Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.
Viime aikoina on ollut hieman mieli maassa. Eikä ihan hiemankaan. Raha-asiathan ne maahan vetävät. Eikä töitäkään tunnu löytyvän. Viimeksi pari päivää sitten tuli työhakemukseen vastaus että valitettavasti ei tällä kertaa. Mutta laittoivat tietoni talteen ja ilmoittavat jos tarvitsevat. Kuulemma tietotekniikka-alalla töitä on vaikea saada ylipäätään… saa nähdä milloin työllistyn edes tämän pääkoppani puolesta. Toisaalta eihän tässä olla oltu kuin kohta puolisen vuotta työttömänä. Kouluunkaan en päässyt.
Toisaalta perheeni työllistää ihan tarpeeksi kotonakin. Elämäniloisen tyttären ja kuurosokean vaimon kanssa on useimmiten kädet täynnä hommaa. Mutta lähinnä tuo raha. Kyllä sitä mieluiten jotain tekisikin. Raha kun valitettavasti vaikuttaa ihan kaikkeen. Ilman rahaa ei voi syödä, eikä pysty oikeastaan liikkumaan paikasta toiseen (pidemmillä välimatkoilla ainakaan) ja kaikki ”kiva” vaatii rahaa. Voisin sanoa että suurin osa ongelmistani katoaisi jos voittaisin lotossa tai jollain muulla tavalla minulla olisi riittävästi rahaa. Paskapuhetta sanonta ”raha ei tee onnea” (ainakin vähemmän absoluuttisessa merkityksessä) – kyllä tekee!
Taas tämä meni itsensä toistamiseen ja -ruoskimiseen. No, onneksi huomenna helpottaa kun kaveri maksaa velkansa. Tämän enempää en jälleen raha-asioita halua täällä(kään) puida, koska Suomessa sorrettua sorretaan. Jos on vaikeaa – oli vaikeudet ja ongelmat sitten taloudellisia, henkisiä, fyysisiä, tai psyykkisiä – niin eikös sitä saa vain lisää paskaa niskaansa. ”Mene töihin senkin turha yhteiskunnan rasite!”
En jaksa aina olla perustelemassa miksi olen köyhä, vähävaraiseksi merkattu rekisteriin ja luottotietoni menneet. En jaksa aina olla perustelemassa miksi on vaikeaa ja miksi sairastan masennusta. En ymmärrä miksi ihmisille ei mene jakeluun että kaikilla ei oletusarvoisesti mene hyvin. Aina arvostellaan ja kritisoidaan.
Nyt jo kaduttaa tämänkin kirjoittaminen. Lupasin aiemmin itselleni etten vuodata enää Rollemaahan. Siitä ei seuraa kuin harmia. Mutta menköön…
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
