Yhtä hullunmyllyä

Fuuuk. Päivät vierii. Töitä riittää. Viime viikkojen aikana kotiin päästyä on tuntunut, ettei kiinnosta mikään muu kuin relaaminen. Jotenkin hassua. Työn puolesta koodailu ja vapaa-ajan puolesta puuhailu on jännästi erottunut tässä parin vuoden sisällä. Kotiin tullessani koodailen ja säädän omiani. Milloin Linuxia, milloin omia sivuja ja web appseja.

Joka perjantai yllättyy, että taas on perjantai. Miten tässä näin kävi? No, veikkaan että meillä jokaisella on elämässä vaihe, joka menee nopeasti. Sitä on vielä niin nuori, että ei tarvitse miettiä vanhenemista ja kyllästymistä. Tekemistä ja äksöniä pukkaa, mutta olen todennut, että se pitää minut järjissäni.

Asiat ovat edenneet nopeasti elämässä. Tuntuu, että kun asiat tapahtuvat, ne myös tapahtuvat ryminällä. En pystyisi ihan viidessä minuutissa kertomaan mitä viimeisen viiden vuoden aikana on tapahtunut. Ja ei se varmasti tähän lopu.

Saan elokuussa toisen lapsen, eikä se ole varmasti ainoa asia joka muuttuu. Etsimme uutta asuntoa Jyväskylästä. Tämä nykyinen kyllästyttää jo. En muista kuinka paljon tästä aiheesta olen avautunut, mutta tärkeimpiä syitä ovat ainakin alueen levottomuus, kohonnut vuokra, maasto ja kulkuyhteydet (vaimoni kuurosokeus) ja tietysti perheenlisäys. Tahtoo jotain vakaampaa ja turvallisempaa kuin tämä käsiin hajoava kämppä, jossa naapurit mekkaloivat huumepäissään joka ilta. Ei toimi tällainen ghettoelämä enää kun en enää niin persaukinen ja masentunut työtönkään ole, kuten ennen. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Eipä ole muuten tullut kuvia otettua. Yllä jotain vammailua. Ainoa kuva joka minusta on otettu kuukauden sisään, helmikuussa.

Kämppää ei ole vielä löytynyt. Olen saanut rahaongelmianikin sen verran kuosiin, että luottotietoni puhdistuvat heinäkuussa. Aika mahtavaa. Homma tosin silti vaikeuttaa yhä kämpän saamista. Saa nähdä. Yritystä ainakin löytyy ja hakemukset ovat vireillä joka paikassa.

Jotain osviittaa, miten viimeiset kaksi viikkoa ovat kohdallani pyörineet:

• Viimeistään 7.40: Herään 4-8h unien jälkeen. Pyrin nukkumaan vähintään 6 tuntia, mutta toisinaan jää vajaaksi. Enemmän tai vähemmän kooma valvomisesta tai jostain muusta.
• 8.00-8.15: Lotta puettu, pulkka mukaan ja ulos lumiseen tuiverrukseen.
• 8.20-8.30: Tyttö viety päiväkotiin aamupalalle, riennetty bussiin. Red Bull usein korkattu jo tässä vaiheessa. Bussissa musiikkia ja iPadilla tweettien ja uutisten selaamista. Toisinaan irkkailua.
• 8.45-9.10: Toimistolla. Kahvit tippumaan ja koneet käyntiin. Musiikkia soimaan.
• 12-13: Lounaalle työkavereiden kanssa joko toimistolla eväitä syöden tai pihalle ravinteliin. Töitä paiskittu tasokkaasti riippuen aamun vilkkaudesta.
• 17.00: Koodailtu kahvin ja energiajuoman voimin. Joskus jää energiajuomat välistä ja tilalla on vettä. Olen koittanut petrata.
• 17.30: Kaupan kautta kotimatkalla.
• Viimeistään 18.00: Kotona. Ruoat kaappiin, tiskit tiskikoneeseen. Musiikki soimaan. Leikkimistä tytön kanssa. Konetta auki. Irkkailua, ehkä, jos jaksaa.
• 19.00: Jotain säätöä. Omien koodiprokkiksien kehittämistä. Vaimon kanssa rupattelua.
• 20.00: Lotta laitettu iltapalalle, itsekin syöty jotain välipalaa. Tyttö hammaspesulla ja menossa nukkumaan.
• 20.10: Iltasadut luettu ja tyttö pian nukahtamassa. Jos hyvä tuuri käy niin ei lauleskele tai hiipparoi sängystä kahta kertaa useammin.
• 20.30: Koneelle, todennäköisesti pötköttämään sängylle datauslaiskanlinnaani. Musiikki soimaan ja irkkailua ja muuta relaamista.
• 21.10: Lotta viimeistään nukahtanut. Pikkuhiljaa iltapala, leffa tai sarja pyörimään.
• 01:00: Väsymys painaa, kuten koko päivän muutenkin. Pikkuhiljaa nukkumaan. Jos huono tuuri käy jonkun projektin tai muun takia venähtää. Hyvällä tuurilla jo unessa.

Tällainen on ollut rutiinini aika pitkään. Vaikka kuulostaa siltä, että jokainen päivä olisi suurinpiirtein samanlainen, minulla on toisinaan menoja iltaisinkin ja perjantaina tietysti otan kaikista rennoimmin. Sauna ja erikoisolutharrastus. Poikkeuksia perjantaihinkin toki on. Keikkoilla olen jonkin verran käynyt. Viimeksi perjantaina mainio jyväskyläläinen Soulfallen, viidettä kertaa.

Hävettää miten en ole työkavereiden ja muutamien harvojen kavereiden lisäksi kerinnyt olla yhteydessä kehenkään. Isälle ja äitillekään ei ole kerinnyt pahemmin soitella. Nuorimman veljeni kanssa tilasin Death Wish Coffeeta ja tapasin samalla Uupin eilen. On aika jytkyä kahvia, mutta samalla parasta mitä olen koskaan maistanut.

Pitäisi petrata bloggailussa, mutta arki tosiaan juoksee niin lujaa. Ja kuinkakohan monta kertaa olen tämänkin sanonut. Äh.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää