Mieli ei aina toimi halutulla tavalla

Riku miettii uusimmassa viestissään minkälainen on hyvä tai huono kirjoittaja, ulkoasu ja sivusto. Minä tunnen itseni monesti huonoksi kirjoittajaksi ja ajoittain tuntuu myös siltä että sivutkin voisivat olla parempia. Harvemmin löydän/tajuan/muistan kunnon aiheen josta kirjoittaa.

Bussi on kaikista ärsyttävin paikka. Linja-autossa huomaa ajattelevansa kaikista eniten. Ikään kuin kirjoittaisin blogiviestiä omassa päässäni. Kuvailen tunnetta, tilannetta ja ympäristöä ja ajattelen, ajattelen mitä kirjoitan seuraavaksi kaikille maailman ihmisille. Mitä haluaisinkaan kertoa, mitä on aina ollut sydämmellä.

Mutta ei, kirjoitukseni ovat lähes aina ajatuksen virtaa, liirumlaarumia omasta elämästäni, ainaisesta masennuksestani, tylsyydestäni, laiskuudestani tai jostain muusta yhtä järjettömästä asiasta. Miksi en voi muistaa sitä aihetta mistä viimeksi keskustelin itseni kanssa niin hyvin ja kauniisti? Aina kun avaan paneelini ja asetan sormeni näppäimistölleni, pääni on täysin tyhjä ajatuksista ja ideoista, joita päässä tykytti aikaisemmin. Lopulta rupean taas kerran ajattelemaan jo tutuksi tulleeseen tapaan: ”Äh, en jaksa. Myöhemmin sitten…” ja menen tekemään jotain muuta.

Voisin yhtä hyvin kirjoittaa pelkkää Lorem Ipsumia. Ei ketään oikeasti kiinnosta. Mutta asioita on silti hauska kirjoittaa. Joskus ajatuksien purkaminen tekstin muotoon helpottaa. Varsinkin masenuksessa kirjoittaminen on pelkkää terapiaa.

Tässä jaksossa minulla on kolme äidinkielen kurssia:

• AI06 – Kieli, kirjoittaminen ja Identiteetti
• AI09 – Kirjoittaminen ja nykykulttuuri
• AI10 – Luova kirjoittaminen

Pidän äidinkielestä. Se on (tai on ollut) yksi vahvimmista aineistani koulussa. Saisinpa takaisin kymppikurssilla kirjoitetun tekstin, jossa piti kertoa aiheesta ”Minä ja suhteeni kirjoittamiseen”. Kun saan sen takaisin, aion julkaista sen täällä kokonaisena ja alkuperäisenä. Tiedätte sitten vähän historiaa.

En vieläkään tiedä mitä teen tulevaisuudessa (www-sivujen ja tietotekniikan ohella), mutta ajattelin että voisin ruveta lukemaan journalismia. Se on ainoa asia joka tällä hetkellä kiinnostaa koulussa.

Taas tuli rönsyilyä. En kestä tätä.
Kysymys kuuluukin: Kestättekö te, arvoisat lukijat?

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää