Herään kahdeksan jälkeen aamulla. Tarkoitus on lähteä vaimon kanssa kävelylle ja tulla takaisin juuri sopivasti ennen kuin Suomi-Ruotsi-jääkiekko-ottelu alkaisi kello 10:40. Unet vähän venähtävät, mutta ei liikaa, torkun vain puolisen tuntia. Sunnuntaina ei saisi olla kiire minnekään.

Jännittävä ottelu, 0-3 tilanteesta 4-3 voittoon jatkoajalla. Mukavaa katsoa olympialaisten talvilajeja kuin mikäkin eläkeläinen. Hiihtoakin tuli seurattua sivusilmällä.

Jääkiekko-ottelun jälkeen katsomme elokuvan. Sen jälkeen aloitan kirjoittelupuuhat. Kirjoitan noin tuhat sanaa aiheesta ”Näin selaat nettiä mukavasti – Estä evästeikkunat, mainokset ja seurannat”, mutta sitten väsyn, käytyäni kaikki 29 selainta läpi, joista olin kirjoittanut aikaisemmin muistiinpanoja ylös. En ole vieläkään ihan satavarma selainvalinnastani, joten teksti jää jälleen virtuaaliseen pöytälaatikkooni.

Mitään järkevää ei ole tullut tehtyä. Elokuvia, kirjoja ja lepoja. Se on ihan oikein tänään.

Töks. Siihen päättyy kohtuullisen rento sunnuntai.

Kuuntelen Jyrki Kasvin omaelämäkertaa samalla kun juoksen pitkän matkan lenkkiä. Kasvi aloitti ASP-tilille säästämisen hyvin nuorena. Se saa miettimään omaa elämääni. Ehkä olisin asunut jo hyvän tovin omassa töllissä, jos asiat olisivat menneet putkeen.

On kuitenkin turha jossitella sitä, että kuinka monta vuotta elämästään on heittänyt ”hukkaan”. Koen, että ilman tapahtunutta, en olisi tällä tiellä. Tästä juurisyystä pidän Takaisin Tulevaisuuteen -elokuvista. Ainoa oikea teoria ajan kulusta.

Olen säästänyt ASP-tilille nyt vasta alle vuoden. Tällä kertaa tosissaan. Joskus taannoin jouduimme tyhjentämään asuntosäästötilin rahapulassa. Se harmitti. Nyt olen onneksi ollut jo yli vuoden ulkona velkakuopasta. Tällä kertaa pysyvästi.

Kymmenen kilometriä taittuu leikiten. Lenkin päälle sauna. Mietin lauteilla, että elämässäni on aika moni asia hyvin. Kirja- ja musaprojekti ovat edelleen takaraivossa ahdistamassa, mutta juuri nyt tykkään että ne ovat jäissä, sillä haluan keskittyä yhteen isompaan asiaan kerrallaan. Se yksi asia on hyvinvointi, joka pitää sisällä oman, perheeni ja yritykseni hyvinvoinnin. Minusta tuntuu, että hyvät ajat ovat edessä. Tämä on vasta alkua.

Viikko on kulunut nopeasti. Otan vauhtia aamun juoksulenkkiin ja teen uuden henkilökohtaisen ennätyksen. Lähes kolme kilometriä lähes varttiin. Tapanani on liiotella merkityksettömiä asioita. En tiedä miksi teen niin, usein huomaamattani. Tarkat lukemat: Lenkin pituus: 2.69 kilometriä, aika: 16.26 minuuttia. Ihan hyvä.

Taas yksi äänikirja luettuna. Se on jo kahdeksas tänä vuonna. Olen lukenut aika lailla 1-2 kirjan viikkotahtia. Kun äänikirjoja on kuunnellut kaksinkertaisella nopeudella pidempään, normaali nopeus kuulostaa siltä kuin lukija olisi humalassa. Jännä, miten aivot sopeutuvat. Sattuneesta syystä, kirjavalinnassani Et taida kuunnella: Miksi kuunteleminen on tärkeää ja miten se muuttaa meitä kerrotaan muunmuassa, että ihminen ajattelee moninkertaisesti nopeammin kuin kirjoittaa tai puhuu. Siksi nopeutetun puheen kuunteleminen ei ole mikään ongelma.

Kirjasta jäi mieleen paljon hyviä asioita. On tärkeä taito kuunnella toista ihmistä. Hyvä kuunteleminen ei tarkoita sitä, että on hiljaa ja välttää omien mielipiteidensä kertomista. Se ei ole tietenkään myöskään omien irrallisten mieltymysten kertomista. Se on toisen asian huomioimista, yrittämättä vaikuttaa tai ohjailla mitenkään. Monta tuttua asiaa kuuntelemisesta, mutta myös monta oivaltavaa muistutusta asioista, joita moni pitää itsestäänselvyytenä. Loistava kirja, joka jokaisen tulisi lukea.

Omaa koodia kehitystiimille esitellessäni tajuan, että olen tehnyt tällä viikolla paljon. Ymmärrän myös, että teknologiapiällysmiehenä minun ei aina tarvitse tehdä täsmälleen samoja asioita kuin muut, eikä potea huonoa omaatuntoa erilaisista hommista. Tuntuu hyvältä, että minulla on oikeastaan aika hyvin pullat uunissa työelämässä ja itseni lisäksi muutkin vaikuttavat viihtyvän töissä.

Saan hommat purkkiin neljältä ja lähden vaimon kanssa elokuviin. On mukavaa aloittaa viikonloppu näin. Hyvää viikonloppua!

Torstain tehtävälistalla on 18 tehtävää, pientä ja isoa tekemistä. Aurinko paistaa. Nostan seisomapöytäni pystyasentoon. Jostain on aloitettava. Otan kahvia ja aloitan helpoimmasta. Tehtävä kerrallaan ruksaan tehdyksi. Rokki raikaa.

Työni on monipuolista, mutta pahimmillaan aivan liian pirstaloitunutta. Aamurutiineihin kuuluvia tehtäviä en edes kirjaa minnekään, ne tulee vain tehtyä. Tällaisia ovat muun muassa php-malware-scannerin lähettämät raportit tiedostoista, joissa on mahdollisia haavoittuvuuksia. Käyn tiedostot läpi, totean epäturvallisen funktion käytön tapauskohtaisesti turvalliseksi ja merkitsen hashin whitelistille, jolloin en saa ilmoitusta uudelleen huomenna.

Palvelinasiat ovat intohimoni ja pieni rutiininomainen osa työtäni. Seuraavaksi katson meilit. Tähän menee yleensä kymmenen minuuttia. Viestit arkistoon, helppoihin vastattaviin heti vastaus, loput todolistalle myöhemmin hoidettavaksi. Yleensä sähköpostista ei päädy tehtävälistalle mitään, sillä pidän homman tehokkaana. Joskus kuitenkin tulee työhakemuksia, teknisiä speksauksia tai muita isoja möhkäleitä, joihin ei minuutissa reagoida. Nämä laitan listalle. ”Sähköpostissasi on nolla viestiä, olet saavuttanut InboxZero!” . Sähköpostin pitää olla tyhjä.

Meilien jälkeen hoidan asiakaspalvelun asiakaspaneelissamme. Minulle on tärkeää, että asiakas saa vastauksen mahdollisimman pian. Jyrkkä ei robottivastauksille, asiakas ansaitsee nopean vastauksen, vaikka itse työ ei menisikään työn alle heti. Hoidan asiakasviestinnän aamulla ja iltapäivällä, tarvittaessa väleissäkin, jos löytyy sopiva sauma.

Kahdeksastatoista tehtävästä on jäljellä kuusitoista. Näiden lisäksi on kaikenlaista pientä tarkistettavaa. Hieman häiritsee, että olen maanantaina arvioinut kehitystyöhön menevän ajan väärin. Jostain syystä koen huonoa omatuntoa siitä, että sisäiseen ja projektinkululliseen kehitykseen menee aikaa tuntitolkulla, vaikka sen pitäisi olla yksi tärkeimpiä osa-alueita työssä. Tällä viikolla olen kehittänyt erityisesti lohkokirjaston lohkon tuontisovellusta eteenpäin. Pian on kaikki lohkot tuotavissa yhdellä komennolla.

Kehitykseen menee oma aikansa, seuraavana vuorossa lounas. Laitan Naapurin Maalaiskanan Crispy Wingsit Air Füheriin ja odottelen parikymmentä minuuttia, välillä ravistellen. Päälle Poppamiehen Hot -kastiketta. Syön ruoan suurella nautinnolla. Merkkaan kalorit ylös, totean että niitä on 1591 kcal. Hupsista vaan, ihmekös tuo kun olikin niin hyvää. Loppupäivä syömättä? Ei sentään, eipä se haittaa vaikka välillä menee yli.

Jatkan töitä. Hetken päästä kuulen vaimon ja pojan huutoa toisesta huoneesta. Pojan naama on veressä ja molemmat ovat paniikissa. Otan paperia ja katson tarkemmin. Silmäkulma on auki, eikä kukaan ole hengenvaarassa. Poika on kompastunut ja kaatunut johonkin pyödän kulmaan. Haava on ikävästi juuri kulmakarvan ja silmäluomen välissä, paljon pehmeää ja verisuonta tuossa kohtaa. Haava tyrehtyy nopeasti ja osoittautuu pieneksi. Huokaisemme helpotuksesta, mitään vakavaa ei käynyt. Onni onnettomuudessa, sanonta pätee. Paikkaan ja rauhoittelen pojan ja jatkan töitä.

Työt venähtävät ehtoon puolelle. En minä edes tiedä, miksi teen yli yhdeksäntuntisia päiviä taas etänä ollessa. Jotenkin on sellainen olo, että eihän tämä vielä riitä mihinkään, kun olen kotona ja joudun välissä tekemään muutakin kuin puhdasta asiakaskeikkaa. Kuitenkin unohdan, että en ole enää Papa-J:n kanssa kahdestaan pienyrittämässä. Meitä on enemmän ja projektit edistyvät, vaikka en itse juuri nyt olisikaan niiden kimpussa. Unohdan myös miten tärkeä osa palvelimet ja kehitys ovat koko homman pyörittämisen kannalta. Ja nekin pyörivät ilman minuakin. Silti, miksi poden huonoa omatuntoa siitä, että koodaan ”vain” X tuntia X asiaa? Onko jokin toinen tehtävä parempi kuin toinen? Hommaa riittää aina, eikä asioita yhdessä päivässä saa valmiiksi milloinkaan. Miksi olen näin neuroottinen ja tunnevammainen?

Tehtävälistalla nolla tehtävää. Vaatteet tosin pitäisi laittaa kuivumaan. Kello on seitsemän ja tavoitteenani on tänään vielä lukea kirjaa ja pelata. En tiedä onnistuuko, kun pitäisi miettiä syömistäkin. Ahdistaa. Ei jaksa mitään. Otan varmaan leipää.

Eilen yllätin puolisoni, joka oli allapäin ja menimme ostamaan elokuvaliput Kuolema Niilillä -elokuvan ensi-iltaan perjantaita varten. Elokuva alkaa viideltä. Tein tämän myös siksi, että en jatkaisi töitä perjantai-iltana seitsemään, kuten viime viikolla.

Olisi kiva päästä lopettamaan ”ajoissa” vaikka kolmelta tai neljältä, joka on varmaan jollekin toiselle ihan normipäivä, mutta minulle tuntuu älyttömän aikaiselta. Liian monesti vieläkin lopettelen vasta sitten kun ulkona on pimeää, kahdeksan vuoden yrittäjyydenkin jälkeen. Pitäisi kai olla välillä myös toimistolla, jolloin tulisi jätettyä kone sinne ja lopetettua ajoissa. Toimistopäivinä se onnistuu suuremmalla todennäköisyydellä. Etänä jotenkin on jo valmiiksi kotona koneella, joten tulee sitten tehtyä töitäkin pidempään.

Sellainen stoori tällä kertaa. Pakenen syömään ja vapaalle. Huomenna taas koodataan.

Olen nukkunut viime öinä huonosti. Viikonlopun reissu vei energiat ja väliin jäi vähän liian vähän aikaa levätä. Minulle ihmismassoista palautuminen vaatii aina vähintään yhden ylimääräisen lisäpäivän. Tällä kertaa en sellaista saanut.

Tänään ja loppuviikko etänä. Mukava hengitellä.

Tällä viikolla olen uppoutunut koodin ja palvelinten maailmaan, eikä minulla ole ollut hirveästi ylimääräistä ”vapaa-aikaa” tai energiaa tai mitään sanottavaa. Nämä päivät muistuttavat minua yrittäjyyden alkuajoista, niin hyvässä kuin pahassakin. On siistiä kehitellä uutta, innostua omasta ja muiden tekemisestä, saada asioita aikaan. Tämä on sitä mitä osaan tehdä parhaiten.

Tavallaan tosi usein tuntuu siltä, että en tekisi ”töitä”, koska saan tehdä sitä mitä rakastan ja missä olen hyvä. Mutta valehtelisin, jos väittäisin, että ei välillä väsytä tai rasita. Ei voi loputtomiin tuudittautua siihen, että tekee pitkää päivää, koska on ”hyvä flow” tai ”tämä on niin kivaa”. Sitä paitsi kaikessa työssä on asioita, jotka eivät ole sitä ydinhommaa, mutta on vain hoidettava. Nämä kun kaikki nitoo yhteen oman intohimon päälle, päivästä loppuvat tunnit kesken. Tuloksena kiire ja stressi. Onneksi vielä jälkimmäistä ei ole päässyt liikaa syntymään.

Vuoden ensimmäisenä työpäivänä listasin elämäni aktiviteetit motin ja tekemisen tason perusteella lämpötilagraafiin. Nyt tuntuu, että on aika päivittää listaa.

Vihreät tekemiset ovat käytännössä päivittäistä arkeani. Mitä vihreämpää, sen useammin teen asiaa päivittäin ja intohimolla. Punaisia teen hyvin vähän tai ollenkaan.

Tällä hetkellä mielekkäimmät tekemiset

1. Firman tekniikan kehittäminen, tiimi ja workflow, työkalut
2. Palvelimet, komentorivi ja komentoriviohjelmointi
3. Firman liiketoiminnan ja raha-asioiden kehittäminen
4. Kirjallisuus
5. Front endin koodaaminen
6. Itsensä kehittäminen
7. Hyvinvointi ja lenkkeily
8. Kodin siisteys
9. Overwatch
10. Dokumentointi
11. Raha-asiat, tilastointi ja budjetointi
12. Elokuvat
13. Koti-inventaario ja minimalistisuus

Tekemiset, jotka ovat toistaiseksi vähemmällä huomiolla

• Kirjan kirjoittaminen
• Retrokonsolit, retropelaaminen ja muu nostalgisointi
• Streetgazer-musiikkiprojekti
• WordPress Meetupit
• Puhuminen yleisölle
• Matkustelu
• Keikoilla käyminen
• Lihaskuntotreeni

Punaiset asiat hieman harmittavat, mutta kaikkea ei voi yksi ihminen tehdä samaan aikaan. Tuntuu, että toistelen itseäni, mutta on mukava yrittää elää hetkessä ja reflektoida elämäänsä ja tekemisiään päivittäin. Näin muistuttaa itseään siitä mikä on tärkeintä.

Juuri nyt pitäisi olla focus aivan muualla, eli koodissa, aspassa ja palvelimella, mutta ajattelin kerrankin kirjoittaa päiväkirjan ”ajoissa”, nyt kun on energiaa ja motivaatiota. Sitä harvemmin enää iltayhdeltätoista löytyy, kun on koko päivän touhuillut. Mieleen jäi Aki Hintsan syöpäkirjasta, että yllättäen ihminen jaksaa luovia ajatuksistaan konkretiaa silloin kun ei väsytä. Väsyneenä ei edisty mikään.

Otan kolmannen kupin kahvia ja alan koodaamaan.