Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 12 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 24-vuotias.
Jopas tulikin pitkä ja sekava otsikko, mutta pääsinpäs kerrankin koneen ääreen kirjoittamaan, ihan ajan kanssa. Viikko on ollut todella haastava ja raskas henkisesti. Paineet ovat olleet kovat ja kotiasiat ovat tuntuneet vain kasaantuvan kun on keskittynyt lähinnä tyttären unikouluun ja siihen että saa itse minimimäärän unta, josta repiä energiaa seuraavaan päivään. Päivät ovat toistaneet itseään, mikä on raastanut psyykettä. Tuntuu että sekin vähä oma-aika mitä ennen oli, on nyt kokonaan kadoksissa. Täytyy vain pitää mielessä että tämä on vaihe, joka menee ohi. Useampi pienen lapsen vanhempi käy väistämättä läpi saman. Tuntuu vain että omat voimat alkavat loppua. Vaimon ankara masennus ja tytön rankka vaihe ovat välillä vähän liikaa. Minä hoidan yöt kun Veeralle se on kuurosokeana haastavampaa. Onneksi nyt edes viikonloppuisin saan nukkua vähän pidempään.
Enemmän tai vähemmän yllättävää, Twitter on ollut vaimoni lisäksi iso tuki. Olen myös soitellut nykyään Thaimaassa asuvalle isälleni aina kun olen voinut. Ikävä on kova, vaan jospa pääsisimme jossakin vaiheessa käymään siellä. Liput tuntuvat vain olevan kovin kalliita. Äitinkin kanssa on tullut turistua puhelimessa, joka tuntuu hyvältä. Olen huono pitämään yhteyttä ihmisiin, mutta äitistä ja isästä haluan pitää kiinni. Vaikka ihmiset ovatkin hajallaan ja eronneet, olen yllättävän hyvin saanut pidettyä läheiset välit lähisukulaisten kanssa.
Viime viikolla olin torstaina ja perjantaina kaoottisella, mutta erittäin viihdyttävällä Spinefeast-risteilyllä, josta jäi matkaan hyviä muistoja uusista mahtavista tyypeistä ja nähdyistä black metal -bändeistä (Shining kolmatta kertaa, Mayhem ensimmäistä kertaa), tax-free-tuliaista itselleni ja muutama uusi hyvä kaveri joiden kanssa on turistu reissun jälkeenkin. Ensi vuonna uusiksi! (olettaen että risteily järjestetään: pakko järjestää!) Tämän vuoden ehkä hauskin ja virkistävin reissu. Tulipa verestettyä muistoja vuodelta 2007, jolloin olin viimeksi seiloroimassa hevikansan kanssa samaisella risteilyllä. On kyllä mukavaa kun risteilyllä ei soi paska musiikki ja tulee jokaisen vastaantulijan kanssa juttuun. Kuvia reissulta ei tullut itse otettua juuri ollenkaan, mutta muut olivat vissiin ottaneet.l
Nicd
On siinä naisella merkinnät kädessä¦ :/
Rolle
Iiro sanoi aika hienosti; ”Toisilla arvet on sisällä, toisilla ulkonapäin”. Vaimon käsivarsi on samanlainen ja itseltäkin löytyy muutama hailakka arpi ja reikä, joista ei todellakaan voi olla ylpeitä, mutta jotka muistuttavat siitä kuilun pohjasta jossa joskus killui.
Vuoden viimeinen | Rollemaa.org
[…] Tammikuu meni pitkälti työnteossa, Spinefeast-heviristeilyä lukuunottamatta. Lotalla oli jotain univaikeuksia ja ilmeisesti vähän ahdistikin. Risteilyllä oli kuitenkin huippua ja löysinpä pari uutta kaveriakin. Iiroon ja Eevaan ei ole tullut pidettyä läheskään niin paljon yhteyttä kuin olisin risteilyn jälkeen toivonut, mutta silti; huipputyyppejä, joita tapaa mielellään milloin vain. Black metal -ihmisiä ei ole koskaan liikaa. Lue tammikuun ja Spinefeastin kooste sen aikaisesta bloggauksesta. […]