Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 12 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 24-vuotias.
Taitaa olla enemmän kuukausimetalli, kun jokaviikkoisesta maanantaista on päässyt ote lipsumaan. No, anyway, tässä taas kuusi hurjaa kappaletta Sinun maanantaihin. Koska ulkonakin on pimeää kuin petolinnun perseessä, on maanantai, eikä mikään suju, käsittelen tänään lähes pelkästään depressiivistä bläkkistä. Ei sillä ettenkö kuuntelisi tätä lempigenreäni muutenkin. Neuvon kuitenkin annan; jos olet yhtään herkempi, tai musiikkityyliin tottumattomampi, jätä biisit kuuntelematta.
Italialainen suicidaalisdepressiivistä black metallia takova Forgotten Tomb on hiljattain julkaissut uuden levyn. Ja sehän uppoaa kuin kivi pohjaan, ainakin itselle Shiningin Redefining Darkness julkaisun keveyden tuottaman pienen pettymyksen myötä.
Jatketaan depressiivisellä linjalla, kun vauhtiin päästiin. Olen tutustunut kuluneiden viikkojen aikana venäläiseen ambienttia musiikkiinsa yhdistelevään depressiiviseen black metal -yhtyeeseen nimeltä Melankoli, joka on ehkä tällä hetkellä depressiivisintä mitä tiedän. Tästä synkemmäksi musiikki ei voi enää muuttua. Ah.
Mystinen hyvin vähän itsestään kertova hollantilainen depispoppoo An Autumn for Crippled Children julkaisi jälleen uuden albumin. Ei vielä vakuuttanut, mutta heidän soundi on jotenkin melekoisen tukala. Vaatii vielä lisää kuuntelua. Only the Ocean Knows on kuitenkin hyvä kappale:
Pienestä Hollannista tulee yllättävän monta hyvää synkkää bändiä. Sittemmin post-rockimmaksi muuttuneen hollantilaisen post-black metal/shoegaze-yhtyeen nimeltä Hypomanien musiikki on herkkua korville. Hieman chillimpää meininkiä, mutta yksi tämän hetken lempibändeistäni. Tässä kappale, jonka kuulin bändiltä ensimmäisen kerran ja jonka myötä sytyin täysin: If Only The Seas Were Merciful:
Uusimpia löytöjäni dsbm:n rintamalla täytyy olla White Ward. Jälleen aika ug:ta, sillä tiedetään vain bändin perusti ukrainalainen mies ”nimeltään” ”0”. Inhale My Despair on pitkästä aikaa parhaimpia kappaleita joita skenestä löytyy:
Lopuksi ”kevennystä”, ”vähemmän UG:tä”, bändiltä, jonka olen löytänyt viime aikoina uudelleen. Tätä poppia löytyy Spotifystakin:
Sami
Nyt tuli kerralla täysi laidallinen iloista musiikkia. Pari hyvän kuuloista uututta omallekin ”soittolistalle”. Kiitos.
Rolle
Hienoa, että näistäkin joku pitää yhtä paljon kuin minä! Kiitos kommentistani.
hullujusa
Ei tää nyt ihan mitää Robinia ole, mut kelpaa!
Maanantaimetalli 88-92 – Pimeyden keskellä myös pilkahdus toivoa | Rollemaa.org
[…] Viime kerralla esittelin synkempääkin synkempää depressiivistä metallia. Tänään – ainakin alkuun – jatkan samalla linjalla, vaikka tänään soi muutakin kuin depistä. Hassua, että aina kun löydän sen kaikista diipintä, riipaisevinta soundia tuottavan bändin, löydän aina kuitenkin vielä rankempaa kamaa. Itselläni metallimusiikin himo on kyltymätöntä, tahtoo aina vaan rankempaa ja rankempaa. Mitä rankempaa, sen iloisempi olen. […]
Maanantaimetalli 135-172 - Jokaiselle jotakin | Rollemaa.org
[…] on ollut pidempään suosikkejani ja onpa bändin pätsi takissanikin. Forgotten Tombia kuultiin Maanantaimetallin osassa 82-88 (marraskuu 2012). Tämä biisi on kuitenkin osoitus siitä että bändi osaa tehdä muutakin kuin synkintä […]