Tänään taivun vain ranskalaisiin viivoihin, koska kirjoitin isomman kirjoituksen illalla.
Lue päivän pääteksti:
Sekava fiilis. Pääni jotenkin hakee jotain selkeyttä tähän hommaan, sitä saamatta. Päivä on kaunis. Sankka noin viikon kestänyt sumuverho on väistynyt ja aurinko paistaa. Talviaika on täällä ja kelloja on käännetty tunti taaksepäin. Ilmankos tuntuu siltä, että on niin aikaisin hereillä.
Kymmenen maissa kierrämme järven Juhan kanssa. Klassinen Wozniak & Jobs -juttelutuokio liiketoiminnasta ja elämästä. Aina virkistävää.
Nyt on Halloween-viikonloppu. En minä noista amerikkalaisista kotkotuksista yleensä välitä, paitsi korkeintaan leffojen osalta. Taisi jäädä tämän vuoden Halloween-leffamaratoni pitämättä. En tiedä onko fiilistä edes. Jotenkin lattea ja outo fiilis? Ahdistaa hieman, mutta ei liikaa. Enkä oikein taas tiedä mikä ahdistaa.
Maalaushommat on tehty. Iso urakka takana. Hyvät yöunet alla. Minkään ei pitäisi olla pielessä. Overwatch 2 ei oikein nyt lähde tänään. Vaikka pidän pelistä, myönnän sen puutteet.
Melankolia iskee.
Otan kahvia kerätäkseni ajatukset. Pandoran Relaxation Radio soimaan. Eiköhän tämä tästä.
Seinissä on nyt maalia ja reiät ovat piilossa. Seitsemän seinää, kuusi tuntia. Iso kiitos tyttärelle ja veljelle, jotka auttoivat homman maaliin (heh, näitkö mitä tein?).
Olen stressannut ja ahdistunut tästä urakasta jo pitkään. Vakiomaalarikaverimme jostain syystä ei tullutkaan maalaamaan, joten päätimme hoitaa homman omin voimin. Hyvinhän tuo meni.
Nyt ei ole voimia kirjoitella pidemmästi. Se oli sellainen lauantai se.
Sähköhammasharjani sanoo itsensä irti. Sen moottori on reistaillut jo aiemmin, mutta nyt se pysähtyy lopullisesti. Lenkillä jalat tuntuvat jälleen tönköltä. Asfaltilla juokseminen ei oikein nyt toimi. Juoksen silti viisi ja puoli kilometriä vielä aika keskivertoajalla, vaikka kuvittelen vain hölkänneeni. Suihku ja aamupala venähtää ja myöhästyn hieman yhdeksästä, toisaalta yrittäjänä voi välillä ottaa tietynlaisia vapauksia, kun ei ole mitään sovittua aamusta.
Päivä on omituinen muutenkin. Alkuperäisen suunnitelman blokkaa aina jokin toinen hoidettava asia. Eipä tule koodattua tänäänkään juurikaan. Eipä se toisaalta haittaakaan. Olen monen roolin mies ja osaani jokseekin tyytyväinen. Rooleja voisi varmaan kuitenkin järkeistää tulevaisuudessa. Ehkä minun ei enää tarvitse koodata niin paljon.
Kolmen aikaan kaikilla on kiire baariin. Minä jään hoitamaan pari työjuttua ja karkaan irtokarkkistoksille. Fiilis on jotenkin todella matala. Ehkä se on tämä jämäviikko ja kaaoksen tuntu näiden parin päivän ajan. Olen hyvin levännyt syysloman jälkeen, mutta parin päivän työviikko tuntuu siltä, ettei ehdi saada mitään aikaiseksi, vaikka juna puksuttaa eteenpäin ihan normaalisti. Ehkä tämä viikko on vain otettava tällaisena, eikä miettiä asioita liikaa.
Kotona pistän heti Overwatchit tulille. Pelaan muutaman tunnin menestyksekkäästi, sitten kyllästyn.
Kääpiösitrus tekee kuolemaa. Se tarvitsisi talvehtimisen aikaan tilan, jossa olisi 5-15 celsiusta lämmintä. Meillä ei ole kellaria, ullakkoa tai kylmiötä. Voi olla, että kasvi kuolee tuohon. Harmillista.
Viikonloppuna odottaa seinien maalausurakka. En saanut ammattilaista apuun, mutta hoituneehan tuo meiltäkin. Veljen pyysin apuun. Ahdistaa etukäteen koko urakka, mutta ainakin säästyy rahaa. Eiköhän se hyvin mene.
Nyt en mieti enempää. Iskee pian huolet ja murheet. Leffa pyörimään.
Herään hyvissä ajoin ennen kellon herätystä 5:30. Näköjään olen innoissani. Loma on ohi ja viikon ensimmäinen työpäivä on tänään. Lähden kuuden jälkeen juoksulenkille. Aamu on säkkipimeä, mutta ei sentään ole kylmä. Tällainen muutaman asteen sateinen keli toimii tavallaan aivan hyvin lenkillä. Juokseminen ei kuitenkaan suju ihan niin hyvin kuin on tarkoitus, päinvastoin, se on katastrofi. Jalat kipeytyvät heti alkuun, etenkin vasen jalka. Noin kolmen kilometrin vaivalloisen hölkän jälkeen joudun vaihtamaan kävelyyn. Ei sitä väkisin viitsi runnoa läpi.
Kävelykin menee kinkkaamiseksi. Jotenkin jalka ei ota askelta nyt ollenkaan, ei kertakaikkiaan. Ja minä kun luulin, että kaikki on viikon tauon jälkeen ihan OK. Maanantaista keskiviikkoon ei mitään ongelmia tai merkkejä ongelmista. Hyvin meni tiistainakin kymmenen kilometriä, nyt ei edes paria kunnolla. Mitähän ihmettä?
Lähden pojan kanssa samaa matkaa koululle ja siitä poikkean Espresso Houseen. Juuri ennen kahvilaan astuessani eteeni tulee jonottamaan koko Suomi. Ensin olen ajoissa, mutta sitten yht’äkkiä myöhässä. Otan takeaway-kahvin, pistän töpinäksi ja riennän terapiaan.
Terapiasessio syyslomatauon jälkeen on rönsyilevä ja sekava, tai siltä se ainakin tuntuu. En oikein osaa kertoa yhtä asiaa ja jutut poukkoilevat kauas menneisyyteen, kun pitäisi ehkä keskittyä lähiviikkojen tapahtumiin. No, ei se ole niin justiinsa. Tunnin puhumisen jälkeen meditatiivinen sessio. Rentoutusbiisi muistuttaa isälleni tekemääni ambient-kappaletta:
Tästä tulee mieleen, että voisi ehkä tehdä joskus ambient-levyn, jonka nimi olisi ”Relaxation Tape”. Ehkä toteutan tämän idean oikeasti joskus. En ota stressiä kuitenkaan tästäkään.
Kymmenen pintaan vihdoin toimistolle. Tuntuu olevan äksöniä. Molemmat neuvottelutilat on varattu ja jokainen on työn touhussa. Alan perkaamaan loputonta tehtävälistaani. Pian on lounasaika. Sitten neukkariin. Ja taas istutaan, toista palaveria putkeen. Lopulta on päivä ohi. Mihin aika katosi?
Töiden jälkeen afterit lässähtävät, kun baari onkin kiinni. Mitä ihmettä? Kummallista, kun kyltti ovella sanoo ihan muuta. Ei sitten. Porukka hajaantuu koteihinsa. Ehkä joku toinen päivä.
Kotona näpytän vielä hetken tietokonetta, mutta sitten muistan, että olen unohtanut ostaa melatoniinit kotiin tullessa. EI muuta kuin takaisin ulos sateeseen. Aion kokeilla iltaisin melatoniinin nappaamista, minulla kun on tunnetusti hieman viiveellinen sisäinen rytmi. En haluaisi valvoa myöhään ja olla aamuisin väsynyt, kun kuitenkin arkisin seitsemältä pitää olla jo menossa.
Veera tulee lopulta kotiin. Halaamme pitkään. On ollut ikävä. Saan maustettuja kahvupapuja tuliaiseksi. Laitan pizzat tilaukseen huolimatta siitä, että päivällä mässäilin calzonen Kebab Housessa lounaaksi. Mutta jotain kivaa tähän iltaan saatava ja etenkin rouvalle, kun urheasti jaksoi monta yötä vieraassa paikassa. Mukavaa, että oma rakkain on taas täällä. Koti ei ole enää aavetalo.
Tänään piti kirjoittaa jotain syvällisempää ja järkevämpää, mutta ei tästä mitään tule. Parempaa onnea huomenna.
1 2 3 … 7 vanhempia →