silhouette photography of person on body of water

    Rollemaa

    Päässä tunne – mitä tämä on?

    Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , .

    Arkistomatskua

    Otathan huomioon, että tämä on yli 11 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 25-vuotias.

    Aikajana lukijalle:

    06/2013: Epätodellisen olon puhkeaminen 4 päivän yhtäjaksoisen alkoholinkäytön myötä
    11/2013: Olojen helpottuminen terapian myötä
    05/2014: Epätodellisen olon puhkeaminen uudelleen rankan alkoholinkäytön jälkeen
    06/2014: Päätös lopettaa kokonaan vahvat alkoholit ja käyttää jatkossa vain mietoja
    09/2014:     Sumuisuus ja terapiassa asioiden käsittely jatkuu
    02/2015: Epätodellinen olo hälvenemässä, ei päivittäistä oireilua, kirjoituksen loppu
    08/2020: Alkoholinkäytön lopettaminen kokonaan, ks. blogikirjoitus

    Alustuksena: (14.5.2018) Päädyitkö tekstiin googlettamalla syytä outoon oloosi? onko epätodellinen olo, jota et osaa selittää? oletko käynyt kaikki mahdolliset googletuksen tulokset ja itsediagnoosit läpi? Olet todennäköisesti löytänyt oikean sivun ja kärsit ahdistuneisuushäiriöstä ja/tai dissosiaatiosta. Se ei ole vakavaa. Et kuole. Se menee ohi. Minä selvisin siitä, niin selviät sinäkin. Jos kärsit samasta kuin minä, katso The Holy Grail of Curing DP/DR, sen avulla pääsin eroon vähitellen tunteesta.

    Tämä teksti sisältää materiaalia vuoden aikajaksolta ja on kirjoitettu vähän hölmösti pätkissä ja on siksi vähän rikkonaista, joten ymmärrän jos et jaksa lukea kaikkea. Tämä kirjoitus ja sen aiheuttama keskustelu on ollut minulle tärkeä apu tästä kaikesta selviämisessä ja toivon että siitä on myös hyötyä sinulle. Ensimmäinen pätkä kirjoitettu 29.6.2013, viimeisin päivitys tekstiin 9.2.2015.

    29.6.2013
    En ole kovin usein viime aikoina kirjoittanut omasta itsestäni mitään. Mitäs sitä kirjoittamaan kun kaikki menee niin putkeen. Twitteristä ja Facebookista näkee kuitenkin ne palaset elämästäni, joista ei bloggausta muodostu.

    Ei ole ollut mitään valittamista. Mitä tulee henkilökohtaisiin asioihin, Rollemaa on takavuosina ollut eräänlaista terapiaa itselleni (suom. valivali). Kirjoittaminen auttaa purkamaan ajatuksia, joita ei jostain syystä yhtä hyvin saa edes puhuttua ulos. Kirjoittaminen on aina ollut minulle tapa pärjätä.

    Ajattelin ensin, että en kirjoittaisi tästä aiheesta mitään julkisesti, vaan olisin hissukseen ja yrittäisin elää mahdollisimman normaalisti, mutta en vain pääse ajatuksiani karkuun. Minun on pakko kirjoittaa, vaikka se ahdistaisi minua ja ei ratkaisisi mitään. Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua? Miksi en selviäisi tästäkin?

    En ole koskaan Rollemaan puolella puhunut suhteestani alkoholiin ja nyt päätin kirjoittaa kun tilanne eskaloitui erikoiseen pisteeseen. Ensimmäisen kerran maistoin 17-vuotiaana. Hauskanpitoahan se on lähinnä ollut. Koskaan en ole pahaan oloon juonut, sillä mitä olen nähnyt ja kuullut, siitä ei seuraa mitään hyvää. Tosin en tiedä seuraako hyväänkään oloon juomisesta, mutta kun se pysyy järkevissä rajoissa niin se ikään kuin boostaa sitä hyvää fiilistä vielä paremmaksi, jos näin voi sanoa. Ihan mukavaa on ollut, eikä pientä krapulaa lukuunottamatta ole seurannut mitään.

    Joitakin kertoja on karannut juominen jonkin verran lapasesta joissakin tapahtumissa, jolloin on tullut podettua morkkistakin, mutta näin on toisaalta tapahtunut todella harvoin, ehkä muutaman kerran vuodessa. Yleisesti ottaen olen kohtuukäyttäjä, eli käytän alkoholia selvästi vähemmän kuin suomalainen mies. Kotona otan lasten nukkumaanmenoajan jälkeen ehkä pari hyvää erikoisolutta viikossa. ”Muutama saunaolut” varmaan kuvaa tapojani parhaiten. Jos käyn keikoilla tai tapahtumissa, tulee toisinaan otettua sielläkin.

    Itse tapaus

    14.-17.6. olin Provinssirockissa Seinäjoella hyvien kavereiden kanssa. Oli todella hauskaa, mutta siellä meni kyllä juominen aivan yli. Oli virhe juoda yli rajojen, mutta turha jossitella. Palatessamme podin fyysistä krapulaa maanantaista keskiviikkoon. Torstaina krapulan oireet enimmäkseen hävisivät, mutta oli vielä hassu olo päässä. Perjantaina olin fyysisesti kunnossa, mutta päässä oleva olotila jatkui. Nyt tapahtumasta on kulunut kohta kaksi viikkoa ja päässä tuntuu vieläkin oudolta.

    Oloa on vaikea kuvailla. Krapula-aamuna rankemman juomisen jälkeen (jos unohdetaan kaikki fyysiset huonot olot) on joskus ”vähän kuin olisi vieläkin humalassa” -olo ja tämä on juuri sellainen. Tavallaan vähän huippaa, mutta ei kuitenkaan, ei pyörrytä.

    Askel ei lonnahda, kroppa toimii, ajatuksenjuoksu toimii, pystyy tekemään asioita, mutta ikään kuin kaikki aistit eivät olisi kytköksissä aivoihin. Epätodellinen olo, ei tunnu omalta itseltä, normaalilta. Ei pysty nauttimaan asioista täysillä. Ei pysty olemaan normaalisti. Viime viikolla tuntui erityisesti epätodelliselta, ikään kuin katsoisi itseään ja toimintaansa ulkopuolelta. Tällä viikolla tuntuu yhä siltä, kuin viime viikon maanantaista eteenpäin kaikki olisi yhtä unta. Asioita tapahtuu normaalisti omalla painollaan, teen asioita normaalisti, mutta en ole vain ihan täysin ”mukana”. Hankala selittää.

    Kävin viime viikon perjantaina ensiavussa pelästyttyäni, että minussa on jokin vialla. Tekivät motoriset testit, eikä aivovauriota kuulemma ole syytä epäillä. Väittivät syyksi niskajäykkyyttä. Varasin ajan kiropraktiseen hierontaan ja kävin keskiviikkona tunnin hieronta-manipulaatiokäsittelyssä. Auttoi kovasti selkään ja niskaan ja virkisti kun ranka oli suorassa, mutta ei poistanut eikä muuttanut miksikään sitä tilaa mikä on koko ajan ollut päällä. Jos väsyttää tai ahdistaa tai naurattaa tai stressaa tai mitä tahansa muuta – tämä tila on erillään niistä, aina päällä.

    Viime viikonloppuna sain muutamia paniikkikohtauksia ja siitä lähtien on ollut tasaisen vaihtelevaa ahdistusta päällä. Olen ajattelijatyyppi, mietin asiat läpi. Minulla on ollut tapana löytää vastaus kaikkeen. Minulla on historiaa paniikkikohtauksista, mutta paniikkihäiriötä ei ole koskaan diagnisoitu. En tiedä mitä tämä on, mikä pelottaa. Pelottaa että tämä jää pysyvästi päälle.

    On ironista, että elän tällä hetkellä unelmaani. Oma virma, toinen lapsi tulossa, lämmin kesä – mikään ei ole omassa elämässäni pielessä. On helppo sanoa että kuvittelen päässäni jotain, tai stressaan jotain, mutta kyse ei ole siitä. Tuntuu vain epätodelliselta, epänormaalilta, oudolta, en osaa selittää sitä, mutta päässä tuntuu kummalta.

    Olen ehkä vähän liikaakin googlaillut ja etsinyt tietoa, mutta aika laihoin tuloksin. Ne tulokset mitä olen löytänyt, ovat aiheuttaneet vain lisää ahdistusta. Ei pitäisi vertailla itseään muihin ja muiden tilanteisiin, mutta joillakin on ollut vastaavaa kuukausia ja jopa vuosia.

    Vaikka tiedän, että alkoholi on karsinogeeni ja liuotin ja vahva myrkky, en ajatellut että se voisi aiheuttaa tällaista, tai ainakaan näin pitkälle aikavälille.

    Olen kokeillut

    1. Kalaöljykapseleita
    2. Veden juomista 2-4 l päivässä
    3. Terveellisempiä elämäntapoja, kuten (rankempaakin) liikuntaa pyöräilyn muodossa
    4. Saunomista
    5. Nukkumista hyvin (minulla ei ole tällä hetkellä lainkaan univelkaa, mikä on erikoista)
    6. Ulkoilua
    7. Asioihin keskittymistä, tekemistä
    8. Hierontaa ja kiropraktisia toimenpiteitä

    Mutta tila pysynyt ennallaan. En ole ihan varma onko tämä tästä muuttunut, mutta ihan niin epätodelliselta ei tunnu kuin viime viikolla. Asian käsitteleminen ja ajatteleminen ahdistaa, mutta en pääse siitä yli, se kun on koko ajan päällä. Tuntuu että tahtoo vain nukkua ja katsoa elokuvia, jotta aika menisi nopeammin, mutta aina kun herää aamulla niin tila ei ole muuttunut miksikään.

    Pelottaa monikin asia, että tämä on pysyvää, että asian ajatteleminen, vatvominen, miettiminen, siitä puhuminen pahentaa tai pitkittää, että tulen hulluksi tai kuolen. Mutta nämä lienee liittyvät paniikkihäiriöön, joka taas on oire jostain, josta en tiedä mitään.

    On ollut virhe kaivella nettiä, mutta lähimpiä veikkauksiani ovat depersonalisaatio tai jokin neurologinen vaiva. Eniten veikkaan sitä, että aivot jotenkin ottivat damagea vaan liiallisesta alkoholista, sotkivat aivokemian niin että aivot eivät siitä toipuneet. En tiedä. En todellakaan tiedä.

    Eilen tuli mieleen, että entä jos tämä tila, outo huimaus mikä on koko ajan päällä onkin alusta asti ollut paniikkihäiriö ja tuo reissu on laukaissut paniikkihäiriön omalle kohdalleni. Mutta en muista panikoineeni kuin vasta 5 päivää reissusta palaamisen jälkeen. Voiko paniikkihäiriö sisältää kuitenkin sellaista pöhnää päässä ilman mitään varinaista paniikkikohtausta?

    Toivon, että olisin taas pian ”selvä” ja pystyisin elämään normaalisti. Kävin perjantaina lääkärillä, joka ei tiennyt mistä on kyse ja laittoi minut testeihin. Labra ei ole lauantaina auki, joten käyn maanantaiaamuna otattamassa kaikki perustestit ja arvot. Jos mitään ei ilmene, vaadin lähetettä neurologiselle.

    Olen aiemminkin pitänyt pidempiäkin raittiita kausia ihan huvikseni, koska alkoholi ei ole minulle se tärkein asia, en ole riippuvainen siitä eikä se vaikuta elämääni millään lailla. Nyt on sanomattakin selvää, että jätän kaikki piristeet elämästäni X ajaksi. En ole juonut edes kahvia.

    Töissä on mennyt normaalisti ja kukaan ei ole huomannut mitään. Elämä rullaa normaalisti, paitsi yksin ollessani omien ajatusteni kanssa ahdistun ja panikoin. En voi sille yhtään mitään. Koitan kovasti tsempata itseäni, olla miettimättä, mutta en vain kykene siihen. Olen viime vuosien aikana pärjännyt todella hyvin henkisesti, ilman minkäänlaisia ahdistuksia tai masennuksia ja olen nyt hämmentynyt ja ihmeissäni, että olen jatkuvasti ahdistunut.

    Pistin erääseen valtavaan Facebook-ryhmään kuvausta miltä päässä tuntuu ja sain pari kohtalotoveria, jotka olivat aiemmin kärsineet vastaavasta, juuri juomisen jälkeen. En kuitenkaan haluaisi uskoa mitään nettidiagnooseja tai vertailla itseäni muihin.

    Jos jollain on mitään aavistusta mitä tämä voisi olla, pistä kommenttia alle. Tätä kirjoitusta en jaa sosiaaliseen mediaan, koska en kirjoitan tämän tavallaan vasten tahtoani. En vain halua olla hissukseen vaan olla avoin asioista, myös niistä vaikeistakin. Se on ollut Rollemaan tarkoitus aina.

    En tosin tiedä aionko pitää tätä merkintää netissä lopullisesti.

    EDIT 10.7.2013: On kulunut 3 viikkoa ja 2 päivää (ei pitäisi laskea) ja olotila vaivaa vieläkin. Terveydenhuolto on heinäkuun lomalla ja psykologillekin pääsee vasta elokuun puolessavälissä (olettaen että pääsee heti kun palailevat lomilta), joten sinne asti olisi kestettävä. Verikokeista ei tosiaan löytynyt mitään (ottivat viitisen pulloa, eli kaikki mahdolliset arvot), verenkuva hyvä.

    Paniikkikohtauksia ei juuri ole tullut, mutta yleistä ahdistusta on ihan normaaleissa tilanteissa aika usein.

    Jos olet kokenut vastaavaa tai tiedät jonkun joka on kokenut vastaavaa, pistä minulle viestiä, arvostaisin kovasti kuulla kokemuksia. Olen tullut siihen ratkaisuun, että tämä on jotain alkoholin laukaisemaa derealisaatiota… ainakin tuntuu olevan lähimpänä.

    Joitakin linkkejä, joita olen kaivellut:

    Kyseisissä linkeissä on paljon sellaisiakin mikä ei itseäni vaivaa, mutta joitakin samankaltaisuuksia löysin.

    Odottelu ja selvittely jatkuu…

    EDIT 30.7.2013: On vieläkin päällä. Viikoiksi lakkasin ajattelemasta ja join jopa muutaman oluenkin. Silti vaan on ja pysyy… Lisäsin joitakin linkkejä.

    EDIT 31.7.2013: Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö taitaa olla kaikista lähin itseni tekemä diagnoosi nyt tällä hetkellä, etenkin ICD-10 F41.1. Nämä kohdat natsaavat kohdallani melkein täysin:

    Ahdistus on yleistynyttä ja pitkäaikaista, mutta se ei rajoitu mihinkään erityisiin ympäristön olosuhteisiin eikä edes pääasiallisesti liity sellaisiin (ts. se on ”vapaasti ajelehtivaa”).

    A. Vähintään kuuden kuukauden ajan on esiintynyt korostunutta jännittyneisyyttä, huolestuneisuutta ja pelokkuutta suhteessa arkipäivän tapahtumiin ja ongelmiin. […]

    B. Esiintyy vähintään neljä seuraavista oireista, joista yhden täytyy olla jokin oireista 1“4 (huom. minulla ei ole ensimmäistä neljää ilman paniikkikohtausta, joita ei ole ollut kuin muutamia):

    (9) pyörryttävä, huimaava, sekava tai horjuva olotila
    (10) tunne siitä, että ympäristö on epätodellinen (derealisaatio) tai että itse on kuin jossain kaukaisuudessa tai ”poissa tästä maailmasta” (depersonalisaatio)
    (11) pelko itsehallinnan menettämisestä, sekoamisesta tai tajunnan menettämisestä
    (12) kuolemanpelko
    (15) lihasjännitys
    (16) levottomuus ja kykenemättömyys rentoutua
    (17) hermostuneisuuden tunne
    (20) keskittymisvaikeudet tai mielen tyhjäksi pyyhkiytyminen ahdistuksen tai huolestuneisuuden takia
    (21) jatkuva ärtyneisyys
    (22) huolestuneisuuden aiheuttama nukahtamisvaikeus

    C. Häiriö ei täytä masennusjakson (F32), paniikkihäiriön (F41.0), pelko-oireisen häiriön (F40), pakko-oireisen häiriön (F42) tai hypokondrisen häiriön (F45.2) kriteerejä.

    D. {Tavallisimmat poissulkudiagnoosit}: Ahdistuneisuus ei aiheudu elimellisestä sairaudesta, kuten hypertyreoosista (E05), elimellisestä mielenterveyden häiriöstä (F00-F09), päihteiden käytöstä (F10-F19), esimerkiksi amfetamiinin käytöstä tai bentsodiatsepiinien vieroitusoireista.

    Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö – Wikipedia

    EDIT 4.8.2013: Kyselin ulkomaisilla foorumeilla ja laitoin eräälle vastaavasta kärsineelle meiliä. Sain vastauksen:

    Hey, man. It was anxiety. It’s normal to have a bad hangover that lasts a few days. I, however, was freaked out by it. I’m a bit of a hypochondriac and I basically thought I was going to die. That genuine fear of dying caused anxiety, and anxiety caused dizziness, and dizziness made my anxiety worse. I felt the anxiety/dizziness for over a year but it’s gone now.

    Eli saattaapi olla hypokondriaa ja sen aiheuttamaa ahdistuneisuutta. Ensi viikolla selviää kun hakeudun sinne psykiatrille…

    EDIT 7.11.2013: Olin jo unohtanut koko jutun. Käyn viikottain terapiassa ja terapeutti totesi minulla olevan jonkin sortin yleistä ahdistuneisuutta. Ei ole kesästä niin paljon enää ahdistanut mikään, enkä ole miettinyt koko asiaa. Silti terapiassa käyminen tuntuu ihan hyvältä, saa puhua ihan mistä huvittaa uudelle ihmiselle ja minullahan juttuja riittääkin! :)

    Tämä koko asia oli ehkä jotain sellaista mentaalista shokkia, koska krapula kesti pidempään ja ”säikähdin” henkisesti ja ahdistuin. Olen huomannut että krapula ja varsinkin pahempi krapula on aiheuttanut minulla masennusta/ahdistusta ja nykyään ilmeisesti niin pahasti että se voi ”jäädä päälle”. Kesäkuusta en ole juonut itseäni sellaiseen humalaan että olisi tarvinnut krapulasta kärsiä, paitsi kerran tuli nautittua lokakuussa pari olutta liikaa. Krapula oli lievähkö, mutta sinä päivänä ahdisti. Ehkä noilla on joku yhteys.

    En ole lopettanut olutharrastustani, koska tiedän että juomiseni ei ole humalahakuista. Humalaan harvemmin juon, ainakaan kunnon humalaan, eikä siihen ole mielenkiintoakaan. Enkä usko toisaalta että tämä yksin alkoholista johtuu, sillä mietin ihan liikaa asioita ylipäätään. Terapeuttini kanssa käyn läpi näitä asioita, mutta elämääni mahtuu niin paljon tavaraa että hän ihan kehuu sitä että miten paljon minulla onkaan kapasiteettia riittänytkin. Ei mikään ihme että nuppi sekoaa joskus. :)

    Eräs ilta monen viikon ”hyvän jakson” jälkeen melkein panikoin suihkussa kun rupesin miettimään että ”ääh, eikö tämä vieläkään lopu”, kunnes ajatuskuvion keskellä tajusin miten absurdia koko miettiminen on ja rupesin nauraa käkättämään keskellä yötä itsekseni. Kaikki ikään kuin valkeni ja tajusin että mitään ”ongelmaa” tai ”tunnetta” ei ole.

    Tällä hetkellä kokisin niin että tilanne on ”takana päin” ollut jo jonkin aikaa. Ei ole enää tuollaisia oireita, paitsi ehkä silloin kun oikein kunnolla väsyttää tai on unohtunut syödä tai kahvia on tullut juotua liikaa, mutta pystyn selkeästi erottelemaan niille selvät syyt. En muutenkaan enää mieti turhaan asioita, enkä koita järkeillä liikaa, se on ainakin itselleni turmioksi.

    Jos sinulla on päällä tai ollut jotain vastaavaa, pistä ihmeessä kommenttia! Minulla auttoi suuresti jo se että löysin kohtalotovereita. Voit yllättyä!

    EDIT 19.5.2014: Se tapahtui taas. Join itseni viime viikonloppuna vähän liian kauniiksi. Perjantaipäivästä on kadoksissa kaikki ilta kuuden ja aamuyön välillä. En muista mitään noin yhdeksän tunnin ajalta. Edes pieniä pätkiä. Kulutin alkoholia koko päivän, olutta tuli varmasti juotua 10-30 tölkkiä, kirkkaita ja viskiä varmasti useamman annoksen verran. En ymmärrä miten näin pääsi tapahtumaan, taas. Lauantaipäivän otin hillitymmin. Lisäpäivityksiä seuraa.

    EDIT 20.5.2014: Sunnuntaiaamuna totesin kavereille että ihan kuin olisi vieläkin humalassa ja vatsassani muljahti. Nyt on tiistai ja pari päivää on mennyt ja edelleen huimaa. Krapulan oireet ovat täysin hävinneet, mutta on ”kuin humalassa” olo, se sellainen ”epämiellyttävämpi” viimeisen aamun sekava olotila. Enemmän ”huimaava” kuin mikään miellyttävä humalatila. Äh, olen varmaan selittänyt ja kuvaillut ja analysoinut tätä tilaa tämän tekstin aikana moneen otteeseen. Mutta olotilaan kuuluu se, että tuntuu että kukaan ei voi koskaan ymmärtää.

    Eniten tässä ärsyttää se, että mikään ei innosta. Ensimmäisenä kun herää ja huomaa homman olevan ”päällä”, alkaa ahdistaa, jalat menee veteläksi, iskee paniikkia kun tietää että päivän keskittymisestä tulee yhtä helvettiä ja on niin pitkä aika seuraavaan nukkumaanmenoon. Eniten ärsyttää se, että mistään ei voi nauttia täysillä ja että pitää esittää ”normaalia” niille jotka eivät ymmärrä. Aivan kuin olisi pieni minä oman pään sisällä joka seuraa sivusta mitä tapahtuu. Kuulostaa hullulta, mutta siltä se tuntuu.

    On helppoa sanoa, että kuvittelee kaiken. On helppoa sanoa että ei märehtiminen ainakaan auta. Mutta tämä ei ole sellaista. En tieten tahtoen märehdi ja murehdi kohtaloani, vaan käyn tätä juuri nyt ihan aikuisten oikeasti läpi. Mikään ei ahdistaisi eikä haittaisi ellei ”pyörisi päässä” ihan koko ajan, taukoamatta. Tunne tuntuu enemmän fyysiseltä kuin henkiseltä, vaikka ahdistuksia ja paniikkeja tulee ja menee aika usein. En tahtoisi olla silloin ”sekaisin päästä” kun pitäisi olla skarppina…

    Luin oman tekstini monta kertaa läpi, enkä voi uskoa että jälleen käyn samaa läpi. Miksi en oppinut viime kerralta… Jotenkin viime kerrasta ”parantuessani” unohdin miten hirveää tämä on. Kun pääsi vapaalle pisti ihan ranttaliksi ilman mitään rajaa missään. Olisi pitänyt vaan ottaa ne pari hienoa olutta ja nauttia kavereiden seurasta ja bändeistä… sen sijaan join itseni niin kaatokuntoon, että tein vain itselleni hallaa.

    Kirjoitan tästä siksi, koska kirjoittaminen on minulle tällä hetkellä ainoaa terapiaa. Seuraava terapia-aika on kesän hiljenemisen vuoksi vasta 6.6. Ironisinta tässä on se, että minulla oli ennen festareita sellainen kutina, että en enää pikkuhiljaa tarvitse terapiaa. Nyt tarvitsen enemmän kuin koskaan.

    En kirjoita tästä uutta erillistä bloggausta, koska Rollemaa alkaa olla liian suosittu enkä halua tämän vaikuttavan mihinkään liikaa. Vaikka tämä kirjoitus on kaikkien nähtävillä, se on silti tavallaan ”piilossa” kun en ole tieten tahtoen levittänyt sitä minnekään.

    Toivottavasti tällä kertaa ei mene koko kesä ohi. Se hirvittää eniten. Toivottavasti tämä menee tällä kertaa ohi nopeammin. Tahtoisin tästä kesästä sentään nauttia. Nyt sain sentään vähän lisää aikaa selviytymiseen kun viimeksi festarit olivat kesä-heinäkuussa, nyt jo toukokuussa.

    Olen taas luullut kuolevani, tulevani hulluksi ja panikoinut. Olen vakavasti harkinnut mielialalääkkeiden hankkimista, mutta tiedän että mikään lisäaine ei ainakaan auta. Käynyt myös sellainen oivallus mielessä että ehkä he joilla normaalisti mielialalääkkeet luovat sekavan olon, minulle ne voisivat luoda selvemmän olon. Mutta jos näin olisi, se tarkoittaisi että ”luomutoipumista” ei tapahtuisi ja jäisin kiinni joihinkin lääkkeisiin. Sitä en halua. Tämä menee ajan kanssa ohi, olen päättänyt niin. Viimeksi meni niin miksi ei nytkin?

    Jos käyt samankaltaista läpi, olen kiitollinen juttelusta. Juttelu ja kirjoittaminen auttaa jaksamaan.

    Löysin päihdelinkin sivuilta pätkän, jossa puhuttiin kyllä juoppohulluudesta ja aistiharhaisuudesta, joka tuskin liittyy tähän. Nämä harhat poistuvat kuulemma puolen vuoden sisällä. Kuitenkin tämä pätkä kiinnitti erityisesti huomioni:

    Joskus pitkäaikaisia ja voimakkaita muutoksia ilmenee myös tunne-elämässä, persoonallisuudessa tai käyttäytymisessä. Kaikki nämä oireet voivat jonkin verran lievittyä pitkäaikaisen raittiuden avulla, mutta osa oireista voi jäädä pysyviksi, jolloin jopa pitkäaikainen laitoshoito voi olla välttämätöntä.

    Kaikkia näitä vieroitusvaiheen jälkeen ilmeneviä psykoottisia tiloja hoidetaan osana muuta pitempiaikaista hoito- ja kuntoutussuunnitelmaa. Keskeistä on pyrkimys pysyvään täysraittiuteen, koska alkoholipsykoosin jo kerran sairastaneen ”pää ei kestää viinaa”, ja juomisen uusiutuminen johtaa aiempaa herkemmin uuteen alkoholipsykoosivaiheeseen tai jopa pysyvään invaliditeettiin.

    Pitääpä nyt yrittää olla ilman sitten. Joku netissä sanoi kyllä hyvin:

    Ei alkoholi niin tärkeä nautintoaine ole, että sen takia kannattaa kärsiä.

    EDIT 21.5.2014: Maailma pyörii vieläkin, eikä nukkumisestakaan ole oikein tullut mitään. Ajatukset looppaa pakkomielteisesti kehää. Aivan kuin tuiterit olisivat jääneet päälle, vaikka muuten olo on suht selvä.

    Yksi teoriani on että minulla on elimistössä ainetta X harvinaisen vähän/paljon ja tuon aineen määrä on ryyppäämisen ja sammumisen jälkeen ehtynyt/täyttynyt.

    Candidaan liittyvät viittaukset poistettu tästä kohtaa. Huijausta.

    Palaan alkuperäiseen itsediagnoosiini: ahdistuneisuushäiriö. Ei tämä mitään muutakaan voi olla. Nyt lopetan jauhamisen. Viitaten tähän:

    my situation is pretty unique… but anyway

    it’s not fully gone away yet. i’ve figured it out that its just anxiety becuz the dizziness is really dependent on how much i worry. and becuz of this im really sensitive to movement, like for example, if i sit in a chair and the chair wobbles, my brain will shoot adrenaline and i’ll start feeling a tiny slight wave of dizziness…

    but it is slowly going away. it’s fluctuative, meaning, some days are bad days, some days are better.. imagine a zig zaggy line but the overall trend is that im feeling better.

    it’s really just health anxiety, like me being deahtly afraid of something that no one should be afraid of. it’s like having a phobia, but that phobia is of something extremely common, like movement. so basically im battling a phobia right now. but its working.

    panicend.com <– helped me a lot to get over irrational anxiety.

    i use to be real depressed, like, ”WHY ME???”
    but these mentalities helped me out a lot:

    1. you’re not going to die from this
    2. the anxiety IS slowly progressing
    3. there are much worse things in the world than this – a.k.a. —> STOP WHINING OVER STUPID ****

    i used to let this ruin my days, like even if i went out with friends, id pretend to be happy but inside i was anxious and scared for my life. but now i can functional normally, i just have the occasional weird moments where i think ”why do i get occasional bouts of dizziness?” its basically a frustration over my anxiety buttttt like i said, its goin away slowly.

    Muistutus itselleni: Älä ressaa, älä mieti asiaa, se menee itsestään ohi kun et murehdi etkä googlaile. Keskity elämääsi ja tee kivoja juttuja ja hyväksy asiat miettimättä sen enempää. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritä. Let the battle with the mind begin!

    EDIT 23.5.2014: Vieläkin palaan lukemaan omaa tekstiäni kun en meinaa uskoa, että tämä olisi vain ahdistusta. Mutta kyllä tämä on 90% varmuudella hypokondriaa ja ahdistuneisuutta, jotka tukevat toinen toisiaan ja pitävät loopin elossa. Wikipedia:

    Hypokondria liittyy yleensä johonkin muuhun psyykkiseen sairauteen. Noin kaksi kolmasosaa hypokondrikoista kärsivät myös masennuksesta tai paniikkihäiriöstä. Hypokondria on somatoforminen häiriö ja varsin monesti se esiintyy kliinisen depression lisätautina.

    Hypokondrikko ei yleensä kuvittele tai valehtele oireitaan, vaan kokee ne oikeasti.

    Hypokondriasta kärsivä potilas on jatkuvasti peloissaan ja ahdistunut oireistaan, ja tämä saattaa johtaa masennukseen, joka taas nostaa itsemurhan riskiä. Yleensä potilas osaa nimetä ”sairautensa” hyvinkin tarkkaan ja seuraa lähes kaikkia ruumiinsa tapahtumia. Potilas uskoo, että hänen pelkäämänsä sairaus johtaa kuolemaan tai huomattaviin ruumiillisiin vammoihin. Ohimenevä vakavasta sairaudesta kärsimisen pelko ei ole merkki psyykkisestä sairaudesta, mutta kyseessä on hoitoa vaativa tila, kun pelko on erittäin pitkäaikaista ja arkipäivän toimia haittaavaa.

    Hypokondriaa voidaan hoitaa psykoterapialla. Joillekin potilaille myös masennuslääkkeistä on apua. Useilla pitkäaikaisesta hypokondriasta kärsivistä henkilöistä on elämässään oireettomia jaksoja.

    Koitan olla palaamatta tähän enää… seuraava terapia-aika 6.6.

    EDIT 25.5.2014: Oli pakko vielä palata tänne kertomaan, että olen voinut paremmin koko viikonlopun. Pieni huimaus edelleen päällä juu, mutta se ei ole haitannut ja olen ollut iloinen ja ahdistumatta pari päivää putkeen. Kyllä tämä ohi menee kun syö ja nukkuu hyvin, voi hyvin ja tekee asioita joista pitää. Pikkuhiljaa paranee. Löysin vielä Neuropsykologia-sivulta lausahduksen, joka huojentaa äärettömästi:

    Kovankaan kertahumalan ei ole osoitettu pysyvästi muuttavan aivojen rakennetta tai toimintaa.

    Sekä:

    Huimauksessa on vain harvoin kyse vakavasta sairaudesta

    Lähde: Mehiläinen – Huimaus -maailma pyörii ja tasapaino pettää

    EDIT 1.6.2014: Tämä teksti on nyt hirveän rikkonainen kun koko ajan lisäilen tavaraa perään pötköön sen kummemmin ajattelematta. Mutta tavallaan hyvä niin.

    Kiitos paljon kaikille kommenteista, niistä on ollut iso apu. Epäilen koko ajan itseäni samalla kun koitan elää elämääni mahdollisimman normaalisti. On päiviä jolloin unohdan ”tilan” koko ajan, mutta se on yhä jatkuvasti päällä. Psykosomaattista oireilua tämä on, ei välttämättä pelkästään ahdistuneisuutta, sillä en taas ole ollut ahdistunut päiväkausiin.

    Mieliala alkaa pikkuhiljaa olla yleisellä tasolla sellainen, että olen monena päivänä iloinen oma itseni. Pelkoja löytyy, välillä ahdistaa ja erityisesti tuntuu että väsyttää koko ajan, vaikka univelkaakaan ei ole kun on tullut nukuttua niin paljon.

    Odotan sitä päivää kun pää on taas selvä ja olo tuntuu normaalilta. Se päivä tulee aivan varmasti jälleen.

    EDIT 22.7.2014: Päivitystä. En ole viikkoihin ajatellut asiaa, enkä ole ollut juuri yhtään ahdistunut. Tänään jostain syystä törmäsin Pakkotoiston ketjuun ”Selittämätön huimaus, kokemuksia?” ja siellä seuraavaan toteamukseen:

    Oudointa tässä on että edes tuoppi olutta niin huimaus lähtee todella nopeasti, tuntuu että on enemmänkin korvien välissä mutta huimaus tulee vaikka ei ajattele mitään negatiivista tai stressaa, yhtä-äkkiä havahtuu että jopas huimaa taas.

    Hänellä tuskin oli alkoholin laukaisemaa kuten minulla, mutta voin niin allekirjoittaa tämän, ainakin loppulauseen, en ole ihan varma poistaako olut tai pari edes huimausta itselläni. Saataa ehkä lievittää joo.

    Jännä miten vastaavia kokemuksia noilla tästä mysteerihuimauksesta ja vaikka mitä testejä käyvät läpi niin ratkaisua ei löydy. Paljon netissä veikataan ”vieroitusoireita” tai eng. ”brain fogia”, mutta en ole kuitenkaan ryypännyt viikkokausia putkeen, pari päivää vaan kuukausia sitten ja niistäkin oikeastaan sen päivän vähän rajummin. Erikoiselta tuntuu vieläkin miten tämä voi olla mahdollista.

    Nyttemmin olo on helpottanut sen verran, että nämä huimauskohtaukset tulevat vain ajoittain ja menevät sitten ohi. Huimaukseen liittyy tunnusomaisena näkökyvyn ”puuroutuminen” ja tarkkaavaisuuden aleneminen. Itse huomasin myös sen, että kun ottaa hieman alkoholia, tuntuu kuin olotila muuttuisi normaalimmaksi. Eli pikkukännissä olo normalisoituu, kun vesiselvänä tuntee olevansa humalassa.

    Tuollaista ”näkökyvyn puuroutumista” olen myös potenut tämän aikana. Huimaus ja ”silmien siristely” tuntuu voimakkaampana väsyneenä.

    Loppunut tämä ei vieläkään ole, jatkunut päivä päivältä. Ehkä hieman lieventynyt, jos jotain, en osaa sanoa. Tottuminen auttaa jaksamaan, eikä juurikaan ahdista enää. Toki toivon että tämä jonain päivänä häviäisisi lopullisesti ja varmasti häviääkin. Ei kai voi loputtomiin jatkua…

    Niskatkin on kyllä pahasti lukossa, pitäisi hoitauttaa ne, voi johtua siitäkin…

    EDIT 2.9.2014: Reporting back. Kesä meni yhdessä ”sumussa” ja terapia alkoi taas parin kuukauden tauon jälkeen. Psykosomaattinen ahdistusperäinen oiretila, joka sisältää rankasti hypokondriaa on oma diagnoosini. Terapeutti tuntuu olevan samaa mieltä ja pitää analysointiani fiksuna, mutta samaan aikaan on haitallista miettiä asiaa koko ajan. Olen koittanut päästää irti miettimisestä, sillä mitä enemmän ajattelen asiaa ja tarkkailen olojani ja teen niitä kuuluisia ”todellisuustestejä”, sitä epätodellisempi olo on. Olen tullut siihen konkluusioon että tämä ei ole ”huimausta” siinä mielessä kun päässä ei pyöri, tämä on epätodellista oloa, jopa depersonalisaatiohäiriöön verrattavissa mutta ei varmasti niin vahva tunne, sillä pystyn olemaan sen kanssa. Sietämätöntä tämä ei ole, mutta ei myöskään mitään kovin mukavaa jatkuessaan. Ja nytkin huomaan tätä kirjoittaessa että olo vain vahvistuu kun keskityn siihen… oli vain pakko tulla taas purkamaan tuntoja. Annoin googlaamiselle vallan ja löysin tällaisen kommentin:

    Itselläni on ollut samanlaista.

    Syinä ainakin heikko ravinto, sekä viimein olen tajunnut, että saattaa olla myös kyseessä krooninen virtsatie tai eturauhas tai kivestulehdus, joka välillä katoaa ja välillä iskee takaisin. Aiheuttaen kaikennäköisiä ihme oireita, elohiiriä, kosketusherkkää ihoa, hammassärkyjä, sykkiviä kipuja, sumuisuutta, epätodellista oloa, ahdistusta, voimattomuutta, alakuloa, paniikkioireita, muisti pätkii, keskittymisvaikeuksia yms yms. Sekä jonkin verran epäilen niskojani (nikamia), nekin vaikuttaisi ainakin välillä aiheuttavan jotain oireita.

    Huvittavaa, että koskaan ei ole lääkärit mitään löytäneet, kun olen selittänyt moninaisia ongelmiani. Perusverikoe, joskus tulehdusarvot olleet hieman ylhäällä. Eli ollut kaikki OK! Pitäisi jaksaa maksaa mennä yksityiselle näyttämään itseään, mutta niistäkään ei ole oikein hyvää kuvaa saanut, mitä pari kertaa joskus joutunut käymään. Missäköhän potilas otettaisiin todesta…..

    Sekään ei helpota, kun olen myös herkkä ihminen fyysisesti, että tunteellisesti, reagoin herkästi pieneenkin muutokseen kehossani. Joutuu aina ”vetämään mentaalisista suitsista”, jotta ei menisi liian pitkälle pelot, ja pystyisi pysymään rauhallisena.

    sumua päässä – Yleistä mielenterveydestä – Suomi24

    Kuin itseni kirjoittama! Eli syön huonosti (välillä en edes tajua lounaan jälkeen syödä mitään loppupäivänä) kun koodailen päivät pitkät, nukun huonosti (univajetta on koko ajan), käytän paljon kofeiinia (yliherkkyysoireet puskevat helposti päälle), selkät niskat on aina jumissa enkä liikut tarpeeksi. Nämä yhteisvaikutuksena ahdistusoireisiin ja liikaan miettimiseen varmasti tekevät tätä ja pitkittävät sitä. Sanoinkin terapiassa että varma tapa parantua tästä kaikesta on varmaan lopettaa alkoholi, kahvi pysyvästi vuodeksi pariksi tai pidemmäksi ellei kokonaan ja alkaa nukkumaan, syömään ja liikkumaan. Mutta se on iso elämäntaparemontti se, enkä tiedä onnistuuko kun sitä on jatkunut kymmenen vuotta, ellei ylikin, jos edes on mahdollista enää. Ja olo ei tosiaan ole niin sietämätön ettenkö hidasta toipumista kestäisi.

    Nimittäin aivot tottuvat hitaasti asioihin, hyvänä esimerkkinä vaimoni sisäkorvaistute ja puhutaan oikeasti vuosista. Olen siis saanut aika hyvin tiedostettua asiat, enkä ole ollut itse asiassa heinä-elokuusta juurikaan voimakkaasti ahdistunut. Paniikkikohtauksia en ole saanut oikeastaan yhtään koko kesänä.

    Useimmiten päivällä on kaikki yhtä sumua, kuin unessa olisi. En anna sen haitata vaan jatkan touhujani, vaikka välillä on ihan hullu olo. Jotkut päivät helpompia, toisinaan tuntuu vahvemmin. En osaa sanoa helpottaako vai ei, mutta ei ainakaan tunnu pahalta.

    Sellaista tänään. Kyllä tämä tästä urkenee. Jos käyt vastaavaa läpi, pistä ihmeessä kommenttia. Yhdessä selvitään.

    EDIT 9.2.2015: Ei tunnu enää päivittäisessä elämässä, enkä oikeastaan olekaan ajatellut asiaa enimmäkseen. Väsymys on jatkuvaa ja sotkeutunee siihen. Taas se perus ”en tiedä”. Ei ainakaan ole yhtä paha kuin alussa. En tiedä. On tai ei, en välitä enää. Se lienee tärkeintä.

    Olen tullut siihen lopputulokseen että hiivasyndrooma ja lisämunaisten uupuminen ovat huuhaata. Samoin kaikki muut luulo- ja uskomustaudit. Kyllä tämä on vahvasti psyykkistä, alkoholin induktoimaa tuntematonta oireilua, joka liittyy ahdistukseen tai sitten ei. Olen ollut sekaisin muutenkin, liikaa tavaraa on mahtunut viimeisen seitsemän vuoden sisään ja ahdistus on ollut läsnä aina. Alkoholi pistää pään sekaisin entisestään, joten ei mikään ihme että ”hermoromahdus” tapahtuu.

    Päätös lopettaa olutta vahvemman juominen oli hyvä. Rankka ryyppääminen ei sovi minunkaltaiselleni ahdistujalle. Oluesta ei mitään seuraa, vaikka vähän humaltuisikin. Tärkeintä on oman psyykkeen säilyttäminen. Unen määrästä on tullut usein ratkaiseva tekijä.

    Lääkkeitä en halua kokeilla, enkä tule kokeilemaan. Ne sotkevat pakkaa entisestään. Tsemppiä kanssakärsijöille! palaan välillä katsomaan miten teillä menee. Minä alan ”selvitä”, tai siltä ainakin tuntuu.

    Loppuun vielä jotakin liirumlaarumia, jotta löytyy Googlesta vielä paremmin. Itse olen googlaillut lukuisilla hakusanoilla, kuten ”sekava olo kännin jälkeen”, ”huimaus kännin jälkeen” ja ”voiko krapula kestää kuukausia”, ”epätodellinen olo”, ”pää sumussa”, ”outo huimaus”, ”huimaa koko ajan”, ”huimaus”, ”jatkuva outo olo”. Voit myös alla kertoa millä hakusanoilla tänne on löydetty. Tämän kirjoituksen yksi tärkeimpiä tarkoituksia on löytää kohtalotovereita, koska kyseessä on ilmeisen henkilökohtainen ja laajalti kaikkeen elämään vaikuttava asia, josta yllättäen ei Suomessa avauduta. Toivottavasti tästä on myös sinulle apua.

    Lue myös 13. toukokuuta 2015 kirjoittamani teksti: Yleinen ahdistuneisuushäiriö ja introverttiys

    Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

    Kuva Roni Laukkarisesta

    Roni Laukkarinen

    Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

    Lue Rollesta lisää

    Lisää luettavaa

    Reaktiot

    Vaadittu kenttä

     

    95 kommenttia

    1. Petri

      Vieläkö on outo olo? :-/

    2. Rolle

      Kyllä. Ei ole vielä hävinnyt.

    3. Loretta

      Moi!

      Kertomuksesi kuulosti erittäin tutulta, samaa ollut siis itselläni mm. juomisen jälkeen/ahdistuneena. Mulla on diagnoosina pitkäaikainen masennus ja paniikkihäiriö, johon liittyy dissosiaatiota/depersonalisaatiota ja veikkaisinkin että sulla on nyt kyseessä juurikin tuo depersonalisaatio, joka on nyt jostain syystä ”jäänyt päälle”.

      Ehdottaisin, että varaisit ajan esim. yksityiselle psykiatrille. Tuohon neurologiseen häikkään en oikein usko, alkoholi on varmaankin vain käynnistänyt tuon tilanteen (itse sain elämäni ensimmäinen paniikkikohtauksen muutaman päivän rankan läträilyn jälkeen). Ensiavuksi ehdottaisin jotain rauhoittavaa lääkettä, jos teiltä kotoa löytyy sellaista (esim. diapam). Jos ei löydy, ja haluaa kokeilla niin apteekista on saatavilla lievästi rauhoittavia valeriaanatablettejä (nimellä dormiplant), joita ainakin muutamat tuttavani ovat kehuneet.

      Tsemppiä paljon, et ole kuolemassa eikä tila varmasti jää päälle mutta suosittelisin tosiaankin lähestymään asiaa siltä kantilta että tuo on psyykkistä.

    4. Rolle

      Moi, kiitos viestistä Loretta. Tänään tuli verikokeiden testitulokset, eikä sieltä mitään löytynyt. Neurologiselle on niin pitkät jonot (koko kesän), etten varmaan viitsi mennä ollenkaan. Sovittiinkin lääkärin kanssa että seurataan nyt.

      Ahdistusta/paniikkia ei nyt ole ollut neljään päivään ollenkaan. Olen aika lääkäri- ja lääkevastainen ja haluaisin olla ilman mitään nyt, ainakin ilman lääkkeitä.

      Omituista vaan että psyykkinen olo voi olla jotain sellaista, joka aiheuttaa vähän kuin ”fyysistä” huimausta/tokkuraisuutta/sekavuutta, ilman mitään ”syytä”. Alkoholihan sen on tainnut laukaista, mutta tuntuu kummalta, että sen poistumisessa voi mennä niin pitkään ja että sitä tarkkaa syytä ei kukaan tiedä.

    5. Petri

      Suosittelen skippaamaan lääkekokeilut jos niitä ei ole joku asiantuntija määrännyt. Lisäksi tulevaisuutta ajatellen voi olla parasta lakata kokonaan käyttämästä alkoholia.

    6. Rolle

      Ajattelin nyt toimia niin, että varaan ajan psykiatrille ja mietitään mitä tehdään, ja jos jopa tietäisi mistä on kyse. Ilman kunnollista suositusta en mitään lääkkeitä rupea kyllä ottamaan.

      Se on täysin varma juttu nyt, että ainakin tuonlainen juominen (=ryyppääminen) jää kokonaan elämästäni pois. Sitten kun olo normalisoituu, katson miten ylipäätään haluan asiaan suhtautua, mutta jos pienimuotoisesta olutkeräilyharrastuksesta joudun luopumaan, voi vähän harmittaa kyllä…

      En ole koskaan pitänyt kunnon humalaan juomista mitenkään järkevänä touhuna, silti sitä on pari kertaa vuodessa joissakin tapahtumissa tullut harrastettua. Eipä niistä ylpeä voi olla varmaankaan, mutta hauskaa on ollut.

    7. Loretta

      Jäi kiinnostamaan että mistä tuossa on kyse joten jos viitsit niin kerro sitten täälläkin jahka asia selviää.

      Pahoittelen ”epäkunnollista” suositustani koettaa katkaista tila rauhoittavalla lääkkeellä, perustui lähinnä siihen että mieto diapam/vastaava lääke on sellainen jonka saa yleensä päivystyksessä kouraansa jos menee sinne paniikkikohtauksen saaneena (ja josta ei kerta-annoksena ole mitään vaaraa ellei sitten satu olemaan jotain säännöllistä lääkitystä päällä) ja valeriaana ei oikeastaan edes ole lääke vaan sitä saa ostettua kaupoistakin rauhoittavana teenä.

    8. Rolle

      Eipä tarvitse pahoitella :) soittelin vielä terveyskeskukselle, josta sain psykologin yhteystiedot. Ovat tosin tavoitettavissa vasta elokuun puolessa välissä, joten jäädään nyt seuraamaan. Kommentoin tänne kun selviää.

    9. Rolle

      Päivitin vähän tekstiä…

    10. Petri

      Oletko miettinyt yksityisen sektorin psykologilla käymistä? Hakemisto on täällä. Se on varmaan hinnakas kokemus, mutta mielenterveys on varmaan tärkeämpi kuin sen miten paljon paperia löytyy lompakosta…

    11. Rolle

      Olen miettinyt, ja laitoinkin parille yksityiselle psykologille sähköpostia. Toinen ei hokannut ollenkaan mistä oli kyse, selvästikään, epäili syyksi alkoholin vieroituisoireita tai krapulaa… mikään krapula ei kestä kuukausitolkulla ja mikään vieroitusoire ei ole ilman fyysisiä ja ”hulluja” oireita.

      Toinen psykologi veikkasi samaa mitä itsekin olen miettinyt, ja paljon muutakin. Ajattelin että ehkä julkaisen viestit täällä jossain vaiheessa.

      En kuitenkaan mene yksityiselle psykologille juuri sen takia kun se maksaa liikaa. Mieluummin odotan elokuuhun, kun ei tämä tästä selvästikään ole huonompaan suuntaan mennyt. En ole varma onko paljon helpottanut, jos ollenkaan, mutta pahentunut ei ole.

      Olen mielestäni henkisesti suht kunnossa, ei ole ahdistanutkaan paljon yhtään tällä viikolla. Sikäli hassua kun tämä olo tuntuu ns. ”fyysisenä”, tavallaan ”huimauksena”, koko ajan päällä oleva ”kuin pienessä humalassa” olotila päällä, vaikka onkin tavallaan selvä. Vaikea selittää kyllä joo…

    12. Kesän kuulumisia | Rollemaa.org

      […] ovat olleet melko vaikeita ja harvemmin tuntuu olo pirteältä, vaikka olisinkin nukkunut hyvin. Pääkoppa on mitä on, mutta en anna sen häiritä. Löysin jo kysymykseen vastauksen, jota ei ole. Ristiriitaista eikö? […]

    13. NotChong

      Moi. Lueskelin ahkeran paniikki-painetta päässä-googlettelun tuloksena tekstisi. Mulla iski sama setti päälle pari viikkoa sitten perjantaina kevyen pajauttelun jälkeen. Alkoholilla ei ollut osutta asiaan.

      En ole kokenut paniikkikohtausta aiemmin ja sinä iltana sain ekan. Hirveä tilanne. Meinasin soittaa ambulanssin pari tuntia jatkuneen sydämmen tykytyksen ja muun kaameuden jälkeen. Sain kuitenkin unta parin tunnin hätiköinnin jälkeen.

      Aamulla heräsin ja päässä tuntui oudolta. Olin aikaisemmin varannut hieronta-ajan sille aamulle ja meninkin sinne. Hierontapöydällä sain uuden paniikkikohtauksen mutta sain sen pidettyä aisoissa enkä seonnut vaikka lähellä olikin. Päässä pyöri ja kaikki oli helvettiä. Tulin kotiin ja olo sydämmen tykytykset ja hävyttömän korkea pulssi tasaantui. Paine päässä ja muuten epätodellinen olo jäi.

      Seuraava viikko töissä olikin mielenkiintoista aikaa. Päässä painetta, silmissä sumeni jatkuvasti ja korvat aivan lukossa. En usko että kukaan huomasi mutta oli kyllä karmeaa. Sen viikon keskiviikkona sain kolmannen paniikkikohtauksen kesken palaverin ja sain senkin pidettyä aisoissa. Kesti noin minuutin verran.

      Sen jälkeen olo on hieman parantunut. Nyt aikaa ekasta paniikista kaksi ja puoli viikkoa. Painetta edelleen päässä. Välillä tuntuu silmien takana, välillä nenän takana ja molemmat korvat ovat osittain lukossa. Myös korvissa soi vittumaisesti. Tosin se on jatkunut jo useamman kuukauden.

      Kävin silmälääkärissä ja lääkäri totesi että silmissä ei ole muuta vikaa kuin että ovat poikkeuksellisen kuivat. Määräsi silmätippoja joita käytän ahkeraan.

      Tämän korvien lukossa olemisen ja paineen tunteen kun saisin jotenkin pois niin olisin todella onnellinen!

      Kerro ihmeessä omasta tilanteestasi miten etenee!

    14. Rolle

      Kiitos kommentista NotChong. Minulla on tämä ”ongelma” yhä päällä, ei tosin varmaan niin vahvasti enää. En oikein tiedä enää mistään mitään. Aina kun yritän miettiä asiaa, ahdistun. En todellakaan tiedä miksi tämä tuntuu näin ”fyysisenä” ja miten tästä pääsisi eroon. Toisaalta en edes tiedä enkä ole varma enää tuntuuko tämä ja miltä pitäisi tuntua, kun olen vain tehnyt asioita joista tykkään ja ollut keskittymättä tähän ollenkaan. Ajatukset pyörii välillä kehää ja ahdistaa aika usein.

      Kävin psykologilla viime viikon tiistaina (20.8.), kun vihdoinkin sain sinne ajan. Psykologi kuunteli tarkkaan yksityiskohtaisen kertomukseni ja epäili samaa mitä olin itsekin miettinyt, eli yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä. Ikään kuin en pääse ajatuksiani karkuun ollenkaan. Sanoinkin psykologille että minulla on kokemusta pitkäaikaisesta masennuksesta ja suoraansanottuna olisin mieluummin masentunut kuin ahdistunut. Hän sanoi kuulleensa tuon ennenkin.

      Hän itseasiassa huomasi kahdenlaista ahdistuneisuushäiriötä, yleistä pidempään jatkunutta ja sitten tätä uutta, alkoholin laukaisemaa. Ensimmäinen on sellaista mitä minulla on ollut vuosia, eli ajoittaista ihmisfobiaa tai sosiaalisen tilanteen pelkoa, joita mulle yhä tulee joskin harvenevassa määrin, eli sellaista että kun esim. pitäisi tehdä jotain, soittaa jonnekin tai tavata ihminen niin alkaa ahdistamaan eikä se poistu ennen kuin asia on hoidettu. Vähän vastaavaa kuin ramppikuumeisilla jännitys ennen esiintymistä, mutta laajemmissa määrin. Ei ole kovin usein nykyään tullut, mutta joskus kyllä vieläkin.

      Depersonalisaatio/derealisaatiota hän ei epäillyt, koska se on paljon ”vahvempi” tunne ja liittyy juuri yleensä johonkin muuhun kuin alkoholiin, esim. kannabikseen tai sitten joihinkin traumoihin jne, joita minulla ei ole.

      Eli diagnoosini alkaa olla ilmeisemmin alkoholin laukaisema ahdistuneisuushäiriö, joka on tullut siitä kun juominen ja krapula on ollut tavallista intensiivisempi, kestänyt useita päiviä ja jossain vaiheessa olen säikähtänyt sekavaa krapulan aiheuttamaa totutun vastaista, erilaista olotilaa ja ”jäänyt jumiin sen pauloihin”. Sain ohjeistukseksi että koittaa olla miettimättä ja ignorata täysin koko tunteen, mutta kuitenkaan olla kieltämättä sitä, jotta käänteispsykologinen efekti ei vahvistuisi (ajatuskehä -> ”ei minussa mitään vikaa ole” -ajatus vaikka on -> ahdistus -> paniikki).

      Tietynlaisen noidankehän välttämistähän tämä on ollut. Toivotaan että häipyy jossain vaiheessa elämää kokonaan. Ei ole herkkua elämistä näin, kun kukaan muu ei näe mitä kokee. Kauhistuttavin ajatus tässä on nimenomaan tuo että on ”yksin oman päänsä sisällä” ja muut näkevät minut täysin normaalina! Ihan kuin nimenomaan olisi hullu tai tulossa hulluksi ja kukaan muu ei tule koskaan tietämään asiasta mitään… tämä ja tuhat muuta ajatusta piinaa mikä aiheuttaa ongelmia.

      Minulla on torstaina uusi käynti, jolloin käydään tätä läpi vähän lisää ja mietitään ratkaisuja. Toivon että tilanne kohenee sinunkin osaltasi ja suosittelen psykologilla/psykiatrilla juttelemista!

    15. Tuuli

      Moikka,

      Sattumalta törmäsin blogiisi, itsellä alkoi samanlaiset oireet poskiontelotulehduksen jälkeen. Myös ahdisteneisuutta lääkärit arvelivat, mutta olen itse pitänyt kiinni siitä, että tämä on fyysistä. Mullakaan ei mitään syytä ole löytynyt, mutta lopuksi syyksi selvisi yläniskan kroonistunut liikehäiriö, jota hoidetaan kiropraktiikalla ja triggerpistehieronnalla. Älä suostu seloitykseen, että olisit hullu!

    16. Rolle

      Tuuli, Sinulla vaikuttaa olevan selkeästi fyysinen homma. Elän niin epäterveellisesti, että saattaa löytyä joitakin syitä, mutta mikään ei takaa sitä että ne aiheuttaisivat juuri tätä. Tosin mitään ei ole löytynytkään. Olen käynyt kiropraktisessa manipulaatiokäsittelyssä, enkä usko sen korjaavan juuri tätä ongelmaa. Enkä millään meinaa uskoa että mikään niskajumin aiheuttama voi kestää kuukausitolkulla…?

      Olen nyt käynyt kerran viikkoon tai pariin viikkoon psykologilla ja ihan hyvä fiilis ollut. Ei kukaan ole hulluksi sanonut, enkä niin uskokaan. Tuntuu että mikä ikinä olikaan päällä on pikku hiljaa hälvenemässä.

      Omalla kohdallani paras tapa edetä tässä vaiheessa on lopettaa se syiden etsiminen, olla vatvomatta ja miettimättä. Sitä en ole tehnyt elo-syyskuun ja alkaa tuntua taas normaalilta.

    17. Make

      Moi
      Itselläni täysin samankaltaisia oireita ja ajatuksia. Kaksi kuukautta sitten meni viinan kanssa aivan överiksi. Krapulapäivän jälkeisenä päivänä iski outo todella voimakas väsymys jota kesti viikon verran sekavan olon kera. Voimakkaan väsymyksen jälkeen jäi kuitenkin epätodellinen olo päälle junnamaan. Pelkäsin ja mietin, että mistä tässä oikein on kysymys. Selailin nettiä ja pahimpana pelkäsin juuri aivovauriota jne. Kaikki tapahtumat tuntui jotenkin epätodelliselta, esimerkiksi koulun jatkuessa elokuussa oppitunnit jne. tuntui jotenkin erilaiselta, epätodelliselta. Oireet ovat olleet välillä useammanlaisia.
      Olen muutaman kerran rentoutunut ystävien kanssa muutamien oluiden kera, ja pienessä hiprakassa en ole asiaa ajatellut ja silloin on tuntunu normaalimmalta.

      Välillä on tuntunut ehkä paremmalta välillä vähemmän. Netistä olen kaivellut myös ja lukenut ja etsinyt vastaavia tapauksia. Tämän palstan löydettyä tuntui kuin olisin lukenut täysin oma kirjoittamaa tekstiä oireista. Helpottavaa sinänsä. !

      Itse en ole käynyt lääkärillä tai psykologilla ollenkaan, koska en ole viitsinyt/uskaltanut huolestuttaa vanhempiani. Olen 18v.

      Kirjoitin viestin kiiressä, olisi ollut mukava kirjoittaa laajemmin ja tarkemmin, mutta juuri nyt en ehtinyt.

      Toivottavasti vastaat viestiini!

      -M-

    18. Rolle

      Moro Make ja kiitos kommentista! Ensimmäisenä tahdon sanoa että ei ole vaarallista :) se ainakin helpotti itseäni kun sen kuuli joltain joka oli kokenut samaa. Krapulaan tosiaan kuuluu väsymys ja se on hirveän yksilöllistä miten pitkään sitä kestää. Itselläni pisin krapula on kestänyt kolme päivää, väsymykseineen päivineen ja veikkaan että tässä kävi niin että nyt kun se kesti siitä pidempään, aloin ajattelemaan ettei kyseessä ole enää krapula ja uskoin täysillä siihen että nyt on jotain pahasti pielessä. Nimittäin kun itse uskoo oikeasti oireilevansa jostain muusta, myös elimistö käyttäytyy sen mukaan. Eli epätodellinen olo vallitsee vain sen takia koska itse on ”säikähtänyt” ja uskonut sen myötä niin vakaasti että on epätodellista ja asioita pielessä.

      Kirjoitinkin tämän tänne osaksi siitä syystä, että jos muut ovat saattaneet kokea samaa, koska nettiä kahlattuani en siltikään löytänyt ihan vastaavaa (juuri juomisen jälkeen tapahtunutta), enkä oikein kokenut muiden tarinoita omakseni. On tavallaan ”helpottavaa”, että sinullakin on ollut vastaavaa, enkä ole asian kanssa yksin.

      Löysin tämän alkaessa ja panikoidessa nettiä kahlatessani tosiaan Facebookista pari muutakin jotka olivat ryyppäämisreissun jälkeen kokeneet samaa, juuri sinun ikäisiäsi, 17-20-ikäluokkaa. Toinen ei ollut uskaltanut kertoa kenellekään ja toinen oli mennyt psykologille. Eli varmaan aika yleistä, siitä ei vaan uskalleta puhua. Toivottavasti tämä teksti auttaa ihmisiä käsittelemään tätä – mitä tämä ikinä onkin.

      Jos sinulla on samaa kuin minulla, tiedän että olet käyttänyt tunti- ellei päiväkausia googlailuun. Itse huomaan googlailevani vieläkin, vaikka olenkin saanut jo joitakin vastauksia. Se jo kertoo että kyseessä on ahdistusta. Psykologini sanoi jotenkin niin että kyseessä on yleiseen ahdistuneisuushäiriöön liittyvää oireilua, joka on suuren alkoholimäärän jälkisen erittäin voimakkaan ja yksilöllisen krapulan aiheuttama psyykkinen ”säikähdystila” tai sitten muuten vaan yleistä ahdistuneisuutta. Hänkään ei osannut absoluuttista vastausta antaa, mutta tämänkaltaiseen oireeseen kuuluu se, että vastausta ei välttämättä ole, eikä kysymystäkään välttämättä ole.

      Minulla on ollut koko syyskuun aika hyvä olla, mutta jos kysyt ”onko se vieläkin päällä?” niin vastaisin että en tosiaankaan tiedä. Toisaalta on, mutta toisaalta ei, ja koska olen epävarma niin se on jo merkki siitä että tilanne on menossa parempaan suuntaan. Yleensä kun asiasta puhuu tai se muistuu taas mieleen (kuten nyt) niin tuntuu taas oudolta. Mutta ihan kuin tällä hetkellä se ei enää olisikaan päällä, vaan vähän on-off…

      Paras siis mitä voi tehdä on yrittää elää normaalia elämää, tavata ihmisiä, tehdä asioita ja koittaa ignorata koko oireet. Jos vatvoo ja analysoi itseään niin koittaa hyväksyä että nyt ”on jotain päällä” ja jatkaa jonkun muun tekemistä tai miettimistä, ettei jää jumiin siihen samaan ajatuspolkuun ”jotain on pielessä, mitä tää on, pakko googlata”. Jos menee sietämättömäksi tai ei pysty olemaan mitenkään päin tai tekemään arkipäivän asioita, kannattaa harkita psykologia.

      Toivottavasti kommentistani oli hyötyä. Jos kiinnostaa chatata aiheesta vertaistukityyppisesti, voin jakaa ajatuksiani. MSN: roni.laukkarinen@metallimusiikki.net, skype: roni.laukkarinen, yahoo: rolleweb@yahoo.com, gtalk: roni.laukkarinen@gmail.com. Facebookissakin voi pistää viestiä.

    19. Wonderful

      Hei. Suosittelisin sulle vitamiinilisää, josta olen lukenut , kokeillut ja todennut hyväksi. Sain ekan kohtauksen synnytyksen aikana ja seuraavat nyt 2 vuoden aikana. Ehdin soittaa ambulanssin,käydä lääkärillä ja ottanut sydänfilmin. Ainoa mikä auttoi on vahvan b vitamiinien sekoitus+ vahva magnesium. Nää kuulemma vastaa hermostosta. Jos elimistössä
      On puutos niitä niin sitten tulee helposti ahdistus ja paniikki. Mulle lääkäri suositteli kokeilemaan
      Kaikkea mahdollista paitsi masennuslääkkeitä, koska on parempi , kun pientä lasta hoitaa pirteä äiti kuin väsynyt, sohvalla makaava liikkumaton vihannes ! Niistä voi olla apua, mutta ahdistus ei lopu koskaan .

    20. Rolle

      Hei,

      Olen kokeillut, tosin jotain halpista, Pirkkaa taisi olla. Mitä merkkiä suosittelet ja mistä saa?

      ”Ahdistus ei lopu koskaan” on vähän liioittelua. Itselläni se on vähentynyt huomattavasti, jopa lakannut kokonaan.

    21. Wonderful

      Tilasin terveysteekki.fi : lta leaderin vitamiineja ja karnosiinia, enkä ole saanut ( koputtaa puuta) kertaakaan kohtausta. Ne, ketkä käyttää masennuslääkkeitä on kertonut netissä , että ongelma vaan siirtyy, mutta kokonaan siitä ei pysty päästä eroon. Lopetat lääkkeet, kohtaus iskee taas. Mä totesin näitä tosi hyväksi avuksi, jatkan samaa rataa ja lisään hieman liikuntaa. B vitamiini maksoi n 6 e/ 140 kpl. Syötän niitä
      Myös miehelleni ja hänkin totesi olon paremmaks ja liiallisen hermostusen hävinneen. Netissä on paljon keskusteluja tästä b vitamiini+ magnesium+ karnosiini- yhdistelmästä:melkein jokainen suosittelee ja nyt minäkin. :)

    22. Ahdistunut

      Löysin tän sun tekstin kans kovan googlailun tuloksena. Voin samaistua suhun aivan 100 prosenttisesti!

      Mulla on joskus ollu vähän paniikki/ahdistuskohtauksia, mutta ne olivat joskus lapsuudessa, eli ehkä 10 vuotta sitten ja ne häipyivät itsestään vaihdettuani koulua ja kaveripiiriä. Jotain pelkoja ehkä niistä ajoista jäi, esim. Suuren hallin pelko(?). En oikein osaa selittää, mutta suuret ”hallit” on saanu mun oloni turvattomaks. Ei niinkään esim. Suuret ostoskeskukset, vaan nimenomaan sellaset suuret yhteinäiset tilat, esim. Messukeskukset. No mut joo, ei mitään vakavaa tai niin elämää rajottavaa.

      Alkoholinkäytön alotin tosi nuorena, ehkä kunnolla 15 vuotiaana. Join siis ihan suuriakin annoksia viikonloppusin, ei mitään krapuloita tullut koskaan, eikä mitään muutakaan negatiivista (muistaakseni). Kun tulin täysi-ikäisensi, krapulat alko pahentuun, etenkin henkisellä tasolla. ahdistusta ja jännitystä ja vähän paniikkiakin meinas joskus pukata, mut ne olot kesti aina vaan yhden päivän eikä ne ollu mitenkää ylitsepääsemättömiä.

      Ehkä pari kuukautta sitten kolmen päivän putken jälkeen mulla kävi aivan kuten sulla. Mulla oli kamala ahdistus ja paniikki, olin tosi itkunen ja väsyny. Ahdistavaa oloo kesti pari päivää, en oikein saanu nukuttua yms. Ajattelin että onpas oudon pitkä krapula. Sit kolmantena yönä se tilanne ”räjähti käsiin”. Olin yksin yötä kotona, olin nukkunut koko päivän enkä meinannu saada yöllä unta. Mulle iski aivan kamala epätodellinen olo, ahdistus ja paniikkikohtaus. Olin aivan varma että joudun psykoosiin ja teen jotain älytöntä tai pahimmillaan kuolen. Aina jos meinasin nukahtaa, säpsähdin herelle ja syke oli hullun kova. Pelästyin tota tilaa ihan älyttömästi. Sen jälkeen ahdistus ja ”outo olo” jäi päälle. Sain myös paniikkikohtauksia. Se oli ihan kamalaa. Tuntu kun elämä olis ohi ja en voi käydä koulujani loppuun. Tulevat matkat ja suunnitelmat ahdisti, ihmissuhteet ahdisti, kokoajan kamala ahdistus mikä toi mukanaan fyysiset oireet, mm. Huimauksen ja ihan hirveän pahoinvoinnin.

      Puhuin asiasta läheisilleni, mutta se ei oikein auttanut. Tuntu et olin ihan yksin sen olon kans. En uskaltanut todellakaan juoda, joten viikonloput vietin lähestulkoon vain kotona ja erkaannuin kavereistani. Hakeuduin lääkärille, joka vastaanotti mut todella pikasesti ja pisti vain lähetteen verikokeisiin ja sydänfilmiin ja kirjoitti rauhottaviin reseptin. Ainiin, ja ehdotti masennuslääkityksen aloittamista. Itse olen todella vahvasti lääkkeitä vastaan, oikeastaan pelkään niitä enkä haluaisi missään nimessä sellaisiin turvautua. Menin psykologin juttusille myös, siitä oli ehkä vähän apua. Olen käynyt nyt pari kertaa psykologilla.

      Olo on parantunu tähän päivään mennessä sen verran, että nyt viikonloppuna olin pitkästäaikaa taas vähän juhlimassa. Eka kerta siis tuon viimekerran jälkeen. Ahdisti alkuillasta kyllä melkosesti, mutta olin niin kauan suunnitellut iltaa ja odottanut sitä, etten halunnut antaa ahdistukselle valtaa ja päätin vain mennä. Eipähän kulunut baarissa niin paljoa rahaakaan, kun tilailin välillä vettä enkä halunnut olla missään änkyräkännissä.

      Eilen oli tosi lepposa olo eikä juuri ollenkaan ahdistanut, saatika ollut edes krapulaa. Tänään kuitenkin on ollut aika voimakasta ahdistusta ja epätodellista oloa. Yritän olla ajattelematta ja keskittyä muuhun, mutta ahdistus meinaa vaan kokoajan jostain kummuta. En vielä halua edes ajatella nukkumaanmenoa, sillä ei väsytä yhtään ja sängyssä makoillessa varmaan iskisi kamala paniikki. Mielessä on käynyt, pitäiskö yks rauhoittava napata, mutta en oikein haluaisi. Se vois tietenkin parantaa oloa, mutta haluaisin vain niin kovasti selvitä kaikenmaailman oloistani ihan ilman mitään ”mömmöjä”.

      Haluaisin vain niin kovasti elää taas täysin normaalia elämää ilman tätä ahdistusta. Tän parin kuukauden aikana ahdistukseni muoto on vaihdellut todella kovasti. On ollu välillä enemmän fyysistä, välillä enemmän henkistä. Joskus ollut tosi kovaa jännityksen tunnetta – ihan kuin olisi menossa pitään puhetta sadoille ihmisille. Vaikkei olekaan ollut siis mitään syytä jännittämiselle.
      Välillä oon ollut jopa täysin varma jostain fyysisestä sairaudesta, kuten kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Välillä olen epäillyt sydämessä olevan jotain pahasti vialla. Psykoosia pelkään vieläkin välillä todella paljon.

      Jotenkin helpottavaa tietää, etten ole ainoa joka näiden asioiden kanssa joutuu taistelemaan. En oikein tiedä, mitä hain tällä hirvittävän pitkällä avautumisviestilläni, mutta tulipahan kirjoitettua. (En ole koskaan ennen kirjoittanut nettiin mitään näistä olotiloistani, olen vain googlaillut ja lueskellut muiden juttuja, mutta tämä jotenkin oli niin samantyyppinen kuin oma tilanteeni, että oli aivan pakko kommentoida.)

      Olis kiva tietää, miten aloittajalla menee nykyään. Tsemppiä kaikille jotka joutuvat ahdistuksen tms. kanssa elämään, ei ole meinaan mitään kadehdittavaa tämmönen.

    23. Kermit

      Itellä laukes kannabiksesta posttraumaattinen stressihäiriö puolisen vuotta sitten,jossa oireet hyvin samankaltasest. Myöskin ollut juomatta yms piristeitä vältelly. VIime viikolla otin ensimmäist kertaa puolee vuotee enempi ja ainoa mitä ihmetteli et humalatila on viel hauskempi ku tiedostaa olevansa melkoses jambajamba tilassa :D

      Hyvinki pikkuhiljaa tää asian vatvominen ja omien ajatustensa jatkuva kyseenalaistaminen on rauhottunu. Helpotti heti ku ymmärs, et kaikki on tosiaan pelkästä ajatuksenvoimasta johtuvaa mielen riepottelua.

      Psykologin kanssa jutusteltu teki hyvinki terää ja huomas et kyseessä on enempi henkinen ja eksistentiaalinen ajatuksen ja tietoisuuden kypsymisprosessi.

      Noh, itse olen ainaki tyytyväinen tilanteeseen vaikka välillä esim. urheillessa tulee pieniä sähköimpulsseja pään sisällä ja tunneaallot säntäilee pitkin aivoja.
      Mutta näillä ongelmilla oli jokin suuri positiivinen seuraamus – aloin olemaan enemmän kiinnostunut itsestäni, omista haluistani, mielipiteistäni ja ajatuksistani, joista tuli todella selkeitä. Enkä enää kaljaa kovempia ajatellu kokrailla.

      Ainoa tod.näk. pysyvä muutos on nukahtamisvaikeudet. Mutta se mikä ei tapa niin vahvisti, niin nyt osaa käsitellä syvempiäkin ongelmia ja tunteita ilman suurempaa ahdistusta sekä oppinut rauhoittamaan mielensä(jooga).

      Onnea eheytymiseen!

    24. Rolle

      Pahoitteluni kun vastaan vähän myöhässä, tullut paiskittua töitä oikein kunnolla.

      Ahdistunut: Todellakin tarinasi on lähes identtinen oman kokemukseni kanssa! Aika huikeaa. Tätä oikeastaan hainkin sillä että tekstin tänne kirjoitin, että tulisi edes yksikin joka olisi kokenut samaa. Yllättävän paljon kommentteja tekstini onkin saanut ja olen siitä kiitollinen. Sinun tapauksesi osuu kuitenkin kaikista lähimmäksi, ja jos yhtään tiedän mitä käyt läpi niin varmasti käyt tsekkailemassa kirjanmerkittyjä sivuja aiheesta ja myös tätä ketjua vielä jatkossa uudestaan ja uudestaan… itse googlailin kuukausitolkulla päivittäin kun mietin taas mitä helvettiä tämä olotila voisi olla…

      tapauksesi on niinkin yhteensopiva, että myös minä kärsin viimeksi kunnolla joskus kymmenen vuotta sitten paniikkikohtauksista, jotka tosin olivat paljon lievempiä kuin nämä aikuisiällä tulleet. Ennen tätä episodia kärsin paniikkikohtauksista lähinnä vain silloin jos joku ongelma tai tilanne kasvoi niin ylitsepääsemättömäksi ahdistukseksi että jäi ”henkiseen umpikujaan”.

      Pahinta on ehkä juuri se että tuntuu että kukaan läheisistä ei ymmärrä vaikka ne puhuu pyörryksiin aiheesta ja yrittää vääntää rautalangasta miltä tuntuu – toisaalta selittäminenkään ei ole kovin helppoa. Minulle iso voimavara ja apu panikointiin ja itkuisuuteen oli vaimon tuki, hän piti sylissä ja rauhoitti vaikka ei välttämättä satasella tajunnutkaan mistä oli kyse.

      Sama homma, ei ei läääkemömmöjä, pahimmillaan ne vaan pahentavat asiaa. Lääkärit eivät onneksi edes tarjonneet niitä, kun kerroin heti alkuunsa että tiedän mitä on masennus ja luulin tietäväni mitä ahdistus on, mutta en halua lääkkeitä vaan selvittää asian muilla keinoin. Viisi pulloa verta tai jotain otettiin ja käytiin kaikki kropan testit läpi – ei löytynyt mitään.

      Psykologilla olen käynyt viikottain ja se on kyllä auttanut oivaltamaan asioita. Tosin nyt keskustelu on mennyt enemmänkin muihin asioihin, siihen miten pärjään vaikeasta masennuksesta ja epävakaasta personaalisuushäiriöstä kärsivän vaimon kanssa ja miten säästän voimavarojani ja vältän ahdisusta. Hyvää settiä tosin, asioita joita ei ole aiemmin tullut mietittyä. Käyn siellä silläkin uhalla vaikkei ”tarvetta” olisi, ihan hyvä välillä kertoa ulkopuoliselle asioista.

      Haluaisin vain niin kovasti elää taas täysin normaalia elämää ilman tätä ahdistusta. Tän parin kuukauden aikana ahdistukseni muoto on vaihdellut todella kovasti. On ollu välillä enemmän fyysistä, välillä enemmän henkistä. Joskus ollut tosi kovaa jännityksen tunnetta “ ihan kuin olisi menossa pitään puhetta sadoille ihmisille. Vaikkei olekaan ollut siis mitään syytä jännittämiselle.
      Välillä oon ollut jopa täysin varma jostain fyysisestä sairaudesta, kuten kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Välillä olen epäillyt sydämessä olevan jotain pahasti vialla. Psykoosia pelkään vieläkin välillä todella paljon.

      Minulla tuota vaihetta kesti ainakin sen neljä kuukautta, ahdistus tuli ja meni, mutta koko ajan oli sellainen vakituinen ”huimaus” päällä. Se johtui ihan siitä että joka ikinen sekunti analysoin itseäni ja pidin huimausta ikäänkuin yllä. Jatkuvasti tsekkailin ja tarkistin onko ”se” vielä siellä ja kyllähän se aina oli – kun sallin sen olla. Tämä loi sivuilmiöitä kuten adrenaliinipurkauksia (jalat velliksi ihan ilman syytä, tiedäthän), ahdistuneisuuden kasvua, huimauksen kasvua, jne… mitään muuta syytä se ei tarvinnut kuin sen että olin koko ajan ”huolissani” omasta tilastani, aivan jatkuvasti, joka ikinen sekunti, joka yö, joka aamu, joka hetki.

      Toinen vaihe oli se, että kielsin koko olotilan ja mantramaisesti hoin itselleni ”ei minua mikään vaivaa”, mikä taas osaltaan pahensi sitä kun loi tietynlaisen paradoksin. Paras neuvo mitä sain foorumeilta ja myös psykologiltani oli se että pitäisi hyväksyä nyt että käyn asiaa läpi, ahdistuneisuutta saattaa tulla, paniikkokohtaus saattaa tulla, mutta pitää olla sinut asian kanssa. Vähän kuin ”antaa tulla vaan!”. Lopettaa stressaaminen. Lopettaa murehteminen. Lopettaa jatkuva itseanalysointi ja tsekkailu. Se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta pikkuhiljaa opin sen.

      Toinen ratkaiseva tekijä tässä on se, että on koko ajan tekemistä. Teen hirveästi töitä, minulla on kaksi ihanaa lasta ja vaimo jotka pitävät mielen virkeänä, paljon projekteja ja harrastuksia – en kerkiä ahdistua. Ja jos ahdistun niin ne on ihan normaaleja syitä tai sitten jostain menneisyydestä kumpuavia ihmisfobiaa ja muuta, mutta pääsen niistä helposti yli kohtaamalla ne kylmänviileästi. Mutta olen melko varma, että jos olisin työtön tai perheetön tai minulla ei olisi tekemistä, ahdistuisin tai masentuisin melko rankasti. Siitäkin on kokemusta, jos luet blogiani 5-6 vuotta taaksepäin tai avainsanaa masennus.

      Todella upeaa että rohkenit kirjoittamaan kommentin, kiitos siitä. Minulla menee nykyään ihan hyvin. Olen hieman epävarma siitä vaivaako tämä vielä minua, mutta se on vain merkki siitä että en ole ihan vielä täysin elpynyt siitä shokista mikä reissun jälkeen laukesi. En vaan keskity siihen enää ollenkaan, eikä se ahdista minua. Sanotaanko että neljän kuukauden jälkeen aloin pääsemään terapeutin ja asioiden miettimisen kautta irti siitä itseanalysointitilasta. Päästin irti, kirjaimellisesti. Annoin mennä, lakkasin miettimästä asiaa.

      Toisaalta se ”huimaus” mitä onkaan on vähän vastaavaa mitä nytkin on, taitaa tänäänkin johtua siitä että nukuin liian pitkään enkä ole syönyt. Vastaavaa tulee jos juo kahvia liikaa tai on univelkaa. Ehkä se oli sitä alunperinkin. Mutta ei se ole enää sellaista jatkuvaa, ahdistuksen sävyttämää. Toisaalta saattoi alunperin sotkeutua nämä ”normaalit” jutut tuohon ahdistuspullaan…

      Toivottavasti saat asiat selvitettyä! Jos ei muuta, niin aina on olemassa lääkkeet ja psykologiset ohjelmat yleistyneiseen ahdistuneisuushäiriöön. Itse harkitsin yleistyneen ahdistuneisuushäiriön lääkitystä pitkään ja jos en olisi saanut muilla keinoin ratkottua niin olisin siihen varmasti päätynyt. Käsittääkseni toimii samaan tapaan kuin migreenin estolääkitys, eli ehkäisee paniikin ja ahdistuksen syntymistä, en sen tarkemmin noista tiedä. Isot tsempit multa!

      Kermit: Jep, olen kuullut kannabiksen aiheuttavan vastaavaa, mutta se on ehkä hieman erilaista vielä. Olen oivaltanut että tämä mitä minä koin ei ollutkaan depersonalisaatiota/derealisaatiota, vaan vähän lievempi muoto siitä. Kannabis aiheuttaa ehkä enemmän sellaista jännää henkistä kellumista, tai no, mikä minä olen sanomaan kun en ole sellaista tilaa kokenut.

      Tsemppiä sullekin!

    25. kermit

      Minulla tuota vaihetta kesti ainakin sen neljä kuukautta, ahdistus tuli ja meni, mutta koko ajan oli sellainen vakituinen huimaus päällä. Se johtui ihan siitä että joka ikinen sekunti analysoin itseäni ja pidin huimausta ikäänkuin yllä. Jatkuvasti tsekkailin ja tarkistin onko se vielä siellä ja kyllähän se aina oli “ kun sallin sen olla. Tämä loi sivuilmiöitä kuten adrenaliinipurkauksia (jalat velliksi ihan ilman syytä, tiedäthän), ahdistuneisuuden kasvua, huimauksen kasvua, jne¦ mitään muuta syytä se ei tarvinnut kuin sen että olin koko ajan huolissani omasta tilastani, aivan jatkuvasti, joka ikinen sekunti, joka yö, joka aamu, joka hetki.

      jos tämä ei määrittele henkistä kellumista niin sitte ei mikää :)

      Samankaltsuuksilta ei voi välttyä ja kunkin ahdistus saa yksilölliset mittasuhteet, varmaa on kuitenkin, että ns. mantelitumakkeet ,jotka määräävät aivotoimintaa käskevien hormoonien tasapaino toimintaa ja altistavat ahdistuksen kynnyksen menevän rationaalisen ajattelun yli, ovat saaneet iskuja.
      Ne vapauttavat tietynlaisen vireystilan, jossa ihmisen mielen toiminnot voimistuvat ja ajatuksiin tulee kiinnitettyä ylimääräisen voimakasta huomiota, joka siis johtaa paniikkiin..

      Eli tärkeä kysymys lieneekin, voiko estäisikö jonkin hormonin ottaminen paniikkikohtauksen mahdollisuuden? Voiko paniikkikohtausta saada mikäli kykenee hallitsemaan ajattelunsa(esim. jooga pirun nätti keino).?
      Toki voi siedättää itsensä vin dieselin tavoin immuuniksi hormoonivaihdunnalle :D

    26. Rolle

      Hitsi kun niin moni teistä ei ole antanut sähköpostiosoitettaan tietoihin (ei näy missään). Haluaisin tietää miten nimimerkeillä Adistunut ja Wonderful menee nykyään. Minulla tämä puhkesi uudestaan (lue viimeisin osa tekstistä, jos haluat tietää lisää).

    27. Jake

      Moi

      Olen 40-vuotias mies Etelä-Suomesta ja löysin ihan sattumalta tämän blogin. Jäin sairaslomalle tammikuussa 2008 pitkään jatkuneen ahdistuneisuuden, unettomuuden ja pahan loppuunpalamisen takia. Taustalla avioero, jääminen 6-vuotiaan pojan yksinhuoltajaksi, vuorotyö ja paskat työkaverit.

      Sairaslomalle jäätyäni ravasin läpi varmasti kymmenellä eri lääkärillä löytääkseni oikeanlaista hoitoa jatkuvaan ahdistukseen ja sen mukana tulleeseen epätodelliseen oloon, joka aiheutti masennusta ja eristäytymistä ystävistä ja perheestä. Perehdyin myös netin ja kirjallisuuden avulla tilanteeseeni perinpohjaisesti, joka taas aiheutti yhteenottoja lääkäreiden kanssa ja taistelua lääkärin määräämien lääkkeiden tarpeellisuudesta. Liika tieto tuo tuskaa, sanotaan ja tässä tilanteessa se pitää hyvin paikkansa. Ainut lääkitys, mistä sain hetkellisen avun, olivat rauhoittavat, joita en kuitenkaan uskaltanut syödä kuin pieniä määriä niiden koukuttavuuden ja toleranssin kasvun takia. Rauhoittavathan vaikuttavat samaan välittäjäaineeseen päässä, kuin alkoholikin, poistaen ahdistuksen, epätodellisen olon ja lihasten jäykkyyden. Ainut ongelma on ,että toleranssin noustessa täytyy annostusta nostaa ja lopulta olaan pisteessä, että mikään annos ei tuota haluttua olotilaa ja jos ainetta ei ole elimistössä tarpeellista määrää seuraa vierotusoireet, jotka taas on asia erikseen.

      Olen vieläkin työkyvytön. Lääkärit eivät juurikaan osaa auttaa vaan sanovat minun kuuluvat ryhmään, jolle ei lyödy ns. diaknoosia. Kukaan ei oikein ota tosissaan, kun näytän normaalilta, kongnitiiviset taitoni ovat hyvät, älykkyystestissä sain tulokseksi 148 ja säännöllisen urheilun takia näytän terveeltä (urheilen aina kun olo on siedettävä). Jatkuva epätodellinen olo ja siitä aiheutuva ahdistus tai päinvastoin estää palaamisen työelämään.

      Saattaa kuulostaa kamalalta, mutta on niitä hyviäkin hetkiä joskus. Olen mennyt uudestaan naimisiin, minulla on kaksi lasta ja vaimoni ymmärtää tilanteen todella hyvin. Pelastukseni on ollut olojen väistyminen iltaisin. Melkein aina seitsemän kahdeksan jälkeen olo alkaa rauhoittua ja tunnen olevani oma itseni. Voiko kaikki johtua kortisolin määrästä elimistössä, ympäristön ärsykkeiden vähenemisestä vai tiedosta siitä, että pääsee kohta nukkumaan?

      Kaikkea on tullut kokeiltua näiden kuuden vuoden aikana. Tässä joitekin:

      Lääkkeet. SSRI, SNRI, Neuroleptit, Lyrica, Mao-estäjät. En pystynyt (enkä halunnut syödä). Kaikki pahensivat oloa. Otettuani kaksi Lyricaa putosin polvilleni ja otin vain puolet minulle määrätystä annoksesta. Rauhoittavat auttoivat hetken aikaa, mutta pelko koukkuun jäämisestä lopetti näidenkin syömisen.

      ”Kaikki” luontaistuotteet. Ei niistä ole ollut haittaakaan, mutta en juuri ole hyötynytkään. Syön tällä hetkellä kalaöljyä,vahvoja monivitamiineja ja maitohappobakteereja.

      Kirjallisuus. Olen lukenut kaiken, mitä käsiini olen saanut. Tilannut ulkomailta ja lainannut kirjastoista. Eniten hyödyin erään englantilaisen kirjoittamasta kirjasta At Last a life, sekä Elaine Aaronin Highly sensitive person. Highly sensitive person, joksi itseni uskon selittää paljon nykyistä tilaani. Siitä on tullut viimeaikoina jonkinlainen trendi, mutta ihminen jonka hermojärjestelmä on oikeasti herkempi kuin muilla saa tästä opuksesta paljon apua.

      Hieronta, fysikaalinen, rosenterapia, vyöhyketerapia, jooga, taiji. Vyöhyketerapiasta ja Rosenterapiasta on ollut apua. Vyöhyketerapia rauhoittaa hyvin hermostoa. Rosenterapia vaan auttoi siinä tilanteessa…

      Yksityinen terapia. Kävin kaksi vuotta yksityisessä terpiassa. Lapsuus on nyt sitten käsitelty ja kaikki möröt tapettu.

      Viimeisenä lääkärit. Psykiatrit ovat mielestäni pahin lääkärikunta koko yhteiskunnassa. Määräävät lääkkeitä, jonka vaikutuksia vain arvaillaan. Lääkkeitä, jotka voivat aiheuttaa pysyviä vaurioita. Kävin Suomen ns. johtavalla psykiatrilla, joka on esiintynyt tv:ssä ja kirjoittanut ahdistuksesta useita kirjoja. Kuunneltuaan kertomustani puolisen tuntia määräsi minulle neuroleptejä ahdistukseen… En suostunut niitä syömään, joten se lääkärisuhde loppui siihen.

      Epätodellinen olohan on aivojen tapa jarruttaa. Pitkäaikainen stressi ja ahdistus saavat aikaan sen ,että jossain vaiheessa aivot laittavat itsensä säästövaihteelle ja näin pakottavat ihmisen lepäämään. Se on ns. suojelumekanismi. Alkoholi aiheuttaa hermostossa stressitilan, joka myötävaikuttaa, varsinkin herkillä ihmisillä tämän tilan palaamista. Itse en voi juoda humalaa enää ollenkaan. Krapula saattaa kestää viikon ja epätodellinen olo ja ahdistus saavuttaa sietämättömän asteen. Muutama olut helpottaa joskus, mutta sekin saattaa pahentaa oloa. Itselläni epätodellinen olo on ahdistuksen ja niskan yhdistelmä. Ahdistun, lihakset menevät jumiin ja kierre on valmis. Mitä enemmän niskat ja sitä myötä pää on jumissa, sitä enemmän ahdistun jne. Tiedä sitten mikä loppujen lopuksi johtuu mistäkin. Monet sairaudet aiheuttavat myös kyseistä oloa, mutta niiden tutkiminen on ihan lapsenkengissä Suomessa. Lisämunuaisen uupuminen, kilpirauhasen vajaatoiminta jne. Näistä varmaan tiedätkin. Samoin mainitsemasi hiivasyndrooma.

      Pahinta tässä kaikessa on, että tämä olotila vie elämästä parhaan terän. Pitkään jatkuneena niinkuin minulla se aiheuttaa eristäytymistä muusta maailmasta. Elinympäristö pienenee, vaikka todellisuudessa haluaisikin matkustaa, tehdä töitä ja ottaa elämästä irti kaikki mitä se tarjoaa. Eikä sosiaalinen media kuten Facebook paljon auta tilanteessa, kun tuntuu, että kaikilla muilla menee niin helvetin hyvin.

      Ei ole tarkoitus olla kuitenkaan katkera. Kyllä tämä tästä vielä hyväksi muuttuu. Toivottavasti myös sinulla.

    28. Rolle

      Kiitos paljon kommentista Jake! Olotilat kuulostaa erittäin tutulta. Minulla tässä on poikkeuksena vain että on huippuperhe, unelmatyö, eikä mikään ole oikeastaan elämäntilanteen kannalta pielessä. Mutta stressiä se kiireisyys ja positiiviset muutoksetkin kuulemma aiheuttavat.

      Viimeksi rankan humalan jälkeen toistamiseen puhjennut ”huimaus” vaivaa vieläkin parin viikon jälkeen mutta olen pikkuhiljaa päässyt irti itseanalysointikierteestä ja epätodellinen olokin on alkanut laantua tai jos ei fyysisenä niin ainakin siten että en enää välitä ja pystyn paremmin nauttimaan asioista. Uskon hyvin vahvasti siihen että tämä menee ohi kuten viimeksikin katosi lähes kokonaan vuoden aikana. Minulla on apuna vain vitamiinit ja terapia. Joko auttavat tai eivät auta.

      Olen huomannut että tähän auttaa parhaiten kun keskittyy asioihin joita tykkää tehdä. Se on todella vaikeaa vaikka niitä asioita olisi, tietysti äärimmäisen vaikeaa jos hyviä asioita ei ole riittävästi. Rankkaan humalaan en enää itsekään pysty koskaan juomaan ja pelko pitää siitä huolen etten niin teekään. Olutharrastajana muutama olut ei tee kuitenkaan pahaa, eikä vaikuta mihinkään kuten olen todennut.

      Kaikki mitä kerroit on naulan kantaan. Ahdistuksen kierre on äärimmäisen vaikeaa katkaista. Vaikka ennen koko episodia onkin ahdistanut, ei koskaan tällä tavalla. Luulin tällaisten asioiden olevan aina jotenkin hallittavissa. Tätä hyvin harvoin pystyy itse hallitsemaan mitenkään, mutta minä aion yrittää ja olla loppuun asti koskematta lääkkeisiin.

      Alkoholikin pitäisi oikeastaan jättää kokonaan, mutta pidän oluesta eikä hiprakka ainakaan vielä ole aiheuttanut mitään tai vaikuttanut mihinkään.

      Tekemällä asioita ja hyväksymällä tämän olon olen itse päässyt jatkamaan elämää melko hyvin. Eniten ahdistusta ja paniikkia aiheuttavat olotilaan jatkuva keskittyminen ja erilaiset uhkamielikuvat, mutta koitan olla vajoamatta siihen kuiluun.

      Totta on, että kukaan ei ymmärrä, edes lääkärit. Vaimo ja psykologi sentään yrittävät ymmärtää. Siksi on hienoa että minulla on tämä bloggaus, ainakin tiedän että en ole yksin.

      Kiitos vielä arvokkaasta kommentistasi. Tsemppiä sinulle Jake!

    29. Laser

      Moi,
      Olen melkein 17-vuotias poika ja voin hyvin samaistua tarinaasi. Kiinnostuin erityisesti hiivayndroomasta, sillä itselläni on ollut välillä kummallista perän kutinaa johon ei ole löytynyt syytä. Ruokavalioonikaan en ole kiinnittänyt ollenkaan huimiota. Mukava tietää että nyt on yksi mahdollinen syy kutinaan ja outoihin tuntemuksiin. Paras varmaan aloittaa maitohappovalmisteilla ja paremmalla ruokavaliolla.

    30. Terppa

      Vieläkö toistamiseen tullut olo vaivaa?

    31. Rolle

      Terppa, Kyllä, enemmän tai vähemmän. Ahdistus on hävinnyt oikeastaan kokonaan, joten on sikäli hassua, että olo vielä vaivaa. Tuntuu pahiten kun on univelkaa, nälkä tai juon kofeiinia. Tuntuu lievimmältä kun on nukkunut hyvin eikä ajattele asiaa. Mutta elämä rullaa nyt, eikä haittaa keskittymistä, eikä ahdista, ei sinänsä häiritse, vaikka tavallaan häiritseekin, hankala selittää. Ehkä tämä tästä taas poistuu pikkuhiljaa, on mennyt vasta pari kuukautta.

    32. anksu

      Hei Rolle! Vieläkö epätodellinen olo vaivaa? Itse olen parikymppinen nuori, ja minulle pamahti tuo epätodellinen olo pari kuukautta sitten. Hetken Se oli pois, mutta taas alituinen seuralainen. Minulla on myös ahdistuneisuushäiriö. Olon takia pelkään jatkuvasti tulevani hulluksi, tulevaisuus pelottaa jne. Ja omia ajatuksia ei pääse pakoon, Se tässä kamalinta onkin! Tällä kirjoituksella tahdoin vain tulla sanomaan että tiedän miltä sinusta tuntuu. Ja samalla olen todella helpottunut kun meitä on muitakin. Ehkä tämä vielä tästä…pakkohan tämän on mennä ohi?

      zemppiä hirmuisesti ja kiitos upeasta blogista!
      -Anksu

    33. Rolle

      Moro Anksu ja kiitos kommentista! Kyllä se vieläkin vaivaa, mutta minusta tosiaan tuntuu että massiivinen univelka ja kofeiini ovat iso osa tätä tai ainakin sekoittavat olotilaa entisestään. Varsinaisia laukaisevia tapahtumia molempia yhdistää se, että univelkaa oli älyttömästi. Olen tullut siihen johtopäätökseen että alkoholi + sammuminen + muistinmenetys + kofeiini + ahdistus + niskajumi ovat yhdessä oireen syynä. Olen nimennytkin tämän jo aika hyvin: ahdistusperäinen psykosomaattinen oire, mutta nämä ovat näitä perus keittiöpsykologi-rollen mietteitä, haha.

      Yritän asennoitua niin, että ”se” ei ole enää siellä ja välillä olo on unohtunut täysin, mutta jossain vaiheessa päivää tulee aina se perus ”tarkistusmode” päälle, eli alkaa miettimään ja ihmettelemään että vieläkin olo vaivaa, jolloin tajuaa että ei se ole lähtenyt, ehkä helpottunut ajan kanssa kyllä.

      Uskon vakaasti niin, että olen vielä nuori (kuten sinäkin) ja tässä ehtii kyllä mieli parantua hyvissä ajoin. Aika parantaa. Kaikki väkevät viinat jätin keväällä, enkä ole juonut enää muuta kuin olutta olutharrastukseeni. Kovia kännejä ei kannata tämäntyyppisen ihmisen enää vetää, sillä pää ei selvästikään kestä viinaa.

      Toivottavasti tekstistä ja pohdinnoistani on ollut apua. Mikään lääketieteellinen ei ole tarjonnut tähän mitään ratkaisua joten turvaudun omiin ratkaisuihini, joista parhaat tähän mennessä olleet aika ja hyviin asioihin keskittyminen. Kerro ihmeessä jos olet löytänyt jotain omia tapoja selviytyä, kuulisin niistä mielelläni! :)

      Tosiaan tämä kirjoitus on ollut itselleni ja näemmä myös muille hyvää vertaistukea, hienoa että uskalsit laittaa kommenttia.

    34. tytsy

      Kuulostaa niin tutulta.. kaks savua otin kannabis-sätkästä ja tässä ollaan. Kolme kuukautta yhtä helvettiä,huimausta jatkuvasti,leposyke joskus pahimmillaan 150,painetta päässä yms… oon varma että johtuu aivoista/sydämestä. Olis vaan jättäny ne henkoset väliin prkl. Tsemppii sulle!

    35. Teemu

      Luojan kiitos meitä on muitakin. Itsellä ”krapula jäi päälle” ensimmäisen kerran n. 4vuotta sitten. Muistan käyneeni eri lääkäreillä ja tutkimuksissa mutta mitään järkevää syytä ei epätodelliselle ololle löytynyt. Kiropraktikot ym. tuli käytyä läpi mutta selkeää apua ei niistäkään ollut. Muistaakseni olo sitten kuukausien aikana pikkuhiljaa helpotti. Oireet katosivat kokonaan.

      Nyt sitten 4 vuotta myöhemmin yhden kostean illan jälkeen sama olo iski päälle. Omasta mielestäni en juonut mitenkään erityisen paljon mutta näköjään tarpeeksi että aivot ja kroppa sekaisin. Huimaa, ahdistaa, mikä taas välilä tuo paniikkikohtaukset. Olo on sumuinen yms. Kyllähän te tiedätte. Lääkäri määräsi 15mg Opamox ja kilpirauhastestit. Puolikkaan tabletin ottanut aamusin ja iltaisin. Pitää hyvin ahdistuksen kurissa, mutta tuo sumuinen ja poissa oleva tunne senkun jatkuu.

      Olen siis ns. normaalisti töissä käyvä perusterve 32v mies. Elämässä kaikki ihan hyvin. Mutta näköjään alkoholi ei sovi minulle.

      Kiitos tästä loistavasta sivustosta. Helpotti aivan mielettömästi kun huomasin että en ole yksin tämän vaivan kanssa.

    36. Rolle

      Kiitos paljon kommentista Teemu ja tytsy! Tätä tällä bloggauksella haenkin, että ihmiset kokoontuvat samaan paikkaan tajuamaan etteivät ole yksin. Se, että kommentoitte, helpottaa minuakin joka kerta hirmuisen paljon! Pahinta on jäädä siihen luuloon että on yksin ja tuomittu elämään tämän kanssa…

      Tytsy, Olen tosiaan kuullut, että kannabis aiheuttaa vastaavaa, ellei samoja oireita. Kannabis ja alkoholi vaikuttavat tietääkseni molemmat psyykkeeseen. Kannabistakin olen kokeillut vuosia sitten Hollannissa, mutta siitä ei seurannut mitään. Jäi sellaiseksi hassuksi kokeiluksi ja tuskin enää toistuu koskaan, ei ole mun juttu, vaikka hupsua olikin.

      Vaikka ahdistus on keskeinen osa tätä kaikkea (varsinkin ne ensimmäisten krapulapäivien ahdistukset jää päälle), on kummaa että olotila jatkuu senkin jälkeen kun ahdistus lievenee tai häviää. Minulla on ollut viikkokausia, jopa kuukausia siten ettei mitään isompia ahdistuksia ole ollut, mutta pään olo vaivaa silti edelleen.

      Mielialalääkkeitä en itse suostu ottamaan, ne vaan turruttavat ja EHKÄ helpottavat ahdistusta, en oikein luota mielialalääkkeisiin koska kohdallani niillä ei koskaan ole ollut juuri vaikutusta mihinkään. En halua pelotella ketään, enkä spekuloida ja menee muutenkin ehkä salaliittoteorioiden puolelle, mutta YLE MOT-dokkarin jälkeen tuntuu siltä että ne saattavat jopa lisätä ongelmia.

      Tuntuu että olo on ollut päivä päivältä helpompaan suuntaan. Paras olo on silloin kun on nukkunut riittävästi ja mielialaltaan iloinen. Vaikka utuisuus vaivaisi silloinkin niin oikeastaan se ei enää siinä määrin ”haittaa”. Se alkaa haittaamaan kunnolla aina kun jumiutuu siihen tiettyyn mahdottomaan ajatuslooppiin, ”vieläkö tämä on”, ”milloin tämä loppuu”, ”entä jos jatkuu lopun elämää”, ”entä jos…”, ”entä jos…”, ja sitten pahenee ahdistus, jatkuu googlailu, tiedätte varmaan. Se on suorastaan vittumainen noidankehä-ajatuskierre josta ei tunnu millään pääsevän eroon. Vaikka saisi kaikki maailman vastaukset ja kommentit kohtalotovereilta, tuntuu että siltikin oma mieli vie voiton. Vaikka perustelisi asian miten hyvin, löytäisi lähimmän mahdollisen selityksen, tuntuu että ei ole silti oikein kympillä tässä maailmassa.

      Paras hyväksi todettu tapa on hyväksyä asia, mutta yrittää välttää ajatusjumi-googlailukierrettä, tehdä kivoja juttuja, antaa ajan kulua. Kyllä se siitä helpottaa. Tsemppiä!

    37. Fogfrog

      Terve! Mikä helpotus löytää kohtalotovereita. Itselläni saman olon laukaisi kannabis/alkoholi. Jatkuva huoli terveydestä vaikka kaikki testit ok. Ahdistus vähentynyt nyt muutaman viikon sisällä paljonkin mutta noidankehä ajatusmaailmassa aiheuttaa epätodellista oloa. Puhuminen auttaa ainakin itsellä. En ole kauhean hyvä kirjoittelemaan joten ota vaikka spostilla yhteyttä!

    38. jugi

      Täällä ihan samaa hommaa. Mulla n 10v kokemus joten haluaisin spostin tai jopa puhelimen kautta jutella 😊

    39. Rolle

      Kiitos kommenteista. Pistin meiliä.

    40. Laura

      Mulla on just samanlaiset oireet!, mutta lähteny siitä että aivoni ns. ”ylikuumeni” tossa viimevuoden joulukuussa. Ei johdu alkoholista, vaan omasta tyhmyydestä. Pelänny joka päivä kuolemaa monesta eri syystä. rampannu terveyskeskuksissa paniikkikohtauksien takia, ja pelänny jotain vakavaa sairautta. Koko ajan epätodellinen olo. ihanku kattois maailmaa jonku toisen silmillä. Ahdistaa, pelottaa. Mulle tuli myös valonarat silmät ja väripalloja silmiin. Pelänny että sekoan tai vaivun psykoosiin.

    41. heja

      Itellä alkoi kyseinen ”vaiva” joskus 15-vuotiaana ekojen kännien jälkeen. Luulin että kuuluu asiaan. Nyt taas syksyllä pahentunut, ajattelin käydä kohta lääkärissä. Terveydenhoitajalla olen vaivasta puhunut intissä , ei niitä paljoa kiinnostanut. Tarinasi voisi olla minun kirjoittama. Alkoholin juominen pitäisi varmaan lopettaa kokonaan. Juomisen jättäminen ahdistaa kyllä, mutta minkäs teet. Kahvia kuluu aika paljon, en tiedä vaikuttaako se myös jonkun verran. Ei sitä oikeen muista miltä tuntuu olla normaali :/

    42. Rolle

      Kannattaa lopettaa jos alkoholin juomisen jättäminen ahdistaa, sitä sen ei pitäisi tehdä. Kahvi saattaa herkille vaikuttaa, minulle ainakin. Itselläni on olot hiljalleen helpottanut ja monena päivänä tuntuu lähes normaalilta. Noin vuosi meni viimeksikin, joten veikkaan että ensi vuoden puolella on taas hyvä olo. Väkeviä en ole juonut toukokuusta ja sen päätöksen tosiaan teinkin. Sinuna lopettaisin kokonaan, ellei esimerkiksi maltillinen olutharrastus kiinnosta. Tsemppiä!

    43. lifelover87

      Heippa. Join kesälomareissulla ulkomailla tissutellen viikon ja viimeisenä yönä niin reippaasti että muisti meni. Seuraava päivä oli henkistä helvettiä. Luulin jatkuvasti kuolevani ja tunsin keikkuvani todellisuuden ja psykoosin rajoilla. Ajatus kulki kehää ja pelkäsin yksinkertaisesti sekoavani. Olot jäi päälle n. kahdeksi viikoksi toistuvine paniikkihäiriöineen :( ahdistus oli älytöntä. Minä, maailman positiivisin ihminen, ahdistunut???! Sekin ahdisti lisää. Ulospäin esitin normaalia, vain läheisille kerroin. Auttoi kun alkoi kuulla muiden kokemuksia ja hyväksyä tilannetta. Mitä sitten vaikka olisi pysyvä joku tila päällä. Tai vaikka tulisin ns. hulluksi. Rakastan itseäni silti. Kaksi kuukautta nyt tapahtuneesta ja raittiina, paniikkikohtaukset ovat hyväksymisen myötä loppuneet, joskus iskee epätodellinen olo, mutta mitäpä sitä säikkymään. Tsemppiä kaikille, elämään kuuluu vaikeat ajanjaksot, oma asenne ratkaisee paljon <3

    44. Timmu

      Minulla on diaknoosi itselleni. Luettuani tuota sinun kertomustasi näin tuossa myös paljon omia oireita. Oikeastaan melkeen, kuin itse olisin tämän kirjoittanut paitsi osaat kirjoittaa ja kuvailla oireitasi paremmin.

      Sanotaan näin maallikkona (lääkäri kun en ole) että kysymyksessä on jonkinlainen opittu käyttäytyminen/tunnelukko. Sitten, kun sitä ajattelee paljon kaikenlaista niin ajatukset lähtevät harhailemaan. Siihen päälle vielä netistä katselemasi tieto niin keho menee defense tilaan ja aivot antavat käskyn olenko kuolemassa ja sitten tulee kaikkia noita oireita.

      En voisi sanoa näin ellei minulla ole asiasta omakohtaista kokemusta. Joskus olen niissä olotiloissa mietiskellyt tavalleen kyllästyneenäkin että no eikö se kuolema voi sitten jo tulla? Monta vuotta ollu samanlaista oloa eikä se kuolema ikinä tule. Kaikki on siis pään sisässä, korvien välissä. Uskoakseni voimakkain oireita kuvaava sairaus joka tulee mieleeni on paniikkihäiriö. Sitä kun ei pysty määrittelemään.

      Alkoholi ei sovi yhteen voimakkaana esiintyvät paniikkihäiriön kanssa. Sitä on periaatteessa luulosairas ja pahentaa itse tiedostomattaan krapulaansakkin niin että vaikka se olisi jo mennyt ohi niin sen tunteen saa jotenkin itse pidettyä yllä.

      Hain apua noihin ongelmiini joskus 17 vuotiaana. Nyt olen jo 29. Minulle määrättiin nuo paljon puhutut mielialalääkkeet. Ne tuntuivat aluksi auttavan. En uskaltanu silloin polttaa tupakkaa kun ajattelin siitä paljon pahaa. Alettuani syömään lääkkeitä uskalsin polttaa tupakkaa ja tuntui että olin paljon iloisempi ihmisenä. Jossainvälissä kuitenkin se iloisuus muuttui tasapaksuudeksi ja sitten alkoholi kun on aina maistunut enemmän tai vähemmän niin meni ihan uudella tavalla päähän. Käytökseni humalassa muuttui sekavampaan suuntaan. En itse huomannut sitä mutta näin jälkeenpäin huomaan. 1 olut vastasi suunnilleen samaa kuin olisit juonut 3 olutta. Eikä siinä vielä kaikki. (en tiedä kuinka paljon siirryn nyt ajassa eteenpäin kun en muista kaikkea kunnolla)

      Syötyäni lääkkeitä aikani minä lihoin. Kaiken tämän lisäksi paniikkikohtaukset jatkuivat. Kokeiltuani kolmea tai neljää eri lääkettä ei niistä mistään ollut senkummempaa apua. Paniikkikohtaukset jatkuivat. Ajattelu jatkui. Tunne elämäni oli köyhää. En tuntenut oikeastaan mitään muuta kuin ahdistusta ja negatiivisiä tunteita. Itsemurha ajatuksetkin kävivät mielessä.

      Lääkkeet olen jättänyt ikäänkuin vahingossa. Ette muuten tiedä jos ette itse kokeile että millaiset vieroitusoireet niistä tulee kun lopettaa.. Silti noita määrätään välillä todella (ja painotan sanaa todella) pienestäkin asiasta. Lopetettuasi lääkkeet mielialasi laskee ihan alimmalle tasolle asti ja alat saamaan sähköiskuja. Oikeammin kurkkuusi tulee sellainen tunne että saat sähköiskuja. Et jaksa tehdä mitään. Pelkotilat ja ahdistus tuplautuu. Alat taas tuntemaan asioita.

      Mielialalääkkeet tekivät ainakin minusta tunnevammaisen ihmisen. En todellakaan osannut tuntea muuta kuin sellaisia negatiivisä tunteita jos nyt niitäkään. Minut herätti sellainen ajatus että perhana. ”jos mun pitää syödä lääkkeitä että mieleni toimii niin mieluummin kuolen”

      Nyt oltuani pari kuukautta syömättä noita lääkkeitä elämäni on muuttunut. Ei välttämättä parempaan suuntaan vaan ainakin huolehdin asioistani enemmän kuin mitä lääkkeitä syödessäni. Tunteet ovat nousseet pintaan ja joskus jopa itken kun on paha olla. Lääkkeitä syödessäni en pystynyt itkemään vakka olisi tuntunut miten pahalle tahansa. (anteeksi kun sivusin ehkä itse aihetta kertomalla oman tarinani noista lääkkeistä)

      Yhteenvetona voin nyt tällä elämänviisaudella mitä on kertynyt sanoa, että kysymyksessä ei ole mikään mullistava ilmiö. Oikeastaan kysymyksessä ei ole mikään ilmiö. Kysymyksessä on näin karkeasti sanottuna luulosairaus. Meinaan, että jos olisi oikeasti joku hätänä niin ainakin minunkohdallani se olisi mennyt pahempaan suuntaan jossainvälissä eikä menisi hetkeksikään pois. Jos olisin kuolemassa niinkuin monesti ajattelen, niin olisin kuollut jo ajat sitten. Toisaalta voin sanoa että kunnon paniikkikohtauksen jälkeen ihminen kuolee ja syntyy uudelleen. Kokee paljon samoja tunteita kuin oikeasti kuoleva ihminen. Ainakin minä koen tuollaisia tunteita. Tiedän myös sen tunteen kun sitä tuntee olevansa hullu tai jotenkin liikaa erinlainen kuin muut.

      Loppusanoiksi haluan sanoa että voimia jokaiselle ihmiselle ja ette ole yksin vaivanne kanssa.

    45. Niia

      Suuri, valtava kiitos Rolle, sekä muut tänne kommentoineet! Nyt ehkä ainoa lohtu tänä yönä. Vertaistuki vaikka ihan vaan ajatuksen tasolla. Että muitakin on. Ennen huomista terapiaani. No, te tiedätte miltä tuntuu. Koskapa olisi näin kauhuissaan ollut. Maallikkona diagnosoinut, että depersonalisaatio tämän täytyy olla. Eli mulla tuo alkoholi ei suoranaisesti laukaissut juttua. Mutta olen enemmän tissuteltuani viime vuosina ollut parikin päivää juhlimisen jälkeen jotenkin ihan totaalisen maassa. Mutta tämä viime perjantainen ”kohtaus” tuli ilman päihteitä. No, tunteet ja olot kuitenkin osittain sitä samaa yhtä kaikki. Pelkään, etten ole enää oma itseni, sekoan, kuolen. Terapia siis käynnissä jo masennuksen, vaikean lapsuuden (traumoja kai sitten), syömishäiriön vuoksi. Eli vissiin tämä omituinen olo selittyy jollain, minkä läpi on yrittänyt laskua maksamatta rämpiä. Nyt on terapeutille sitten uutta ongelmaa, koen että tämä nyt se romahdus ja pelkään miten selviän. Mitään lääkitystä ei ole. Rolle, jos haluat jutella jossain kohtaa, olisin kiitollinen. Toivottavasti voit hyvin! Toivon kovasti voimia ja toivoa muillekin saman asian kanssa takkuileville.

    46. tiina heinonen

      hei,luin näitä juttuj ja kysyisin onko kukaan kuullut lisämunuaisten uupumisesta?? kovasti oireet viittaisivat siihen, pelkotilat, ahdistus, valon arat silmät jne..siihen on kyllä saatavissa apua..

    47. Pikkumyy

      Moikka!

      Minulla on ollut epätodellinen olo elokuusta 2008 lähtien eli nyt jo yli kuusi vuotta. Ensimmäistä kertaa olo tuli vuonna 2007, itsenäisyyspäivän seuraavana aamuna. Olin silloin 17-vuotias. Olin kaverin luona, suoraan sanottuna ryyppäämässä, homma meni aivan yli, enkä muista loppuillasta paljoa. Seuraavana päivänä muistin, että olin ollut sängyssä miehen kanssa (neitsyyteni menetin siinä samalla), mikä ei ehkä silloin tuntunut hetkellisesti kauhealle, mutta samalla huomasin oudon oloni. Olo kesti pari viikkoa ja samalla väsytti aivan hirveästi jatkuvasti. Koitin välttää sänkykokemukseni miettimistä. Kävin lääkärissä ja olin kuin olinkin silloin myös sairaana. Diagnoosiksi tuli mononukleoosi, kurkku turposi melkein kiinni ja maksa-arvot olivat pilvissä. Olin pari viikkoa poissa lukiosta ja aloitin antibiootit. Sitten toisena iltana vähän aikaa antibiootin oton jälkeen olo vain hävisi, ihan kuin olisin avannut silmät taas kunnolla ja nähnyt kaiken tavallisesti. Myös väsymys hävisi samalla.

      Noh, elokuussa 2008 (olin silloinkin vielä 17) seurustelin ja poikaystävä kävi ostamassa pullon viinaa, koska oli juuri täyttänyt 20. Joimme kahdestaan, enkä tietenkään osannut ajatella niin nuorena, miten helposti väkevä viina nousee päähän. Muisti siinä meni taas ja juuri silloin palautui takaisin, kun huomasin itkeväni poikaystävälleni ja kertovani neitsyyteni menettämisestä, ja miten pahalle se tuntui. Enkä oikeasti ollut miettinyt paljoa koko asiaa, olin vain yrittänyt pitää sen poissa ajatuksista, niin silloin sitten kaikki tuli ulos. Nukuin tapahtuman jälkeen pari tuntia ja kun heräsin, olo oli todella tokkurainen ja pyörittelin päätäni, että olisin ”selvinnyt”. Seuraavana parina päivänä tajusin, että olo on samalla tavalla epätodellinen, kuin aikaisemmin ja kävin lääkärissä pyytämässä antibioottikuurin (tietysti ajattelin, että sillähän se lähtee). No eipä lähtenyt. Asuin silloin vielä kotona, joten itkin vanhemmilleni paniikissa, että minulla on aivan kauhea olo ja jos se ei lähde pois niin haluan kuolla. Olihan se aivan järkytys kaikille. En kuitenkaan halunnut hoitolaitokseen, kun isä sitä kysyi, joten koitin pärjätä joten kuten ja varasimme ajan nuortenpsygiatriaan. Siellä sitten ensimmäistä kertaa oli vanhemmat mukana ja psykologi kyseli minulta koulumenestyksestä ja muistanko vanhempien syntymäpäivät yms. Yleensä, jos lapsi oireilee niin on perheessä vika, kuulemma. No, minähän olin hyvin menestynyt opinnoissani ja vanhempin kanssa tulin hyvin toimeen, olin muutenkin ”kiltti tyttö”.

      Pari kertaa kävin juttelemassa ja psykologi sanoi, että ”tuo menee varmasti kohta ohi plaa plaa, haluatko vielä jatkaa tätä”. No minä tietysti ajattelin, että ei kai sitten tarvitse. Muutaman viikon olin ilman keskustelua ja sitten taas sanoin vanhemmilleni, että ei tule mitään, pitää varata uusi aika. Kävin pari vuotta kaupungin psykologilla noin kuukauden välein, sen jälkeen minulle sanottiin, että täällä ei oikein taideta osata auttaa, että siirretään kaupungin psykiatriatrian erityislääkärille keskustelemaan, siellä kävin pari kertaa ja hän kirjoitti Kelalle lähetteen yksityiseen psykoterapiaan. Yksityisellä kävin kolme vuotta, maksimiajan, minkä Kela maksaa, ensin kaksi vuotta kaksi kertaa viikossa ja sitten vuoden kerran viikossa. Diagnoosina on depersonalisaatio/derealisaatiohäiriö. Nyt käyn välillä, ehkä kerran kahdessa kuussa yksityisellä juttelemassa omalla rahalla.

      Vielä kaupungin järjestämässä psykologin vastaanotolla käydessäni erosin poikaystävästäni ja jossain vaiheessa löysin nykyisen mieheni. Kyllä jännitti kertoa hänelle epätodellisesta olosta, mutta onneksi hän otti sen hyvin. Opiskelin ammatin, ostimme asunnon ja pääsin töihin, jossa olin n. 2,5 vuotta määräaikaisena, kunnes työsopimustani ei jatkettu, sillä työpaikkamme siirtyi kolmivuoroon, eikä minusta olisi siihen ollut. Elämä on ollut taistelua väsymyksen kanssa ja välillä tuntuu, etten vaan jaksa, välillä on ollut jaksamisen kanssa parempiakin hetkiä. Olen käyttänyt eri lääkkeitä, eniten on auttanut Optipar, joka vähensi ahdistusta. Epätodelliseen oloon ei ole mikään lääke vaikuttanut. Vaikka lääkkeet ovat myrkkya, mieluummin käytän niitä, jos ne helpottavat oloa.

      minulla on siis myös epätodellisen olon takana traumaattiseksi kokemani tapahtuma, mutta myös alkoholia olen käyttänyt aina, kun olo on alkanut. En oikeastaan tiedä välillä kumpi on pahempi, epätodellinen olo vai väsymys. Silti kai sitä vieläkin toivoo ja uskoo, että tämä joskus lähtee pois.

      Mielellään juttelen vaikka sähköpostitse sellaisen henkilön kanssa, jolla on myös samanlaisia epätodellisen olon tuntemuksia.

    48. Rolle

      Nyt näin jälkeenpäin ajateltuna lisämunuaisten uupuminen on minusta ihan yhtä huuhaata kuin hiivasyndroomakin.

    49. Rolle

      Kiitos tarinastasi Pikkumyy! Aika erikoista että antibiootti ratkaisi tilanteen hetkeksi. Kyllä alkoholi on petollista heikon psyykkeen omaaville, sillä olen huomannut että tämä on yleisempää kuin luulinkaan…

      Kiinnostaisi tietää miten paljon olet ajatellut oirehdintaasi tämän 6 vuoden aikana? onko asia pyörinyt koko ajan mielessä, vai oletko pystynyt lopettamaan ajattelun välissä, jos olet, miten pitkäksi aikaa? onko epätodellinen olo jatkunut koko ajan samanlaisena vai välillä ”laimentunut”? minulla olo on hiljanneen hiipunut, vaikka väsymys on jatkunut. Nykyisin tuntuu että olo ei enää sinänsä vaivaa, vain väsymys.

      Tänään on ollut poikkeuksellinen tokkurainen olo ja vähän epätodellinenkin, mutta a) olen flunssassa, b) olen juonut liikaa kahvia, c) minulla on liikaa univelkaa, d) olen syönyt huonosti. Uskon että nämä syyt yksinään voivat pistää kuupan sekaisin.

      Pitäisi kai elää mahdollisimman terveellisesti ja katsoa vaivaako asia vieläkin. Mutta kun ei osaa, niin ”hyväksyy” tavallaan että yksinkertaisesti on vaan niin sekaisin…

    50. Pikkumyy

      En ole varma, poistiko juuri antibiootti epätodellisen olo, oletan, että suurempi vaikutus oli sillä, että en ehkä silloin niin pahasti vielä kauhistunut olosta, olin lähinnä ihmeissäni.

      Yritän selittää, miten oirehdintani on vaikuttanut ajatuksiini, se ei ole aivan helppoa pukea sanoiksi. Tässä kuuden vuoden aikana oloni on ollut jatkuvasti läsnä ja vaikuttanut ajatteluuni ja menemisteni suunnitteluun. Jos minulla on paljon (kuitenkin sen verran, ettei tarvitse jatkuvasti juosta ja saa nukkua riittävästi) mieluisaa tekemistä, otetaan nyt esimerkiksi edellisen asuntomme remontointi, jota kesti pari kuukautta, voi epätodellisuus jäädä taka-alalle ja säilytän melko hyvin virkeyteni. Tällöin koen oloni ihan kohtalaisen hyväksi, elämä on ns. vaivatonta ja voisin sanoa, että jopa niin elämisen arvoista, kuin se voi olla tämän derealisaation kanssa. Epätodellinen olo on kuitenkin aina siinä, ”silmien edessä”, eli aina se on mielessä, vaikka en ajattelisikaan sitä ja yleensä se parempinakin kausina käy ajatuksissa johonkin aikaan päivästä, mutta ajatukset ovat nopeita, lähinnä sellaisia ”olan kohautuksia”. Lähinnä voisinkin sanoa, että ahdistus ja varmaan juuri osittain myös siitä juontuva väsymys on vähäisempää parempina kausina. Näitä parempia kausia on yleensä kesällä ja ne jatkuvat pitkälle syksyyn/ jouluun asti. Viime kesälomani oli stressitöntä ja hyvää aikaa, epätodellisine oloineenkin.

      Monesti kevättalvella väsähdän tammi/helmikuussa, vaikka silloin pahin pimeyskin on ohi. Syytä tähän en tiedä. Olen joutunut olemaan aina töistä poissa viikon/kaksi. Parhaiten oireitani kuvaa silloin väsymys, tuntuu, etten aina jaksaisi pitää silmiäni auki. Se alkaa sitten ahdistaa ja kierre on valmis. Viikon ”lomailun” jälkeen (mitä nyt ei lomaksi voi sanoa, kun töihin meno ahdistaa jostain syystä aina tuollaisten väsymyskohtausten tullessa niin pirusti) menen töihin. Sydän lyö alussa niin kovaa, että tuntuu, kuin se tulisi rinnasta ulos, mutta pakotan itseni hommiin ja parin viikon kuluttua pahin ahdistus on ohi, elämä alkaa taas rullaamaan. Työnantajani ei tiedä tästä oireilustani, mutta jotainhan se varmaan on arvannut, kun olen joutunut viemään hänelle sairaslomatodistuksen. Työpaikkalääkärille olen kertonut. Kaikesta huolimatta olin töissä muiden mielestä mukava työkaveri, toiset huomioonottava ja tein kaikki työt niin hyvin kuin pystyin ja sainkin kiitettävän työtodistuksen ja työnantaja sanoi, että olisi jatkanut työsuhdetta, jos se olisi ollut mahdollista ja kesätöihin pyyteli. Saa nyt nähdä, pitäisi jostain saada pidempiaikainen työpaikka, sekin lisää stressiä kun saa jatkuvasti olla miettimässä työllisyystilannettaan. Olen myös miettinyt välillä, että olenko liian tunnollinen, kun haluaisin tienata oman elantoni enkä jäädä sairauseläkkeelle, sillä kyllähän työ vaatii minulta paljon.

      Tietysti nyt työttömänä ahdistus ja väsymys lisääntyi ja siksi löysinkin tämän blogin, kun pitkästä aikaa taas etsiskelin tietoa epätodellisesta olosta. Jouduin aloittamaan Optiparinkin uudelleen.

      Itse en juo kahvia, en siksi, että sillä olisi jotain negatiivista vaikutusta, vaan en tykkää sen mausta. Teetä juon aamulla kupillisen aamupalan kanssa. Syön tasaisesti päivän mittaan, myös siksi, että nälkä aiheuttaa helposti ällöttävän olon. Tähän löytyi syy, minulla todettiin PCOS (munasarjojen monirakkulaoireyhtymä), johon liittyy insuliiniresistenssi. Insuliini nousee paljon, kun syön ja laskee sitten nopeasti. Nyt en enää syö perunaa, pastaa enkä riisiä ja olen vähentänyt leivän ja valkoisen sokerin syöntiä, että insuliini pysyy tasaisempana. Raskautumiseenhan PCOS minunkin kohdalla ilmeisesti vaikuttaa, sillä lopetin ehkäisyn diagnoosin saatuani, eikä lasta ole kuulunut. Terapeutin kanssa pitkään jankkasin sitä, kannattaako minun yrittää edes saada lasta, mutta hän oli aina sitä mieltä, että minusta kyllä olisi vanhemmaksi. Mieheni lapsesta myös kovasti haaveilee ja asiasta ollaan keskusteltu paljon. Jossain vaiheessa kai sitä hoitoihin pitäisi mennä, saa nähdä sitten, mitä mieltä he ovat, kun olostani kerron. Aina vaan pelkään, että minut leimataan hulluksi, vaikka olen ihan normaali, syvällisiinkin keskusteluihin pystyvä, testeissä fiksuksi todettu ihminen, eikä kukaan edes ole minulle hullun leimaa antanut. Itse välillä ajattelen, että eikö sitä riittäisi vain me kaksi ja koirat (en vertaa koiria tässä lapsiin!). Mutta silti kyllä sitä yhden lapsen haluaisi.

      Alkoholia käytin yhdessä vaiheessa viikonloppuisin, yleensä perjantaina. Tuntui, että oli mukava päästä pakoon oloaan toisenlaiseen kemialliseen oloon, enkä jaksanut välittää terveyshaitoista, enkä sauraavan päivän krapulasta. Epätodellinen olo ei tästä pahentunut, enemmänkin tuntui välillä helpottavalta olla ”eri tavalla selvä”, kun oli ollut humalassa edellisenä iltana. Ikinä en ole juonut enempää kuin yhden illan, eikä muuten ole ollut alkoholismin oireita, selviäminen oli yhtä mukava tunne, kuin humalassa olo. Nyt olen vähentänyt juomista PCOS:n takia ja muutenkin aloin kyllästyä siihen.

      Niin ja vaikka diagnoosini on depersonalisaatio/derealisaatiohäiriö, en ole kertaakaan kokenut depersonalisaation oireita, ns. ruumiista irtoamisen tunteita. Minulla ei ollut ollenkaan ahdistuksen tunteita, eikä masennusta ennen epätodellisen olon alkua, olin ihan normaali teini. Sitten vaan yht’äkkiä kaikki pamahti päälle.

    51. Rolle

      Kiitos jälleen pitkästä vastauksestasi. Olen huomannut että juuri asian muodostuminen ”pakkomielteeksi” (kuten se minulla teki) aiheuttaa suurimmat ongelmat. Itse ryhdyin yrittäjäksi oireiden pamahtamisen aikaan ja hullu työnteko sai ajatukset pysymään muualla, lopulta unohdin asian kokonaan. Mutta aina kun muistin asian, ahdistuin ja panikoin siitä, olot ”palasivat” kuin eivät olisi poissa olleetkaan.

      Jotenkin tuo alkoholi vaan meille tietynlaisille ihmistyypeille saattaa indikoida tällaista. Kuulostaa siltä että oikeastaan kaikki jotka tästä kärsivät tai ovat kärsineet 1) miettivät liikaa, 2) ovat tunnollisia 3) tai herkkiä, 4) ovat kokeneet lieviä tai vakavia traumaattisia tilanteita menneisyydessä 5) jne.

      Väsymys, syömättömyys, kofeiini ja muut vastaavat asiat saattavat pahentaa oireita tai sotkeutua niihin, ainakin itselläni.

      Jos minulta kysytään tänään ”vieläkö vaivaa epätodellinen olo?”, en osaa vastata, koska en tiedä – tai enemmänkin minua ei kiinnosta. En enää ahdistu enkä mieti asiaa ollenkaan, jatkan vain elämääni. Kaipa se tarkoittaa sitä että olen päässyt paranemaan tai ainakin jotenkin selviämään. Väsynyt ja sekaisin olen, mutta en keskity siihen, enkä mieti sitä. Kohtuudessa pysyvän humalatilan seesteisyyden allekirjoitan täysin. Silloin vaivaa vielä vähemmän yhtään mikään. Kiitos vielä mahtavasta kommentistasi.

    52. Migreeni potilas

      Onko sulla aikasemmin nuoruudessa ollu migreeniä tai onko suvussa migreeniä? voisi kuulostaa hiukan tasapainoelin migreeniltä. ”Vestibular Migraine (a.k.a. Migraine Associated Vertigo or MAV)” ja siitä semmonen tyyppi mikä on ns. koko ajan päällä

    53. Rolle

      On minulla lievä migreeni, kerran kuussa saattaa tulla sellainen että pitää mennä pimeään huoneeseen eikä särkylääke auta. Äidillä ja siskolla sama. Sitten toisaalta välillä saattaa olla kuukausien taukoja ettei ole yhtäkään kohtausta. Pitääpäs tutkia tuota.

      Tällainen tuli myös vastaan: Erikoinen vaiva: Oluthiiva valtasi suoliston – miehelle kestohumala.

      Nykyään koen olevani ”terveempi”, eli ei ole enää sellaista oloa kuin mitä kirjoitin tässä artikkelissa. Mutta sosiaalisissa tilanteissa, kahvia juodessa tai välillä kun keskittyy tulee vastaavaa, joten veikkaan että yleiseen ahdistuneisuushäiriöön liittyy. Enää en jaksa miettiä jatkuvasti mistä johtuu, sitä on tullut kyllä harrastettua ihan riittämiin.

      Kiitos kommentista!

    54. huimaus

      Moi!
      Onko vielä mitään selitystä tullut?
      Itsellä ollut 5 Viikkoa vastaavaa oireilua.Olen kyllä ajatellut onko tämä huimausta ollenkaan.Enemmän semmoista lievässä humalassa olemista.Itsellä alkoi parin kuukauden stressin laukeamisen jälkeen. Lääkärissä rampannut ja kaikki melkein poissuljettu. Sitten kävin ilmeisesti aika arvostetun neurologin puheilla.
      Diaknoosi jännitysniska ja stressin aiheuttama huimaus.Sain siihen lääkityksen mikä piti auttaa nyt lopetettu lääkitys. Vielä oireet päällä lisäksi alaverenpaine aika korkea ja silmät arat (valonarat). Hierojalla ja Naprapaatilla käyty niskat ja nikamat ok! Nyt olen käynyt kiropraktikolla ja on sitä mieltä että on vaivan jäljillä.Minulla silmillä olen saanut harjoitteita joilla tasapainoa parannetaan.Eli jokin jumitila päässä.Vaikea selittää mutta jotenkin liittyy stressitilan laukeamiseen?Neurologi heti sitä mieltä että ei aivoperäistä ja kuvausta ei tarvitse.
      Huomenna menen vielä kiropraktikolle saa nähdä miten jatketaan. Nämä silmäkivut alkanut nyt näiden silmäharjoitteiden jälkeen.

      Oletko ajatellut kokeilla vyöhyketerapiaa. Tietysti kaikkea voisi kokeilla mutta kaikki maksaa ja mistään ei tunnu saavan apua.

    55. Rolle

      Kiitos kommentista! Olen ollut kohtuullisen kunnossa ja kuten aiemmista selvityksistäni käy ilmi niin liittäisin tämän yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön ja alkoholiin. Vastaavaa kohtausta ei ole enää tullut kuten näillä kahdella kerralla ja tästä syystä lopetin kaiken kirkkaan viinan juomisen vuosi sitten kokonaan.

      Olutta on mennyt joskus enemmänkin, mutta yhdistettynä veden juomiseen krapuloita ei enää juuri ole tullut. Jos on tullut, on toki joskus ahdistanut, mutta täysin samanlaista, vahvemöaa epätodellista oloa ei ole päässyt syntymään, ehkä koska olen muuttanut asennettani asian suhteen enkä jäänyt miettimään mikä mua vaivaa.

      Mitä nyt olen erilaisten tähän tulleiden kommenttien myötä ymmärtänyt, vastaavaa voi aiheuttaa moni asia, mutta mielestäni eniten kyseessä on psykosomaattinen, henkisen puolen häiriö, depersonalisaatio tai derealisaatio.

      Tunnen että oma pääni ei vieläkään ole täysin kunnossa, mutta en keskity asiaan, vaan elän elämääni, koska pienet olot eivät haittaa ja olen opetellut ajan saatossa ajatuskaavan miten selvitä ahdistuksesta.

      Tsemppiä!

    56. Rolle

      Tuohon näköhommaan, tässä parin vuoden sisään olen huomannut että 3-5 metrin päässä alkaa pieni teksti sumentua enkä erota lukea ollenkaan. Liittyneekö osa siihenkin, en tiedä. Näkötesteissä pitäisi käydä. Muissa testeissä en jaksa enää käydä, koska maksaa liikaa eikä tosiaan apua saa. Tätä ongelmaa ei tunnu moni ymmärtävän, se kuitataan usein vain ”ei sua mikään vaivaa, älä mieti asiaa”. Ylipäätään huimausta tai epätodellista oloa on vaikea selittää kenellekään kun se ei näy ulospäin. Jopa ahdistus on helpompi selittää.

      Epätodellinen olo ei tosiaan vaivaa samalla tavalla kuin tekstin aloittaessa ja toivon ettei samalla tavalla enää tulekaan vastaan. Ensi viikolla olisi jälleen nuo samat kyseiset festarit, mutta tällä kertaa tiedostan alkoholinkäyttöni, enkä olekaan vuoteen juonut enää samalla tavalla. Nollatoleranssi olisi paras, mutta en halua olutharrastusta lopettaa.

      Toivottavasti muilla asian kanssa kamppailevilla on jollain tavalla homma lähtenyt helpottamaan!

    57. huimaus

      Toi alkoholi on mulle uusi juttu itsekin tulee lähinnä lonkeroa juotua mutta ei mitenkään kännihakuisesti. Mutta eilen kun illalla tuli muutama otettua niin olo tuntui jopa suht normaalilta. Luulisin että nämä silmäoireet johtuvat näistä silmien harjoituksista joita sain. Ilmeisesti tarkoitus jotenkin tasapainottaa keskushermosto.Kuulostaa aika ihmeelliseltä.mulla huomenna aika kiropraktikolle niin varmaan jotain taas selviää? Nyt ollut muutama päivä myös tosi etova olo olisko jotain tapahtumassa tai sit ne silmäharjoitukset. Mulla alkoi tosiaan niin sopivasti kun stressi laukesi seuraavana päivänä huimaus.Olettaen onko tämä edes huimausta? Lähinnä niin kuin pieni humala ja jotenkin sumuinen katse.Itsellä ei omasta mielestä mitään paniikki tai masennus oireita oikeastaan tämä epätodellinen olo. Vyöhyketerapiaa ajattelin kokeilla ja jooga vois olla myös hyvä. Se vois olla niin kuin rolle kirjoitit että kun kokoajan miettii sitä vaivaa oire pysyy päällä. Mutta rolle jos haluat niin vois vaihtaa ajatuksia vaikka emailin kautta.

      Tämä kiropraktikko sanoi että vastaavaa kuulemma on esim sotilailla jotka pitkään stressi/paine tilassa ja sit kun kotiin niin vastaavaa oloa jää päälle? Tiedä häntä mutta ainakin itse uskon että jossain vaiheessa normalisoituu. Se että googlaa niin ei ainakaan ole hyvä ja tietysti alkoholin voisi jättää pois ja miten sit kahvi.Onko joistain lisä vitamiineistä ollut apua?
      Tsemppiä vaan kaikille!

    58. epis

      Olis mukava kanssa jutella jonkun kanssa vaikka tässä yläpuolella olevan kanssa miksei muidenkin!
      zalskin@outlook.com

    59. Yleinen ahdistuneisuushäiriö ja introverttiys - Rollemaa.org

      […] masennustani ja tiedän että krapulassa ahdistaa usein enemmän. Kirjoitin episodista erillisen, elämäni sekavimman kirjoituksen, jonka lukemista yritän nykyään vältellä. Selvisin terapian avulla ensimmäisestä episodista, […]

    60. ansku

      tuttuja kirjotuksia ja tuntemuksia, pahan paniikkihäiriön kanssa muutaman vuoden kärsinyt itse, lääkkeitä söin muutaman vuoden ja nykyään ihan ilman, olen oppinut niitä pahimpia siedättämään, kyllä päivittäin huimauksen kanssa mennään ja pienten ahistuksien, mutta niihin on tottunut ja itseään pakottamalla menen tilanteisiin väkisin mutta silti menen (kuten isot kaupat jne) . joskus tulee kunnon kohtauksia mutta itse oppineena niistä pääsee pois, lähes aina… ei ole helppoa mutta kiva kun saa lukea muidenkin ajatuksia täällä.

    61. Timo

      Varsin tutun kuulosta. Itsellä on n. puoli vuotta ollut huimausta/pyörrytystä, kaikki alkoi suht rankan ryyppyillan jälkeen, seuraavana päivänä. Huimasi ja yhtäkkiä tuntui että taju menee, pyörrytti aivan järkyttävästi. Siitä jatkunut sitten enempi – vähempi tyyppisenä tuo huimaus ja ”outo olo” fiilis päivittäin, joskus myös saanut paniikkikohtauksia kun pelästyy että ”Mitäs nyt tapahtuu”, kun tuntuu että taju menee.

      Itselläni on niskat erittäin kireänä enempi vähempi, huomannut että vaikuttaa olotilaan ainakin omalta osaltaan melko isosti – sekä tietysti sitten henkinen puoli eli ahdistaa, että jotain on pahasti vialla. Vaikka kaiken järjen mukaan näin ei ole. Lääkärissä itsekin juossut ja kaikki arvot kunnossa, joten elimellistä vikaa ei ole. Veikkaan että Jännitysniska on syyllinen näihin juttuihin, niska saa meinaan oikeasti mitä moninaisimmat oireet aikaan, kannattaa googlata tuo ”Jännitysniska” ja tietysti kun ahdistaa mieltä, pysyy kehokin jännittyneenä, erityisesti niska.

    62. Miia

      Olipa kyllä kuin itse olisin kirjoittanut nämä kuvaukset epätodellisesta olosta.

      Itselläni kierre alkoi ensin täysin yhtäkkisellä kasvojen toispuoleisella puutumisella (tietysti välittömät kauhuskenaariot mielessä, puutumisen tunne on todetusti ”todellinen” = fyysinen, mutta tutkimuksissa ei löydetty mitään lääketieteellistä aiheuttajaa) mitä seurasi ajan kuluessa obsessiiviset pakkoajatukset kuten ”kuvittelenkohan koko jutun?”, ” olenkohan tulossa hulluksi?”, ”onkohan tää vain psykoottista deluusiota?” jne. jne. ja jatkuva, kummallinen, selittämätön ”jumitus”/päässä pyöriminen/katseen tarkentamisen vaikeus/keskittymisvaikeus/irrallisuuden tunne. Kaikkea yllämainittua jatkunut 6kk. Pään MRI oli puhdas, neurologi halusi sulkea pois kai MS:n, ja neurologiset testit (koputtelut, koordinaatio, aistitestit) ok… Mutta olo vain jatkuu.

      Kävin ajan myötä myös psykiatrilla, joka totesi oikeastaan tähän vaivaan liittymättömänä OCD:n (pakkoajatuspainotteisena: sen mukaista vaivaa on ollut aiemminkin, joskin täysin eri aiheista kuin nyt – nyt pelkäsin tietysti hulluksi tulemista ja psykoosiin vaipumista utuisuuden vuoksi) ja ohjeeksi jäi ”älä huolehdi”.

      Ihan loistavaa tietää että on olemassa kohtalotovereita, vaikka alkoholi ei minulla liitykään olotilaan oikeastaan millään tavalla. Ei pahenna, ei paranna. Jatkuva, päivästä riippuen pahempi tai lievempi hiprakkainen olo, jota on tosi vaikea kuvailla muille – joskus sitä toivoo, että voisi edes hetkeksi antaa oman olonsa jollekin läheiselle ihan vain sen verran, että tämä tietäisi miltä ko. olo tuntuu, kun kuvailu on niin hankalaa ja kuulostaa aina vähintäänkin kummalliselta. Vähän niin kuin huimaisi, mutta ei huimaa. Epämääräisiä olotiloja pään alueella, jotka saavat ajan myötä epäilemään omaa mielenterveyttä (vaikka psykiatri sanoi, että ei, et ole hullu, olet täysin selväpäinen), todellisuuden hämärtymistä ja sen aiheuttamaa välitöntä ahdistusta… Pahinta on toisinaan se, kun ei itsekään tiedä, onko vaiva fyysinen vai psyykkinen, kun se toisena päivänä tuntuu niin selvästi fyysiseltä ja toisena taas ei.

      Pahimmillaan sitä vain mieluusti nukkuisi, kun silloin ei tarvisi avata silmiä ja alkaa loputtomasti analysoimaan pyörrytyksen astetta, mutta jotenkin sitä vaan silti hoitaa työnsä, opintonsa, parisuhteensa, kotinsa ja sosiaalisen elämänsäkin.

    63. Rolle

      Kiitos kommentista! On kyllä yllättävänkin yleistä, vaikka erittäin vähän puhuttu ongelma. Joo, pakkomielteinen ajattelu liittyy tähän vahvasti. Itse en ole tätä enää potenut, mutta huomaan että ajatuskierteeseen on helppo päätyä, vaikka oire ei enää vaivaa. Terapia auttoi itselläni huomattavasti ja se jatkuu yhä, syksyllä Kelakorvattuna. Suosittelen.

    64. 17veetyttö

      Moi!

      Oon siis 17- vuotias tyttö ja etsin itsekkin syitä ns ’aivosumulle’ ja kaikelle tuolle ahdistuneisuudelle ym oireille mitä kuvaat erittäin hyvin.

      Ensiksi haluan sanoa että on erittäin kunnioitettavaa sinulta uskaltaa julkaista tälläistä tekstiä kun itsekin käyn läpi samanlaista paljonkin mutten ole edes ajatellut että voisi etsiä kirjoittamalla vertaistukea tai samanlaisten asioiden ja ajatusten kanssa eläjiä!

      Ja siis .. itsellänihän tälläinen sumuinen vierestä katsojan ja ehkä kaiken harmaana näkevän eläjän olotila on ollut pitkään. Vuosia jo. Aluksi en vaan sitä edes osannut mihinkään luokitella.

      Minulla tässä erilaisinta sinuun verrattuna tässä on kylläkin se, että olotilani ei ole missään vaiheessa ollut yhteydessä alkoholiin.

      Minullekkin asiantuntijat ehdotelleet kaikkea allergiasta,masennuksesta, puutostiloista, hiivasyndroomasta kilpirauhasen vajaatoimintaan. Eivät tunnu tietävän mitä tekevät. Ja joka asialla on oma asiantuntijansa ja heille kaikille kaiken selittänyt uudelleen joka kerta. Erilaisia vastauksia on saanut ja ihan toivokin alkanut loppua kun ei mikään auta.

      Minulla ei ole takana paniikkihäiriötaustaa kuten sinulla. (Tai ainakaan sellaista ei ole todettu), mutta rankka lapsuus kylläkin. Ja uskon että jotenkin nuo asiat jollain tavalla mahtaneet sekottaa elimistössä tasapainoa? Mitälie. Tai ehkäpä aivot vaan ylikuormituneet pikkuhiljaa. Noh.

      Toiveikas kuitenkin olen. Itselläni kun ei edes tuollaista selkeää ’syytä’ tai ehkä ennemminkin oireiden alkamishetkeä ole.(kuten sinulla tuo juominen)

      Tämän kirjoituksen myötä katselinpa että en mahdakkaan olla ainut joka tämän asian kanssa pärjäilee. Sinäänsä kun tuntunut että olenkohan ihan päästäni vialla tai että ei kukaan kuitenkaan ymmärtäisi… niin kiitollinen kyllä sinulle että olet rohjennut tuosta kertomaan niin ainakin tiedän että jollakin samanlaista tapahtuu vaikkakin eri syistä mahdollisesti!

      Ja mitä noihin lukiakertoihinkin voisi kommentoida niin ei taideta olla ihan pieni lukuinen määrä ihmisiä jotka jotenkin kykenee tähän samaistumaan!

      Kiitoksia sulle ja toivon tietty että olo palais tohon haluttuun ”normaaliin” :)

    65. huimaus

      Tuo Miian kommetti kyllä ihan kuin oma tarina! 5kk Ollut vaiva itsellä päällä.Kesällä tosin oli 1.5kk Oireetonta.Itsellä suljettu aikalailla kaikki neuroottiset vaivat Neurologin toimesta pois.Psyykkiseksi minullakin todettu ja lääkitys päällä mitä ollaan lopettamassa.Itsellä vaiva koko ajan mielessä eli aika pakkomieleinen ajattelu. Nyt kysyisin millä tuosta jatkuvasta vaivan miettimisestä pääsee eroon? Itsellä illat ja yöt hyviä tulee yleensä 23 mentyä nukkumaan. Liikuntaa harrastan paljon. Alkoholin lopetin kokonaan. Kahvia menee pari kuppia päivässä. Terapia alkaa ensi viikolla. Olin pitkällä sairaslomalla ei sekään auttanut! Olisi kiva vaihtaa kommentteja jos jotain muita konsteja vielä olisi!

      harripehkonen@kolumbus.fi

    66. H

      Moikka!

      Aivan valtavan suuri kiitos tästä blogitekstistä ja kommenteista. Tämän lukeminen auttoi vertaistuen ansiosta enemmän kuin mikään keskustelupalsta tai nettisivu tähän mennessä. Vaikuttaa siltä, ettei asia enää pahemmin vaivaa sinua, mutta jos joku muu sattuu googlailemaan ja tämän tekstin kommentteineen löytämään, ehkä tarinani antaa jonkin sortin vertaistukea.

      Olen 25-vuotias nainen. Huomasin sumuisen tunteen ensimmäisen kerran keväällä, tai ehkä lopputalvesta. Tunne ei tullut yhtäkkiä, vaan se tajuaminen, että onpas mulla ollut outo olo pitkään, tuli hetkessä. Silloin tosin oli jo mahdotonta arvioida, kuinka kauan tuo olo oli kestänyt.

      Olo on nimenomaan sumuinen. Näkökenttäni tuntuu hieman kaventuneen, kirkkaat valot tuntuvat häikäisevämmiltä kuin ennen. Näköaisti toimii muutenkin oudosti, välillä on vaikeaa hahmottaa ympäristöäni, erityisesti ulkona ollessa. Rajuimmillaan epätodellinen olo on, jos olen viettänyt koko päivän sisätiloissa ja sitten lähden ulkoilmaan: ensimmäiset kymmenen minuuttia tuntuu vahvimmin siltä, kuin olisin unessa tai krapulassa ja maailma ympärilläni tuntuu elokuvamaiselta.

      Muistini pätkii välillä oudosti ja ajan hahmottaminen on muuttunut pelottavalla tavalla. Välillä tuntuu, kuin aika kulkisi aivan älytöntä vauhtia, ja minulla on hyvin vaikeaa hahmottaa, onko tapahtumista pari päivää vai pari viikkoa. Keskittymiskykyni on heikentynyt.

      Olen saanut elämässäni yhden paniikkikohtauksen, josta on nyt yli vuosi. En keksi mitään traumaa, josta outo sumuisuus johtuisi. Elämäni on aina ollut suhteellisen hyvää, mitä nyt teininä heikkoa itsetuntoa ja ajoittaista nuoren ihmisen ahdistusta on ollut joskus ilmassa.

      Aloitin vähän ennen sumuisuuden alkua työn, joka aiheutti minulle paljon stressiä. Inhosin tuota työtä todella paljon ja muutaman kerran itkin työpaikan vessassa koska halusin niin kovasti sieltä pois. Viime talvena, vähän ennen sumuisuuden alkua, olin usein väsynyt ja uskoakseni minulla oli muitakin kaamosmasennuksen oireita, mutta melko lieviä sellaisia. Kevään edetessä ja valon lisääntyessä masennuksen ja ahdistuksen oireet katosivat ja mielialani on siitä asti ollut rento ja normaali, olen ollut oma iloinen itseni.

      Kesän alussa aloin puhua oudoista tuntemuksistani joillekin ystävilleni. Kuten muutkin ovat todenneet, ei kukaan muu voi ymmärtää, miltä tämä tuntuu. Rolle kuvaili tätä tunnetta niin osuvasti moneen otteeseen, melkein aloin nauraa helpotuksesta kun jollakulla on ollut niin samanlaisia kokemuksia. En olekaan yksin asian kanssa!

      Oletin ja toivoin, että sumuinen ja epätodellinen olo loppuisi, kun työnikin loppuu. Olen nyt noin 1,5 kuukautta saanut nukkua tarpeeksi, tehdä mieluisia asioita (enkä sitä vihaamaani työtä), löysin aivan ihanan ja turvallisen ja rakastavan poikaystävän. Mutta sumuinen olo ei ole vieläkään helpottanut.

      Rollen tavoin olen huomannut, että eniten helpottaa se, että puuhailee mahdollisimman paljon kaikkea sellaista, joka saa ajatukset pois tuosta tunteesta. Jossain vaiheessa päivää tulee se tsekkaushetki, että ei helvetti, olen yhä sumussa.

      Seuraavaksi on kai yritettävä alkoholin lopettamista. En ole huomannut muuta suoraa yhteyttä kuin sen, että krapulassa on vieläkin pahemmin pihalla oleva fiilis.

      Huh, tekipäs hyvää vähän avautua tänne! Täytyy tulla aina välillä tsekkailemaan, onko uusia kommentteja ilmestynyt.

      Toivotan kaikkea hyvää asian kanssa painiville! Toivoa antaa tieto siitä, ettei asian kanssa ole yksin, tähän ei kuole, eikä tämä tarkoita että olisi tulossa hulluksi.

      – H

    67. Rolle

      Mukavaa, että tekstistä oli apua, sitä varten sen kirjoitinkin! vaikka onkin vähän sekava kronologinen järjestys ja satunnainen lisätty asioita, mutta silti. Olen juu päässyt hommasta ”irti”, mutta aika ajoin samanlaisia pelottavia fiiliksiä esiintyy, ehkä juuri lähinnä silloin kun alkaa taas miettimään asiaa liikaa. Kyseessähän on mentaalinen lukkiutumistila, johon olen huomannut että apuna oli täsmälleen The Holy Grail of Curing DP/DR, jonka löysin vasta jälkeenpäin (olisinpa löytänyt tämän heti alkuun):

      I’ve analyzed and experienced this fucking life consuming blackhole disorder for a longtime since I got it and have found the 10 most important steps in recovery:

      1) Acceptance
      2) Letting go
      3) Distraction
      4) Tuning focus back on external world(reality) and interact with it
      5) Socializing
      6) Facing your fears&burried surrows
      7) Eating right
      8) Sleeping/Exercising
      9) Changing your thinking pattern
      10) Re-enter reality & Never looking back

      Tsemppiä ja mukavaa syksyä!

    68. Anni

      Voi miten hienoa kun löysin tämän blogin ja nämä viestikeskustelut!

      Mä ilmoittaudun niin mukaan tähän porukkaan!

      Oon 26v nuori nainen.
      Mulla on 16v paniikki- ja ahdistuneisuushäiriö tausta. Se on kohdistunut lähinnä pahoinvoinnin pelkoon ja ollut ihan hyvin hallinnassa. Lääkitys ollut kaikkien vuosien ajan. Mut hiljalleen lopetettiin tänä syksynä (huimaus ei johdu siitä.)
      Elämäntilanne hyvä. Avomies (ollut 8v), oma asunto, koira, työ mistä pidän ja tunnen olevani itsevarmempi ja tietosempi kuin koskaan aiemmin.

      Tasan vuosi sitten ihan ”kirkkaalta taivaalta” putos päälle huimaus. Se on ihan samanlaista kuin teillä. Eli keinuvaa, kaatavaa (yleensä oikealle puolelle), pala tulee kurkkuun, väsymys, epävarma liikkuminen, sumussa oleminen, brainfreezet, jalkojen puutuminen/väsyminen ja pahimmillaan sen liika ajatteleminen laukasee pahan paniikkikohtauksen. Niskat ja kallonpohja aina jumissa, kun jännitän.

      Terapiaan pääsen vihdoin tammikuussa. Mut muuten en tiedä mitä voisin tehdä? Mikä tähän auttais? Vaikka siihen on enää kuukausi, niin se tuntuu pitkältä ajalta.

      Liikunnasta olis varmasti hyötyä, mut en jaksa/uskalla lähteä yksin lenkkipolulle, jos huimaus iskis pahastikin päälle. Meditaatosta olen saanut apua.

      Mitä teille kuuluu nyt? Onko yhtään helpottanut? Ja jos on, niin mikä siihen on auttanut? ♡

    69. jori

      Siis totuushan on se että tää ei koskaa lähe tähän tottuu tai leikkii et se katoaa.. mitä enemmän alistaa ittes sille nii sitä enemmän susta tulee immuuni – tottua. Ahdistus voi kadota mutta samaa vanhaa terävyyttä ei takasin saa… kahvi pahentaa useimmilla ja alkoholi-huumeet. Keski tykkää elämään kivoihin juttuihin harrastuksiin kavereihin jne. Mut aina voi yrittää ps. 30v kokemus

    70. Jenni

      Moi!
      Ihanaa että löysin tän kirjoituksen ja muitakin kohtalontovereita, mä jo luulin tulleeni hulluksi tän oudon olon kanssa.

      Mulla alkoi n. 2,5v sitten todella satunnaisesti ja lähinnä uupumuksen ja stressin myötä – yleensä töissä. ”Kohtaukset” tosin kestivät vain muutamia tunteja ja yleensä olivat yöunilla kuitattuja.
      Nyt alkoi paremmin epätodellinen olo viime heinäkuussa kun olin töissä Australiassa,paikassa missä tein 49 päivää töitä putkeen. Tällä kertaa olo oli jatkuvasti päällä eikä silmien hieraisu tai yöunetkaan vieneet sitä pois. Päädyin ottamaan loparit minkä myötä outo olokin loppui kun sai taas hengittää.
      Alkoivat kuitenkin uudestaan tuossa marraskuun taitteessa kun edelleen asuin pallon toisella puolen. Tein kahta työtä, aamuvuorosta yövuoroon ja veti nupin ja unirytmin ihan päälaelleen. Samaan aikaan vaikutti tää kummallinen olotila. Välillä on ollut päiviä kun olo ei ole yllä (lähinnä kun on ollut mielekästä tekemistä, lomia yms) mutta hetkenkin tauon jälkeen se palaa aina takaisin.
      Palasinkin nyt Suomeen vuoden poissaolon jälkeen ja uuden vuoden jälkeen tää ei oo lähtenyt pois millään. Koko ajan mukana ja tuntuu vaan että vahvistuu päivä päivältä kun on aikaa miettiä ja pohtia. Oon myös entistä väsyneempi enkä voi sitä enää jet laginkään piikkiin pistää. Kai tää murehtiminen vaan vie voimia haha.

      Viime vuosi meni kyllä aika railakkaasti juoden ja voin kyllä omalla kohdalla allekirjoittaa sen että alkoholi vie olon humalan ajaksi. Jännä juttu. En oo näitä osannut yhdistää.

      Mä oon kerran elämässäni kokenut masennuksen mutta sen sain selätettyä melko nopeasti urheilun myötä. Oon ollut aina muutenkin todella sosiaalinen ja pirteä joten en osannut yhtään yhdistää että tää olo voisi olla psyykkistä/ahdistuksesta aiheutuvaa. Kiitos siis tästä tekstistä. Avautu silmät ihan uudestaan enkä luulosairaana syytä kaiken maailman syöpiä ja kasvaimia tästä (vaikka verikokeet yms aionkin kaiken varalta ottaa haha).

      Maybe we’re just overthinking the fact that we’re overthinking.

    71. sss

      Mitäs verikokeista selvisi?

    72. Lotta

      Hei!

      Itse olen nyt kärsinyt aivan samoista oireesta vuoden verran. Olen terveydenhoitajaopiskelija ja varmaan puolisen vuotta yritin pistää epätodellista oloa jonkin fyysisen sairauden/ongelman syyksi ramppasin lääkäriltä lääkärille minulta otettiin magneettikuvat päästä, seurattiin verenpaineita, otettiin verikokeita, kilpirauhaskokeita, seurattiin verensokeria mutta kaikki oli kunnossa. Kesti pitkään että pystyin uskomaan ja hyväksymään että olen aiheuttanut tämän kaiken ihan mun omassa päässä koska kaikki ns. oireet tuntui niin fyysisiltä. Nämä kaikki oireet tekivät mulle sellasen olon että ahdisti ja masensi kokoajan kun mietin päässäni että ”mitä jos tää ei mene koskaan ohi”, ”mitä helvettiä mä sitten teen”. Päädyin lopulta mielenterveysvastaanotolle mikä oli minulle henkilökohtaisesti iso kynnys koska tuntui tyhmältä että terveydenhoitajaopiskelija käy mielenterveysvastaanotolla mutta aloin käymään siellä aluksi pari kertaa kuussa. Tuntui vapauttavalta että pystyi puhumaan jollekkin yksityiskohtaisesti kaikesta ja sain mielialalääkkeet mitkä on vienyt ahdistuskohtaukset ja suurimman osan ahdistuneesta olosta pois. Lääkäri antoi mulle diagnoosin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja dissosiaatio-oireet.

      Sen olen oppinut että kirjaimellisesti sitä saa mitä tilaa jos mietit sitä oloa niin se vaan lisääntyy ja sä kulutat sun aivoja jatkuvalla stressaamisella niin ei ihme että on epätodellinen olo sun aivot on vaan ylirasittuneet. Älä jää miettimään tai pohtimaan sitä oloa ”kuinka hirveetä se on” ja ”millon tää menee ohi”. Mä lupaan että se on ohi menevä juttu ja mitä vähemmän annat sille huomiota sitä vähemmän sulla sellanen olo on.

    73. Rolle

      Kiitos kommentista Lotta! Se on just näin. Koen itse jo ”selvinneeni”, onhan näistä tapahtumista jo kohta pari vuotta. Vuodenpäivät sitä kesti, ahdistunut olen edelleen, mutta fyysisenkaltaiset oireet ja dissosiaatio ovat hävinneet lähes kokonaan.

    74. Nina

      Moikka! Minäkin ilmoittaudun mukaan. Mulla laukesi tämä sumuinen olo päälle noin vuosi sitten ensimmäistä kertaa, kun muutin ulkomaille, oli tosi pitkä työputki takana, altistuin pahasti homeelle ja oli ihmissuhdeongelmia. On traumataustaa, ja täntyyppisiä alle päivän kohtauksia ollut nuorenakin – minkä tunnistin heti. Ensimmäisen kerran se tapahtui noin vuosi sitten ja kesti kuutisen viikoa. Sen jälkeen on käynyt stressaavassa tilanteessa kolme kertaa, kerran kesti vajaan viikon, toisen kerran reilun viikon, ja kolmannen kerran nyt muistaakseni parisen kuukautta. Nyt tuntuisi että on taas päällä. Aina keissit ovat liittyneet ihmissuhdestressiin, mutta läsnä on myös ollut homealtistus aina paitsi yhdellä kerralla(asun ulkomailla hyvin homeisessa ympäristössä). Tuntuu, että se voimistaa, mutta ei ole ainoa syy koskaan.

      Mä en juo, mutta alkoholi pahimmassa sumussa kirkastaa päätä hetkeksi. Nukkuminen on tärkeää, ja sosiaalisena pysyminen, ja mukavien asioiden tekeminen. Mulla tähän ei liity mitään hypokondriahommia, mutta pahimmillaana ahdistusta kyllä.

      Tosi pelottavaa jos menee syvälle. Mulla liittyy lähes aina hylkäämiskokemuksiin, joten uskoisin, että tämän saa nyt hoidettua kyllä. :)

      Pakko sanoa että ensimmäinen kerta oli hirvittävän pelottava, mutta nyt kun tietää että sieltä todnäk tulee taas pois, enää ei pelota sillä tavalla. On vaan että jaahans, tätä.

      Juttelisin mieluusti Rolle pikkasen kahdenkesken jos haluat heittää meilillä. :)

    75. Sunshines

      Hei, kiitokset kokemustesi jakamisesta ja kiitokset samasta myös kommentoijille! Sellaisen kokemuksen haluasin jakaa, että minulla on myös vastaavanlaisia ongelmia, jotka puhkesivat voimakkaan stressin seurauksena. Menin silloin muiden asioiden seurauksena Paula Heinosen funktionaalisen lääketieteen kursseille, mutta sainkin yllättäen sieltä tosi paljon apua tähän. Selvisi, että olin allergisoitunut (mahdollisesti stressin seurauksena) viljoille, maidolle ja kananmunalle. Nämä ovat ihan lääketieteen tuntemia Igg-allergioita, joita ei Suomessa yleisesti testata, mutta työterveyslääkäri kirjotti lähetteen Saksalaisen laboratorion laajaan testiin, josta maito ja kananmuna-allergia selvisivät. Viljayliherkkyys selvisi jo aiemmin ihan kokeilemalla.

      Vaikka mulla siis stressin kanssa edelleen on ongelmia, niin nämä allergiat aiheuttavat ihan kamalat ja pahemmatkin vastaavat reaktiot. Kannattaa kyllä testata, vaikka ihan kokeilemalla, jos onkin allergioissa syytä! Pieni vaiva oireisiin nähden. Suoliston merkitys mielenterveyteen tiedetään nykyisin lääketieteessa hyvin, vaikka Suomessa ollaan vielä takapajulassa tämänkin suhteen. Ei siis ole yhtään hullua kokeilla! Luulisin, että parissa viikossa olo alkaa kirkastua, jos on allerginen ja saa jätettyä oikeat aineet pois. Valitettavasti itsella näyttää, että oluet, edes gluteenittomina, ei passaa, eikä viina muutenkaan tee hyvää. Lääkärin määräämä lihaksia rentouttava lääke auttaa mulla myös tosi hyvin silloin, kun paineenomainen tunne päässä menee sietämättömäksi,

      Tsemejä ja hyvää kevättä kaikille!

    76. Sugar is a devil

      Kävin useiden vuosien ajan eri lääkäreillä samasta aiheesta.
      Ensin pään kuvaukset, silmälääkärit, korvalääkärit, sydän- ja verisuonispesialistit, kiropraktikko ja akupuntiot, jossain vaiheessa epäiltiin purentavikaa jne.. jne..

      Ei vastausta… Kunnes tuttavan vinkeillä löysin itsehoidon ruokavaliosta..

      Koko elämän huonot ruokailutottumukset, sokerin ja mallasjuomien käyttö, antibioottikuurit jne. olivat laittaneet suoliston siihen tilaan että päätä pyörrytti.

      Jätin sokerit pois ja siirryin vähähiilihydraattiseen ruokavalioon, ja elämäntapamuutos toimi.

      Alkoholi (ja erityisesti hiivajuomat) on nimenomaan yksi pahimmista sokereista mikä sekottaa ruoansulatuselimistön tasapainoa, ja sen myötä epätasapaino vaikuttaa myös päänuppiin.

      Edelleen käytän alkoholia, välillä paljonkin vaikka tiedän sen olevan pahaksi. Rankan juhlinnan jälkeen terveellisellä ruokavaliolla pääsen taas takaisin ”tähän maailmaan” parissa viikossa.

      Maitohappobakteerit myös on auttaneet parantamaan oloa nopeammin.
      Olen tilaillut NOW Foodsin vahvaa probioottia IHerbistä ja käytän jatkuvasti, tarvittaessa otan vahvempaa kuurina.. (varsinkin ns. kakkosviikonlopun jäkeen :)

    77. Mansikka

      Hei! Olipa osuvaa tekstiä! Aivan kuin omasta kynästä. Toivottavasti Rollella ja muillakin menee jo paljon paremmin! Itse olen tässä puolitoista vuotta kituuttanut samankaltaisten oireiden kanssa ja ravannut lääkärissä ties miten monta kertaa. Rahaa on palanut niin ikään hierontaan, fysioterapiaan, kiropraktiikkaan, akupunktioon yms. yms. Pahin oire on tämä epätodellisuuden tunne. Se alkoi minulla samalla tavalla kuin Rollella eli alkoholin käytön jälkeen. En tosin tinannut itseäni noin pahaan kuntoon, mutta olen varma, että jotain merkittäviä muutoksia alkoholi aivoissani/kropassani teki. Kun heräsin seuraavana aamuna, luulin olevani vieläkin humalassa. Oli vähän hassu olo, mutta en miettinyt sitä sen enempää. Paniikki iski kertaheitolla, kun olotila ei muuttunutkaan päivän aikana! Tässä sitä nyt sitten ollaan puolitoista vuotta tapahtuman jälkeen, ja vieläkin on sellainen olo, että seuraisi maailmankulkua sivusta. Ikään kuin olisin sivuroolissa omassa elämässäni. Tällä hetkellä olen aika tottunut tilaani, enkä enää edes oikein muista, miltä tuntui elää ns. normaalia elämää. Odotan sitä päivää, kun tunnen itseni taas normaaliksi. Välillä ajatukseni kulkevat pohjamudissa, mutta olen monta kertaa noussut ylös pohjalta, sillä jos sinne jään räpiköimään, niin sitä kierrettä onkin sitten vaikeampi katkaista. En usko (tai ainakaan en suostu uskomaan), että olen masentunut, sillä muuten elämässäni menee hyvin: opiskelut kohta paketissa, työharjoittelupaikka ulkomailla, ihana poikaystävä, ihana perhe, paljon kavereita…pari vuotta sitten tosin kohtasin suuren menetyksen, joten voi tietysti olla, että en ole toipunut siitä vielä. En käynyt tosin kertaakaan psykologilla/terapeutilla, koska en kokenut sitä tarpeelliseksi. Olotilastani olen kyllä puhunut niin perheen, poikaystävän kuin kavereidenkin kanssa. Kaveriporukastani nimittäin löytyy kohtalontoveri. Hänellä diagnosoitiin paniikkihäiriö, jota olen itsekin myös kohdallani miettinyt. Toisaalta olen kyllä miettinyt kaikkia mahdollisia sairauksia…

      Diagnoosiksi olen saanut jännitysniskan ja kilpirauhasen vajaatoiminnan. Kilpirauhaslääkitys ei ole vienyt tätä helvetinmoista olotilaa pois, mutta en onneksi ole enää yhtä väsynyt kuin aikaisemmin. Niskat ovat lähestulkoon aina jumissa ja puren yöllä hampaitani yhteen. Sain hammaskiskot tänä keväänä, mutta en ole saanut niistä paljoakaan apua. Tuntuu, että oireita tulee koko ajan lisää, koska tarkkailen itseäni liikaa. Tiedän, että se on turhaa, mutta minkäs teet. Tosin silloin kun minulla on tekemistä, niin unohdan tarkkailla itseäni.

      Liikunnasta ja varsinkin joogasta minulle on ollut suuri apu! Monipuolinen ruokavalio on myös auttanut oireiden lievittämisessä. Ravintolisät kuten vitamiinit, rauta ja magnesium ovat tuoneet minulle lisävirtaa. Kaikesta huolimatta olotilani on kohentunut vain hitusen. Välillä tekee mieli vain löydä päätä seinään, josko jokin pääkopassa loksahtaisi paikoilleen ja veisi tämän olon pois. Tsemppiä kaikille ja parempia päiviä odotellessa!

    78. Teemu

      Moro! Olen itse taistellut samanlaisten oireitten kanssa noin kolmisen vuotta. Itselläni oireet alkoivat yllättäen, en kyllä muista alkoiko vaivat alkoholin ottamisesta mutta olin silloin töissä jossa käsiteltiin paljon hiiva ja viljatuotteita.

      Oireesi kuvat istuvat hyvin omalle kohdalleni. Juurikin tämä sekavaolotila joka on päällä 24/7 on se pahin tunne mitä tässä tilassa on. Varsinkin kun tuntee ettei siihen tunnu saavan apua mistään.

      Olen ollut ensimmäistä kertaa elämäni aikana masentunut ja sain paniikki kohtauksia näiden kolmenvuoden aikana jota aikaisemmin luulin omalle kohdalleni mahdottomaksi.

      Olen käynyt voice ja perushieronnassa, kiropraktikolla, lääkäreillä, hammaslääkäreillä ja psykiatrilla.

      Lääkäri käynnit ovat olleet suhteellisen turhia. Verikokeet ovat otettu josta kilpirauhasen arvot ovat olleet kohdillaan mutta muuten apu on ollut enemmän verbaalista ”kyllä se siitä parantuu parissa viikossa” tyyppisiä. Hieronnoista ei juurikaan ole ollut apua muutakun rentoutumisen kannalta.

      Kiropraktikolta olen saanut hivenen apua kyllä tuohon sekaiseen olotilaan ja saanut tietoa oman runkoni kunnosta jossa on ollut selvästi kirettyä selän, niskan ja purentalihasten alueella. Yleensä käynnin jälkeen sekainen olo onkin hiukan vähemmän huomattavissa mutta palautuu nopeasti aikaisempaan.

      Hammaslääkäriltä olen saanut kiskot koska kärsin yöllisestä bruksismista mutta kiskot toivat muunlaista purentaan liittyvää ongelmia kuten purentalihasten kipeytymistä.

      Olo parantui itselläni huomattavasti ja pääsin eroon purenta kiskoista kun kävin Turussa Clinident hammaslääkärillä joka teki minulle kokonaan uuden purennan. Olen nuorempana paljon limpsaa ja karkkia syönyt joten etuhampaani olivat kuluneet Minulla oli selkeä purentavika jossa leukanu purivat syvemmälle kuin niiden olisi kuulunut. Käytännössä hammaslääkäri siis lisäsi paikka ainetta kulmahampaisiini jolla saatiin purenta kohdalleen. Varsinkin jos kärsii purentalihasten kipeytymisestä tai päänsäryistä paljon kannattaa katsoa TMJ, TMD oireita ja DTR hoitoa. Näistä oireista ainakin osa osui omalle kohdalleni.

      Olo on kyllä hieman parantunut ja masennus on lähtenyt Turun hammas remontin jälkeen.

      Mutta vieläkin selkeästi raskaat, sokeriset ruuat, alkoholi ja kahvi tuovat sekavan olotilan nopeasti takaisin.

      Psykiatrin tapaamisesta ei ole oikeastaan mitään positiivista sanottavaa enkä suosittelee sitä kenellekkään. Käytännössä tapaamisella täytetään muutama A4 rastiruutuun menetelmällä ja lopuksi katsotaan mikähän sitä mahtaisi potilasta vaivata. Omalle kohdalla sanottiin että selkeästi masennuksesta kärsin ja kerrottiin että voisin ottaa masennus lääkkeitä. Kiitos ei.

      Jatketaan taistelua eteenpäin.

    79. rimpula

      Hei Roni! Luin tekstisi ja ihan kuin olisin itse kirjoittanut sen. Olo on todella pelottava ja sitä miettii päänsä puhki mitä se voisi olla.. ja ajatus kulkee mutta tila ja tuska on ja pysyy. Itse tunnen itseni siis vieraaksi ja epätodelliseksi. En oikein tajua tätä, on ollut muutaman päivä nyt ja tutkimukset tehty joten henkistä on. Välillä ympäristö pelottaa ja hämmentää ja toisinaan säikähdän itseäni ja mietin että olen joku ainoa laatuaan joka kokee näin ja sitä ajattelee että menisipä tämä nopeasti ohi jotta voisin olla ns normaali ja nauttia taas kaikista asioista joita ennen tein jne.. mitä enemmän sitä yrittää ns työntää pois sitä hanakammin se on ja pysyy. Ruokkii itse itseään ja ahdistuu siitä. Toisinaan on niin turtunut ettei enää edes tunne mitään muuta kuin robotiksi itsensä. Kun puhunkn niin mietin että puhunko todella tässä ja kaikki on niin sekavaa. Odotan vain uutta lekurikäyntiä ja toiv saan lääkkeet jotka voivat edes hitusen auttaa tässä.

    80. feel u bros

      Morjesta ! 20v jannu ja samoja oireita ollut reilu puolivuotta ja tarkkaa tietoa ei ole että koska alkoi mutta pahasta stressistä kärsin ja siitä luulen sen alkaneen. ite en oo missää kallonkutistajalla käyny kun en usko siitä olevan apua. Nyt vaikuttaa siltä että ainoat kyseisen ”taudin” ainoat asiantuntijat olemme me jotka ymmärtää mistä on kyse. Osa porukasta kärsiny tästä siis jo vuosia eikä kukaan oo päässy tästä olosta lopullisesti eroon ? Itellä ehkä pahimmat oireet on että näkö harottaa ja itse kutsun oloa pöhnäksi mikä on kaikista pahin ehkä aamusin varsinkin huonojen yöunien jälkeen.. Nyt jos joku on päässyt tästä olosta eroon ja mitkä asiat/tavat auttavat eniten voisi siitä ilmoittaa. Armeijaan lähtö viikonpäästä eikä kovin hyvinmielin sinne voi lähteä jos tietää että tälläisessä sumussa kaikki tulee vaan menemään puurossa. Tää on ku joku huono ”trippi” mikä jäänyt päälle. voi ottaa yhteyttä ja antaa oikeasti hyviä neuvoja osoitteeseen avallioniemi@gmail.com

    81. Uupunut

      Kun koitte outoja oireita,tiloja, tunteita,deresalisaatiota ym ym miten koitte ne? Ajattelitte? Elitte? syvalliset ajatukset..?

    82. Uupunut

      Ihanaa lukea et rolle on parantunut! :) Odotan itsekin parannusta.

    83. ärtynyt

      Olen 16-vuotias nuori, joka joi alkoholia vähän rajummin kavereiden kanssa ja tuli sama olo tila päälle, mutta paniikkikohtauksia ei ole. Eli on siis vaan todella epätodellinen olo ollut nyt muutaman päivän. Eli voisiko joku kertoa kuinka kauan epätodellinen olo kestää, että pääsisi taas nauttimaan elämästä.

    84. Uupunut

      millaisia depersalisaatiota olette kokeneet? vieraannuitteko itsestönne? ajatuksia? pelkoja? kaikkea? tunnottomuutta kasvoissa?

    85. Niko

      Vieläkö vastailet näihin kommentteihin?

    86. Rolle

      Vastailen aina kun ehdin, kyllä.

    87. Lenni

      Terve. Minulla on ollut 100% vastaavaa kuin sinulla jo vuosia. Vuosi sitten voimistui kaikki oireet niin pahasti että joutui syömään rauhoittavia päivittäin, välillä lievenee siedettäväksi jopa 2kk ajaksi mutta palaa takaisin. Tällä hetkellä siedettävällä tasolla mutta niska ja hartiat todella jumissa ja ryhti huono, niitä treenaamalla ja käynnit fyssarilla ja hierojalla on auttanut. Minusta tuntuu itse että jumit suurin syy tähän mutta tiedä nyt sitten.Paljon oon vuosia googlaillut ja tämän tekstin löytäminen helpottaa kummasti.

    88. Jenna

      Lukasin näit kommenttei ja osaan kyl samaistuu! Oon siis guuglaillu vaik mitä nyt ja oon ihan peloissaa et sekoon tai oon sairas. Oon 21-v nainen ja join tossa 3vk sitte kännit ja seuraavan iltan alko sellanen pahaolo-ahistus-paniikkihärdelli mikä oli siin viel seuraavan iltan. Se sit hälveni ja kaikki oli ok viikon kunnes se tuli takasin: paniikkikohtauksii, sydämentykytyst, outoi ja ahistavii ajatuksii ja kaikist pelottavint et tuntuu että olisin sumus: 1vk sitte tapahtumat tuntuu paljo kaukasemmilt. Kokeilin tos joulukuus muutaman kerran amfee ja kannabist, aattelin et voiks nää (sekottiks mun aivot lopullisest?) + alko olla viekkareit tai väliaikasii jälkioloi mut join paljo viime kesän ja lopetin seinää eikä mitää. Oon koken kaikkee traumaa ym. mut tuntuu että se viski mitä join sillon 3vk sitte laukas tän paskan. Oon jopa rukoillu Jumalaa et palauttais mut normaaliks et voisin nauttii elämäst ja tuntee kaiken normaalist. Aion mennä lääkärii koska tää pelottaa ihan hirveest. Oonks mä sekoomas vai mitä on tapahtumas?? Mul on ollu aiemmin satunnaisii ahistus-pahaolokohtauksii mut ei koskaa täl levelil. Aion olla koskematta enää mihikää päihteisii. Mikää ei kiinnosta eikä tunnu miltää. Itken joka päivä koska tää ahistaa niin paljo. Tuntuu että tää on kauhee kehä: ensin ahistaa->oireet jotka taas lisää ahistust. Mul on myös niskat ja selkä jonku verran jumis. Kestän päänsäryn ja muut fyysiset kivut mut en tälläst päänsisäst sotkuu mitä ei pääse pakoo. Nää oireet on vähä vaihdellu mut tuntuu et mun pää olis sumu-ajatusvankilas. En kestä elää jos loppuelämä on tälläst :(

    89. Rolle

      Et sekoa, etkä kuole. Alkoholi aiheuttaa herkille tai ahdistukselle alttiille tällaista. Ei tähän muu auttanut kuin aika, terapia, päihteetön elämä (tai korkeintaan kohtuukäytöllä). Itsellä parhaiten auttoi keskittyminen hyviin asioihin ja elämään. Helpommin sanottu kun tehty kun koko ajan ”vaivaa” ja ahdistaa, mutta kyllä se vaiva siitä hiljalleen hävisi. Suosittelen terapiaa, jossa etsitte keinoja välttää haitallista noidankehää ajatuksissa (ahdistus -> outo olo -> väsymys -> outo olo -> ahdistus -> paniikki -> outo olo -> …). Itselläni auttoi kun hyväksyi asian, keskittyi ihan muihin juttuihin ja lopulta unohtui… tsemppiä!

    90. Kiisu

      Minulle tuli juuri vastaavanlainen tila pitkän perjantain jälkeen ,kun tuli ryypättyä rankemmin kavereitten kanssa. Etsin paljon tietoa aiheesta ja törmäsin tähän blogiin. Oirekuva on kuin itse kirjoitettu ja vastaavanlaista ei ikinä ennen ole tullut vaikka olisi ryypännyt rajusti. Olo on vieläkin päällä ja jatkunut yli kuukauden. Olen ravannut lääkärissä ja kaikki tutkimukset näyttäisi olevan normaalit. kävin jopa mri kuvauksessa eikä siinäkään mitään. Pahinta tässä on kuin olisi humalassa ja ei pysty keskittymään mihinkään, mistä nautti ennen tätä. Olen kokenut kuukauden aikana koviakin paniikkikohtauksia oloon liittyen. Jospa tämä loppuisi pian, onneksi on hoitosuhde psykiatrin kanssa, että ei yksin tarvitse kärvistellä. Alkoon en ole koskenut tapahtuman jälkeen, eikä oikein uskoltaisikaan tällä ololla. Tsemppiä kaikille, jotka kärsivät vastaavasta ja lopettakaa netistä sairauksien googletus, se vaan pahentaa asioita. Sori jos teksi on huonosti kirjoitettu sillä ajatus ei kule samalla lailla kuin ennen.

    91. N27 selviytyjä

      Olipas tekstiä. Mielenkiinnolla kyllä luin nimittäin täällä samoja fiilinkejä. Samperin ”outo ja epätodellinen olo”. Aivan paska olo tila. Mutta toisaalta tässä kuukauden ajan jo kroppa varottanut mua kokoaikasilla vatsakivuilla , närästyksellä, keskittymisvaikeuksilla, uupumuksella, huonolla ololla ja yhden todella pelottavan paniikkikohtauksenkin sain:( joten muutostahan tässä pitäis tehdä sitähän sen varottelee. Mullakin ollu 2018 maaliskuusta asti sellanen ”outo” olo ”päällä” kokoajan mutta silti teen asioita ja välilä se lievenee ja välillä kovenee. Yritän kovasti aina saada kiinni siitä missä tilanteissa se tulee vahvempana mutta aina se ei oo nii helppoo. Ja niinkuin sanotte ”sitä on vaikea selittää”, mutta sana epätodellinen osuu kyllä täysin nappiin ja sitä miettii onko sitä tässä ja nyt (siihen on kyllä hyviä läsnäolo harjoituksia).

      Yksi parhaimmista neuvoista: Älkää pelätkö sitä ja mielestäni olisi hyvä jäädä tunnustelemaan ja miettimään sitä olotilaa ettei sitä vaan aina patouttaisi koska sekään ei ole hyvä ja niinkuin ootte sanonukki että MITÄÄN EI TAPAHDU!

      Nyt lähden yö rullis lenkille musiikin suojelemana:) hyvää viikoloppua kaikille ja nauttikaa elämästä<3

    92. ziih

      olen 20 vuotias nuori olen kärsinyt ahdistuksesta 10 vuotta normaalisti aivoni toimivat levelillä 1000 en kirjaimellisesti pysty olla ajattelematta mitään ja siinä on yksi syy miksi en ikinä halunnut aloittaa lääkitystä koska koen että vaikka aivojeni takia ahistun monista asioista koska ne käsittelevät kaikkea, jos huoneessa on 20 ihmistä luen heitä kuin kirjaa.

      1kk sitten join viinaa ja alkoholia siihen asti että sammuin eka kerta kun minulta lähtee ikinä kännissä muisti tai että sammun kokonaan siitä lähtien olo on ollut aivan järkyttävä en pysty keskittymään mihinkään, tuntuu kuin olisin vaan seuraamasssa toisen elämää. en tiedä mitä tehdä mikään ei tunnu oikealta tuntuu kuin minulla ei olisi ohjat käsissä olen jatkuvasti väsynyt, löysin artikkelin johon oireeni viittaavat https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/epatodellinen_olo_ei_havia

      Jos kuvaamasi oireet kehittyivät heti tuon rankan laivareissun jälkeen, niin ne voivat johtua reilun humalatilan aiheuttamasta aivoverenkierron häiriöstä ja sen seurauksena syntyneestä pienestä aivoinfarktista.

      Humalatilan tiedetään voivan aiheuttaa myös nuorilla ihmisillä sekä aivotukoksia että aivojen verisuonten vuotoja. Näiden diagnosointi edellyttää aivojen magneettikuvausta.

      Jos oireittesi taustalla on pieni aivoinfarkti, ne lievittyvät ja häviävät asteittain muutamassa kuukaudessa. Sen sijaan kognitiivisten oireiden (muisti ja ajatusvaikeudet) lievittyminen ja häviäminen voi kestää pitkäänkin.

    93. Haluan ajatella normaalisti

      Tää on luultavasti samaistuttavin asia mitä oon ikinä lukenu.
      Vähän backstorya. Oon nyt 15 ja alkoholin kaa en oo koskaan ollut ite kosketuksissa eli mistään sellasesta ei voi olla kyse. Kuitenkin oon pelänny kuolemaa ja kaikkee siihen liittyvää noin 5-vuotiaasta lähtien. Noin 10-vuotiaana aloin saamaan outoja iltaisia ”kohtauksia”, joissa tajuan yhtäkkiä elämän rajallisuuden ja sen, että tuun kuolemaan. Se oli niin iso tunne että purkautu paniikkihäiriömäisenä käytöksenä jonka jälkeen mut piti aina rauhotella. Näitä kohtauksii tuli välillä, joskus monena iltana peräkkäin, joskus saatto mennä kuukausia et ei ollu mitään.
      Ja mitä vanhemmaks tulin, sitä voimakkaamiksi nää tunteet ja kohtaukset kävi. Mulla alko oleen päivisinkin pitkiäkin jaksoja että oli just sellanen ”epätodellinen” ja ”ulkopuolinen” olo.
      Jossain vaiheessa nää jaksot kävi sit pidemmiks ja oli älyttömän ahdistavia koska ne tuntu niin ylitsepääsemättömiltä eikä niitä vaan päässy pakoon. Mulla tähän kuuluu just sellanen ajatus siitä että: ”kukaan ei ymmärrä.” Eikä se oo tietonen mielipide vaan ne ajatukset tuntuu niin suurilta että niitä on mahdoton kenenkään ulkopuolisen ymmärtää. Siks tän tekstin ja kommenttien lukeminen on niin terapeuttista.
      Tällä hetkellä on menossa varmaan pisin jakso. Ainoot hetket kun en oo poissaoleva on sillon kun nukun tai keskityn tosi kovasti johonki. Siks en esimerkiks koskaan nukahda ilman että katon tai kuuntelen jotain koska pelkkien omien ajatusten kuuntelu laukaisis kohtauksen. Tääkin päivä kulu leffojen ja muun turhan kattomiseen ja halusin vaan päästä takasin nukkumaan.
      Tänään myös kulutin puhelimen akkua loputtomaan googlailuun ja sitä kautta päädyinki tänne. Itse epäilen itselleni jotain depersonalisaation tyyppistä, se ainakin kuvaa mun fiiliksiä parhaiten. Koulupsykologi ja äiti suosittelee psykoterapiaa mutta sekin tuntuu niin turhalta koska en usko että ne siellä ymmärtäis.
      Mulla ei oo ollu minkäänlaisia vakavia traumaattisia kokemuksia tai kuolemaa uhkaavia tilanteita jotka ois voinu laukasta tällasta. Tietenkin oli vanhemmilla aika vaikea ero ja isällä oli kyllä alkoholiongelma ja molemmilla vanhemmilla masennusta/ahdistusta mutta en usko että yksin ne olis vaikuttanut niin paljon.
      En tiedä vastaatko enää kommentteihin tai lukeeko tätä kukaan mutta jos lukee? niin haluan sanoa kiitos että kirjotit tän tekstin ja musta tuntuu ekaa kertaa siltä että joku jossain ymmärtää miten mä tunnen.

      -Yhdeltä yöllä googlea haravoinut väsynyt teinityttö

    94. Rolle

      Moikka nimimerkki ”Haluan ajatella normaalisti”! Jostain syystä en saanut ilmoitusta kommentistasi, pahoittelut että huomasin vasta nyt kuukauden myöhässä! Vastailen yhä, vaikka elän kiireistä yrittäjän ja perheenisän elämää. Tilanteesi kuulostaa rankalta.

      Itse epäilen itselleni jotain depersonalisaation tyyppistä, se ainakin kuvaa mun fiiliksiä parhaiten. Koulupsykologi ja äiti suosittelee psykoterapiaa mutta sekin tuntuu niin turhalta koska en usko että ne siellä ymmärtäis.

      Vuosia terapiassa käyneenä erilaisien ahdistushäiriöiden takia voin sanoa kokemuksella: Kyllä ne ymmärtää ja osaa auttaa. Hae ihmeessä terapiaan, se on paras päätöksesi koskaan.

    95. Olutharrastajasta absolutistiksi - tipattomuus elämäntapana - Rollemaa

      […] dissosiaatiohäiriöstä, josta kirjoitin elämäni sekavimman ja pisimmän blogikirjoituksen (Päässä tunne – mitä tämä on? – kesäkuuta 2013). Kyseessä oli tila, joka oli kuin krapula, joka jäi päälle. Humiseva ja epätodellinen olo […]