Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 13 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.
Katsoin tuossa elokuvan Love and Other Drugs (huom, jos olet katsomassa kyseisen romanttisen komedian, tämä bloggaus sisältää valtavasti spoilereita, jotka alkavat nyt). Elokuvan Parkinsonin tautia sairastavan Maggien tapaa lääkebisneksessä työskentelevä pelimies nimeltä Jamie, ja he rakastuvat. Suhde on kiemurainen kun Maggie ei halua sitoutua suhteeseen. Se kuitenkin sopii irtosuhteita harrastavalle Jamielle, kunnes hän rakastuu. Leffa oli juoneltaan pitkälti jo nähtyä kauraa, mutta moneen elokuvan tilanteeseen pystyin samaistumaan.
Elokuvan tapahtumat olivat sellaisia, joita olen itse henkilökohtaisesti kokenut. Oma vaimoni on kuurosokea ja aikoinaan oli minullekin kova pala lähdenkö seurustelemaan vai en. Lainaan Usher tuli taloon -kirjaa, jossa vaimoni ilmaisi hyvin sen hetkittäisen epävarmuuteni:
Aluksi Rollella oli vaikeuksia sopeutua ajatukseen, että minulla on Usherin oireyhtymä. Rollea pelotti, että minusta tulee täysin kuurosokea ja hän mietti, onko suhteessamme mitään järkeä. Minua huvitti, kun aluksi Rolle huusi suoraan kuulolaitteeseeni, kun ajatteli että en muuten kuule mitään. Selitin, että rauhallisessa tilanteessa kuulen puhetta ihan normaaliäänellä puhuttuna.
Tapahtumat muistuttivat minua omista kokemuksistani, joten elokuva totta tosiaan herätti ajatuksia. Parkinsonin tauti ja Usherin syndrooma ovat melkolailla verrattavissa, molemmat kun ovat eteneviä ja johtavat liikuntarajoitteisuuteen, joskin Parkinsonin tauti dementiaan ja Usherin syndrooma kuurosokeuteen.
Monet terveet ihmiset tuntuvat olevan ihmisasiantuntijoita, tietävän paremmin. Ihminen on pohjimmiltaan pinnallinen ja näitä piirteitä huomasin myös itsestäni aikoinaan. Seurusteluun ryhtyessä katsotaan ulkonäköä, ominaisuuksia, sairauksia, jotka saavat ihmisen puntaroimaan suhteen järkevyyttä. Itse olen kuullut montakin kertaa mielipiteitä, että sairaan ihmisen kanssa ei kannata yrittää elää. Elokuvassa Jamie ja Maggie olivat Parkinsonin tautia sairastavien konferenssissa, jossa eräs mies tuli esittämään juuri tällaisen mielipiteen:
Pakkaa tavarasi, jätä kaunis viesti ja etsi itsellesi terve nainen. Kukaan ei koskaan kerro, että tauti tappaa kaiken ihanan: kehon, hymyn ja mielenterveyden. Ennen pitkää motoriikka pettää. Lopulta hän ei osaa pukeutua omin avuin. Sitten alkaa hauskuus: paskan siivous. Kasvojen jämähtäminen, dementia. Se on enemmän kuin tauti. Anteeksi, tuo oli sopimatonta. Koeta kestää.
On ihan totta, että sairaan ihmisen kanssa eläminen tuo elämään lisähaasteita. Minusta rakkaus kuitenkin voittaa, eikä sairauksille usein oikeasti mahda mitään. Ylläoleva kommentti on yleinen kärjistys. Usein halutaan nähdä vain ikävimmät asiat elämässä. Aivan kuin Parkinsonin tautia tai Usherin syndroomaa sairastava tai hänen puolisonsa ei voisi nauttia elämästä? Elokuvassa Maggie sanookin konferenssista tullessaan (tuon miehen ikävän kommentin jälkeen, jonka vain Jamie kuuli):
Muutkin sairastavat Parkinsonin tautia! Ajatella! Ihania ihmisiä, jotka tekevät asioita. Yksi juoksee maratonia, toinen sukeltaa. He ovat kyllästyneet väheksyntään. Mahtavia tyyppejä!
Jep, kyllä sairaillakin on elämää. On vertaistukea, on ihmeellisiä persoonia, ihmisiä. Kai olet kuullut Nick Vujicicista, jolla ei ole käsiä eikä jalkoja?
Tässäkin asiassa – uskomatonta kyllä – usein kuulee pettämättömiä argumentteja, joista Katleenakin kirjoitti tänä iltana:
Mutta eikös tuo ole aivan pikkuseikka? Ajattelehan vaikka kaikkia kehitysmaiden lapsia / ympäristökatastrofia / maailmanloppua / [lisää tähän jokin muu valtavan iso teema]. Älä nyt nillitä pikkujutuista.
Toisaalta usein saa itse olla sen kohde, esimerkiksi kun kaverini kertoi hänellä olevan harmaakaihi ja että häntä uhkaa sokeutuminen, johon vaimoni: ”sentään kuulet vielä”.
Joka tapauksessa jos nyt palataan takaisin vaikeasti sairaan ihmisen kanssa seurusteluun, mielestäni Love and other drugs -elokuvan viimeinen dialogi kiteyttää koko homman ja pistää epäilijät hiljaiseksi:
Jamie on siis juuri saanut työpaikan isosta kaupungista Chicagosta ja hänellä on menny Maggien kanssa poikki. Pakatessaan tavaroitaan hän löytää kuitenkin kuvaamansa videon Maggiesta, jossa Maggie kertoo kuinka onnellinen on. Tämä saa hänet etsimään käsiinsä Maggien, joka on bussissa matkalla Kanadaan. Sekään ei kuitenkaan estä Jamieta, joka kaahaa autollaan bussin kiinni…
Jamie: En ole koskaan tavannut ketään, jolle minä olisin riittänyt. Sitten tapasin sinut. Sinä sait minutkin uskomaan sen. Joten… Ikävä myöntää, mutta tarvitsen sinua. Ja sinä tarvitset minua.
Maggie: Enhän.
Jamie: Kyllähän.
Maggie: Enhän.
Jamie: Kyllä tarvitset.
Maggie: (itkien) Lopeta. Älä sano noin.
Jamie: Tarvitset jonkun. Kaikki tarvitsevat.
Maggie: (itkien, hieman miettien) Tarvitsen sinua enemmän kuin sinä minua.
Jamie: Ei se haittaa.
Maggie: Kyllä haittaa! Se on epäreilua. Minulla on suunnitelmia. Minulla on paikkoja, jonne haluan vielä mennä.
Jamie: Toteutat ne. Menet sinne. Minä kannan sinua.
Maggie: En voi pyytää sitä sinulta.
Jamie: Et ole pyytänytkään. Hei, ehkä jossain toisessa todellisuudessa on samanlainen pari kuin me. Nainen on terve ja mies täydellinen. Suurin huoli on loman suunnittelu, tai jommankumman pahantuulisuus, tai syyllisyys siivousavun käytöstä. En halua olla kuin he. Haluan meidät. Haluan sinut. Haluan kaiken tämän.(Jamie kertoo:)
Nuorena mietin, millainen minusta tulee. Mietin, kuinka paljon palkkaa saan, ja tulenko kuuluisaksi. Aina ei saa sitä, mitä eniten haluaa. Joskus taas tapahtuu jotain täysin odottamatonta. Kuten se, etten lähtenyt Chicagoon, vaan jäin tänne ja hain lääkikseen. Enpä tiedä. Sitä tapaa tuhansia ihmisiä, joilla ei ole mitään merkitystä. Yhtäkkiä yksi ihminen voi muuttaa koko elämän pysyvästi.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
Anonyymi
Sairaana taiteilu parisuhteessa on kyllä mielenkiintoista. Tunnen joskus syyllisyyttä siitä, että olen sairas, enkä pysty kaikkeen siihen mihin avopuolisoni pystyy.