Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 17 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 19-vuotias.
Usein asia on niin, että kun tuntuu että ei ole mitään mistä kertoa, todellisuudessa asiaa on jopa liikaa. Tänä yönä tuntuu siltä. Viimeajan harvat merkinnät johtuvat vapaa-ajan yleispätevästä laiskuudestani.
On siis aika ryhdistäytyä ja purkaa joitakin ajatuksia. Minulla on tänä yönä rutkasti kerrottavaa, rakas lukija. Koulun loppumisen jälkeen olen lähinnä pitänyt hauskaa kotona ja kavereiden luona. On päiviä jolloin nukun pitkään ja päiviä jolloin herään jo aamuyhdeksältä. Viime viikolla nukuin harvinaisen huonosti, sillä odotin pienen unelmani toteutumista. Jännitti. Olin halunnut tietokonetta jo melkein vuoden ajan, mutta mistä tällainen köyhä opiskelija olisi repinyt rahat moiseen vehkeeseen? Yksi: vanhemmat, kaksi: mummo, kolme: lainan ottaminen. No, vanhempani olivat luvanneet syksyllä 2006 että laittavat säästötililleni rahaa joka kuukausi toukokuuhun(?) asti, jotta voisin sitten ostaa itselleni ylioppilaslahjan. Olin suunnitellut ostavani tietokoneen maaliskuun loppuun mennessä jotta olisi sitten luppokuukaudet täynnä tekemistä, mutta unelma murskautui kun sitä rahaa ei ollutkaan tarpeeksi säästössä. No, asiat selkenivät kun mielipiteitä jakaneesta Jyväskylän vanhimmasta tietokoneliikkeestä – VeoPC:stä pystyi ostamaan osamaksulla. Vuoden loppuun mennessä tietokonerahat taitavat olla jo melkeinpä kasassa. Hyvin on kone toiminut. Olen älyttömän kiitollinen rakkaalle äitille ja iskälle, jotka tuhlasivat vähäisiä ropojansa minun tähteni. En vain osaa kiittää muuten kuin sanomalla kiitos. Joten, kiitos (iskä avaa linkki!). Prosessori on Intel Core 2 Duo ja kone lisätarvikkeineen maksoi tasan tuhat euroa. Kirjoitan arvostelun tuonnenpana, kuvien kanssa.
Sää on liian vaihtelevaa. Kylmää, kuumaa, pilvistä, aurinkoista. Vielä pari viikkoa sitten söin jäätelöä ulkosalla, mittari näytti +20 astetta celsiusta ja aurinko lämmitti ihanasti hipiää. Tänään vesisadetta. Huomenna ehkä hieman lämpimämpää. Kyllä se kesä sieltä tulee, ainakin toivon niin. Tosin olen kesän siviilipalveluksessa (älä aloita juttua, kirjoitan tästä lisää myöhemmin).
Pidän öistä. Pidän öiden tunnelmista. Varsinkin kesäöiden, sillä silloin on samaan aikaan lämmin ja raikas ilma. Soi Jamie Cullumin ”In The Wee Small Hours Of The Morning” ja sydän hymyilee. Ketään ei näy, ei autoja, ei ihmisiä, ei eläimiä. Tai no, rusakoita näen silloin tällöin. Joka tapauksessa, yöllä saa ajatukset kulkemaan ja yöelämää on erittäin hauska kuvata. Sain kuvamataidon opettajaltani Canon eoksen uudestaan lainaan, vieläpä kysymättä ja ainakin toukokuuhun asti. Erittäin kilttiä häneltä, kiitokset menevät myös hänelle. Usein tulen yöbussilla kotiin, mistä milloinkin. Jään aikaisemmalla pysäkillä pois ja otan Ca(n)nonin esiin. Joskus on telinekin mukana. Viimeksi juoksin moottoritielle kuvaamaan ohimeneviä rekkoja kymmenen sekunnin valotusajalla. Jouduin peräti oottelemaan rekkoja, sillä niitä ei kovin montaa tullut. Ei tullut hääppöisiä kuvia, mutta olihan se kivaa kuvata taas kerran rekkoja keskellä kevätyötä. Toissa kesänä sain monta onnistunutta otosta, tässä yksi niistä (löytyy myös taidegalleriasta, saa kommentoida):
Kello on jo paljon ja minua rupeaa pikkuhiljaa väsyttämään. Voisin valvoa vaikka yön, mutta en halua. On luonnollista nukkua öisin ja luonnotonta valvoa joka yö. Vanhempani ovatkin kritisoineet valvomistani useaan otteeseen, joka on nyt paljon vapaampaa kun minulla on oma tietokone omassa kämpässä (joista kerron myöhemmin lisää). Mutta nyt on minun lomani, pidän hauskaa ja rentoudun, piste.
Hyvää illanjatkoa kaikille lukijoille.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
