Kuiskauksia harmaasta syvyydestä

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 16 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 20-vuotias.

Tänään on ollut kamala väsymys ja paha olo niin henkisesti kuin fyysisestikin, vaikka nukuin pitkään. Sään harmaus ei auta asiaa yhtään. Päässä pyörii koko ajan ylihuominen, eli töihin palaaminen tai vapautus/lykkäys/mikä-ikinä-onkaan. Kumpikin ahdistaa melkein yhtä paljon.

Olen ollut viime aikoina hiljainen, hajamielinen, poissaoleva ja niin edelleen, mikä on saanut minut tuntemaan itseni huonoksi. Tuntuu pahalta kun teen tiedostamatta asioita joista aiheutuu rakkaalleni pahaa mieltä, kun en ole osannut kuunnella enkä huomioida, kun en ole osannut olla kaverina enkä juttuseurana, kun olen ajatellut liikaa, kun en mahda tälle ololle mitään ja saan kultani ymmärtämään sen väärin ja kun en ole pystynyt tekemään asioille mitään.

Sain keittiössä ahdistuskohtauksen juuri kun ruoka oli lautasella. En pystynyt sanomaan mitään. Tuntuu ettei sanomiseni ratkaise mitään. Olen kokenut itseni hyödyttömäksi. Olen hyödytön kapine kaikelle, yhteiskunnalle, teille, itselleni. Tiedän että nämä ajatukset ovat vääriä, vai tiedänkö, ovatko? Ovat. Anteeksi. Olen pipipää.

Ei vain jaksa. Jaksamattomuus kiertää kehää. Töihin en pysty, en kestä edes ajatusta. Tänään minulla oli keskittymiskyvyttömyyttä. En pystynyt katsomaan Lostia kunnolla, en jaksanut pelata muutamaa minuuttia pidempään, en jaksanut irkata, en jaksanut tehdä mitään muutakaan… en vain kyennyt enkä tiennyt miksi. Nyt kun olen saanut vatsan täytteeksi lohta ja perunapullia (kiitos kulta!) on olokin vähän parempi. Katson tässä brutaalia elokuvaa (30 days of night) ja teen kaikkea muuta samaan aikaan. Kaksi laajakuvanäyttöä on hyvä asia, ihanasti tilaa.

Päätä särkee. Johtuu varmaan näistä miljoonista ajatuksista. Voisin kohta kääntää kytkintä.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

8 kommenttia

  1. Q-tio

    Kaveria ei jätetä, tykkään ihan hirveästi että jatkoit blogias! (:

  2. rolle

    Kiitos :) tykkään jatkaakin kun tulee tuollaisia kommentteja :)

  3. juhani

    Päiväkirjaa voit kirjoittaa, mutta mun mielestä sun ei kannattais blogata julkisesti – edes kontrolloiden käyttäjiä. Koska se mitä teet sun elämässäs ei kuulu muille pätkääkään. Lisäksi kun kirjotat muille, et välttämättä ole aivan totuuden mukainen kaikissa asioissa. Tulee väkisin liioiteltua/vähäteltyä asioita ja eikä se nyt ole valkosen miehen hommaa kertoa yksityiselämäänsä muille julkisesti.

    Hätähuutonahan tätä bloggausta voi pitää. Mutta kun et sit edes suostu toisten kanssa keskustelemaan niin what’s the point? Ahistut vaan lisää kun mietit mitä ihmiset ajattelee nyt sinusta kun kirjoitat tuota ja tuota. Ja sit ahistut siitä että miten saisit muille hyvän kuvan itsestäs. Ja sit ahistut siitä kun blogeissa annat huonon kuvan itsestäs. Minusta sun pitäs ehottomasti lopettaa bloggaus ja keskittyä muihin asioihin.

    Sun pää elämäntehtävä ei oo ylläpitää rollemaata.

    Ei se ole hyvä suunta että pakenet todellisuutta sen tähden että se ahdistaa. Suomesta ei raha lopu ikinä. Täällä on maailman paras sosiaaliturva. Töitä voi tehdä myös vain muutaman tunnin viikossa ja silti pystyä elämään laadukasta elämää.

    Mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon. Tottakai se tuntuu nyt siltä että kaikki ovet ovat kiinni kun se ”lapsuuden haave” ei toteutunutkaan tms.

    Se on kuitenkin ihan varma asia että kyllä sä Roni pystyt aina jotain tekemään, mistä tulet elantos saamaan. Mut ressitöntä työtä et tuu ikinä saamaan mistään. Voit vaan muuttaa asennetta siihen suuntaan että hyväksyt ittes ja voimavaras ja panokses sellasena ku ne on.

    Ps. Lopeta bloggaus. Kun teet päätöksiä niin ne täytyy pitää.

  4. juhani

    Juu’u näin on!

  5. tinka

    Juhanilla oli tossa aika paljon kyllä asiaa tossa tekstissä. Rolle, et yllättäen ole vastannut siihen(kään) :)

  6. rolle

    Tinka: Niin oli. Miksi odotat että vastaisin?

  7. tinka

    yleensä kommentteihin vastataan. Varsinkin tuollaisiin pidempiin joissa oli paljon kieroja kysymyksiä.

  8. rolle

    Tinka: Juhani on ystäväni, ja hänelle vastaan ihan irl (in real life), jos on tarvis ;) ja jokainen tekkee miten haluaa.