Herään puoli seitsemältä ja merkitsen ensimmäistä kertaa tapakirjanpitooni, että herään ilman torkkua. Menen kuitenkin hetkeksi pötkölleen ja torkahdan. Ristiriitaista, mutta olen niin ylpeä siitä, että en torkuttanut pidempään ja ehdin vielä hyvin aamulenkillekin, joten pidän ruksin tapakirjanpidossa.

Etäpäivä toimii. On rauhallista tehdä työtä. Tänään on luvassa harvinaista herkkua, nimittäin koodaamista keskeytyksettä. Otan ilon irti.

Neljän jälkeen on aika lähteä Leon Leikkimaahan, sillä lupasin tämän Manun perjantain syntymäpäivillä, kun hän oli silloin pienessä flunssassa. Keskiviikkoiltana porukkaa ei ole liikaa, joten paikka ei ole täysin kaaoksessa ja elo on jopa miellyttävää. Pelaamme pöytäkiekkoa koko perheellä monta kierrosta. Aika käy kuin siivillä.

Vaimo haluaa Gigantista Soda Stream-juomia ja pojalle tulee ostettua vielä yksi myöhäinen syntymäpäivälahja, hellyn kun niin kovasti haluaa Star Wars Dark Trooper + Baby Yoda -figuuria. Star Wars on tie nörtti-isän sydämeen.

Prisman viivakoodilukijalla tuotteet pussiin ostoksia tehdessä, maksu kassalla ja taksilla kotiin. Ei tarvitse käyttää aikaa yhtään enempää kuin tarpeen.

Iltasadun jälkeen lapset simahtavat heti. Kohta simahdan minäkin.

PS. Loop Habit tracker taas käytössä. Paras tapa kirjata tavoitteitaan ja tapojaan ylös.

Herään ilman herätystä kello 5:45. Kuvittelen nukkuneeni pommiin. Ponnahdan sängystä, otan älypuhelimeni kirjahyllyltä ja katson kelloa. Huomaan nousseeni liian aikaisin. Päätän jatkaa ”hetken” unia. Kello herättää seitsemältä, ponnahdan pystyyn, otan puhelimeni kirjahyllyltä. Väsyttää sen verran paljon, että päätän torkkua vielä kymmenen minuuttia. Otan toiset kymmenen minuuttia. ”Kyllä tässä hetken vielä voi pötkötellä, on niin mukavan lämmintä peiton al… zzz…”

Avaan silmäni seuraavan kerran kahdeksan aikaan. Ponnahdan taas pystyyn. Tajuan välittömästi, että en ehtisi enää lenkille. Kuinka kävi taas näin, aivan kuten eilenkin? Nyt ärsyttää. Kikkani ei toiminutkaan. Ehkä se toimii paremmin huomenna.

Työpäivä sujuu hienosti. Saan paljon aikaan ja vähän päälle. Kotona jatkan vielä työntekoa firman sivuston parissa. Hullun hommaa, mutta valmista pitää saada. Ehdin onneksi ottaa pari rundia Ovewatchia ja muitakin on pelaamassa. Ei mene kovin hyvin. Kolme tappiota ja yksi tasapeli. No, joskus näinkin.

Kääpiösitrukseeni on ilmaantunut valkoisia nuppuja. Lueskelen netistä, että talviaikana se kukkii, kesäaikana työntää hedelmää. On 30. elokuuta, mutta luonto tietää: Talviaika on alkanut.

Älyherätys herättää 5:55. Päätän nukkua vielä puoli tuntia. Avaan silmäni kello 7:00. Ei hemmetti, olen nukkunut taas liian pitkään. Luulin nukahtaneeni vain minuutin ajaksi. Aamulenkki on taas jätettävä väliin. Harmittaa tämä torkuttelun kostautuminen. Tästä eteenpäin laitan puhelimen pirisemään vastapäisellä seinällä olevalle kirjahyllylle. Näin minun on noustava seisomaan mikäli haluan herätysäänen pois päältä. Kovat keinot käyttöön. Kommentoin huomenna sitten tehosiko konsti.

En ole koskaan oppinut nauttimaan aamuheräämisistä. Pidän aamuista vasta sen jälkeen kun olen ollut hereillä jo tovin, saanut kahvia, eikä ole kiire minnekään. Mutta yleensä mieliala on alamaissa, on sellainen ”pääsisipä takaisin nukkumaan” -ihmisvihaaja-fiilis. Harvemmin on intoa puhkuva, positiivinen olo. Toisaalta, harvemmin olen myöskään saanut yli seitsemän tuntia unta.

Kahdeksaksi töihin. Myynnin tavoitteita ylös. Sitten viikkopalaveri koko henkilöstön voimin. Lisää palavereita. Kebulounas. Iltapäivällä neljä tuntia kestävä hand-off-palaveri. Tunti asioiden tsekkailua ja aikatauluttamista vielä sen jälkeen kun muut ovat poistuneet pajalta. Pää on pyörällä.

Kotiin tultuani lähden heti juoksemaan metsään. Polkuja riittää ja olo on vapautunut. Työasiat eivät liiku mielessä. Neljätoista kilometriä silkkaa hikeä ja nautintoa. Nautin sammaleen pehmeydestä kengän alla, solisevista puroista, vaihtuvista maisemista, puiden välistä pilkottavista valonsäteistä, järven rannoista… Lenkki tuntuu hyvällä tavalla loputtomalta. Kuin aika olisi pysähtynyt.

Lenkin jälkeen fiilis on ensimmäistä kertaa hyvä tänämaanantaina. Jalkoja särkee, mutta silleen hyvällä tavalla. Suihkun jälkeen pyjamat tuntuu hyvältä päällä. Luen lapsille Velhoa ja Leijonaa. Silmät alkavat itsellänikin lupsattaa.

En ole avannut tänään tietokonetta kotona. Enkä avaa. Nyt hetken pötköttelyä, sitten tästä jo joutaa…

Nukun pitkään. Liian pitkään. Alkaa sataa vettä, joten nukahdan vielä uudestaan ja herään kello 11.

Herätessä on todella huono olo. Nälkä ja päätä särkee. Kaikki arvot alhaalla. Sen siitä saa, kun ei syö illalla juuri mitään. Äkkiä aamupalalle.

Aamiaisen jälkeen otan kahvia ja alan koodaamaan. Näköjään menee koko viikonloppu töissä. Koodi ei oikein kulje. Jostain syystä moti kaukana. Se on harvinaista, kun on kyse ”omasta” sivustosta. Ehkä tästä pitää päätellä, että ei aina voi lähteä kivatkaan asiat? Kukaan ei ole supermies. Tai nainen. Tai siltä väliltä.

Milloinhan ehtisi rentoutua? Alkaa stressi iskemään. Teen kaikkeni, että en stressaisi liikaa.

30 kilometrin viikkolenkkitavoitteesta jää kolme kilometriä vajaaksi. Aivan sama. En halua tänään pingottaa.

Loppuilta toivottavasti rennommin.

Parempi päivä. Aamulla menee vielä vaimon kanssa jutellessa ja lenkki jää väliin. Haluan pysyttäytyä aikataulussa, eli puoli kymmeneltä toimistolle. Tarkoitus on rakentaa loppuun puuttuvia palasia uuden Dude.fi-sivuston osalta. ”Retardia”, kuten Juha sanoisi.

Päivä menee leppoisasti yhtiökumppaneiden kanssa. Lähden juoksulenkille suoraan toimistolta. Kollareissa juokseminen on tukalaa 20 asteen lämmöillä ja hikoilen vaatteeni märäksi. Mistä tätä lämpöä riittää? Saisi piisata jo. Kuuden kilometrin kohdalla täytyy hidastaa, kun päivän lounas-Calzone muistuttelee olemassaolollaan.

Nyt illan aion nauttia. Ehkä pitkästä aikaa Overwatchia.