Ensimmäinen yö muualla. Nukun kehnosti, mutta riittävästi. Aamukupponen brasilialaista kahvia helpottaa. Iltapäivällä kävelylle pojan kanssa. Ostamme kasan karkkia. Tänään emme tee mitään ihmeellistä, vasta huomenna retkeily.
Nyt rennosti. Olen lomalla. Työasiat haihtuvat pikkuhiljaa pois mielestä.
Syysloman ensimmäinen päivä. On jotenkin vaikea irtautua töistä, jos ei muuten niin ajatuksissa vielä pyörivät. Mutta niin se on aina. Olen niin työkeskeinen ihminen. Enemmän se on kuin työ. Sitä on mukava tehdä. On hankala vältellä asiaa, jota on mukava tehdä. Mutta nyt yritän.
Herään jo kahdeksalta, mutta päätän jatkaa hetken unia. Tuo hetki muuttuu tunneiksi ja huomaan seuraavan kerran havahtuvani, kun kello on yksitoista. Taas minulle käy näin. No, unen tarve on otettava tosissaan. Silloin kun väsyttää, nukutaan. Ei siitä haittaakaan ole.
Iltapäivällä suuntaamme linja-autolla kohti Karstulaa Manun kanssa. Tarkoitus on lähteä äitini luokse viettämään syyslomaa pikkukylän rauhaan. Onnibus on täynnä, emmekä saa pojan kanssa edes viereisiä paikkoja. Puolentoistatunnin matka menee nopeasti, mutta pimeä yläkerta ja ihmispaljouden aiheuttama lievä ahdistus aiheuttavat valtavaa väsymystä.
Loppuilta menee syödessä ja höpötellessä. Sen verran harvoin tulee nähtyä äitiä, että puheenaiheet vievät mennessään. Eipä se haittaa, vaikka en pidäkään siitä tunteesta mikä tulee puheripulin jälkeen. Iskee papatia, kuten kavereiden kesken sanotaan. Kun muistaisi hengittää välissä, ettei ala huippaamaan.
Saapi nähdä miten uni tulee silmään vieraassa paikassa, etenkin kun mukana ei ole Duqem-terveystyyny. Yleensä otan tyynyn mukaan kaikkialle, mutta nyt se unohtui.
Eipä sitten muuta kuin hyvää yötä.
Aamu on kaunis. Unta alla viisi tuntia, neljäkymmentäkahdeksan minuuttia. Saa luvan riittää. Vaimon kanssa aamukäppäilyt. Ihailen valonsäteitä, rantaa ja punaisia lehtiä. Aamupakkanen nipistää korvanlehtiä. En anna sen haitata.
Viritän töihin unix-version USA Tor + SOCKS5 + Pandora-clientistä. Morning Classic Rock soimaan. Kymmeneltä palaveriin. Koodia. Proikkarointia. Aspaa. Sähköposteja. Töitä. Myyntiä. Kaikenlaista. Hyviä juttuja.
Kello on yht’äkkiä kuusi ja toimisto pimenee. Viimeiset aspavastaukset, ovet säppiin ja syyslomalle.
Pyydän Synsamia hieman oikomaan silmälasien sankoja, jotka ovat painaneet korvan takaa ikävästi pitkin päivää. Omalla vastuulla, kuulemma. Kysyn, saanko itse kuumaa ilmaa taivuttamiseen. Se onnistuu. Saan ehkä vähän taivutetttuakin, vaikka noviisi olenkin.
Kotona bussiliput Karstulaan. Sitten vähän säätöä. Sama Tor + SOCKS5-setti Windows-koneelle, jotta saan iltajazzit soimaan:
Selkokielellä sanottuna tämä viritelmä kierrättää liikenteen Tor-verkon jenkkipalvelimien kautta, jolloin saan pääsyn Pandora-musiikkipalveluun, vaikka se on Yhdysvaltojen ulkopuolella blokattu. Pidän Pandorasta, joka soittaa ihan kaikkea musiikkia pelkän hakusanan perusteella.
Monesti en jaksa miettiä ”mitähän sitä taas kuuntelisi”, jolloin Spotifyn soittolistakohtainen tarjonta kyllästyttää. Joutuu aina etsimään mieluisen soittolistan, jossa on riittävä määrä biisejä. Yleensä soittolistalta löytyy jotain mitä ei halua kuunnella tai kappaleita on liian vähän, jotka alkavat toistamaan itseään parin tunnin päästä.
Haluan vain toistaa shufflella jotain uutta, kaikkea maailman musiikkia ilman mitään rajoituksia. Tämä onnistuu Pandoralla, joka myös oppii kuuntelutottumukset ja tarjoilee aina uutta kuunneltavaa.
Musiikin kuuntelu on jäänyt viime aikoina toisaalta todella vähälle. Kolmekymppisenä nautin hiljaisuudesta. Nuorempana soi musiikki aina. Enää en jaksa. Töissä on taustamusiikki ja iltaisin rauhoitun joskus musiikin avulla. Mutta mieluummin soitan itse tai istun kokonaan hiljaisuudessa.
Työkaverit kysyivät mitäs syyslomalla? Vastasin, että en tiedä, mutta ei ainakaan töitä.
En saa itseäni ylös aamulla. Ei vain onnistu. Torkun, kun pitäisi jo nousta. Olen siksi myöhässä rutiinieni jokaisessa vaiheessa. Tarkoitus on lähteä vaimon kanssa aamukävelylle kahdeksalta, mutta syön aamujogurttia vielä kellon ollessa 8:15. Käppäilemme sitten hieman lyhyemmän lenkin, jotta ehdin yhdeksäksi töihin. Mukavaa silti.
Jalan lepuutusprojekti sujuu hyvin. Portaissa hieman vihloo. Jännittää tokeneeko penikat tästä ollenkaan. Toivotaan, että pääsen taas ensi viikolla juoksemaan.
Työpäivä on täynnä kaikenlaista tekemistä. Toimistolla on rauhallista, olemme kolmestaan. Loput yhä etänä tai syyslomalla. Mukavaa näin.
Kotiin tullessa koukkaan Hannikaisenkadun kautta, jotta saan 10 000 askelta täyteen. Postin kautta kotiin. Uudet silmälasit saapuvat vihdoin.
Näihin paksuihin kehyksiin on totutteleminen, sillä olen viimeiset kaksi vuotta käyttänyt mitättömän ohuita. Pidän silti siitä, miltä nämä näyttävät. Kehykset ovat enimmäkseen puuta ja ovat paljon tukevammat kuin aikaisemmat. Tykkään kovasti.
Zenniltä hintaa tuli linsseineen, postareineen ja tulleineen noin 80 euroa. Ei paha. Kävin aiemmin Synsamilla katsomassa vastaavia ei-puisia Tom Fordilta, hinta 450 euroa ilman linssejä. Ei jatkoon.
Huomenna viimeinen työpäivä ja sitten syyslomalle äitini luokse Karstulaan. Sitä ennen vielä kovaa ajoa.
Puolet porukasta on syyslomilla edelleen, toimistolla on hiljaista. Maanantaiaamu tuntuu juuri siltä kuin odottaa saattaa, maanantaiaamulta. Silmiä ei meinaa saada auki millään. Missaan aamulenkin.
Työpäivä menee nopeasti. Jään vielä viiden jälkeen tyhjentelemään loputonta tehtävälistaa. Viimeisenä lähtijänä hoidan myös viherkasvit ja kahvikoneen puhdistusoperaation. Portaita noustessa jalkaa särkee, joten teen pari pikatestiä. Ei, ei se vasen jalka kestä vieläkään yhdellä jalalla seisomista tai hyppimistä. Pakko kai uskoa että penikkatauti tai jonkin sortin rasitusvamma. Nyt kyllä kuuntelen kehoani.
Lähden kävelylenkille. Päätän kävellä niin pitkään, että tulee 10 000 askelta täyteen. Tunnin ja noin viisi kilometriä se ottaa. Eipä haittaa, vaikka kuulokkeetkin unohtuivat kotiin.
Olen jostain syystä jatkanut syöpäkirjallisuuden lukemista, vuorossa Alisan tarina. Ehkä tämä on osa koko Memento mori -prosessiani.
Elämä on parantumaton syöpä, jonka elinajanodote on tuntematon. Elämä on tappava tauti, josta ei selviä hengissä kukaan. Meille kaikille on annettu elinaika, eikä sen pitäisi tulla yllätyksenä. Tätä ajatusta yritän sulattaa päivä päivältä enemmän, sillä vain sen kautta opin keskittymään elämään, enkä kuolemaan. Täytyy sanoa, että tämän päivittäisen treenin myötä en enää pelkää kuolemaa niin paljon.
People can become so obsessed with beating death that they ruin their lives.
Dr. Stanton
Mike Flanagan on lemppariohjaajiani, olen ahminut hänen kaikki kauhuleffansa ja -sarjansa. Hänen uusimpansa, The Midnight Club pyörii aihepiiriltään kuoleman ja syövän ympärillä. Kauhun ja jännityksen ystäville, suosittelen lämpimästi. Löytyy Netflixistä.
Dying is a very shitty reason not to live.
Kevin
No niin. En tiedä miksi ajatukset päätyivät taas tähän aiheeseen. Kello on 20:52, enkä ole edes tehnyt iltaruokaani. Vielä on kodin kasvitkin hoitamatta.
Perus maanantai.
← uudempia 1 2 3 4 5 … 7 vanhempia →