Löydän itseni pääsiäiskirkosta. Pappi puhuu siitä miten Jesse kärsi. Virkistävää vaihtelua. Oikeasti olen kuitenkin tullut kaupunginkirkkoon katsomaan tyttäreni lauluesitystä.
Neljä päivää töitä tällä viikolla. Ja onpa muuten ollut aikamoista tykitystä. Olen tyytyväinen tähän viikkoon. Jotenkin päivät ovat olleet sen verran täynnä kaikenlaista, että pitkä viikonloppu tulee tarpeeseen. On mukavaa saada huilia.
Aion syödä, saunoa ja ottaa rennosti. Liikkeelle en pääse vieläkään, sillä kantapään rakko ei ota laantuakseen. Antaa Compeedin parantaa kunnolla. En malta odottaa, että pääsen testaamaan uusia kenkiä.
Päässä ei liiku mitään.
Eipä sitten muuta kuin munarikasta pääsi… no joo, antaapa olla. Zip. I’m out.
Spagetti ja jauhelihakastike jäähtyy mikrossa. Aivan niin, minun piti syödä päivällinen. Kello on kahdeksan ja apina hakkaa symbaalia. Yö on mennyt kärsiessä, pyöriessä, koiranunta nukkuessa. Ei olisi pitänyt vaihtaa Compeedia liian varhain. UKK:n lukemista aamun pikkutunneilla. Jatkossa olen viisaampi.
Pää pyörällä. Lähes koko päivä palavereita. Ei ole ihan minun juttuni.
Lotta laulaa ja soittaa ukulelea. Mukavaa kuunneltavaa. Huomenna menen katsomaan tyttären lauluesitystä pääsiäiskirkkoon.
Jaksankohan Overwatchia? Jonkinlainen ”nollaaminen” toimisi juuri nyt. Katsotaan.
Tässä minä vielä istun, toimistolla. No, on kuukausittainen palvelinten huoltoikkuna. Nautin tästä.
On silti outoa saapua kotiin yhdeksän jälkeen, kun lapset ovat jo nukkumassa.
Onneksi ei näin ihan joka päivä.
Ummistan silmäni. Mietin päivän kulkua. Vaiherikas maanantai. Jotenkin on tapahtunut paljon ja samalla ei yhtään mitään. Sateinen päivä. Työkavereita. Ahdistus on pysynyt enimmäkseen poissa, mutta illalla se palaa takaisin. Miksi ajan pyörä pyörii niin lujaa?
Avaan silmäni apposen auki. Tuijotan mustaa kattoa. Kello on yksitoista yöllä ja tunnen, että unohdin jotain. Lokikirja! Päivä valui ohitse niin lujaa, että unohdin kirjoittaa ja reflektoida. Ei auta kuin kaivaa puhelin esiin, vaikka vannotin, että tänään en ota puhelintani sänkyyn. Päivää ei voi jättää väliin. Nyt on pakko.
Palaan mielessäni aamuun. Miten se tuntuikin niin väsyneeltä? Ehkä aamun rytmin vuoksi. Lenkkiä en voi juosta ennen kuin hiertymä on parantunut.
Työpäivä menee asioiden kehittämisessä ja työkavereiden auttelussa. Saan uuden version devpackagesista ja air-lightista ulos.
Töiden jälkeen lähden ostamaan uusia juoksukenkiä. Ystävällinen Stadiumin myyjä kysyy perustiedot. Kerron juoksevani kuusi kertaa viikossa ja pidän tuetuista kengistä, joilla voi juosta sekä polkuja että asfalttia. Kerron myös olevani merkkiuskollinen, eli ASICSia kiitos. Kokeilen kolmea mallia ja valitsen niistä parhaat. Tietysti kalleimmat. Päätän silti investoida. 189 euroa, mutta koko rahan väärti.
Pian onkin jo nukkumaanmenoaika. Lasten nukahdettua yhdeksän jälkeen meinaan nukahtaa itsekin. Laitan kuitenkin Beyerdynamicsit päähäni ja ryhdyn tekemään musiikkia. Yllätän itsenikin. Uppoudun musiikin maailmaan pariksi tunniksi. En saa mitään valmista aikaiseksi, mutta olen silti tyytyväinen. Harmittaa taas tieto siitä, että tähän harrastukseen ei tule olemaan aikaa nyt eikä oikeastaan ihan lähiaikoina myöhemminkään. Haluan keskittyä firmaan täysillä juuri nyt, kaikki muu tekeminen tulee sen jälkeen.
Iloitsin pari tuntia sitten, että ehdin taas saamaan yli kahdeksan tunnin yöunet. Pian tuo aikaikkuna kuroutuu umpeen tässä nakutellessa. Perhana, että onkin ärsyttävää kirjoitella puhelimella…
Miksi elämä ja tietoisuus taas tuntuu niin ahdistavalta? Miksi tämä tunne siitä, että unelmat ovat niin kaukana, vaikka ne ovat tulleet lähemmäksi kuin koskaan aikaisemmin? Miksi tuntuu, että jotain yhä ”puuttuu” elämästäni? Miksi suren sitä, että lapset eivät ole enää pieniä ja aika juoksee eteenpäin?
Taidan olla vain väsynyt. On aika ummistaa silmät.
← uudempia 1 2 3 4 5 6 vanhempia →