Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.
Masennus on mielenterveydellinen sairaus, jota kovin moni ei tunnu ymmärtävän. Aiheesta olenkin kirjoittanut varmasti jo satoja kertoja. Pekka Perustallaaja ymmärtää usein masennukseen liittyvät asiat, syyt, seuraukset ja taustat väärin, eikä yleensä väärinymmärryksestä seuraa mitään hyvää asianomaiselle. Törmäsin äskettäin Psyke.orgin viiltelygalleriaan ja päätin ottaa kantaa asiaan sillä asia nostatti pintaan unohdettuja muistoja ja jäi mietityttämään. Tällä kertaa puhun siis masennukseen liittyvästä asiasta, nimittäin itsetuhosta ja viiltelystä. Tähän asiaan en nimittäin aiemmin ole kantaa vielä ottanut. Epätavallinen kannanotto, mutta menköön – kun kerran aihetta on sivuttu täällä aiemminkin.
On olemassa ainakin kahdenlaista viiltelyä. (1) Viiltely voi olla kokeilunhaluista, huomionhakuisuutta, liittyä stressitilanteeseen tai jopa rituaaliin (esim. saatananpalvonta, vaikkakin kyseessä saattaa olla tabu tai urbaanilegenda). (2) Useimmiten viiltely on kuitenkin pahan masennustilan tai ahdistuskohtauksen seurausta. Se on pahan olon purkamista itseensä ja joskus sillä pyritään tappamaan henkinen kipu fyysisen kivun avulla. Viiltely ei ole masokismia. Fyysistä kipua ei usein edes tunne henkisen kivun ollessa niin suuri. Joskus itsensä viiltely on vain yksinkertaisesti tapa päästä henkisestä ja psyykkisestä umpikujasta pois. Kipu alkaa tuntua vasta tilanteen ohi mentyä.
Wikipedia selittääkin asian hyvin:
Useimmiten viiltelyn taustalla on jokin mielenterveyden häiriö, kuten masennus, ahdistuneisuushäiriö tai psykoositila, jonka oire se on. Toiminta voi myös olla seurausta esimerkiksi kriisistä läheisessä ihmissuhteessa. […]
Fyysisen vahingon aiheuttama kipuaistimus saa aivot vapauttamaan stressihormoneita ja siirtää kehon valmiustilaan. Tästä tilasta palautuakseen keho tuottaa morfiinin kaltaista endorfiinia, joka aiheuttaa mielihyvää ja lievittää kipua. Prosessin tuottaman psyykkisen mielihyvän lisäksi endorfiini stimuloi aivojen palkkiokeskusta samalla tavoin kuin mm. nikotiini, alkoholi ja huumausaineet. Voimakas kipuaistimus voidaan myös mieltää elämyksenomaiseksi tavaksi poistaa ”henkistä turtuutta” tai se voi olla keino rangaista itseään.
Monet sanovat että viiltäminen on ainoastan huomion hakemista. Voihan se olla sitäkin, mutta yleensä itseään viiltäneet kuitenkin häpeävät näyttää naarmujaan, arpiaan, tai itsetuhoista käyttäytymistään tai sen seurauksia. Itsetuhoisuus kuuluu vain vakavaan masennukseen, ahdistuneisuushäiriöön, tai muuhun vastaavaan mielenterveysongelmaan ja silloin kyseessä saattaa olla myös itsemurhan hautomista.
Tämä voi tulla monelle yllätyksenä, mutta itsellänikin on kaksi jäljelle jäänyttä arpea käsivarressa. Asia ei ole salaisuus, mutta en ole siitä mitenkään ylpeä. Nyt kun olen jotakuinkin pahemmasta masennuksesta tervehtymään päin, arvet vain muistuttavat minua vuodesta 2007 ja vuodenvaihteesta 2007-2008, jotka olivat osaltaan varmaankin elämäni vaikeimpia aikoja. Silloin masennukseni oli huipussaan.
En muista kummastakaan kerrasta enää kovinkaan paljoa. Olin tekohetkellä henkisesti ja fyysisesti täysin hajalla ja poikki. Tilanteen laukaisi masentuneesta tilasta ja pahojen asioiden multihuipentumana ilmennyt paniikkikohtaus. Tyypillistä itsetuhoisuudelle on juuri tilanne jolloin kokee kaiken toivottomaksi, jolloin ei pysty tekemään asioille eikä mielentilalleen mitään. Itsetuhoisuutta ja paniikkikohtausta ainakin minulla edelsi koko päivän syömättömyys, puhumattomuus, tekemättömyys, passiivisuus, jaksamattomuus. Kun pahaa oloa ei saanut muulla tavalla purettua, se meni sitten siihen…
Ykköseltä tuli pari kuukautta sitten hyvä keskusteluohjelma itsetuhoisuudesta. Ohjelmassa mukana ollut psykoterapeutti sanoi asian hyvin, jotenkin niin että ”itsetuhoisuus ja viiltely on itsemurhan välttämistä tai lykkäämistä”. Hän selitti että itsetuhoisuus on tavallaan myös mielen suojautumiskeino, että ihminen ei impulsiivisesti tappaisi itseään, vaan tekisi itselleen vain vähän pahaa välttääkseen vielä pahemman. Se on siis erällä tavalla tiedostamaton pienemmän pahan valitseminen. Ohjelmassa analysoitiin muutenkin syitä ja seurauksia, mutta en enää kaikkea muista.
Vaimooni verrattuna minun käteni näyttää eheältä. Muistan kun hänen silloin nuorimmaisin neljä- tai viisivuotias pikkusiskonsa osoitti hänen kättään ja kysyi ja hänen täytyi selittää että ”olen tiikeri, minulla on käsissä raitoja”. Olen siivonnut verta lattialta, kaivanut lasilevyä käsivarresta, kokenut asioita joita en koskaan halua kokea uudestaan. Vaikka se on ollutta ja mennyttä, pysyvät arvet muistuttavat siitä joskus.
Syyt ovat todella yksilöllisiä, eikä välttämättä aina näkyvää syytä voida sanoa. Käytökseen voi liittyä tuhat eri asiaa, jotka kiteytyvät masennuskohtauksen tai paniikkihäiriön muodossa itse tekoon. Itsetuhoisuus on usein myös vihaa omaa ruumistaan kohtaan ja ilmenee äärimmäisyyksiin menneiden itsesyytöksien muodossa. Joskus se on myös tapa välttää pahan kohdistamisen muihin ihmisiin, esineisiin, tai asioihin. Itselläni se ainakin oli sitä. Pelkäsin lyöväni tavaroita hajalle, tai satuttavani läheistäni ja enempää miettimättä kohdistin tuhoenergian itseeni.
Masentunutta ja itsetuhoista henkilöä voi parhaiten auttaa ehkä puhumalla ja kuuntelemalla. Usein itsetuhoiset ovat kuitenkin psykiatrisessa hoidossa ja silloin kannattaakin jättää homma ammattilaisten osaaviin käsiin. Kaverina kannattaa kuitenkin olla ja edes yrittää ymmärtää vaikka ei ymmärtäisi. Mielenterveysongelmat ovat mutkikkaita ja tämä on yksi niistä selittämättömimmistä asioista. Kaikelle ei ole näkyvää syytä, mutta kuten sanoin asia on erittäin arka ja yksilöllinen.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
