Kahvitreffeillä keskustelua viittomakielestä, tekoälystä, perspektiiveistä, ohjelmoinnista, maailman tilasta, datakeskuksista, uutisista… tuntuu mukavalta, kun mistä vaan voi puhua ja on aina joku, jolle puhua.

Illasta päivityksiä ja vähän lisää päivityksiä. Koodi ei lobu.

Selkä ja niska ovat yhä jumissa. Uskaltaudun silti vihdoin matolle. En halua että viikkoputki katkeaa, vähintään yksi lenkki on vedettävä. Jaksan puoli tuntia. Jännästi liikunta jotenkin auttaa. Liike tekee hyvää, vaikka kroppa vastusteleekin.

Kahvi loppuu kesken, joten nappaan rouvan mukaan ja käymme kävelyllä, eli Coffeassa. Takeawaykahvit mukaan. Puodin tyyppi osaa viittomakieltä. Virkistävää, sillä viittomakieltä osaa vain 0,2% suomalaisista.

Ilta kuluu Arch-päivitysten ja GitHubista löytyvien trendaavien projektien lomassa. Tmux on kiva. Soundtrackiksi valikoituu Brymir, VOLA, Daft Punk ja The Midnight.

Pelifiilis on edelleen kateissa. Ehkä huomenna Cyberpunkia.

Jokin kummallinen noidannuoli iskee niskaan. Ilmeisesti olen nukkunut taas mutkalla. Tempur Ombracio -tyynyni pitää pääni paikallaan, mutta kropalla on jostain syystä unessa oma tahto. Nukun kenties liikaa vatsallani, jolloin pääni on liian tiukassa kulmassa.

Sadepäivä toimistolla. Tänään kaupunki on kuin Night Cityssä. Mieliala pysynyt yllättävän hyvänä.

Odotan jostain syystä sitä, kun isoimmat kiireet hellittävät ja kaikki seminaaripresentaatiot on vedetty. Samalla tiedän, että ei saisi elää ”sitten kun”-elämää. Pitäisi elää ”nyt”-elämää. Se on välillä vaikeaa. En oikein osaa vieläkään täysin sisäistää kuolevaisuutta. En tiedä pystyykö sitä kukaan koskaan täysin ymmärtämään.

Panikoin öisin liian helposti, kun ajatukset valuvat hukkaan kuin tiimalasin hiekka, eikä mieli osaa päästää irti. Tuntuu raastavalta ajatella, että täytän pian 38. Sitten 39. Sitten 40. Sitten 50. Sitten 62 ja sitten minä kuolen, kuten isäni kuoli.

Vuosia meillä on enemmän kuin tarvitsee. Kunpa ne tulisi käytettyä järkevästi. Ne ovat kertakäyttöinen, yksisuuntainen lippu. Sitten sulaudumme osaksi universumia. Ikuisiksi ajoiksi, unholaan.

Rauhallisempi työpäivä. Pää ei ole ihan kunnossa vieläkään, mutta ei se mitään. Eniten lähinnä harmittaa, että ei vieläkään pääse lenkille. Ehkä lauantaina sitten.

Toinen yö putkeen huonoilla unilla. Isossa unipaineessa ja univajeessa kaikki tuntuu takkuisemmalta ja fyysinen olo on hirveä. Kahvi ei tunnu auttavan. Töitä 8-16 ja sitten pamahtaakin migreenikohtaus päälle. Se on odotettavissa. Elimistö pakottaa itsensä sammuksiin.

Havahdun hereille kymmenen jälkeen illalla. Mikä maa, mikä valuutta?

Missä vaiheessa vauhti lähti taas kiihtymään? Painetaanpas jarrua.