Nukun täydet seitsemän tuntia, vaikka lämpötila ei laske makuuhuoneessa alle 26 asteen. Aamupala, vettä, toinen lasi vettä. Päätän, että en koodaa tänään yhtä paljon kuin eilen, jolloin en pakkomielteeltäni osannut lopettaa ja koodasin koko päivän, yhteensä noin kaksitoista tuntia putkeen. Välissä söin jotain, kuten lettuja. Juhannusaattoa ei pitänyt viettää koodaten, mutta mikäs siinä kun hauskaa oli. Loppua kohden meinasi mennä tosin stressin puolelle, mutta otin päivän päätteeksi pari peliä Overwatchia.

Lenkki +28 asteen lämpötilassa osoittautuu virheeksi. Vieläkin vatsaan sattuu ja huono olo. Taidan olla pötkölläni Loppupäivän. Väsyttää huomattavasti tämä kuumuus.

Nukun hyvin ja pitkään, kuin tukki. Aamulla nestehukka, äkkiä vettä. Paino on ilahduttavasti taas pudonnut kilon, pitkäänhän se junnasikin 76kg:ssa. Mutta enpä minä tuota enää katsele muuten kuin kuriositeettina, olen koko kevään ollut alle tavoitepainoni 77kg.

Koneelle koodaamaan. On se vaan niin mukavaa. Hieman haikailen jostain järven rannasta ja aaltojen liplatuksesta, mutta sitten muistan, että siellähän on vaan ötököitä ja liian kuuma. Kun lämpötila nousee, ei helteitä pääse kyllä pakoon sisälläkään, mutta ainakaan ei ole paarmoja, mäkäräisiä ja hyttysiä kiusaamassa.

Ei kummoisempia juhannussuunnitelmia, muuta kuin rennosti ottamista. Ajattelin, että juon parit Sun’n Grande Grapefruitit, joka on todella kirpeän greippinen kesäjuoma, tuhat kertaa parempaa kuin mikään lonkero koskaan. Ehkä lettuja ja makkaraa tai jotain sellaista, ihan kotona sisällä. Jos innostuisi, niin illalla voisi käydä kävelemässä tai juoksemassa tai molempia.

Ei stressiä, pelkkää helppoa elämää. Hyvää juhannusta!

Herään kerrankin ilman torkuttamista. Aamurutiinit käynnistyvät autopilotilla. Juoksen viiden kilometrin peruslenkin ja pääsen aika kovaankin vauhtiin, jo alle viisi minuuttia kilometri, ainakin sen yhden kiepin.

Aamupala, ulos ja terapiaan. Olen pari minuuttia ajoissa. Painan ovisummeria, joka vastaa painallukselleen tyypillisellä äänellä. Odotan terapeuttini ääntä ovipuhelimesta tai oven aukeamissignaalia, mutta en kuule kumpaakaan. Ei tapahdu yhtään mitään, eikä ovi aukea. Painan uudelleen. Odotan. Onpa outoa. Odotan pari minuuttia ja painan ovisummeria uudelleen.

Kuluu viisi minuuttia. Kymmenen minuuttia. Ei siellä taida olla ketään. On ensimmäinen kerta, kun näin käy. Tajuan, että minulla ei ole terapeuttini numeroa, koska olemme keskustelleet ainoastaan sähköpostitse. Mietin, olenko oikeassa paikassa oikeana päivänä, mutta kyllä, terapia-aika on aina samaan aikaan, enkä ole itse erehtynyt. Laitan sähköpostia, että olen ovella, mutta se tuntuu tyhmältä. Googletan yrityksen tiedot ja kaivan siellä olevan puhelinnumeron. Soitan numeroon, mutta se soi loputtomiin ilman vastausta.

Päätän lopulta lähteä kävelemään takaisin kotiin 20 minuutin odottelun jälkeen. Laitan matkalla sähköpostia, että mikähän homma. Pyydän myös ilmoittelemaan, jos on jokin este eikä esimerkiksi ensi viikon aika toteudukaan. Mitä jos jotain on sattunut? Toivottavasti tälle on ihan luonnollinen selitys.

Työpäivä menee iloisesti koodatessa etätoimistolla, tällä kertaa pöytäkoneella. En mielelläni tee töitä tällä koneella, koska tämä on varattuna viihdekäyttöön, mutta olen kyllästynyt vanhan Macin jumitteluun. Macbook, josta kerroin eilen on nyt Tampereella. Kuulemma maanantaihin mennessä täällä.

Kello on nyt seitsemän illalla, eikä terapeuttini ole vieläkään vastannut viesteihini. No, en paisuttele asiaa päässäni enempää. Ehkä asia ensi viikon käyntiin mennessä selviää.

Juhannusta varten ei ole kummoisempia suunnitelmia. Haluan olla vain kotona läheisteni parissa.

PS. Fiilis on edelleen ollut 9/10. Toivottavasti hyvä putki jatkuu pitkään.

Monta hyvää asiaa tänään. Mukava työpäivä, aurinkoa, jäätelöä, sadetta. On väsyttänyt, koska meni taas valvomiseksi. Jännästi joka toinen päivä on väsynyt ja energinen, mutta se ei menoa haittaa.

Macbook Pro:ni alkaa vedellä viimeisiään. Tai siis, ei tuo 2019 malli ole koskaan täysillä käynytkään, kirjoitin aiheesta jo vuosi sitten, vaikka ongelma on vaivannut paljon pidempään. Kone ei vain toimi kunnolla, jos on USB-C-porteissa jotain kiinni tai käyttää mitä tahansa resursseja vaativaa sovellusta. Kestämätön tilanne. Neljän tonnin koneen ei pitäisi jäätyillä koskaan.

Aamupäivällä kyllästyn siihen, että en pysty tekemään töitä kunnolla, joten lähden soittelemaan Helsingin Apple-liikkeitä läpi yksittäiskappaleen toivossa. Päädyn Varimportin sivuille ja huomaan 1 kpl M1:stä varastossa. Soitan heti. Turussa on kuulemma ehkä juuri speksieni mukainen (tapissa) kone jemmassa. Sanovat soittavansa takaisin.

Odotan puoli tuntia ja soitan sitten perään, että saivatkohan numeroni talteen. Eivät ole ehtineet vielä saada vahvistusta ja sanovat soittavansa kyllä. Päivä menee menojaan ja iltapäivällä saan puhelun, kone on varattu minulle ja lähetetään pian. Helpotuksen huokaus.

Paljon muutakin hyvää on tiedossa syksylle, mm. kehitystä varallisuustilanteeseen. Jotenkin tuntuu, että kaikki loksahtaa vihdoin paikoilleen joka rintamalla. Ennen kaikkea kaikki (koti, firma, elämä) tuntuu kehittyvän paremmaksi ja paremmaksi. Tänään fiilis on ollut 10/10.

Tämä päivä onkin ollut sitten eilisen vastakohta. Lähes täydellinen päivä. Aloitetaanpas alusta.

Kuten arvata saattaa, olen ajoissa nukkumassa. Nukun katkeamatta puoli seitsemään, jolloin älyherätykseni luulee, että olen kevyessä unessa. Väsyttää kuitenkin vielä. Kuvittelen laittaneeni uuden herätyksen päälle, mutta havahdun hereille kun kello lähenee kahdeksaa. Harmittaa, kun en enää ehdi aamulenkille, sillä yhdeksältä pitäisi olla Holstissa hierottavana.

Mitä yhteistä on Kimi Räikkösellä ja minulla? Meillä molemmilla on sama hieroja. Shamaani ei ole normaali ihminen. Käynnin jälkeen olo on maaginen, maagisempi kuin pitkään aikaan. Hieronta ei ole mikään tavallinen setti, vaan siinä niksautetaan nikamat paikalleen joka kohdasta.

Hieronnan jälkeen olen yhtä hymyä. Päivä sujuu suorastaan loistavasti. Ensimmäistä kertaa kesäkuussa olo tuntuu todella onnelliselta. Töissä sujuu hienosti, eikä mikään ahdista missään kohtaa päivää. Timin kanssa on mukava turista kotiin kävellessä.

Soitan Lotalle, sillä Postiin on vihdoin saapunut basso, johon hän on säästänyt pitkän aikaa. Samalla DB Schenker on kuljettanut Kaffa-tilaukseni Lutakkoon saakka. Olen aiemmin tilannut Kaffasta erän erikoiskahvia ja jotain parempaa decafea. Käyn Postissa tyttären kanssa lunastamassa bassopaketin, autan sen kantamisessa lähikortteliin, josta käännyn Lutakkoa kohti. Tuleepahan askelia, kotiin palattuani yhteensä 12 000.

Kotona lenkkivaatteet niskaan ja polulle paikkaamaan aamun lenkkivajetta näin illasta. Matkaa kertyy kymmenisen kilometriä. Aurinko paistaa mukavasti koko lenkin ajan. Tänään on ollut kaunis päivä.

Pääsen kirjan Staring at the Sun loppuun kymmenessä minuutissa ja joudun hätäiseen valitsemaan seuraavan kirjan, koska en halua jäädä tönöttämään keskelle väylää. Kirjaksi valikoituu astetta ahdistavampi tapaus. Ei onneksi pilaa päivääni, sillä lenkin jälkeen on mainio fiilis.

Olisipa tällaisia päiviä enemmänkin. Nyt uni maittaa. Huomenna onkin sitten keskiviikko. Älä tule paha päivä, tule hyvä päivä.