 159 euroa. Viimeksi vaati neljä käyntikertaa, koska sopivia aikoja ja varaosaa ei meinannut olla. En millään jaksaisi taas rampata Fonumilla Sepässä, varsinkin nyt kun särö on sellainen, joka ei tunnu eikä näy puhelinta käyttäessä. Särö ei tunnu sormella, vaan ainoastaan kynnellä. Se on hyvin hienostunut särö. Homma maksaisi jonkin verran rahassa, mutta myös ajassa.

Vaihtoehto 2: Uusi puhelin ei ole todellinen vaihtoehto, sillä tämä OnePlus 8T on ostettu 17.8.2021, eli se on reilun vuoden vanhal Hintaa puhelimella on 521,92 €. Minulla on ollut tapana ostaa uusi puhelin vasta sitten kun se alkaa näyttää hidastumisen merkkejä. Tällä puhelimella pärjää vielä vuoden pari helposti.

Vaihtoehto 3: Olen testannut erilaisia takakuoria, mutta minusta ne tekevät kaikki puhelimesta ison ja kömpelön. Sitä paitsi, tiedän silti, että naarmu on kuoren alla. Ehkä hommaan takakuoren esteettisistä syistä, mutta on vaikea löytää hyvää.

Vaihtoehto 4: Asian hyväksyminen tuntuu nyt parhaalta vaihtoehdolta. Kun naarmun hyväksyy, se on myös helpompi unohtaa. Mikään elämässä ei ole pysyvää, puhelimia tulee ja menee.

Harjoittelen vaihtoehtoa 4. Nyt lähden pitkälle lenkille.

Litkin Batterya. Olen nukkunut edellisten kahden yön aikana noin yhdeksän tuntia. En jostain syystä osaa oikein nukkua hotellissa ja siitä syystä niska on jumissa. Päivän mittainen työreissu Helsinkiin on silti ihan ”wörtti”, kuten nykynuorisolaiset sanoo. Tulee juteltua Timin kanssa bisneksistä iltakahteen asti.

Junan saapuessa Jyväskylään sataa kaatamalla. Vesi valuu junan ikkunoita pitkin niin, ettei vesimassan läpi näe maisemia. Jyväskylässä sade kuitenkin loppuu ja aurinko tulee esiin. En silti lähde lenkille. Tällä viikolla lenkkejä on kasassa kolme, mutta askelia on kertynyt joka päivä kymmenen ja kahdentuhannen askeleen välimaastoon. Huomenna juoksen sitten vähän pidempään, jos jalka antaa myöden.

Tänään on mättöpäivä. Irtokarkkia ja limpparia. Overwatch 2 toimii. Tässä vielä torstainen potg:

Tiltissä. Energiaa ei ole johtuen eilisestä. Palaan huomenna asiaan.