Lauantaipäivän onnistumiset:
Päivän harmistukset:
No, nyt chillisti ja huomenna uusiksi.
Tällä viikolla en ole juurikaan jaksanut valvoa puolen yön jälkeen. Se on kaltaiseni yökukkujan kohdalla erikoista. Ei vain pysy silmät auki.
Jotain tämä kertoo myös stressistä ja yleisestä jaksamisesta. Nukkuminen ei auta väsymykseen.
Odotan vieläkin parempia aikoja, toista vuotta putkeen. Jospa 2026 olisi muutoksen vuosi. Aina saa toivoa.
13554. elon päivä. Isälläni päiviä oli 23142. Se tarkoittaa, että mikäli eturauhaseni mätänee samaa tahtia, minulla on 9588 jäljellä. Jotenkin tykkään ajatella näin. Kaikki on rajallista, joten parempi pitää jotakin hypoteettista ylärajaa. Jos vaikka yllättyisi positiivisesti.
Jos taas isäni isän poislähtöä pidetään takarajana, saan noin 5000 päivää lisää, yhteensä arviolta 14393 päivää. Eli yli tuplat nykyisestä. Vähempikin on valtava määrä päiviä.
Näitä laskeskellessa on hyvä muistaa, että yhtäältä yhdessäkin päivässä saa paljon aikaan ja toisaalta jos ei, niin sillä ei ole suurta merkitystä, koska päiviä tulee vielä. Tai niin ainakin toivon.
Huomenna on perjantai. Uudet kuviot, uudet numerot.
Parempi päivä, vaikka unet eivät ole ihan täysin kohdillaan.
Tänään opin: Microsoft Docx on pakattua xml:ää ja superkompensaatio on tila fyysisestä rasituksesta palautumisen jälkeen, joka tekee kehosta entistä kestävämmän ja kohentaa kuntoa.
Tänään on positiivisuus kateissa. Erityisesti synkkyys valtaa mielen töiden jälkeen, kun istahtaa alas omien ajatustensa kanssa. Samaa vanhaa, lähimenneisyyttä ja lähitulevaisuutta. Huolia, murheita, pelkoja. Jos asiat olisivat paremmin, olisi mielialakin parempi. Osaan asioista voi vaikuttaa, toisiin ei.
Jotain positivista jos pitää hakea, olen onnistunut pitämään työpäivien keston järkevinä. Viime viikolla pystyin lopettamaan joka päivä työt kuuden aikaan. Silti koko ajan takaraivossa tykyttää ajatus siitä, että olisi tehtävä enemmän.
Kun synkkyys valtaa mielen, ei kiinnosta iloisien asioiden tekeminen. Videopelit, koodi, jopa kirjoittaminen, menettävät merkityksensä. Kaikki peittyy ahdistuksen alle. Vanha ystävä masennus nostaa päätään. Sentään itseviha ja itsetuho ovat pysyneet poissa, onneksi jo yli kymmenen vuotta. Mutta siellä taustalla nekin varmaan lymyilevät.
En tiedä mitä tekisin, jos minulta vietäisiin loputkin. Kuvittelen aina kestäväni kaikkea, olenhan jo nähnyt kuolemaa ja tuhoa, pohja viety elämältä pariinkin otteeseen. Mutta en ole kone. Loppupeleissä romahtaminen vaatii vain sen, että hyvälaatuisen elämän edellytyksiä viedään tarpeeksi pois, tai vähintään, että ne ovat vaarantuneet.
Stoalaisessa mukiharjoituksessa tuhotaan lempimuki. Stoalainen myös harjoittelee hyvästelemään lapsensa ja rakkaansa joka ilta. Näin menetys ei tunnu niin pahalta. Ihmisen pitäisi kuulemma etäännyttää itsensä tunteelta. Vain näin voi elää täyttä elämää. En tiedä haluanko. Kärsimys varmaankin kuuluu tähän. To live is to suffer.
No, nyt alkaa olla sen verran synkkää tekstiä, että tartutan olot jo lukijaankin. Älä huoli. Tänään on vain huono päivä. Huomenna ei voi olla ainakaan huonompi, eihän?
1 2 3 … 303 vanhempia →