Neljätuhatta viikkoa on nyt luettu. Älyttömän hyvä kirja. Pidän juuri tällaisista tietokirjoista, joita lukiessa aika pysähtyy.
Aamu muuttuu aurinkoiseksi päiväksi. Olen nukkunut joka päivä kymmeneen, jostain syystä uni on maittanut. Ehkä se on tosiaan tullut tarpeeseen. On tullut myös valvottua, koska jostain syystä en ole malttanut mennä nukkumaan ajoissa, vaikka on väsyttänyt. Nykyään väsymys tulee jo yhdeksän aikaan, mutta nyt vapaapäivinä on ollut niin mukavaa venyttää päivää puolen yön ylitse. On ollut sellainen hämmentävä tunne, että haluan päivän vielä jatkuvan vähän pidempään. Ihan pikkuisen vielä.
Otan toisen kupin kahvia. Katson Matkantekijän neljännettä kautta kolmatta jaksoa putkeen. Tässä sarjassa on jotain maagista. Parhaimmillaan tällainen lälly uppoaa minuun kuin veitsi voihin. Sarjassa hienointa ovat kaunis luonto, näyttelijät, jännitys ja sellainen tietynlainen romanttinen aikakäsitys, jota en osaa kunnolla sanoiksi pukea. Tietyllä tapaa elämää suurempi draamasarja. Aloitin myös tänään Diana Gabaldonin alkuperäisteoksen lukemisen.
Kävelemme vaimon kanssa pidemmän lenkin. Jalassani ovat uudet kengät, joita vihdoin pääsen kokeilemaan kunnolla, vaikka en vielä pystykään juoksemaan. Olen tänään vaihtanut kantapäähäni rakkolaastarin puhtaasti siitä syystä, että halusin nähdä missä vaiheessa haavan paraneminen on menossa. Viikossa ihoa ei ole ehtinyt kasvaa tarpeeksi peittämään koko haavaa, mutta ainakaan kantapäätä ei ole särkenyt enää pariin päivään. Putsaan haavan antiseptisellä aineella ja vaihdan Compeed-laastarin uuteen.
Burkemanin kirjasta (”Neljätuhatta viikkoa: Miten käytät loppuelämäsi päivät?”) jäi käteen montakin hyvää oivallusta jo oivallettujen viisauksien lisäksi. Se vahvisti paljon jo tietämiäni asioita, kuten sen, että on järkevää pitää yhtä tehtävälistaa kaikille avoimille asioille ja toista niille, joita aikoo suorittaa. Tähän pohjaa myös aiemmin mainitsemani menetelmä, jossa työkaluina toimivat Todoist (eli ”vara-aivot”) ja Sunsama aikapohjaiseen tekemiseen. Vapaapäivinä listaan mieleen juolahtavia tehtäviä, mutta pidän kalenterini suhteellisen vapaana. On hyvä osata olla tekemättä mitään, joka on jälleen yksi Burkemanin opeista, jonka jo tiedänkin.
Kaikista hienointa on saada vahvistusta nihilistiselle elämänkatsomukselleen: Kenestäkään ihmisestä ei tule koskaan mitään merkittävää universumin mittakaavassa ja kukaan ei ole oikeassa tai väärässä. On myös hienoa vihdoin tyystin ymmärtää, että emme ole ”matkalla” mihinkään tai kehittämässä ”parasta versiota itsestämme”, vaan olemme aina olleet paras versio itsestämme ja jo valmiiksi perillä.
Siihen asti kun et voi tietää milloin kuolet, et voi myöskään sanoa missä kohtaa olet menossa. Siksi on parempi ajatella, että olemme nyt, koska emme voi muuta. Silti ei kannata jättää asioita tekemättä vain siksi, että ei voi tietää onko se pysyvää. Rakentaminen, suunnitteleminen, sijoittaminen ja työn tekeminen kannattaa, tuli sitten valmista tai ei. Koska ei se päämäärä, vaan sen hyvän tekeminen, josta saa sisältöä elämään.
Minä olen oikeastaan aika tyytyväinen elämääni juuri nyt. Kaikkea voi kehittää aina paremmaksi, mutta mikään ei ole koskaan todella valmis. Juuri nyt on hyvä olla ja tiedostaa tämä asia.
Menipäs filosofiseksi. Suosittelen lämpimästi lukemaan Burkemanin kirjan. Painun tästä saunan löylyihin.