Tämän tekstin alkupätkän olen kirjoittanut jatkolennolla Pariisista Helsinkiin, paikallista Ranskan aikaa 22:03. Aikaerojen, matkustelun, jatkolennon myöhästymisen ja puuttuvan Internet-yhteyden vuoksi saan tekstin valitettavasti vasta maanantain puolella ulos. Se on kuitenkin kirjoitettu sunnuntain puolella, joten siitä syystä merkitsen tekstin sunnuntaille 23:59.

Reissun viimeinen päivä, jossa on luvassa pelkkää matkustelua. Ehkäpä se matkan ikävin osuus. En saa oikein nukuttua ahdistuksen takia. Nousen ylös jo viiden jälkeen ja tepastelen ympyrää. Flunssa ei ole helpottunut, nenä on tukossa. Lisäksi vasen sierain vuotaa ärsyttävästi. Miettiessäni eri skenaarioita, joissa joudun jäämään tahtomattani tuhansien kilometrien päähän kotoani, en voi olla ahdistumatta. Yritän rauhoitella itseäni, mutta tuloksetta.

Kun työkaverit heräävät, huomio kiinnittyy viime hetken pakkailuihin, siivoiluun ja Airbnb-kämpästä poistumiseen. Lähdemme tasokkaaseen aamiaispaikkaan, josta jatkamme apteekkiin. Ostan nenäsumutetta ja ibuprofeiinia lentoa varten. Vaikka sieraimet ovat auenneet jo aamulla, nenäsumute auttaa entistä enemmän. Olen tyytyväinen sierainten aukeamiseen, vaikka nuha vaivaa yhä kurkkua kuivaa ja ärsyttää. Olen luottavaisemmin mielin, että selviän lennoista.

Uber lentokentälle, pikaiset tuliaisten ostot ja koneeseen. Nousussa ei ole mitään ihmeellistä, ei tunnu missään. Pystyn nauttimaan puolitoista tuntia lennosta lähes täysin siemauksin. Nokka ei vuoda liikaa, joten voin hengittää nenän kautta. Olen hieman hermostunut, mutta keskityn äänikirjan kuuntelemiseen. Minulla on mukana myös 750ml vesipullo, josta hörppään aina kun kurkkua kaihertaa.

Matkan aikana on tarjolla juustovoileipää ja erilaista juotavaa. Pyydän leivän lisäksi teetä, joka on yllättävän hyvää ja lempeä kurkulleni. Tee auttaa vointiin heti. Pian lentokone alkaa laskeutumaan. Jostain syystä näillä lennoilla datan seuraaminen reaaliajassa puhelimeni näytöltä rauhoittaa. On mukava tietää korkeus, nopeus ja jäljellä oleva matka reaaliajassa. Katson ensin kuinka numerot pienenevät, mutta sitten tunnen painetta korvissani ja laitan silmät hiljaa kiinni. Jännittää, mutta ei onneksi ainakaan liikaa ahdista. Keskityn hengitykseeni ja pyrin rauhoittamaan itseni.

Paine kasvaa asteittain, mutta ei nouse missään vaiheessa sietämättömäksi. Äänikirjan puhe hiljenee sitä mukaan kun kone laskeutuu alemmaksi. Paine kasvaa entisestään, mutta asettuu hiljalleen pieneksi puristeluksi. Välillä tuntuu ilkeältä, mutta ei onneksi satu. Rauhoitun kun näen maan lähempänä ja lähempänä.

Pariisissa otan vastamelukuulokkeet pois korviltani, mutta tuntuu siltä kuin ne olisivat yhä päässä. Työkavereiden äänet kuulostavat siltä kuin ne tulisivat jostain kaukaa ja omani siltä kuin olisin jättiläinen. Korvani ovat autuaan lukossa. Hieman jännittää jatkolento, mitä jos tällä kertaa sattuu?

Jatkolento on melkein kaksi tuntia myöhässä. Se tarkoittaa sitä, että olemme koti-Suomessa vasta kahden jälkeen yöllä paikallista aikaa. Kun kone lähtee, olen jälleen hieman hermostunut. En ole ehtinyt ostaa lisää vettä mukaan, mutta minulla on patonkipaikasta jäljellä kolajuoma. Se ei ole kofeiiniton. Tämän päivän kofeiinikiintiö on täynnä, mutta menkööt tämän kerran, en jaksa miettiä.

Otan varmuuden vuoksi ibuprofeiinia 800mg mahdollista kipua varten. Nousun jälkeen korvissa naksuu jännästi kun kone kääntyy ja asettaa itsensä. Se ei satu, lähinnä ”kutittaa”. Tuntuu tavallaan hyvältä, vaikka painetta onkin. Aivan kuin korva aukeaisi, mutta ei kuitenkaan. Hiilihappojuoman aiheuttama röyhtäyskin tekee tätä naksahtelua ja helpottaa jostain syystä, en tiedä miksi. Tulomatkalla Finnairilla laskussa Colaa juodessa ei tullut minkäänlaisia korvaoireita, ei ennen, aikana tai jälkeen. En tosin ollut flunssassa, mutta silti. Cola on hyvä lifehack tähän.

Ilmassa ei ole mitään ongelmia korvien kanssa. Saan jälleen juustovoileivän. Kun kysyn teetä, saan eteeni Heinekenin. No, no, I said TEA, please. Ranskalainen stuertti pahoittelee ja ojentaa kuuman teen. Sugar? Vastaan ”No”, niin selkeästi kuin osaan. Stuertti ojentaa sokerin ja jatkaa matkaa…

Äänikirjaa tunti, sitten The Boys pyörimään. Totean, että härski ja brutaali mättö ei oikein ole lentokonekamaa, joten vaihdan Stranger Thingsin neloskauteen. Jossain vaiheessa kyllästyn ja jatkan äänikirjaa. Olemme jo lentäneet pari tuntia ja minua alkaa väsyttämään.

Noin puoli yhden, eli puoli kahden aikaan Helsingin aikaa kone alkaa laskeutumaan. Tunnen tiukentuvaa painetta korvissani. Alan hörppimään Coca Colaa viiden minuutin välein. En tiedä auttaako se tässä vaiheessa. Alan syömään purukumia varmuuden vuoksi.

Paine kasvaa ja välillä korviin sattuu nyt ensimmäistä kertaa. Kipu ei onneksi missään vaiheessa kasva sietämättömän voimakkaaksi, vaan pysyy aisoissa. Näen maata ja pian olemmekin jo Helsingin kamaralla. Selviän hienosti ilman suurempia ongelmia. Korvat ovat jälleen auttamattoman lukossa, mutta eivätköhän ne siitä hiljalleen aukene itsekseen.

Taksilla hotellille ja aika rentoutua. Olen Suomessa. Kaikki on hyvin. Ei ollut paha. Vuotava nenä ainoa, josta oli hieman riesaa, mutta muuten kaikki on mennyt hienosti. Viikon muualla olemisen jälkeen osaa arvostaa taas omaa maataan. On tämä hieno paikka. Kunhan tästä tervehdyn kunnolla, elämä hymyilee taas. Huomenna nokka kohti Jyväskylää. Ei kun siis tänään.