Herään paria minuuttia ennen yhdeksää, ilman herätyskelloa. Sisäinen kello on näköjään synkronoitu vihdoin yhdeksään aamulla, mikä onkin ihan hyvä asia.

Tänään on vuorossa kesäkauden pisin lenkki, 33 kilometriä. Tiedän jo valmiiksi, että ongelmia on tiedossa, sillä jääkaapissa ei ole juurikaan ruokaa. Perjantain hiilaritankkaus auttaa hieman. Olen auttamattoman onneton syömisessä ja siksi pitkät lenkit menevät usein mönkään. Minulle ei ole mikään ongelma juosta pitkiä matkoja muuten, mutta harmi kun hommaan tarvitsee niin paljon energiaa.

Päätän syödä pari ruisleipää juustolla, juoda mehua ja vettä ja ihan vaan lähteä. Mukaan kaikki vauhtikarkit, joita löydän. Kaupasta Oshee ja energiashotti ja sitten menoksi. Ensimmäiset 25 kilometriä menee yllättävän nopeasti, saan vauhtiakin jalkoihin. Vauhtikarkit puolen tunnin välein. Maantiet Puuppolassa riemastuttavat. Upeita peltoja, aurinko paistaa. Mutta sitten alkaa hyydyttää. Mieleen tulee vuoden 2024 maratonini. Tein silloin tavallaan yhtä tietoisesti saman virheen. Kuka hullu lähtee näin pitkälle juoksureissulle lähes tyhjällä vatsalla? Minä hullu tietenkin.

27 kilometrin kohdalla pistäydyn nopeasti kauppaan. Ostan sokerillisen Fantan. Siitä on etua, nopeita sokereita, eli nopeaa energiaa. Mutta kroppa on jo tiltissä. Katson kellosta tilannetta kilometrin välein, mutta olen edennyt vain sata metriä. 27.1km. Juoksen eteenpäin. 27.1km. Tai siltä se ainakin tuntuu. On merkillistä, että niin pitkä matka menee nopesti, mutta sitten tuntuu, että tie vain pitenee. Tämä on se kuuluisa mentaalinen puoli.

Lopulta kuitenkin näen vihdoin taas tuttuja maisemia. Innostun hieman, mutta tässä kohtaa alkaa taistelu kipua vastaan. Jalat eivät ota totellakseen. Polvikin oikuttelee yllättäen, mitä se ei koskaan aikaisemmin ole tehnyt.

34.19km kertyy tauluun, 30km kolmanneksi nopein 3h 45min. Mutta en minä nopeutta tavoitellutkaan tänään. Tärkeintä on ylittää itsensä.

Olen jo varautunut kalorivajeen aiheuttamiin ongelmiin. Ja niinhän siinä käy, kuuden jälkeen illalla iskee migreenikohtaus. Antaa tulla. Lääkkeet naamariin. Se ei autakaan ja lähtee taju. Mutta olen päättänyt, että en anna tämän neurologisen sairauden rajoittaa elämääni.

On hämmentävää herätä yöaikaan, kun maailma on pimentynyt. Mutta kyllä se oli taas sen arvoista. Juokseminen on sellainen nautinto, että sen vuoksi voi välillä vähän kärsiäkin. Parempi tämä kuin alkoholi.

Ei enää paljon ja olen kirjoittanut tälle sivustolle miljoona sanaa. Se on ihan jäätävä määrä tekstiä. Miljoona sanaa on esimerkiksi noin 12 täysimittaista kirjaa, ja melkein puolitoista kertaa raamatun pituus. Miljoonan sanan äänikirjan kuuntelisi normaalilla nopeudella noin 130 tunnissa, eli puheena tämän kuuntelisi 1 vuodessa ja 1 kuukaudessa, jos kuuntelisit joka päivä 20 minuuttia. A4 arkeissa tämä määrä olisi noin 2100 paperiarkkia ja jos nämä asetettaisiin peräkkäin maahan lyhyet sivut vastakkain, paperijonon pituudeksi tulisi 620 metriä, eli yli puoli kilometriä.

Pidän kirjoittamisesta. Siksi unohdankin usein laittaa teksteihini kuvia tai videoita. Ehkä niitäkin pitäisi joskus laitella. Mutta visuaalisen materiaalin suhteen olen kriittisempi. Minulle teksti on enemmän kuin tuhat kuvaa. Lauseiden väliinkin mahtuu paljon. Sinänsä harmittaa, että aika ja energia uppoaa nykyään lähinnä teknisten dokumentaatioiden, ohjeistusten ja konffien kirjoittamiseen. Mutta sekin on tärkeää.

Moni asia ahdistaa, mutta koitan keskittyä edessäni olevaan asiaan. Tässä tapauksessa se tarkoittaa pizzaa. Läppäri sivuun ja syömään.

Suljen silmäni.

Avaan silmäni.

Päätä ei enää säre, mutta se on samalla tyhjentynyt. Päiviä ilman migreeniä: 0. Ehtihän tässä ollakin 14 päivää melko mukavaa.

Hyvää yötä.

Ahdistuksen taso on tänään korkealla. Sille on monta syytä. Tuntuu jotenkin siltä, että on monessa asiassa pää pölkyllä. Ei samalla tavalla kuin menneisyydessä, mutta kuitenkin. Some tuntuu raskaalta, ehkä sitä pitäisi vähentää. Työt sujuvat hyvin, ahdistus kumpuaa jostain ihan muualta.

Nytkö se stressi iski? Ei kai sentään. Olen kuitenkin myös pettynyt itseeni, kun jään jälkeen lenkkitavoitteista. Illalla vain väsyttää ja ärsyttää. Haluaisin joskus, että piristää ja riemastuttaa. Tiedän, että niitäkin päiviä on, vaikka tänään ei ole sellainen päivä.

Samat horinat joka päivä.

En jaksa itseäni tänään.

Jos eilen oli huonot unet ja lähtökohdat ja hyvä päivä silti, tänään tilanne on aivan päinvastainen. Unta on alla 8 tuntia ja 27 minuuttia, eikä päivä voisi olla enempää perseestä. Mikään ei ole pahasti pielessä, mutta mitään järkevää en saa aikaan. Siksi tämäkin kirjoitus on syytä lopettaa ajoissa, ettei mene valitusvirren puolelle. Hyvää yötä.