Kymmenen tuntia unta. Riittää ihan hyvin. Kurkku on edelleen kipeä. Vähän vetämätön olo. Ilmoitan varmuuden vuoksi töihin, että työskentelen kotitoimistolta käsin alkuviikon.

Katsomme hyvän elokuvan vaimon kanssa. En jaksa avata tietokonetta. Taidan katsoa vielä toisen elokuvan. Huominen työpäivä ei jotenkin ajatuksena lähde vielä ollenkaan, mutta onneksi sitä ei tarvitse vielä miettiäkään.

Kurkkua särkee. Lievät flunssan oireet ovat jatkuneet vuorokauden. Teen varmuuden vuoksi koronatestin. Yksi viiva näkyy niin selkeänä kuin viiva voi näkyä. Ei koronaa, perus miesflunssaa vain.

En jaksa kirjoittaa. Päätä jomottaa. Olen kotona taas, mutta juuri nyt ei innosta oikein mikään.

Nukun yli kymmenen tuntia, pimeässä ja hiljaisuudessa on niin mukavaa. Tänään ahdistuksen määrä on ollut syystä tai toisesta tavallista suurempi. Ei pitäisi olla mitään mistä ahdistua, mutta sehän tässä onkin ongelmallisinta. Tuntuu koko ajan kuin joku olisi kuollut, vaikka kaikki on ihan hyvin. Ehkä minä tosiaan tarvitsen sitä terapiaa. Harmillista on, että terapeuttia ei vieläkään ole löytynyt. Vapaat ajat ovat juuri nyt kiven alla.

Israelissa nuoruuttaan viettänyt äitini tekee päivälliseksi shakshukaa, Lähi-Idän herkkua, jossa on muunmuassa haudutettua kananmunaa, tomaattikastiketta ja fetajuustoa. Herkullista.

Iltapäivällä poika pyytää ulos pulkkamäkeen. En millään jaksaisi lähteä, mutta lopulta suostun. Rämmimme hangessa ja nauramme. Kaadumme selällemme ja jäämme lumeen makaamaan. Katsomme hiljaa puiden latvoja. Laskevan auringon valo paistaa mäntyihin ja jättää kultaisen auran jälkeensä. Kaunista, poikani toteaa. Olen samaa mieltä.

Sisälle tultuamme syömme hieman herkkuja ja olemme vain.

Tänään on väsyttänyt ja ollut jotenkin raskas hengittää. En tiedä mikä minua vaivaa. Hengitän ehkä huonosti. Koko selkäranka on ollut ihan jumissa niskaan saakka. Pää tuntuu irtoavan. Ehkä tämä kaikki johtuu siitä. Fyysisetkin vaivat voivat aiheuttaa ahdistusta tuosta vain. Kaikista hauskinta, että en ole edes hirveästi miettinyt mitään, vasta kun tätä kirjoittaessa. Ei ole täällä mennyt ylianalysoinnin puolelle.

Lopetan tämän tekstini tähän sanonnalla, jota olen käyttänyt jo ehkä vähän liikaakin: Ei tämä tästä.

Ensimmäinen kokonainen talvilomapäivä alkaa aamupuurolla. En yleensä syö puuroa, mutta äitini valmistaa sen aina aamuisin. Haudutettu Chia-siemenpuuro on oikein maukasta voisilmän kera. Äitin kanssa tulee rupateltua niitä näitä, laidasta laitaan, välillä menneitä muistellen. Ajan kulku ja elämä hämmentää aina, kun miettii mitkä kaikki asiat ovat tähän hetkeen johtaneet. Välillä ääneen pohdiskelu menee negatiivisiakin asioita läpikäydessä, mutta kaikessa surkeudessaan nekin ovat välttämätön osa tätä Telluksella tallusteluamme. Ei haittaa minua ollenkaan, että menee jatkuvasti diipimmän puolelle.

Suodatinkahvia, vanhoja valokuva-albumeita, pojan kanssa lumessa leikkimistä, niitä hyviä perusjuttuja. Tällaista saisi olla enemmänkin.

Päivällä päätämme lähteä kylälle. Mummi ehdottaa pojanpojalleen parturia, siellä on pitänytkin jo pidempään poiketa, mutta emme ole saaneet aikaiseksi. Nyt on sen aika. Älä säikähdä, en omaa pitkää tukkaani ole lyhentämässä mihinkään, mutta poikani on halunnut tiellä olevista hiuksista eroon.

Hiustenleikkuun jälkeen herkkukaupoille. Löysin itselleni myös parit bambusukat.

Mukava päivä. Illasta saunaan ja sen jälkeen ehkä vihdoin se elokuva.

Istun hiljaa ja tuijotan näyttöä. MacBook Pro -kannettavan näppäimistön taustavalo ja puoliteholla valaistu näyttö luovat hentoa valaistusta muuten pimeään huoneeseen. Olen äitini luona. Kylä on sen verran pieni ja talo sen verran syrjässä, että on kuin maalla olisi. Hiljaista. Ulkoa ei kuulu autojen ääntä, nuorison mölinää, kadun vilskettä tai edes tuulen ujellusta. Kestää hetki, ennen kuin aivot asettuvat tähän upeaan rauhallisuuteen.

Palataan vielä hetkeksi päiväaikaan. Suuni käy, puheripuli iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kahvikuppeja on tullut kumottua vähän liikaakin. Kofeiinin aikaansaama hyperaktiivisuus pistää jutun luistamaan. Mutta ei se mitään, jutustelulla on aikansa ja paikkansa. Kahvikuppi kädessä lörpöttelystä huolimatta saan tehokkaan työpäivän aikaan. Lopetan työt ajoissa kolmen jälkeen, jotta ehdin pakkaamaan.

Pojan kanssa mummolassa seuraavat kolme yötä. Juuri nyt en osaa päättää sulkisinko kannettavan kannen vai laittaisinko jonkin elokuvan pyörimään. Päätän ihan kohta.