Tänään on ollut harmillisen stressaava päivä. Herään päivään jo valmiiksi myöhässä ja kiirehdin asiasta toiseen. Päässä humisee ja samalla kun otan lisää kahvia, jotta pysyisin hereillä. Olen valvonut edellisyönä, koska olen halunnut saada firman CRM:stä täydellisen. Liiketoiminnalliset asiat eivät edes tunnu työltä. Kun pääsen kehittämään mitä tahansa firman osa-aluetta, tuntuu kuin olisin syntynyt tekemään juuri sitä.

Liian kivaa ei saisi kuitenkaan olla. Pitäisi osata malttaa jättää kesken ja jatkaa myöhemmin. Silloin kun innostun jostain, asiasta muodostuu minulle tietynlainen pakkomielle, joka on saatettava loppuun kertaistumalta. Se näkyy kaikista suurimmissa intohimon kohteissa eräänlaisena haitallisena perfektionismina. En nuku, enkä syö, ennen kuin asia on kunnossa. Aivan sama, vaikka menisi viisi tuntia putkeen.

Pojan palaveri blokkaa päivän kulun ja lisää kiireen tuntua entisestään. Pohdimme kahdeksanvuotiaani kolmatta luokkaa. Olen samaa mieltä siitä, oman toiminnan ohjaus ei ole hänellä vielä vaaditulla tasolla. Pieni poikani tuo mieleen itseni ennen muinoin. Muut lapset olivat niin isoja. Minulla ei juuri ollut kavereita ja viihdyin itsekseni. Poikani sijaan pärjäsin kuitenkin hyvin koulussa. Haluan tukea lastani kaikin mahdollisin keinoin, joten päätämme lopulta, että poju käy toisen luokan uudelleen, ihan siksi että hän saisi lisää itseohjautuvuutta, itsevarmuutta ja taitoja pärjäämiseen. Vielä pitäisi ”myydä” ajatus pojalle jotenkin hyvänä asiana.

Kotona jatkan töitä, vaikka kello on jo neljä. Poika kysyy apua läksyjen kanssa. Tyttärellä on jotain asiaa. Katson uudestaan ruutua, mihin jäinkään? Häiriötekijät ahdistavat, joten laitan päähäni vastamelukuulokkeet. MacBook Pro:n prosessori huutaa 1200%, eikä hiiri liiku. Hermo menee. Missähän se tammikuussa tilaamani M1 viipyy? Neljän tonnin masiinaksi tämä Mid-2019 malli on aivan kelvoton vehje. Jopa Late-2013 malli toimii paremmin, vaikka ei vanhuutensa takia enää täydellisesti. Ei auta kuin odottaa. Reboot. Ei toimi. Näyttö irti. Ai niin, sehän se. Mäkki toimii silloin kun siinä ei ole USB-C:llä liikaa laitteita kiinni. Erityisesti ulkoisen näytön kanssa toimivuus on vähän siinä ja siinä. Vihdoin pääsen jatkamaan koodaamista, vaikka pari ärräpäätä pääsee taas hukatun ajan ja lievemmän jäätyilyn jatkumisen vuoksi.

Saan vihdoin koodit pakettiin ja kello on puoli kahdeksan. Tämä päivä meni jotenkin täysin täristessä. Ehtisinköhän nollata pelaamalla Overwatchia… Pitäisi vielä hoitaa pyykit, saada lapset nukkumaan, syödäkin jotain. Sitten kello onkin jo kymmenen, eikä jaksaisi enää mitään.

Että minä sitten inhoan päiviä, jolloin aikataulut pettävät univajeen aiheuttaman keskittymiskyvyn heikkenemisen ja ramppailujen takia.

Hieman helpottaa tieto siitä, että huominen ei ole tällainen.