Levitä tietoisuutta koulukiusaamisesta!

Nettipoliisi Janina kirjoitti eilen Elisasta, 8. luokkalaisesta koulukiusatusta tytöstä, joka teki itsemurhan. Lueskelin Elisan vanhempien blogia itku kurkussa ja se inspiroi minua kirjoittamaan aiheesta omaan blogiini. En voi enkä halua kuvitellakaan miltä tuntuu menettää oma lapsi. Ja miltä tuntuu menettää se tällaisen syyn takia.

Minua on kiusattu koulussa reilun vuoden ajan, mutta paria kaveriani kiusattiin paljon enemmän. Olin ensimmäisen ja toisen luokan pienessä koulussa Tammirinteellä, joka oli parin sadan metrin kävelymatkan päässä, jonne 6-7 vuotiaana pikkupoikana joka aamu kotitaloltamme. Koulu oli tosiaan pieni, kahden luokan kokoinen ala-aste, jossa ei ollut edes ruokalaa, vaan oma keittäjä joka toi ruoan luokkaan, josta ruoka syötiin omilla pulpeteilla. Olin vielä pieni, mutta muistan oppilaiden olleen todella erilaisia, vilkkaita.

Itse olin ujo pieni poika, jonka oli hyvin vaikea tutustua kenenkään. Mutta olin silti kiltti kaikille. Jotain kertoo sekin, että sain hymypoikapatsaan tuona aikana. Sain yhden hyvän kaverin, mutta muuten olin aika outsider. Muistan kiusaamisen olleen pientä näpäyttelyä, kommentointia miltä näytän tai mitä teen. Mutta se tuntui. Fyysistäkin oli. Ei välttämättä väkivaltaa, mutta tavaroihini koskettiin, niitä heitettiin. Minua jahdattiin ympäri koulua. Olen kirjoittanut päiväkirjaa siitä lähtien kun opin kirjoittamaan ja kaikki löytyy myös sieltä – myös tapahtumat, jotka olen (onnekseni) unohtanut.

photo credit: Lisa monster

En tiedä tiesivätkö vanhempani tästä mitään, mutta kun äitini kysyi minulta toiselta luokalta päästessäni haluanko vaihtaa kristilliseen kouluun keskustaan, en epäröinyt hetkeäkään, vaikka koulun vaihto tiesikin linja-autolla kulkemisen opettelua. Koulu oli uusi ja outo, mutta kristillisen kasvatuksen saaneena miellyttävä. Kaikki asiat eivät ihan olleet sitä omaa juttuani ja esimerkiksi metallimusiikki-innostukseni johti lukuisiin puhutteluihin niin kotona kuin koulussakin. C-kasetit takavarikoitiin ja etenkin levyraadit olivat yhtä hullunmyllyä. Mutta minua ei kiusattu, ja se oli tärkeintä. Ja tuntui hyvältä.

Toiset kestäävät kiusaamista paremmin, toiset huonommin. Fakta on kuitenkin varma, kasvuiässä kiusaaminen vaikuttaa pelkästään negatiivisesti. Minullakin silloisen huonohkon isäsuhteen lisäksi kiusaaminen oli se, joka aiheutti masennusta.

Kiusattuna kysyy jatkuvasti kysymystä ”miksi?”. Ei ymmärrä mitä tapahtuu. Lopulta tulee aina johtopäätökseen että minun vikaanihan tämä on. Minä herätän huomion jollakin tavalla, minussa on vikaa. Ei minua muuten kiusattaisi. Seurauksena masennus. Todellisuudessa kiusaajilla on itsellään paha olla, he pyörivät väärässä porukassa tai ovat luonteeltaan ”sanavalmiita”, mutta yleensä he ovat näitä kaikkia yhtä aikaa. Kiusaamiselle on monia syitä ja usein syynä on juurikin huono tilanne kotona, huono itsetunto tai joku muu syy. Kasvuiässä hommat kehittyy, hiukset kasvaa, hampaat irtoaa, naama muotoutuu, pojista tulee miehiä ja tytöistä naisia. Tämä on kaikista ”epävarminta” aikaa monelle ihmisistä. Silloin on kaikista vitaalinta joutua kiusaamisen kohteeksi, kun ei ole itsekään varma itsestään.

photo credit: Amy Fleming

Tärkeintä on kiusaamiseen puuttuminen heti kun sen huomaa. On myös äärimmäisen tärkeää seurata lapsia, aika ajoin kysyä heiltä miten menee, kysyä suoraan kiusaamisesta jos sitä vähänkään epäilee.

Entä jos tämä kuva olisi jäänyt viimeisekseni?

Minua surettaa yhä kuulla näitä kiusaamisesta johtuneita turhia kuolemia. Hämmästyttää, ihmetyttää, järkyttää. Ymmärrän sen että kiusaajilla on omat ongelmansa tai he eivät tule ajatelleeksi asiaa, jotkut eivät tajua kiusaavansa tai kiusaamisestaan aiheutuvia haittoja. Mutta sitä en voi ymmärtää että kiusaajat tai osallisena olevat eivät huomaa toisen pahaa oloa. Itse olen sen verran empaattinen luonne, että herkästi tulkitsen ympäristöäni ja aistin jos joku on pielessä. Mutta ehkä se olen vain minä. Huomionarvoista on myös, että herkemmät ja empaattisimmat vahingoittuvat helpoiten.

Jonahin tarina on pyörinyt netissä pitkään. Niin on myös itsemurhan tehneen Jamey Rodemeyerin, jolle Lady Gaga omisti kappaleenkin. Näitä tarinoita riittää ja riittää.

Tiedetäänkö kiusaamisesta tarpeeksi? Jos tiedetään, riittääkö se? Internet on sallinut uuden tavan kiusata ja kaikkeen ei pysty suoraan puuttumaan. Pystymme kuitenkin levittämään tietoisuutta ja sitä minäkin tällä bloggauksella haluan tehdä. Kun tiedämme, huomaamme paremmin, pystymme puuttumaan ja vaikuttamaan asioihin. Yksikään lapsi ei saa enää kuolla koulukiusaamisen takia! Puuttukaa ja auttakaa lopettamaan kiusaaminen! Olemme kaikki tärkeitä! Jaa tätä tai seuraavia kirjoituksia eteenpäin, jos suinkin mahdollista.

• Kun raja ylitetään – kuolemaan johtanut kiusaaminen
• Enkeli-Elisa
• Teens Against Bullying
• BullyBeware
• minttis.com

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää