Herään kerrankin ilman torkuttamista. Aamurutiinit käynnistyvät autopilotilla. Juoksen viiden kilometrin peruslenkin ja pääsen aika kovaankin vauhtiin, jo alle viisi minuuttia kilometri, ainakin sen yhden kiepin.
Aamupala, ulos ja terapiaan. Olen pari minuuttia ajoissa. Painan ovisummeria, joka vastaa painallukselleen tyypillisellä äänellä. Odotan terapeuttini ääntä ovipuhelimesta tai oven aukeamissignaalia, mutta en kuule kumpaakaan. Ei tapahdu yhtään mitään, eikä ovi aukea. Painan uudelleen. Odotan. Onpa outoa. Odotan pari minuuttia ja painan ovisummeria uudelleen.
Kuluu viisi minuuttia. Kymmenen minuuttia. Ei siellä taida olla ketään. On ensimmäinen kerta, kun näin käy. Tajuan, että minulla ei ole terapeuttini numeroa, koska olemme keskustelleet ainoastaan sähköpostitse. Mietin, olenko oikeassa paikassa oikeana päivänä, mutta kyllä, terapia-aika on aina samaan aikaan, enkä ole itse erehtynyt. Laitan sähköpostia, että olen ovella, mutta se tuntuu tyhmältä. Googletan yrityksen tiedot ja kaivan siellä olevan puhelinnumeron. Soitan numeroon, mutta se soi loputtomiin ilman vastausta.
Päätän lopulta lähteä kävelemään takaisin kotiin 20 minuutin odottelun jälkeen. Laitan matkalla sähköpostia, että mikähän homma. Pyydän myös ilmoittelemaan, jos on jokin este eikä esimerkiksi ensi viikon aika toteudukaan. Mitä jos jotain on sattunut? Toivottavasti tälle on ihan luonnollinen selitys.
Työpäivä menee iloisesti koodatessa etätoimistolla, tällä kertaa pöytäkoneella. En mielelläni tee töitä tällä koneella, koska tämä on varattuna viihdekäyttöön, mutta olen kyllästynyt vanhan Macin jumitteluun. Macbook, josta kerroin eilen on nyt Tampereella. Kuulemma maanantaihin mennessä täällä.
Kello on nyt seitsemän illalla, eikä terapeuttini ole vieläkään vastannut viesteihini. No, en paisuttele asiaa päässäni enempää. Ehkä asia ensi viikon käyntiin mennessä selviää.
Juhannusta varten ei ole kummoisempia suunnitelmia. Haluan olla vain kotona läheisteni parissa.
PS. Fiilis on edelleen ollut 9/10. Toivottavasti hyvä putki jatkuu pitkään.