Taas on yksi viikko ohi. Päivä seuraa toista. Lämpötila on ollut parvekkeella 10:48 saakka kymmenen asteen lämpimämmällä puolella. Parvekkeelle paistaa aurinko yhtäjaksoisesti pari tuntia, joka nostaa lämpötilaa. Kevät saapuu hiljalleen. Auringonvaloon on mukava herätä. Se tuntuu harvinaiselta herkulta kuuden kuukauden pimeyden jälkeen.

Kevät on syksyn jälkeen lempivuodenaikani loskapaskasta ja allergioista huolimatta. Ei ole enää liian kylmä, eikä vielä liian kuuma. Kevät synnyttää uutta. Kukat ja kasvit tulevat näkyviin. Puihin kasvaa taas lehtiä. Ihmiset tuntuvat olevan paremmalla tuulella. ”Kevättä rinnassa”, sanotaan.

On sunnuntai ja ihmettelen mihin tämä aika katoaa. Alan entistä enemmän kaipaamaan omaa mökkiä keskeltä-ei-mitään, jonne voisi mennä viikoksi tai pariksi rauhoittumaan. SItten kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa, tämä haave on toteutettava tavalla tai toisella. Vaimo tietenkin mukaan. Hänen kanssaan voi istua hiljaa keskellä luontoa, koska hän tietää mitä hiljaisuus merkitsee.