Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 8 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 28-vuotias.
Katsoin tuossa Yle Inhimillisen tekijän Introvertin maailma -pätkän toistamiseen ja heräsi taas sen verran monta ajatusta, että päätin tuoda blogiini muutaman, joita en vielä välttämättä edellisessä artikkelissani ”Introverttinä maailmassa” avannut.
Kyläily
Kyläily on aina ollut minulle mahdottoman vaikeaa, vaikka olisi tuttukin kyseessä. Äidin tai isän luona käyminen on tietenkin eri asia, koska olen asunut heidän kanssaan vauvasta aikuisuuteen, mutta muuten käyn kylässä ehkä kerran pari vuodessa. Omaan kotiini en pyydä juuri koskaan ketään. Joitakin aktiivisempiakin aikoja on.
Puhelimessa puhuminen
En ole koskaan tykännyt puhua puhelimessa. Mitä erilaisempi ihminen toisessa päässä, sitä vähemmän. Esimerkiksi toisen veljeni kanssa olen puhunut koko elämäni aikana ihan pari kertaa puhelimitse. Työpuheluihin vastaan hammasta puristaen, pienen hengittelyn jälkeen.
Kaikista parhaiten toimii sähköposti tai tweetti, pikaviestitkin tulevat vasta hyvänä kolmosena. Mitä enemmän olen ihmisen kanssa tekemisissä, sitä enemmän miellän myös puhelimessa puhumisen, mutta oikestaan äitini ja isäni lisäksi en juuri puhu puhelimessa, ellei ole aivan pakko.
Vanhemmuus
Introverttiys ei hirveästi ole vaikuttanut rooliini vanhempana, mutta tietyn osaa päivästä kaipaan olla omissa oloissani. Siksi usein valvon myöhään, koska lasten ikävaiheet saattavat olla sellaisia, ettei uni tule ihan heti silmään tai nukuttamisessa menee aikaa – ainoa jäljelle jäävä rauhallinen aika on yöaika. Silloin verottaa mielellään yöunista, koska aamulla taas mennään.
Vilkkaat kadut ja ruokakaupat
Usein tulee mentyä mieluummin sivukujia pitkin, ettei varmasti törmäisi kenenkään tuttuun. Ruuhkaisemmat tiet ahdistavat ei pelkästään ihmismassan takia vaan sen takia että todennäköisyys törmätä johonkin tuttuun tai puolituttuun on vielä suurempi. Joskus näkee vilaukselta ja dodgeaa nurkan taakse. Sama homma oikeastaan kaupassa, ruokaostokset on tehtävä tehokkaasti ja mitä pidempään kaupassa viettää aikaa, sitä enemän ahdistuu.
Tässä ei ole mitään henkilökohtaista, vaan kysymys on enemmänkin siitä, ettei vaan pysty jäädä juttelemaan, kun ei osaa mitään small talkia kehittää. Aina ei viitsisi sanoa ”on vähän kiire moi”.
Tapahtumat
Vuonna 2015 osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni isompaan yritystapahtumaan, WordCamp Finlandiin ja se osoittautui sen verran positiiviseksi kokemukseksi, että muutin hieman yleistä suhtautumista tapahtumiin. Mutta silloinkin jouduin jättämään toisen päivän välistä ”aikataulusyistä”, eli siksi että tarvitsi varata aikaa kotiinlähtöön ja toipumiseen siitä kaikesta.
En vieläkään osallistu mihinkään tapahtumaan, elleivät aihepiiri ja ihmiset ole riittävän tuttua, ellei ole aivan pakko tai ellen minä tai firmani saa siitä erityistä hyötyä.
Juhliminen
En ole koskaan ollut järin innokas bilettäjä ainakaan ihmismassoissa. Pienessä porukassa on mukava viettää iltaa pidempäänkin, mutta yökerhot olen lähes poikkeuksetta jättänyt väliin. Parin oluen jälkeen ei ahdista niin paljon ja on helpompi osallistua ja hieman helpottuu tuntemattomienkin kanssa jutustelu.
Small talk ja kylmiltään jutustelu ei kuitenkaan silti muutu miksikään, vaan tilanne vaatii aina vähintään puolet tuttuja ihmisiä tai turvallisen ympäristön, jonka kanssa on ehtinyt olemaan sinut. Monesti on tullut kieltäydyttyä kokonaan myös ns. ”ilmaisen viinan bileistä”, joissa ei ole tarvinnut maksaa ruoista eikä juomista mitään.
https://www.instagram.com/p/BNl7RWAgH8Q/
Usein tutussakin porukassa saatan joskus hiljentyä, jos minulla ei ole sanottavaa. Ja sitten toisaalta 2-3 hengen porukassa on kaikista mukavinta, isomissa olen yleensä hiljaa, sillä en osaa keskeyttää ketään.
Parisuhde
Ei lienee yllätys, että minulla ei ole ollut elämäni aikana kuin yksi seurustelusuhde, josta tuli pysyvämpi tarina. Muut ovat olleet lähinnä korkeintaan ihastumisia tai kirjeenvaihtoa. Nykyisen vaimonikin tapasin livenä vasta kuukausia viestittelyn jälkeen. Välillä hän ja kaverinsa jopa ajoivat pihaan asti, enkä tullut ulos kotoani. Olen aina halunnut päättää itse tilanteet, jolloin haluan tavata ihmisiä.
Parhaimman kaverin kanssa arjessa on tietysti aivan luonnollista viettää aikaa ja se sujuu ilman ongelmia, mutta täytyy myöntää että jopa parisuhteessa kaipaa joskus aikaa olla yksin. Tähän pätee sama kuin vanhemmuudessakin, yöajat ovat yleensä sitä omaa aikaa. Eikä tämä kaikki missään nimessä tarkoita sitä että ei pohjimmiltaan haluaisi olla lasten tai vaimon kanssa.
Itsetunto, stressinhallinta
Koska jokaista asiaa miettii ja analysoi liikaa (liittyy myös ahdistuneisuushäiriöön), sitä on myös jonkin verran herkempi reagoimaan muiden puolivillaisiin heittoihin. Välillä asiat ottaa koko totuutena tai niitä stressaa aivan liian pitkään kuin tarvitsisi. Olen kyllä tässäkin opetellut, ks. artikkelini Älä mieti.
Toisaalta miettimisestä ja ”ylireagoinnista” on ollut hyötyäkin. On tullut opittua omasta itsestään, reagoitua asioihin eri tavalla kuin muut, joka on tuonut perspektiiviä ja ehkä jopa muuttanut asioita parempaan. Yleensä se on kuitenkin taakka ja pahimmillaan ei tiedä mikä on totta ja mikä ei. Esimerkiksi muiden veljellistä piruilua ei pitäisi ottaa niin vakavasti, vaan muistaa että ihmiset ovat erilaisia. Palautteenkin voisi joskus ottaa vähemmän kriittisesti.
Toimitusjohtajuus
Näyttelijä Martti Suosalo sanoi Ylen dokkarissa, että ”Hyvä johtaja on luonteeltaan palvelija, itse olen johtaja, toimitusjohtaja”. Erityisesti tämä kohta sai miettimään introverttiyttäni aivan uudessa valossa, sillä usein toimitusjohtajalta ylipäätään odotetaan jonkinlaista ulospäinsuuntautunutta luonnetta, osallistumista, sosiaalisuutta. Pidän roolistani toimitusjohtajana, mutta välillä olen kokenut että ikään kuin en osaisi ”johtaa”, koska olen introvertti. Firmassamme muutkin ovat mielestäni osaltaan introverttejä ja kolleega-ystäväni Juha sanoikin minusta hyvin jotenkin niin että ”paras johtaja on oman itsensä johtaja”.
Kehittyminen
Allekirjoitin lähes kaiken mitä näyttelijä Suosalo videolla sanoi. Muunmuassa se, että tekee kovasti töitä sen eteen että kehittyy koko ajan, joka vuosi hakeutuu alueelle, jota ei tunne ja joka kuitenkin kuluu työhön, jossa täytyy olla sosiaalinen. Olipa se pieni tai iso asia, jota ei osaa niin se opetellaan. Täysin näin toimin itsekin.
Ihmisten tapaaminen on jännä juttu, sillä esimerkiksi IRC-kanavani alunperin tuntemattomina tutuksi tulleet ihmiset ovat sellaisia, joita tapaa mielellään. Mutta heidänkin kanssaan on tullut vietettyä aikaa lähes joka päivä netin välityksillä vuosikausien ajan. Uudet tyypit menevät isommassa porukassa mainiosti, jälleen pätee ”vähintään puolet porukasta tuttuja” -sääntö.
Introvertin ei tarvitse muuttua ekstrovertiksi, mutta eri tilanteissa tarvittavia taitoja ja käyttäytymismalleja pystyy opettelemaan. Siksi ehkä joitakin hämää kun saatan vaikuttaa joskus niin sosiaaliselta. Minulla pääni sisällä työkalupakki, josta löytyy välineet joka tilanteeseen.
Teen jatkuvasti töitä sen eteen, että pärjään normaalisti tilanteissa, jotka ovat minulle itselleni epänormaaleja. Haluan tuoda introverttiyden esille positiivisena piirteenä, sillä aina ei tarvitse olla innokas sosiaalinen suunnannäyttäjä. Pohtivia sisäänpäinsuuntautuneita tarvitaan joka paikassa, eikä asiaa pitäisi väheksyä. Meitä on yllättävän monta. Tsekkaa Ylen Introvertti-video, se oli loistava. Jatkan todennäköisesti aiheesta vielä myöhemmin.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
