Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.
Jälleen yksi uneton yö. Miksi kaikki ajatukset tulvivat mieleeni juuri silloin kun haluaisin nukkua? Jään suremaan surullisia asioita, haaveilemaan unelmista ja toiveista, ajattelemaan rakkaitani ja rakkautta, pelkäämään tulevaisuutta, huolehtimaan huomista, muistelemaan menneitä…
Olen joko herkkis, neiti, tai minussa on naishormoneita, mutta itkin vuolaasti lauantaiaamuna Oprahia katsoessani. Jakso käsitteli amerikkalaisia lihavia ja vakavasti masentuneita teinejä. Ryhmäterapiassa nuoria kehotettiin huutamaan ja purkamaan patoumat kertomalla mikä heitä suututtaa tai surettaa. Nuoret itkien kertoivat ja vanhemmat itkivät heitä katsoessaan. Ja minäkin itkin. Jakso opetti sen minkä jo tiedän hyväksi muutenkin: asiat täytyy purkaa vaikka sitten huutamalla tai itkemällä, kunhan niitä ei jätä sisälleen. Pahinta on valehdella kaikille sanomalla ”kaikki on hyvin”.
Itseäni ei ole vähään aikaan masentanut samalla tavalla kuin ennen. Huonoja päiviä tulee ja menee, jolloin olen enemmän tai vähemmän masentunut. Mutta yleisesti ottaen olen ollut jopa hyvällä tuulella.
Mutta. Olen surullinen ihmisten ja etenkin läheisteni puolesta, joilla on vaikeaa. Murehdin itsemurhan partaalla olevia ihmisiä. Kunpa voisin auttaa, antaa sen puuttuvan palasen ja korjata kaikki napinpainalluksella. Sen tekisin.
Haaveilen vapaudesta, taloudellisesta vauraudesta, lottovoitosta, isosta lukaalista jossa olisi kaikki siistiä, uusimmat vempaimet, oma siivooja, piha jolla olisi aina kesä ja Lotalla tilaa temmeltää. Haaveilen Lotalle pikkusiskoa tai -veljeä ja lapsilleni täydellistä lapsuutta. Haaveilen matkasta, tai jopa muutosta ulkomaille. Unelmoin elämyksistä ja kokemuksista. Kaikki tämä tietenkin vaimoni ja lapseni kanssa. Osalla näistä on vielä aikaa toteutua. Aina saa haaveilla… Se tuntuu yllättävän hyvältä, vaikka joskus vetää hieman maahankin.
Elättelen toiveita siitä että saan joskus töitä, aloitan normaalin elämän ja elän kuten normaalit ihmiset, vaimonikin antaisi itselleen luvan nauttia, öisin alkaisi sataa, koska silloin saan paremmin nukuttua.
Vihaan yöllä ikkunasta lentäviä ötököitä, etenkin vaaksiaisia. Tänäänkin jouduin tappamaan kaksi. Vihaan passiivisuuttani, unettomuutta, väsymystä, jaksamattomuutta, ihmispelkoa ja pahoja asioita.
Haluan juuri nyt että ajatukseni jättäisivät minut hetkeksi rauhaan ja saisin unen päästä kiinni. Tätä toivon laittaessani kommunikaattorini yöksi latautumaan ja painaessani pään tyynyyn…
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
