Abituruksen depressio

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 18 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 18-vuotias.

Tänään puhutaan taas masennuksesta. Olen kärsinyt masennuksesta jo kauan – en muista kuinka pitkään. Masennuksen syitä on ainakin tuhat. Osa syistä on sellaisia, joita ne koko maailmalle paljasta. Muutamia syitä joita kerroin Lauralle äskettäin:

  1. Ei jaksa mitään
  2. Opiskelu menee päin persettä (ks. edellinen)
  3. Kaverit ja ystävät suuttuu
  4. En ole tyytyväinen itseeni (ks. 2)
  5. En tunne kuuluvani porukkaan
  6. En tiedä mitä haluan elämältä
  7. Syyt joita en kerro

Masennus johtuu yleensä siitä että ajattelen liikaa ja siirryn toiseen maailmaan, jossa masennun. Pidän syvällisien pohtimisesta ja ylipäätään ajattelemisesta ja joskus saatan jopa tykätä masentumisesta, vaikka oudoltahan tuo kuulostaa. En vain jaksa mitään, ei huvita, ei viitsi, ei kykene. Äiti sanoo että minun pitäisi mennä kutistajalle, mutta en minä mitään lääkäreitä tarvitse. En sentään tee vahinkoa itselleni, kuten monet masentelijat.

Onneksi on ystäviä piristämässä. Myös SpongeBob saa minut nauramaan. Pitää vain käydä tunneilla vaikka opiskelusta ei tulekaan mitään. Kävin tänään opolla. Voin pitää ehkä yhden rennon jakson, mutta abivuoteni on joka tapauksessa rankempi kuin muiden, koska lusmuilin viime vuonna ottamalla liikaa helppoja jaksoja. Kurssien puolesta pääsen ylioppilaaksi ensi keväänä, mutta en usko että saan yo-kokeista B:tä parempaa. Viime yönä tein kaksi syventäville kursseille yo-vihkoa (tänään oli deadline) ja nukuin vain pari tuntia ja senkin ajan näin painajaisia. Näin unessa hallusinaatioita.

En jaksa kertoa enempää mistään. En jaksa ylipäätään mitään. Haluan oman tietokoneen. Veljet rasittaa, elämä rasittaa. Kyllä ne päivät tästä ehkä kirkastuu, mutta en vain jaksa.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

2 kommenttia

  1. Jukka-Kukka

    Mennään leffaan tai Juhanin luo Rolle. Se piristää! :)

  2. jmwmtodqpu

    Hello! Good Site! Thanks you! fyrhrlqdydxoga