Muotibloggaus

Hankin vihdoinkin uuden takin. Viimeksi takkiostoksilla olin varmaan kolmisen vuotta sitten. Minulla on ollut neljän vuoden sisällä kolme takkia. Halpis-villakangastakki, josta irtosi jatkuvasti napit. Kun en jaksanut enää ommella niitä takaisin, pidin takkia auki ilman nappeja, silloin kun täytyi jostain tuntemattomasta syystä näyttää asiallisemmalta. Uskollista Highwayman Coatia olen pitänyt sen ostohetkestä lähtien, mutta viime aikoina siitä on ruvennut repeämään vuori. Deviant, josta takin aikoinaan tilasin, on muuten vielä pystyssä, mutta tuotevalikoima on aika kehnoa.

Kolmatta takkia en kauan ehtinyt pitää. Se oli naapurilta saamani nahkatakki, josta kuitenkin pian hajosi vetoketju. Vetoketju sattui olemaan vielä vähän paksumpi, erilaisempi, enkä jaksanut itse lähteä korjaamaan. Olisihan tuon takin voinut viedä korjattavaksi, mutta en oikein suoraan sanottuna pidä nahkatakeista. Tuntuvat niin nihkeiltä, eivätkä jotenkin lämmitä tarpeeksi. Ei ihan mun tyyliäkään välttämättä.

Ostin kyllä viime talvena Northern Tribesta (hevipulju, joka ei ole enää näköjään pystyssä) M-65-tyylisen camouflage-talvitakin, mutta se olikin liian iso, enkä sittenkään pitänyt oikein tyylistä. Vähän liian harkitsemattomasti tehty ostopäätös, sillä takki maksoi muistaakseni 150 euroa. Nyt myyn sen viidelläkympillä sille, joka tulee hakemaan. Löytyy myös Huuto.netistä.

Vaihtoehtoni olivat siis pitkään napiton villakangastakki tai kokopitkä hevitakki rikkinäisellä vuorella. Siispä ostin uuden.

Hevimmälle ja erikoisemmalle sielulle Jyväskylästä ei oikein kauppoja löydy. Undergroundin ja Backstreetin valikoimat ovat vähän nihkeitä. Selasin siis vaihtoehtoja netistä. Nahka ei ollut vaihtoehto, kun ei tuntunut löytyvän itselle oikeanlaista, sopivaa kokoa ja pirun kalliitakin ovat. Camouflaget ja armeijatakit eivät tunnu sopivan meikäläiselle, mitä nyt M-65:stä opinkin jo. Ja halusin mustaa, johon voisin kiinnittää patcheja (hihamerkkejä, kangasmerkkejä, tiedäthän. Niitä bändilogoja).

Päädyin ostamaan EMPistä puuvillatakin, joka muistutti eniten jo omistamaani hupparia (kuva hupparistani alla). Takissa on vieläpä irroitettava vuori. Tuntuu lämpimältä. Kun takki saapui tänään, rupesin heti ompelemaan tilaamani patchit.

Tämän piti olla muotibloggaus, mutta koska minulla meni niin myöhään patcheja ommellessa, en enää jaksanut pukea päälleni koko sotisoppaa pelkästään kuvia varten.

Ei ole mitään niin rentouttavaa kuin black metal ja patchien ompeleminen. No ei se ihan kivuttomasti sujunut, nimittäin selkäpatchin jouduin repimään irti ja ompelemaan uudelleen. Se meni ensimmäisellä kerralla vinoon. Ostin Coldworldin selkäpatchin vahingossa, kun luulin sitä normaalikokoiseksi, mutta ei se haittaa.

Pidän jotenkin siitä että oma vaatetus on jollakin tasolla uniikkia. Vaatteeni eivät välttämättä suoraan kuvasta sitä kuka tai millainen olen, mutta ainakin ne osoittavat että musiikki on minulle tärkeää ja pidän makaaberista, synkästä, mustavalkoisesta kuvasta. Mielestäni black metal -bändien logot ovat hienoja taideteoksia.

Takissani on tällä hetkellä Apatin, Forgotten Tombin, Windirin, Coldworldin ja Leviathanin patchit. Hupparissa Borknagarin, Shiningin, Taaken, Anaal Nathrakhin, Dark Fortressin ja Belphegorin pätsit.

Toukokuun Steelfestiä odotellessa.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää