Tänään on Lotan nimipäivä, onnea Lotta! Sattumoisin tytär on toista päivää leirikoulussa. Siispä, minä teen töitä toista päivää etänä kotitoimistolta. Laitoin onnittelut Telegramin välityksellä.
Koska olen saanut alkuviikosta yllättävän hyvin hommia pakettiin, pidän tänään kehityspäivän. Hurahdan koodin imuun. Parantelen asiaa toisensa jälkeen. Kuuden tunnin yhtäjaksoisen koodausputken tuloksena on uudistettu demo, 8.4.0, 8.4.1 ja 8.4.2.
Nyt on nälkä. Onneksi tein päivällä muutaman päivän ruoat.
Rento etäpäivä
Hyvät seitsemän tunnin ja kolmenkymmenen yhden minuutin yöunet, unipisteitä 90/100. Jostain syystä siltikin aamulla aivan armoton väsymys. Torkuttelu on jostain syystä palannut. Puoliunissani suljen herätysvalot ja telkkarin ja jatkan unia, kunnes kymmenen minuutin päästä herään säpsähtäen, että poika myöhästyy kohta koulusta. Vaimoonikin tarttuu tämä herätys ja hän patistaa pojan ylös tajutessaan, että yhdeksältähän se koulu alkaa keskiviikkoisin.
Etäpäivä, joten päätän ottaa aamun rennosti. Lähden lenkille epätyypillisesti vasta kahdeksalta. Sää on surkea, vesi piiskaa naamataulua napakan tuulen saattelemana. Juoksen perus 17min/3km ja palaan sisälle lämpimään, tällä kertaa suoraan aamusaunaan. Parit löylyt otettuani aamupalan laittoon.
Totean, että Espresso Housen kahvi ei ole järin hyvänmakuista, joten kippaan loput viemäriin ja vaihdan pesään yhden annoksen verran Paahtimo Papun Brazil espressoa. Huomattavasti parempi kahvielämys. Juonhan kuitenkin kahvia puhtaasti maun ja rentoutumisen takia.
Pari tuntia töitä. Saankin kaikki valmiiksi ennätysajassa. Riennän psykoterapiaan, toinen tutustumisaika. Taisi löytyä oikea terapeutti. Tunne vahvistuu, kun lähden huoneesta. Minut valtaa voimakas lämmön ja mielenrauhan tunne ja silmiin tulee kyyneleitä. Nyt se löytyi, noin vuoden etsimisen jälkeen.
Kotona totean, että olen tehnyt kaikki päivän työt ja voin ottaa rennosti. Jostain syystä kaupassa käynti unohtuu kokonaan, joten päätämme vaimon kanssa tilata sushit. Välissä tappelen Kobon kanssa, joka jostain syystä kaatuu aina kun avaan Debuggin CSS -kirjan. Alan varmuuskopioimaan e-lukijan sisältöä koneelle täydellisen resetoinnin vuoksi.
Ailahtelevainen sää. Kun aamulla ei voinut olla harmaampaa, iltapäivällä paistaa aurinko. Ehkä se kesä sieltä tulee.
Loppupäivän ajattelin rentoilla. Hyvä fiilis, kun asiat järjestyy.
Tuottavuus 77%
Pitkä työpäivä. Työpajan jälkeen palvelinpäivitykset illalla. Ei ole oikein motia kirjoitella päiväkirjaa tänään, mutta yritetään. Väsymys on kova. Puissa näkyy jo vihreää, eli todennäköisesti allergiaoireetkin jo pian nostavat päätään.
Tänään tuottavuusprosentti on 77%, joka on 8% enemmän kuin eilen. Hyvä päivä siis. Ehdin jopa koodata työpajan jälkeen. En tiedä miten siihen pystyin, sillä olin henkisesti aivan loppu. Sen jälkeen urakoin vielä palvelimilla. Illalla teen RescueTimen xbar-lisäosaan paranteluja, löytyy GitHubista kuten kaikki muutkin tekeleeni.
Kotona haluan aivot nollille, joten kalakeiton jälkeen pelaan neljä peliä putkeen Overwatchia yksinäni random-tiimissä Sigmalla. Voitan jokaisen pelin ja kahdessa pääsen jopa Play of the Gameen.
Kohta menee silmät kiinni väkisin.
Huomenna etä.
Hyvää yötä.
Aamukahvi
Herään puoli seitsemältä. On taas maanantai. Älykotini herättää perinteisesti kevyen unen aikaan sytyttämällä hitaasti talon valot auringonnousuefektillä ja laittamalla television päälle TV1:lle. Aamutelevisiossa on jälleen samat ikuisuusaiheet, Venäjä ja Ukraina. Sentään koronasta ei enää ole hetkeen mainittu sanallakaan. En jaksa kauaa katsella, vaan siirryn kylpyhuoneeseen harjaamaan hampaita. Siitä vaa’alle. Paino on noussut hieman, johtunee viikonlopun mässäilystä.
Lenkillä kuuntelen Diana Gabaldonia. Välillä ajatukseni harhailevat joihinkin työasioihin, mutta menevät ohi yhtä nopeasti kuin ovat tulleet eteen. Aivan kuin pilvet, kuten Murakami kuvaili kirjassaan ”Mistä puhun kun puhun juoksemisesta”.
Lenkin jälkeen aamupala. Laitan Espresso Housen Signature Brew papuja pesään kauhallisen. Kofeiinittomuuspätkä on nyt ohi, sillä kaksi viikkoa on tullut täyteen. Juon ensimmäisen kofeiinillisen kahvini kahteen viikkoon. En huomaa mitään eroa kofeiinittomaan kahvipapuun.
Mietin, että varmaan testailen erilaisia kofeiinillisia kahveja aamukahveina jatkossa ja otan termospulloon litran kofeiinitonta kahvia töihin mukaan. Näin voin juoda myös palavereissa ja töissä kahvia aina kun ”kahvihammasta kolottaa”. Pidän kahvin mausta, en kofeiinista ja sen vaikutuksista. Pienissä määrin kofeiini on kuitenkin varmaan ihan hyvä juttu, joten en sulje sitä kokonaan pois.
Palaveri heti kahdeksalta. Ajatus leikkaa kuin partaveitsi. Saamme myös muut viikkopalaverit hoidettua ennätysajassa ja olemme jo kymmeneltä työhommissa.
Käyn aikaisin lounaalla, koska yhdeksi on riennettävä Seppälääkäreille psykiatrisen lääkärin toiselle vastaanotolle. Täyttelen vastaanotolla kaikenlaiset ahdistuskaavakkeet. ”Kuluneen viikon aikana” tuntuu hölmöltä listailla ahdistusoireita, koska on vasta maanantai. Varmistan, että voin miettiä vähän pidemmältä ajalta.
Palautan laput mieslääkärille, enkä saa minkäänlaista mielipidettä niihin. Lääkäri ei näytä laskevan edes pisteitä yhteen, tai ainakaan hän ei kerro niitä minulle. Hän vain heivaa laput sivuun ja sanoo, että ”eiköhän me sinulle B-lausunto saada aikaiseksi”. En oikein arvosta näiden lekureiden panosta, hyvä että silmiin katsovat. Heidän tehtävänsä on toisaalta kirjata perustelut Kelalle, ja siinäpä se. Torstaina on vuorossa ”oikealle” terapeutille tutustuminen, vaihtoehto numero kaksi. Ehkä se on parempi kuin ensimmäinen.
Kotona jatkan hetken hommia. Töiden jälkeen alan kirjoittamaan blogikirjoitusta. Siihen hurahtaakin pari tuntia ja sen jälkeen on energiat vähissä. Kirjoitan hieman syömisen kustannuksella, päivällinen jäähtyy pöydällä, vaikka on jo iltapala-aika. Tekstin voit lukea tästä.
Kaikin puolin hyvä ja tuottava päivä. RescueTimen tuottavuusprosentti 71%.
Huomenna uusiksi.
Äiti
Äitini on elämäni läheisimpiä ihmisiä ja olen iloinen, että olemme saaneet säilyttää hyvät välit, vaikka kaikenlaista on matkan varrella sattunut ja tapahtunut. En toisaalta edes tiedä miten äitini kanssa joku ei tulisi toimeen, nimittäin hän on maailman mukavimpia ihmisiä, reilu ja rehellinen kaikille, joita hän kohtaa. Ei ole siis mikään ihme, että työssään kaupan kassalla hän on todellinen superstara, tyyppi, josta ihmiset tykkäävät. Ne, jotka eivät tykkää, ovat itse niitä hankalia tyyppejä, koska äidistäni on mahdotonta olla pitämättä.
Äitini on eloisa, älykäs, ikinuori, piristävä, turvallinen, huolehtivainen, touhuileva, aikaansaava, huumorintajuinen ja hauska. Äitini on ihan paras tyyppi.
Olin pienempänä melko ujo ja arka tapaus. Äiti varmisti, että kouluun lähtö onnistuu ja asiat järjestyy. Äidille olen aina pystynyt puhumaan avoimesti ja vapaasti ilman minkäänlaista kitkaa tai estoja. Sekavia masennusaikojani ei lasketa, mutta niissä tukko oli minun päässäni, ei äitin. Äidille pystyin kuitenkin aina juttelemaan silloinkin kun isälleni en osannut. En muista, että äiti olisi koskaan oikeasti suuttunut minulle mistään, vaikka olisin itse tehnyt virheen. Äiti on aina ollut ymmärtäväinen.
Minulla on paljon hyviä lapsuusmuistoja, joissa äiti on keskeisessä roolissa. Äiti ompeli meille aina tarvittaessa pikkuoravateemaiset paidat, maja- ja telttakankaat ja muut rekvisiitat. Kesken kesäisten leikkien äiti huusi takapihalta meidät poikalapset ja naapurin pojat sisälle välipalalle. Äiti teki hyvää perusterveellistä kotiruokaa jälkkäreineen päivineen. Mieleen jäi marjarahka, makaronilaatikko ja monet äidin bravuuriruoat. Äidin tekemänä noissa ruoissa oli aina jotain uniikkia. Ne olivat aina parempia kuin muualla tarjotut samat ruokalajit.
Äidillä ei ole aina ollut todellakaan helppoa. Itse asiassa elämä on paiskonut äitiä päähän ja aika lujaa, niin äidin lapsuudessa kuin aikuisuudessakin. Kaikesta äiti on kuitenkin selvinnyt, jollain ihmeen ilveellä. Ihailen äitiä suunnattomasti siitä, että mitään hän ei ole valmiina saanut, vaan kaikki hän on itse elämässään itse tehnyt itsensä ja muidenkin hyväksi, vailla kiitosta. Äitini on syytä tietää, että minä olen kiitollinen kaikesta, vaikka joku muu ei olisikaan.
Nyt aikuisiällä äiti ei enää asu samassa kaupungissa, mutta ei myöskään onneksi liian kaukana. Olen koittanut aina muutaman kuukauden välein käydä poikani kanssa ”mummolassa”. Äiti on myös mahtava mummo, jonka luokse lapsenlappset kaipaavat usein. Äidin luona on aina hyvä olla, eikä ahdista mikään. Lähtisin äidin kanssa ihan minne vain. Äidin luona on koti.
Kiitos äiti, että olet äitini ja että saan olla poikasi. Olet minulle niin hurjan rakas. Hyvää äitienpäivää meidän mammalle! ❤️