Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 17 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 19-vuotias.
Vesikelit ovat täällä. Kesä on ohi ja on aika taas jauhaa omia mitäänsanomattomia ajatuksia ja kuulumisia. Syksyn nostalgisuus (lue: angstisuus) tulee taas. Ja talvi. Kesä kuolee liian nopeasti Suomessa. Ja se on ulkomaalaisten mielestä mukavaa. Hymähdys. Sateisella säällä ajatukset lipuvat aina jonnekin kauemmas. Usein ajatukset ovat vilkkaimmillaan silloin kun bussista katsoo ulos sateiseen maailmaan. Ikkuna on täynnä valuvia vesipisaroita. No, mitä se miettii? Yleensä nykyhetkeä ja tulevaisuutta, aikaa ja ajattomuutta. Sitä miten kurjaa elämä loppujen lopuksi on. Kaikkea tätä kuraa.
Tänään satoi nakkeja niskaan. Käytävässä herra professori sattuukin huomaamaan minut kun opettelen kopioimaan isoa kirjaa ja kysyy ”Opetteletko kopioimaan kirjaa?”, ”Kyyl”, ”No, kopioipa tämä tästä saman tien”. Ensimmäistä kertaa kopioin kirjan ja sain heti kolme kirjaa lisää kopioitavaksi. Tosin herra amanuenssi sanoi että kopiohommat tippuvat jonon perälle, eikä niitä tarvitse tehdä heti vaikka muut sanoisivat mitä. Ne ovat niinsanottuja ö-luokan hommia, niitä tehdään kun ei ole muuta tekemistä. Kuitenkin, nyt kun yliopistolaiset alkavat olla iloisesti työpaikalla, hommat kasautuvat meille työniloisille sivareille. Eipä siinä, ihan kivaa hommaahan tuo on. Atk-hommat ovat kivempia, sillä ne eivät yleensä ole niin fyysisiä (kamalan fyysistähän tuo paperien kanssa sählääminen on). Minun pitäisi olla perusnegatiivisempi, mutta kesä ei ole vielä kokonaan vaihtunut syksyksi. Odottakaahan vain syksyn angstipäiviä. Ja kahvikuppi kallistuu ja kallo pullistuu. Ainakaan närästys ei ole vielä alkanut.
Yritin tehdä uuden sadepäivän biisin tänään, mutta en kyennyt. Väsyttää, mutta ei silti tekisi mieli ihan vielä mennä nukkumaan. Vaikka pidänkin työstäni, tietysti sitä odottaa aina kotiinpääsyä, sillä mikäs omaa vapaa-aikaa mukavempaa. Töissä kun ei tehdä mitä huvittaa. Tietenkään kotona ei tee heti mieli mennä nukkumaan, vaikka kuinka väsyttäisi. Päivä jäisi muuten turhan lyhyeksi, sillä taas aamulla on mentävä töihin. Ja sama kierto jatkuu. Tosin kierto katkeaa joka viikonloppu, ainakin vähäksi aikaa.
Tänään yliopiston ovesta ulos astuessani tajusin että olin unohtanut rakkaan iPodin ja sateenvarjon toimistooni. Menin hissillä takaisin kerrokseen viisi ja hain tavarani. Tapasin Markon keskustassa, haimme pizzat ja menimme Veikolle syömään. Osasin olla jäämättä sinne asumaan, mutta unohdin sinne sateenvarjoni. Kotona muistin, että olin jättänyt työkoneelle pikaviestimet päälle. Hajamielisyyttä vai väsymystä? Molempia.
Laitoin hakemukset pariin asuntoon. Löysin suhteellisen halpoja nuorisokämppiä Jyväskylän ydinkeskustasta. Tulen todennäköisesti asumaan Hannikaisenkadulla aivan keskustassa vanhan rautatieaseman kupeella tai Kivääritehtaankadulla Tourulassa. Jos ensi viikolla eivät ota yhteyttä niin soitan heille.
Haluaisin jo Sunny Beachille, mutta vielä pitää säästää jonkin aikaa. Tilin saldo näytti tänään kärpäsiä kun kävin automaatilla, mutta onneksi perjantaina on palkkapäivä.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
