Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 13 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.
Ovikellon ääni havahdutti. Noin puoli kahdeksan aikaan tänään ovelle ilmaantui mies. Avaan yleensä oven kaikille, jostain kumman syystä. Mies oli selvästi ulkomaalaistaustainen. Oven avattuani mies ojensi minulle käteeni lapun, jossa luki huonolla suomella jotain tämän tapaista:
Minulla on erittäin huono taloudellinen tilanne ja vaimoni on raskaana ja lapsi syntyy pian. Rahaa ei ole ruokaan, on todella vaikeaa. Voitko ostaa tekemäni figuurin?
En lukenut lappua loppuun, tai jos luinkin niin en kovin ajatuksella, sillä tiesin mistä tässä on kyse. Olin nähnyt samassa jamassa olevia ja vastaavalla tyylillä kirjoitettuja pieniä lappuja keskustassakin jo vaikka kuinka monesti, vuodenajasta riippumatta. Miehen kasvot olivat surulliset ja se kuinka hän toimi sai minut ajattelemaan jospa hänellä oikeasti on vaimo kotona nälissään pieni elämän alku mahassaan. Katsoin alaspäin ja näin hänen kenkänsä jotka olivat kiiltävät juhlakengiltä näyttävät peruskengät.
Kuvan omistaa Yle.
Fiilikset olivat ristiriitaiset kun hän hitaasti latoi lattialle ulko-oven eteen puisia muovipäällysteisiä esineitä. Oli muumeja, kissoja, koiria, ”Tervetuloa”-kylttejä kotioveen, ja kaikkea muuta vastaavaa. En osannut sanoa olivatko käsin tehtyjä, vai kaupasta ostettuja. Tyttäreni juoksi ovelle ja ryhtyi osoittelemaan ja huutelemaan ”Muumi, muumi! isi kato, muumi!”. Otin hänet syliini. Mies edelleen katsoi minua surullisella ilmeellään. Kysyin lopulta englanniksi paljonko ne sitten maksaisi. Kaksikymppiä kuulemma. Sanoin että vähän liikaa kyllä. Tarjosi viisitoista euroa seuraavasta. Ja kympin seuraavasta. Sanoin, että rahat on itselläkin tiukilla, olen itsekin vähävarainen, eikä minulla ei ole käteistä. Miehen englantikin oli surkeaa.
Kun sanoin että olen pahoillani enkä voi auttaa, mies hitaasti ryhtyi keräämään lajittelemiaan puuveistoksia. Yliluonnollisen hitaasti, apaattisen tunnelman vallitsessa. Kyllähän se säälitti, mutta siihen nämä kerjääjät kuulemma pyrkivätkin. Omatuntoa kolkutti vielä oven sulkemisen jälkeenkin. Olisiko hänelle pitänyt maksaa? Entä, jos hänellä oikeasti oli vaimo raskaana nälissään? Olenko nyt paha ihminen?
Olen kuullut, että tämä on järjestäytynyttä toimintaa pohjoismaissa. Pitääkö paikkaansa? Ensin kerjäläiset tulivat katukuvaan kuppinensa, sitten myymään ihmisille tavaraa kaduilla, ja nyt tulevat kotiovelle asti. Kyllähän se hieman häiritsevää ja jopa loukkaavaa on, kun suhteellisen myöhään illalla tullaan ovelle kerjäämään. On kai niitä parempiakin tapoja saada rahaa? En tiedä. Jotenkin jäi nyt ristiitaiset fiilikset. Onko kellään vastaavia kokemuksia ja mitä mieltä olette tästä?
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
Marko
Näitä liikkuu paljon. Olen parikin kertaa törmännyt Kuopiossa tälläiseen. Nykyään en aukaise ovea kenellekkään, ellen odota jotain käymään. Ovisilmä on näppärä väline :)
AIkoinaan Maaningallakin kävi tämmöinen kulkija, mutta ei saanut myytyä. Nämä kyllä kiertää vähän syrjäisempänäkin… Miten lie kulkee sinne.. auto on varmaan piilotettuna jossain.
Rolle
Meilläkin on ovisilmä, mutta silti jostain syystä avaan aina oven… ihan kiva kuulla, että muuallakin on käynyt, että en ole yksin asian kanssa. Outoa kyllä, kun Kangaslampikin on aika syrjässä Jyväskylän keskustasta (6-7km). Ja alaovi oli varmasti jo kiinni, varmaan odotellut siinä että joku tulee sisään…
Petri
Marko on oikeassa. Ei kannata avata ovea jos et odota vierasta. Kerjäläiset, hihhulit ja puukkojunkkarit ovat oven toisella puolella. Niistä kaikista kerroista, joina elämäsi aikana sen oven avaat, 99,9 prosenttia tapauksista on jotain mikä aiheuttaa rahan tai hyvän fiiliksen menettämisen.
Rolle
Joo. Jatkossa pitää muistaa olla avaamatta. Yleensä jos siellä on äiti tai isä tai joku muu läheinen, he soittavat vielä perään puhelimella että oletko kotona. Täytyy todella muistaa tämä ja pitää pintansa. Kiitos kommenteista.
viginti
Kyllä, olet todella paha ihminen, vaikka oletkin köyhä niin et auttanut toista köyhää!
Nämä taulukauppiaat ovat mieltein urbaanilegenda.
Isovanhempieni mökille oli jonkin sortin kauppias tullut pyörällä kesähelteellä. Eikä hänellä kuulemman ollut yhtään hikeä pinnassa. Ja matkaakin sinne lähimmältä kantatieltä on 20km. Eli varmasti jossain parinsadan metrin päässä oli mersu parkissa.
Olin Lasipalatsissa Tectorissa käymässä, ja myyjänkanssa tuli puheeksi edustalla oleva kerjäläinen. Sain äsken banaanin joltain. Hän tulee kuulemman aamulla ja lähtee illalla. Autolla. Lounastauonkin pitää.
Puolen tunnin päästä kun olin matkalla Sokoksen S-markettiin niin aulassa olikin kerjäläisen rahanjakotilaisuus menossa. Kuinka paljon saavatkaan itsellen rahaa? Taita mennä ”ylemmille” tahoille vähäisetkin kerjäystulot.
Lorien
Joo itse muistan kun vielä kotona vanhempien luona asuin kun näitä kävi vuoden välein kyläilemässä, välillä tauluja välillä figuureja jne. Satuttiin vain kerran huomaamaan että myyjämiehet tulivat yhdessä autolla keskelle saarta, ja jakaantuivat jokainen omiin alueisiin, ja sopivat varmaan jonkun ajan minkä kuluttua lähtevät sitten yhdessä takaisin keskustaan tai jotain? Koska parissa tunnissa oli auto ja miehet sitten muualla… Eipä ole tullut ikinä heiltä mitään ostettua vaikka onhan heillä surullisia, ja mistä sitä tietää ehkä totuutta riipaisevia tarinoita jotka kyllä koskettavat…
Ei heistä kyllä ikinä mitään haittaa ole ollut, ja osaavat kyllä poistua kun sanoo ei kiitos, luovuttavat paljon helpommalla kuin puhelinmyyjät ;)
Ikinä ei ole ovella tullut vastaan mitään negatiivista, jopa ihan piristävää se on välillä kun joku tulee ovelle jakamaan hänelle tärkeätä asiaa, kohtelias ei kiitos toimii aina! ^^
Rauno
Ennen oli kerrostaloissa kylttejä, joissa sanottiin, että kerjääminen ja kaupustelu on kielletty. Ehkä vanhoissa taloissa on vieläkin. Meidän ovella on joskus käynyt outoja hiippareita, jotka ovat viipyneet luonnottaman kauan oven takana ovikelloa soitttaen ja ovea jopa jyskyttäen ja aiheuttaneet pelkoa vaimolleni. Olenkin sanonut, ettei avaa, jos en ole kotona, oli oven takana kuka hyvänsä tuntematon.
Kerjääjille olen joskus nuorempana antanut, tai ostanut kaupustelijalta, mutta hyvää mieltä antamisen ilosta en ole saanut. Epämielyttävät kokemukset ovatkin paaduttaneet omatuntoni niin, että nykyään suhtaudun kerjäläisiin kyynisesti ja varauksellisesti. Saatan kuitenkin silti hetken mielijohteesta toisinaan tipauttaa lantin kerjääjän kuppiin, varsinkin ulkomailla, riippuu tilanteesta, mutta kotimaan kerjääjät ja kaupustelijat älkööt vaivautuko. Onneksi ovisilmästä näkee onko syytä edes avata ovea.
Pari huonoa kokemusta mainitakseni menneiltä vuosilta, eräskin ulkomaalainen kuparitaulukaupustelija, jolta erehdyin ostaa, palasi hetken kuluttua uudestaan tyrkyttämään minulle puoli väkisin toista! Ostin ilmeisesti liian hövelisti. ”iloisen antajan” fiilikset meni siinä. Karsein kokemukseni on ollut kuitenkin se. kun eräs ulkomaalaistaustainen nainen keskustan foorumissa näytti samantyyppistä lappua, kuinka ei ole ruokaa lapset näkee nälkää ja niin edelleen. Kun minulla ei ollut käteistä, menin viereiseen pankkiin ja kerjääjä seurasi perässä. Kun annoin hänelle mielestäni enemmän kuin mitä yleensä kerjääjille annetaan, niin kiitoksen sijasta kerjäläinen alkoikin kovalla äänellä kirkua pankkisalissa käsi ojossa elehtien, että antaisin lisää. Olin kuin shokissa sellaisesta käytöksestä ja tuntui erittäin kiusalliselta olla siinä kaiken kansan katseltavana, Tunsin itseni nolatuksi ja hölmöksi. En antanut lisää vaan poistuin ripeästi paikalta, eukon jäädessä meuhkaamaan perääni.
Eräs toinen ”nälkäinen”, jolle annoin, lähti juoksemaan rahaa saatuaan, pysähtyi kauempana ja ilkkui minulle ”minä ostan näillä tupakkaa”. Eräs avustusjärjestökin aiheutti pahan mielen, kun moitti minua siitä, että vastaanotin materiaalia, mutta en antanut mitään. Olin kyllä antanut, mutta nimettömästi ”toitottomatta torvea”. Eräs toinen järjestö puolestaan käytti avustusrahat ties minne ja alkoi kerjätä ”uhraajilta” rahaa velkojen maksuun! Tällaiset lukuisat ikävät kokemukset ei herätä suuresti haluja antaa kellekään.
Ovelta ovelle kauppiaatkin ovat usein samaa sakkia, myynti on vain apuväline kerjäämiselle. Näiden ”businesmiesten” ja -naisten taktiikka on sama kuin kerjäläisillä, saada asiakas antamaan herättämällä hänen myötätuntonsa tai syyllisyydentuntonsa esittämällä surkeaa tai ojentelemalla lappuja, joissa kerrotaan sydäntäsärkeviä tarinoita. Olisi kiinostavaa tietää kuinka paljon lappujen jutut pitää oikeasti paikkansa.
Jos kuitenkin kuka haluaa antaa, on usein parempi tarjota leipää rahan sijasta. Jos leipä ei kelpaa, niin kuolemanhädästä ei ainakaan ole kysymys, luki lapuissa mitä tahansa. Kuten ei ollut ”ostan näillä tupakkaa” – tyypilläkään. Suomessa yhteiskunta pitää huolen siitä, ette kukaan kuole nälkään, maahanmuuttajatkaan, joten ainakaan sen takia ei kellään pitäisi olla syytä lähteä oville tai kaduille kerjäämään.
Rolle
Kiitos todella hyvistä kommenteista. Nyt on ainakin parempi mieli kun en antanut miehelle pennin jeniä. Maahanmuuttajat tuntuvat saavan Suomessa enemmän rahaa samalla kun suomalaiset työttömät ja opiskelijat joutuvat kitkuttelemaan minimituilla.
Tuntuu että jotkut käyttävät häikäilemättä hyväksi tätä järjestelmää ja sen lisäksi vielä kerjäävät… toisaalta voihan jollakin ollakin huono tilanne, ei osaa kieltä ja on tullut tänne ns. pakolaisena, mutta tuntuu silti utopiselta kuvitella että Suomessa kuolisi joku nälkään. Ensi kerralla jos jostain syystä satun oven aukaisemaan, tarjoan kerjäläiselle leipää…