”Tästä on hieman vaikeaa kulkea”, toteaa iäkäs mies jäälle mentäessä. Vanhus kantaa suksia kainalossaan. Totean samaa ja ehdotan siirtymistä vasemmalle, jossa on tasaisemman porrastukset. ”Pääsettekö jäälle varmasti?”, kysyn perään, mutta harmaahapsi on jo melkein perillä ja toteaa kiitokset, vaikka en edes ehdi ojentaa kättäni.

Kävellessäni jään poikki katson ympärilleni. Joku heittää keppiä koiralleen. Pariskunnat kävelevät kauempana. Aurinko paistaa. Ilmassa on positiivinen vire. Tämän takia lähden ulos, vaikka vapaapäivänä erakkoluonteeni leikittelee usein ajatuksella jättää lauantaiulkoilu väliin. Nyt muistan miksi kannattaa lähteä.

Klassinen lauantain kymmenen kilometriä lyhenee viiden kilometrin lenkkiin, koska Äijälän sillalla alkaa heikottamaan. Olen juossut liian lujaa huomaamattani, eikä kymmeneltä nautittu aamupalajogurtti ole antanut riittävästi energiaa. Päätän ottaa tiukan loppukirin ja lopettaa juoksemisen puolessa välissä. Olen silti tyytyväinen. Kirjoitan lenkkilokin ja jatkan kävelyllä. Matti kysyi Twitterissä porukkalenkille Halssilaan, mutta skippasin sen. Jotenkin on hirveän vaikea lähteä sosialisoitumaan, edes sitä vähää. Ehkä vielä joskus.

Loppupäivän vietän siivoillessa ja touhuillessa ja jossain vaiheessa on otettava muutama Overwatch-comppi. Sauna, kanansiivet. Tämä päivä on jo nyt mestariteos.