Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.
Vastaan usein ”ihan hyvää” kysymykseen ”mitä kuuluu?”. En oikein enää jaksa rasittaa muita ihmisiä ongelmillani. Tänä yönä ajatukset taas piinaavat kun pitäisi saada nukuttua. Minusta tuntuu jälleen että olen epäonnistunut kaikessa. Olen työtön rahaton luuseri, ”yhteiskunnan rasite”, kuten monet sanovat. Käytän veronmaksajien rahoja ja niitäkin väärin. Myönnän avoimesti, olen huono raha-asioissa, huono rahankäyttäjä, varsinkin varattomana velkaantuneena työttömänä… ”painu töihin”, voi kun olisikin niin yksinkertaista.
Kirjoitan nykyään hirveän varovaisesti raha-asioista, mutta nyt tuntuu ettei ole mitään muuta, tai ketään ihmistä. Tiedän että tämäkin synkän mielen inspiroima ajatusrykäle saa osakseen sellaista huomiota, reaktiota, mielipidettä ja ajatusta joka masentaa minua lisää. Eihän tästä itsensä syyttelystä tai ruoskimisesta mitään hyödy, ellen saisi hetkellistä mielenrauhaa ja ehkä unimäärän edes jotenkin plussan puolelle.
Totuus on se että viikosta toiseen sinnittelen ja yritän elättää perheeni, yhteiskunnan painostuksen alla. Ja epäonnistun. Rahallisen avun pyytäminen tuntuu äärimmäisen häpeälliseltä ja minusta tuntuu että vanhemmat ja läheisetkin vain suuttuvat siitä ja muustakin. Jää sitten 0 ihmistä keneltä saada apua. Ei kehtaa eikä jaksa muutenkaan puhua kenellekään, vaikka sainkin puhelinliittymäni vihdoinkin taas auki. Jotenkin on niin iso kynnys. Terapeutistakaan ei ole kuulunut mitään. Pitäisi soitella useampaankin paikkaan, mutta kun prkl soittoajat…
Mitä tehdä kun tavaroiden myyminen, pätkätyöt, pullojen palauttaminen, hilujen kerääminen ja sinnittely ei enää riitä… en yhtään ihmettele velkaantuneiden ja vähävaraisten raha-asioiden takia itsensä pois päiviltä järjestäneitä, kun sama on käynyt mielessä minullakin. Pyöreä nolla. Viikoksi. Tulee elokuvan ”Miehen työ” ratkaisuja mieleen…
Viime päivinä en ole jaksanut mitään. En mitään. Koti on kaaos, jatkuvasti väsyttää unettomuuden takia. Jospa nyt tyhjentäisin mieleni ja koettaisin saada unta. Ja aamulla keräisin itseäni ja keksisin jotain ratkaisua tilanteelle, taas kerran. Huhtasuon alueella ruokajonokin vissiin maksaa, täytyy käydä katsomassa.
Pyrin sanomaan itselleni ”kaikki järjestyy”, jota vaimollani on tapana sanoa. Hänellä on myös tapana perustella sanomalla ”koska elämään ja raha-asioihin pystyy jotenkin vaikuttamaan, näkööni ja kuulooni ei”.
Harmittaa kun Jyväskylässä äidit vaunujen kanssa eivät pääse bussilla ilmaiseksi, koska joskus ei ole sitäkään vähää bussilla kulkemiseen. Pyöränikin varastettiin, mutta kävelen mielelläni. Koko perheen kanssa kauemmas ei kuitenkaan pääse ilman rahaa. Tampereella reissasimme bussilla ilmatteeksi koko perhe, siellä kun äidit pääsevät ilmaiseksi, Lotta pääsee ikänsä puolesta ilmaiseksi ja minä pääsen kuurosokean saattajana ilmaiseksi.
Tuntuu ettei minulla ole oikeutta elää köyhänä. En ole tätä tietääkseni valinnut tai toivonut. Elämä menee ihmisillä eri teitä. Joillakin paremmin, joillakin huonommin. En usko että olen ainoa vähävaraiseksi aka. köyhäksi ihan kansalaisrekisteriin merkattu… Kaikki kyllä järjestyy. Kaikki järjestyy.
Jos tykkäät lukea Rollemaan tekstejä, voit aina tehdä lahjoituksen klikkaamalla itsesi minkä tahansa artikkelin sivulle (sivulle jolta voit kommentoida). Voit olla varma että tulee tarpeeseen. Sydämelliset kiitokset niille harvoille ketkä ovat laittaneet.
Olen pahoillani että Rollemaan lukijana joudut välillä sietämään masentunutta tai surullista Rollea, mutta toivon että et siitä harmistuisi. Toivottavasti saat sinä unta siellä ruudun toisessa päässä ja ajatuksesi ovat hieman iloisempia kuin minun. Kaikkea hyvää, etenkin yötä.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
Petri
Ainakin kannattaa kehittää itseään jos vain aikaa ja jaksamista riittää. Opettele jotain uutta, josta voi myöhemmin olla hyötyä. Lisäksi minulla on eräiden yhteistyöstä kiinnostuneiden henkilöiden mailiosoitteita, joista olen joskus maininnut, eli jos kiinnostaa niin show me the money ja saat itsekin. ;-)
rolle
Petri, Pyrinkin kehittämään itseäni jatkuvasti. Se auttaa huomattavasti monessa asiassa :-) (peikko.us/projects)
j.
Eksyin tänne blogiisi vahingossa, mutta ei voi muuta sanoa kuin, että todella tutun kuuloista tekstiä! Osaan samaistua. Itsekin työtön ja tietotekniikka-alan koulutus. Monesti tuntuu, että ihmiset ajattelevat, että olen vain laiska pskiainen, koska olen ollut jo reilu puoli vuotta työttömänä. Olisikin asiat niin helppoja, mutta kun taustalla on monia asioita mitä toiset eivät voi ymmärtää tai itse osaa edes selittää. Itsekin olen ihminen joka ajattelee joskus aivan liikaa ja murehtii toisillekin tapahtuvista asioista. Etenkin sellaisten ihmisten joista välittää kovasti.
rolle
j: Kiitos kommentista. Jep, toisten ihmisten on niin helppo arvostella ja kommentoida toisten ihmisten elämää… luulevat tietävänsä asioiden taustat, syyt, ”totuus sattuu” -mentaliteetilla. Minusta empaattisuus ja ajattelukyky on ihan hyväkin asia, onpahan ainakin realistin vikaa jos ei muuta.
j.
Niinhän se useimmiten menee, ihmiset arvostelevat ja rakentavat mielikuvansa sen mukaan mitä näkevät. Harmiksi kukaan ei nää meidän pään sisään ja tajua miten asiat oikeasti ovat. Itse monesti tajuan ajattelevan, että ”kunhan tolla olis asiat kunnossa ja elämä reilassa, mulla ei nyt niin väliä, ottais vaikka osan munkin ”siunauksista” jos niistä mitään apua olis”.
rolle
Näin on, samalla kannalla olen. Pyrin ajattelemaan kaikista hyvää, myös niistä kenestä en edes pidä. Suvaitsevaisuus ennen kaikkea. Turha arvostelu ei muuta mitään, vaan jopa päinvastoin, voi saada surullisen ihmisen vielä surullisemmaksi. Mielestäni ihmisten pitäisi rohkaista enemmän, tai edes ajatella kanssaeläjistä vähän suopeammin.
Mie
Moi.. Minäkin eksyin, aivan sattumalta sivuillesi ja tiedän, mitä käyt läpi. Tai en tiedä, mutta suurimpaan osaan ongelmistasi voin samaistua. Olen itsekin pahasti velkaantunut ja elämääni erittäin kyllästynyt. Se, että sain hieman voimia kirjoituksistasi, kiitos siitä! Tuntuu, että elämälläni ei ole enää mitään suuntaan. Ulosototssa on tuhansia euroja, olen yrittäjä ja yrityksellänikin menee todella tiukasti. Raha tulee ja menee, kaikki laskuihin. Edes ruokaan ei kuukaudessa jää euroakaan, puumattakaan kotieläimilleni, jos tunnollisesti hoidan vuokran, sähkön, puhelinlaskun. Ja sitten olisi ne monet monet muutkin laskut. Samoin voin fyyisesti huonosti, mutta minulla ei ole varaa edes ajatella, miten saisin itseni kuntoon. Siihenkin tarvittaisiin rahaa. Suurimmat ovat kosmeettisia epäkohtia. Huonot hampaat, joita en ilman rahaa saa hoidettua. Tästä sitten psyykkiset ongelmat. En halua edes tavata kavereitani saatikaan perhettäni, en kehtaa, häpeän itseäni. Välillä tuntuu, että mitä varten sitä ihan oikeasti jaksaa herätä aina uuteen aamun, kun tietää mitä se tuo tullessaan. Toivon todellakin, että joskus voin vielä hymyillä ja tuntea aitoa iloa. Itselläkin on 0 ystävää, jotka voisivat ymmärtää tilannettani ja 0 ystävää / perheenjäsentä, jotka voisivat helpottaa oloani. En muista iltaa, jona en itkisi itseäni uneen. Avun pyytäminen on liian vaikeaa ja usein tunnen, että se on liian myöhäistä. Ulosottoon pitäisi soittaa ja jollekin sellaiselle kertomaan ajatuksistani, joka oikeasti välittää. Olen koko elämäni elänyt huolehtien itsetäni ja muista, en tiedä miksi se on niin vaikea joskus antaa periksi ja pyytää apua. Varsinkin silloin kun se olisi pakko. toivon todella, että aurinko paistaa sinne risukasaan, aivan sinne pohjalle asti jonakin päivänä..
Rolle
Hei, kiitos paljon kommentista. Avun tarpeen myöntäminen ja sen pyytäminen on kyllä vaikeaa, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä. Suomalainen yhteiskunta on lohduton monessakin asiassa ja raha ja työpaikka määräävät jotenkin identiteetin. Suomessa ilman rahaa ei pysty tekemään mitään, edes liikkumaan paikasta toiseen…
Hienoa kuulla että tekstini antavat voimia! :) minäkin olen ollut pohjalla, mutta pohjalta ainoa tie on ylöspäin. Jotenkin tuntuu jo omituiselta että tämä teksti on kirjoitettu vain vajaat puoli vuotta sitten, kun nyt olen saanut töitä ja raha-asiatkin alkavat varmasti tästä lutviutua… kyllä se päivä paistaa risukasaan, jonain päivänä. Siihen pitää vain antaa mahdollisuus.
Tsemppejä ja lämpöä sulle täältä tuhannesti! Koitahan pärjäillä tässä kylmässä maailmassa.
Mie
No onneksi, vaikka en voi vastaan väittää etteikö mielessä olisi käynyt se helppo tie, niin voimia on yrittää. Tai ainakin tiettyjen hyvien asioiden takia koittaa pärjät eikä päättää päiväänsä. Vaikka nyt minäkin ymmärrän miksi jotkut sen polun valitsevat. Toisaalta nyt pallo on mun käsissä, pitäs vaan osata heittää se oikeeseen suuntaan..
Kiitos sulle ja hienoa kuulla että siellä päässä tunnelin päässä näkyy valoa.. :) Se ehkä antaa itsellekin juuri sitä toivoa. Samoin ajatella, että vain puolivuotta sitten sunkin tilanne oli eri. Eli toivoa on..
Itselläni ehkä tällä hetkellä olisi saada edes tieto mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä. pitääkö sinne ulosottoon ottaa yhteyttä ja jos luonne ei anna periksi ja jotenkin toivoo niiden katoavan mitä minulle tapahtuu. Mitä tapahtuu kun omistan 49% yhteisestä yrityksestä..
no kaipa sitä pitääkerätä voimia ja tehdä asialle jotakin. se on vaan niin helppoa siirtää päivällä eteen päin..
Rolle
Niin, yrityskuvioista en tiedä mitään. Mutta velkaneuvojan kanssa kun aikoinaan keskustelin itsemurhamietintöjen partaalla niin neuvoja sanoi minulle ”unohda velkasi, älä ajattele niitä, älä edes pyri maksamaan laskuja joita et voi maksaa. Ulosotossa velkasi ovat turvassa, niiden miettimisen sijaan keskity elämään. Keskity elättämään itsesi ja perheesi. KUNNES saat töitä ja sen verran palkkaa että pystyt velkoja edes minimisummilla lyhentämään”. Tämä oli kullan arvoinen neuvo ja tajusin että minun on aivan turha rämpiä pohjattomassa suossa kunnes siihen suohon hukkuu myös elämä…
Kannattaa myös muistaa että velat vanhentuu aikanaan jos niitä ei pysty hoitamaan. Siitä oli joku lakikin olemassa.
Mutta tosiaan yrityskuvioista en paljon voi sanoa mitään, pahoittelut.
Tuttua on tuokin että tuntuu olevan niin hukassa elämän langasta, ettei tiedä mitä tekisi. Varsinkin jos on epäonnistumisia ja pettymyksiä jatkuvasti niin taloudellisesti kuin muutenkin. Mutta vaikka on miten synkkää niin itselläni on kuitenkin aina siellä jossain se perus ajatus että elämää on kunnioitettava. Jossain vaiheessa tajusin sen että velat eivät vähennä sitä hengitettävää ilmaa, ne eivät estä elämistä kunnolla ja jopa täysillä. Silloin se haittaa eniten kun ne velat ja rahat ovat koko ajan mielessä. On vaikeaa irroittautua siitä kahleesta, mutta se on mahdollista. Pitäisi hallita ongelmiaan, rahaongelmiaan, eikä antaa niiden hallita itseään.