Miksi kirjoitan blogiin?

Lukiessani isäni uutta blogia, tajusin etten ole itseltänikään kovin usein kysynyt hänen pohtimaansa kysymystä: Miksi kirjoitan blogiin? Tästä tullaan tietysti määritelmään, johon isänikin ensimmäisenä päätyi: Mikä on blogi? Olen kyseiseen kysymykseen jo vastannut varsin tyhjentävästi, mutta en jostain syystä löytänyt vanhaa määritelmääni reilun seitsemänsadan blogiviestin tietokannastani, vaikka kuinka yritin etsiä. Niinpä vastaan siihen nyt uudestaan.

Tietysti jokainen voi määritellä blogin haluamakseen, mutta itse tykkään ajatella että blogi on nettipäiväkirja tai mielipidepalsta, jolla tuodaan esille omia mielipiteitä, ajatuksia, kertomuksia ja kokemuksia omasta elämästä omaan tapaan ja tahtiin kirjoittamalla. Blogi tulee sanasta/sanoista web log/weblog, joka tarkoitti alunperin muistaakseni henkilökohtaista lokikirjaa, johon kukin tallentaa mitä huvittaa – tosin usein sisältö on laajalti tekstipainotteista. Nykyään on myös ilmiö, jota sanotaan tumbebloggaamiseksi/tumbeloggaamiseksi. Tumbeblog on kuin blogi, mutta rajusti karsittu ja tiivistetty sellainen. Tumbelogissa julkaistaan lähinnä lyhyitä sattumuksia, lausahduksia, kuvia, tai videoita. Teinpä itsekin tunnuksen joskus viikkoja sitten, mutta en pahemmin innostunut ideasta. Onhan minulla Rollemaakin.

Ja sitten se pääkysymys. Kirjoitan blogiin, koska ainoa ja tärkein harrastukseni on tietokoneet ja tietokoneella ollessa kirjoittaminen sujuu nopeiten ja vaivattomimmin. Kirjoitin pienenä monta päiväkirjaa täyteen tekstiä, silloin kun ei ollut mahdollisuutta vielä kirjoittaa nettiin. Blogi on vähän kuin jatketta päiväkirjoilleni, tosin hieman pinnallisemmalla tasolla. Koko maailmalle en rupea kertomaan esimerkiksi seksielämästäni, ihmisuhteistani, tunteistani, tai muusta vastaavasta avoimesti, vaan enemmänkin tuon ajatuksiani kaiken kansan luettavassa muodossa julkisuuteen. Tietenkin kerron paljon itsestäni, kuulumisistani, ajatuksistani ja tavoistani, mutta nämä asiat saisi tietää kysymällä kuka vain utelias ihminen joka tapauksessa.

Lisäksi pidän kirjoittamisesta valtavasti. Kirjoittaminen on kivaa! Kirjoittaminen kehittää sanavarastoani ja verbaalisia kykyjäni aina vain lisää ja lisää. Ihmisen mieli ei muista kaikkea, joten on hyvä joskus kirjoittaa asioita ylös. Aina on sitten kiva muistella mitä tulikaan tehtyä vuosia sitten. Rollemaassa on jo kolmen vuoden elämää lähes päivittäin kirjoitettuna ja kuvattuna. Vielä toista vuotta lukiossa ollessani, lokakuun 5. päivä vuonna 2006 kirjoitin seuraavasti:

Voisin yhtä hyvin kirjoittaa pelkkää Lorem Ipsumia. Ei ketään oikeasti kiinnosta. Mutta asioita on silti hauska kirjoittaa. Joskus ajatuksien purkaminen tekstin muotoon helpottaa. Varsinkin masenuksessa kirjoittaminen on pelkkää terapiaa.

Koska 99% netin käyttäjistä haluaa vain lukea, tuottamatta itse sisältöä, niin bloginpito voi olla yhtä antoisaa kuin foorumit – tarjota luettavaa ilman foorumien negatiivisia puolia, joista eittämättä ikävimpiä on milloin mistäkin lauseesta yhtäkkiä hulluna suuttuminen, niin että sisällöntuottaja ei välttämättä edes tajua mikä sen aiheutti. Toisinaan olen suomalaisia keskustelupalstoja lukiessani tuuminut, että onkohan meillä suomalaisilla jotain synkkää piilovihaa sisimmässä, kun erittäin yleisesti jo yksi lause tuntemattomalta nimimerkiltä aiheuttaa mitä masentavimpia vastauksia, joissa toista nimitellään lievimmilläänkin tyyliin ”sinä ja kaltaisesi tyhmät idiootit” jne.

Olen myös huomannut vastaavanlaisia ilmiöitä. Monesti huomaan blogiani suositellessani vähemmänkin tuntemattoman sanovan ”kyllä minä tuota olen seurannut jo vuosia” tai muuta vastaavaa. Hassua huomatta että blogia lukee niin moni ihminen, vaikka blogmasterista ei tunnu yhtään siltä. Johtuu ihan juuri siitä syystä että 99 prosenttia kävijöistä ei jätä vierailustaan minkäänlaista jälkeä. Tosin ei saa odottakaan kaikkien kommentoivan, mutta pienkin kommentti tuo aina iloa sisällöntuottajalle – tosin ei silloin jos kommentti on äärimmäisen negatiivinen/negatiivissävytteinen. Tuo lauseiden väärin käsittäminen ja jostakin suuttuminen on minunkin kohdallani ollut harmillisen yleistä, nyt kun ajattelee menneitä vuosiani bloggajana/kirjoittajana. On sitä muunkinlaista häirintää koettu.

Yhdessä vaiheessa jopa suljin blogini kokonaan yleisöltä, koska en enää kestänyt niitä haukkumisia ja tärkeilijöitä, jotka tuntuivat tietävän miten on parempi elää tai tehdä asioita. Avasin kuitenkin blogini uudestaan viime vuoden loppupuolella, 17. marraskuuta 2008:

Miksi avasin blogin uudestaan kaikkien nähtäville? Koska silloin kun se oli suljettuna ei yht’äkkiä ollut samanlaista motivaatiota kirjoittaa. Lopulta lopetin kirjoittamisen kokonaan. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta jotenkin on luontevampaa kirjoittaa kun tietää että enemmän kuin pari ihmistä tulee tekstiä lukemaan. Jotenkin sitä odottaa pientä kommenttia tai edes pientä vaikutusta jonka teksti saattaisi lukijassaan aiheuttaa.

Pyrinkin aina että kun julkisesti kirjoitan niin olen mainitsematta nimiä tai kohdistamatta (varsinkin negatiivisia asioita) kenenkään ihmiseen tai lähipiirini sisällä olevaan ryhmään. En halua eikä ole koskaan ollut tarkoitus loukata ketään tai mitään kirjoituksillani. Kirjoitukset ovat lähinnä itselleni ja niille ketkä ovat kiinnostuneet tekemisistäni ja aikaansaannoksistani. Julkaisen blogissani päiväkirjamerkintöjen lisäksi vapaa-ajan töitäni ja ansioitani, tietokonejuttuja, arvosteluja, kannanottoja (kuten tämä), uutisia, valokuvia, tarinoita ja jopa runoja. Bloggaaminen ja kirjoittaminen on yksi ainoa kehittävimmistä ja tärkeimmistä harrastuksistani, josta en aio luopua.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää