Elämä raiteillaan

Ei pitäisi ehkä pahoitella tällaisesta, mutta pahoittelen silti. Anteeksi kun en ole kirjoittanut minulle epätavallisen pitkään aikaan. Syynä on ollut monikin asia, ehkä juuri se rytmin ja rutiinin palautuminen, josta kirjoitin reilu viikko sitten.

Espoon reissun jälkeen mietin myös Rollemaan funktiota, että onko järkevää kirjoittaa elämästään nettiin. Mutta toisaalta eipä se vapaa-aikani ole tähänkään asti vaikeuttanut työnhakua. Miksi sitten edes mietin että bloggaaminen vaikuttaisi haitallisesti johonkin? Ehkä siksi koska en muista mitä kaikkea olen tänne joskus kirjoitellut. Ehkä masennushistoriani, tai jotkut muut asiat saattavat antaa minusta epätoivotun kuvan, aivan päinvastaisen mitä väitän olevani.

Toisaalta monet asiat ovat historiaa, enkä enää ole sama ihminen. Jos turhat blogitekstini vaikuttavat työelämään niin sitten vaikuttavat. En tiedä naurettavampaa kuin potkut jonkun blogitekstin tai Facebookin takia. Kun minähän en ”pahaa” kenestäkään kirjoita. Jos elämäni, ongelmani tai identiteettini on ongelma tai este, niin asia on sitten niin. Mitään en kadu.

Kuva: Sprengben [why not get a friend]

Jotenkin hassua ja ehkä ärsyttävää miten elämä toimii. Pitkähkön työttömyysjakson jälkeen löydän vihdoinkin mieleistä tekemistä työhallinnon kautta järjestetyn kurssin muodossa, ja samalla tulee kutsua työhaastatteluihin. Tänään sain kutsun jälleen kerran Helsinkiin, tällä kertaa ”oikeaan” työhaastatteluun. Kuulemma olen todella vahvoilla, ja sopimukset ovat valmiina allekirjoitettavaksi. Hieman jännittää, joskin pieni jännitys on aina hyvästä. Samalla on huikeat fiilikset. Tässä on mahdollisuuteni näyttää. Työpaikkakin on melkolailla unelmaduunia. En viitsi vielä (tulevasta) työstäni avautua, kun mitään ei ole tavallaan kiveen kirjoitettu. Saa silti olla valmiiksi innoissaan.

Voimalaitoksen VolaPajassa on tosiaan ollut kivaa. Tänään oli aivan loistava konsertti VolaPaja ykköslaisilla! Eve ja Torsti etenkin antoivat kaikkensa, yhtään Visaa vähättelemättä! Kerrassaan hieno keikka, ja eittämättä yksi parhaista joilla olen ollut (oikeasti). Hieman harmittaa se että minun täytyy todennäköisesti keskeyttää kurssi. Tai itse asiassa melko paljonkin. Työkkärin kautta kurssit on yleensä sitä perussettiä, eli aika ”puisevaa” tavaraa, ja nyt kerrankin löytyi ihan mahtava kurssi ja vielä mahtavampi porukka. Olen tutustunut loistotyyppeihin, ja ihmettelen miksi tällaisia ei ole ollut enemmän. Mutta mieluummin tietenkin teen töitä ja tienaan kunnolla rahaa, ja elätän perheeni paremmin.

Koneella en ole tosiaan ehtinyt paljon olemaan. Päivät ovat kuluneet perusrutiinilla, eli aamu-kahdeksalta ylös ja puoli yhdeksän bussiin. Monipuolisen päivän jälkeen kolmen jälkeen kotiin, ja sitten loppuilta tytön ja perheen kanssa oleilua. Saa vaimokin vähän hengähtää kun hoidan illat tyttöä. Tänään kylässä kävi äitini serkku lapsineen, ja Lotta sai leikkikavereita. Muinakin päivinä on ollut jos jonkinlaista menoa ja tekemistä. Tässähän ihan tuntee elävänsä.

Olen ollut melko väsynytkin. Vaikka rytmi ja rutiini on palautunut, uniongelmat eivät ole täydellisesti kaikonneet. Monta päivää peräkkäin on pitänyt yrittää selvitä alle kolmen tunnin yöunilla. Toisaalta sunnuntain ja maanantain välinen yö esimerkiksi hupeni portfolion tekemisessä. Pakotin itseni tekemään sen loppuun kerralla. Mutta se oli varsin palkitsevaa.

Lähden huomenna viettämään viikonloppua kunnialla. Tulevaa todennäköistä työllistymistäni voisi jotenkin juhlistaa. Lauantaina on luvassa Lutakossa Rock-kirppis, sekä illalla Machinae Supremacyn ja Random Eyesin keikka. Rahatilanne on pitkästä aikaa hyvä, joskin hieman harmittaa se että työkkäri maksaa viime perjantain matkakorvaukset vasta parin viikon päästä. Voi ehtiä tulla ennen maksua tiukat ajat.

Kuva: Brandon Christopher Warren

Elämä siis hymyilee. Harkitsen kuitenkin lekurille menemistä, mielenrauhani parantamiseksi. En sitten koskaan päässyt läpi terveysaseman puhelinlinjalla, vaikka yritin kolmesti. Tunnin jouduin odottamaan joka kerta. On se kumma ettei apua saa, vaikka yrittää kovasti. Pitänee käydä paikan päällä.

Pahoittelut edelleen siitä että en ole kunnioittanut lukijoita, ja Rollemaa on ollut kuoliossa. Pyrin parantamaan tapani, kunhan tämä vilske hieman tasoittuu. PS. Mukavaa että kirjoitukseni ”Kuuleminen ja identiteetti “ asenteet sisäkorvaistutteen ympärillä” on herättänyt keskustelua kahden viikon jälkeenkin.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää