Kuusikymmentäkaksi päivää jäljellä

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 16 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 20-vuotias.

Sivaria on tänään 62 päivää jäljellä. Siviilipalvelukseni päättyy heinäkuun 9. päivä vuonna 2008. Nyt kun miettii taaksepäin niin aika nopeasti tämä vuosi on mennyt. Kolmesataakolmekymmentäyksi päivää suoritettu ja hyvältä tuntuu. On ollut vaikeita, mutta myös helppojakin aikoja. Palveluksen kokonaisuutta ajatellen olen tykännyt. Voisin tehdä tätä työksenikin, mutta en ole varma haluaisinko jatkaa täällä. Puolet edellisistä sivareista jäivät tänne töihin, mutta minusta ei välttämättä ole siihen. En halua että minulla on tavallaan siltikin sivarin status päällä. Haluan parempiin töihin. Tiedä sitten mihin päädyn… tietotekniikan laitoksen sivari/työkaverini Paavo on nyt laitoksen palkkalistoilla. Hänen palveluksensa päättyi muistaakseni viime viikolla.

Loput kuusikymmentäkaksi päivää lupaa vihdoinkin helppoutta. Toukokuun lopulla suurinosa henkilökunnasta lähtee lomalle ja minä jään yliopistolle tekemään kesän lorvihommia, eli samoja kuin aikaisemminkin mutta harvemmalla aikavälillä – paikalla kun ei ole niin paljon apua tarvitsevia ihmisiä. Mutta nyt jatkuvat atk-tuen iloiset hommat. Hyvää keskiviikkopäivää.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

2 kommenttia

  1. Petri

    Ne loput sivaripäivät todellakin sujuvat suu messingillä, etenkin jo sen takia kun päivärahat nousevat. Sehän on muistaakseni jotain 8,5 euroa päivältä niiden loppukuukausien ajan. Eikös ne päivärahat vielä joitakin vuosia sitten noussut? Minulla oli silloin 2004 sivarin loppuaikoina jotain kahdeksan euroa päivässä.

    Jos saat mahdollisuuden tehdä töitä tuossa nykyisessä paikassa vielä senkin jälkeen kun olet täysinpalvellut ja kotiutettu, niin eiköhän kannata tarttua tilaisuuteen. Voithan etsiä parempia hommia samalla kun olet tuolla. :-)

  2. rolle

    Yhdeksän euroa se on nykyään. Itse saan vielä täydet 12 euroa ruokarahaa + he maksavat vuokran ja kaikki nämä köntässä = rapiat 920 euroa kuukaudessa. Rahan puolesta siis ihan kiva juttu :-) Mutta tosiaan myös työtkin helpottuivat.