Herään. En meinaa saada silmiäni auki. Pakotan itseni liikkeelle. Melko klassinen aamu. Näin jotain unta, en muista mitä. Äänikirja pyörimään ja ulos.

En oikein tiedä mitä ajatella. Sää on täsmälleen samanlainen kuin eilen. Iloitsen auringonvalosta ja sisääni virtaa energiaa. Yritän välttää liukkaita kohtia. Välillä edessä on peilikirkasta jäätä. Kirjavalintana tällä hetkellä Robert I. Suttonin “Työpaikan kusipäät”. En edes muista miksi tämän kirjan valitsin seuraavaksi. Ei meillä ole töissä kusipäitä. Kirja on kuitenkin kiinnostavia anekdootteja täynnä. Ehkä siksi.

Appeja

Työpäivän keskittyminen 78%. Tuottavuus 80% (oikeasti heitin prosentit hatusta, kun en jaksanut kaivaa työkoneelta, mutta voisivat ne ollakin tänään tuota luokkaa). Työkaveri ihmettelee miksi minun pitää merkitä kahvikupitkin ylös appiin. Selitän, että niistä saan tietää nesteytyksen määrän tarkemmin, sillä kahvikin sisältää vettä. Hydrillo laskee tiedon tarkasti eri juomatyypeistä. En minä tietoa oikeasti tarvitse mihinkään, kun juon kirkasta vettä muutenkin 2-3 litraa joka päivä. Tiedon kerääminen ja sen analysointi on vain minusta niin pirun hauskaa puuhaa.

Viimeisimpänä vaihdoin Daylion Bearableen. Sunsama on ollut työkäytössä nyt muutaman viikon. Tuntuu, että käyttämäni appit alkavat olla vihdoin mintissä.

Tämän artikkelin kirjoitin Calmlyllä. Tähän saa vanhan kirjoituskoneen nakutteluäänet. Rivinvaihtokin pitää sellaisen kling -äänen. Ihan parasta.

Pitkä työpäivä.

Puhti poissa.

Illan sisältö: Ruokaa ja videopelejä.

Herään 6:30. Hämmennyn jostain syystä ja tarkistan, eikö älyherätys osannut katsoa kevyen unen sykliä oikein. Totean kuitenkin olevani tarpeeksi virkeä, josta päättelen että hyvin kello toimii. Katson aamutelkkaria hetken.

Juoksen. Energiaa riittää. Tuntuu siltä, että olen elämäni kunnossa. Vaikka yritän aloittaa rauhallisesti, juoksen silti reilut kuusi minuuttia per kilometri. Aurinko paistaa, kevät tuntuu hyvältä.

Runsas aamupala, aamukahvi ja sitten kävely toimistolle. Firman sisäiset aamupalaverit käyntiin. On mukavaa taas nähdä äijiä hyvin levätyn viikonlopun jälkeen.

Hakkaan päätäni erään migraatioasian kanssa ja kokeiltuani neljää eri tapaa tehdä sama asia, löydän lopulta ratkaisun. Kello on kuitenkin jo kuusi illalla ja kaikki ovat lähteneet kotiin. Laitan hälytysjärjestelmän päälle ja toimiston ovet säppiin. Vaikka vähän venähti alkuperäisen suunnitelman yli, olen silti tyytyväinen työpäivääni. Tämä on sitä mitä teen ja mistä minä nautin.

Pääni vilisee ajatuksia kotimatkalla. Menen Clas Ohlsoniin ostamaan puuttuvaa virtapiuhaa. Tyttären tietokoneeseen olisi tarkoitus vaihtaa näyttö ja emolevy kaapista löytyneiden parempien tilalle. Ostettuani tarvittavat, havahdun, että kädessäni ei ole isäni hanskoja. Vastahan minä niitä toimistolla hypistelin… taidan olla tapani mukaan hajamielinen. Palaan takaisin liikkeeseen, mutta hanskat eivät ole siellä. Toivottavasti vain unohdin ne toimistolle, sillä ne ovat ainoa asia mitä isästäni jäi jäljelle. Niillä on mittava tunnearvo. Tulen surulliseksi, jos ne nyt hävitin. No, huomenna tarkistan toimistolta. Päätän, että en murehdi etukäteen.

Ilta kuluu tyttären masiinaa säätäessä. Vien välissä romurautaa Clas Ohlsoniin ja ostan unohtuneen adapterin samalla. Välissä unohdan syömisen. Tytär siivoaa huonettaan toista tuntia ja nukkumaanmeno venähtää. No, ainakin siivoaa.

Lapset unille saatuani olen väsynyt. Energia alkaa vihdoin hiipumaan. Tehokas maanantai. Paitsi että sitten pitäisi syödä. Juuri kun sitä energiaa ei tarvitsisi enempää. Nälkäisenä ei ole kuitenkaan mukava mennä nukkumaan. Ja onhan kellokin vasta kymmenen.

Taas on yksi viikko ohi. Päivä seuraa toista. Lämpötila on ollut parvekkeella 10:48 saakka kymmenen asteen lämpimämmällä puolella. Parvekkeelle paistaa aurinko yhtäjaksoisesti pari tuntia, joka nostaa lämpötilaa. Kevät saapuu hiljalleen. Auringonvaloon on mukava herätä. Se tuntuu harvinaiselta herkulta kuuden kuukauden pimeyden jälkeen.

Kevät on syksyn jälkeen lempivuodenaikani loskapaskasta ja allergioista huolimatta. Ei ole enää liian kylmä, eikä vielä liian kuuma. Kevät synnyttää uutta. Kukat ja kasvit tulevat näkyviin. Puihin kasvaa taas lehtiä. Ihmiset tuntuvat olevan paremmalla tuulella. ”Kevättä rinnassa”, sanotaan.

On sunnuntai ja ihmettelen mihin tämä aika katoaa. Alan entistä enemmän kaipaamaan omaa mökkiä keskeltä-ei-mitään, jonne voisi mennä viikoksi tai pariksi rauhoittumaan. SItten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa, tämä haave on toteutettava tavalla tai toisella. Vaimo tietenkin mukaan. Hänen kanssaan voi istua hiljaa keskellä luontoa, koska hän tietää mitä hiljaisuus merkitsee.

Olisipa aina yhtä hiljaista kuin öisin. Kuuntelen tuulen huminaa avoimen ikkunan läpi. Alakaupungin elämä on yllättävän seesteistä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Katsomani elokuva vie ajatukset menneeseen. En voi olla ikävöimättä liian nopeasti lähtenyttä isääni, vaikka tapahtuneesta on kulunut yli kolme vuotta. Ei tunnu siltä, että olisi mennyt niin pitkää aikaa. Aivan kuin se olisi tapahtunut tänä vuonna. Se tunne on yhä niin vahvasti läsnä. Ei sitä unohda koskaan.

En edes tiedä miksi lauantain teksti meni näin viime tippaan. Olen ollut tekemättä mitään järkevää. Overwatchia, elokuvia, sarjoja. Uploadin kakkoskausi, Ghostin uusin levy. Eskapismia parhaimmillaan. Lukeminen on jäänyt harmillisen vähälle, kun on ollut muuta tekemistä. Luen silti joka päivä edes kymmenen minuuttia.