Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.
(Lue myös uudempi kirjoitukseni samasta aiheesta.)
Miss Moneypenny muisteli menneitä ja raha-asioita blogissaan tänään eilen (päivä on näköjään jo vaihtunut). Hänen kuvailemansa blogi toi mieleeni järkyttävän tapauksen josta kirjoitin itsekin juuri tapahtuman kynnyksillä joulukuussa 2008 (nykyään en ole varma saiko aiheesta edes kirjoittaa, tai linkkejä julkaista. Asianomainen tai asiasta tietävä mainitkoon minulle jos olen loukannut jotakuta/jotakin, kiitos). Olen melko varma että Miss Moneypenny viittaa juuri samaan kirjoitukseen.
Kyseessä oli siis keski-ikäisen naisen verkkopäiväkirja, jossa pohdittiin ihan tavallisia asioita. Suurin osa bloggauksista keskittyivät ihan tavalliseen elämiseen, lemmikkieläimiin, ostoksiin, ym. tavallisiin asioihin. Sitten eräänä päivänä viikkoa ennen joulua päiväkirjan pitäjä julkaisi pitkän kirjoituksen, jossa jo ensimmäisissä lauseissa teki selväksi että on tehnyt itsemurhan. Kyseessä oli siis suora itsemurhakirje, eli jäähyväiset blogikirjoituksen muodossa, tai ehkä jopa enemmän. Nimittäin henkilö oli kirjoittanut viikkojen tapahtumat yhteen merkintään ja kuvaillut erittäin yksityiskohtaisesti koko pitkäjänteisen suunnitelmansa: elämänsä lopettamisen.
Vaikka tapauksesta on jo vuoden päivät, se silti jaksaa jälleen pistää miettimään. Itse asiassa nyt kun tongin, mulla on kyseinen teksti näköjään palvelimen cachessa tallessa. Omaiset tai ylläpito poisti itse sivuilta merkinnän kokonaan, mikä on täysin ymmärrettävää. Kuvailihan käyttäjä esimerkiksi kuinka itsemurhan teki, mitä lääkkeitä ja aineita käytti ja mitkä toimivat parhaiten. Ja olihan teksti todella järkyttävää luettavaa. Minulla on viha-rakkaus-suhde shockvalueen…
Tapauksen järkyttävyyden vuoksi blogiteksti on syöpynyt mieleeni ja henkilön kirjoittamat tapahtumat palaavat toisinaan mieleeni erityisesti silloin kun taistelen omia rahaongelmiani vastaan. Tapaus muistuttaa myös siitä että todellisuudessa itsemurhan tehneet eivät näytä suunnitelmiaan mitenkään päälle päin kenellekään, vaan päinvastoin pitävät kulissia yllä loppuun asti. Usein ne ketkä kovaan ääneen uhkaavat tehdä itsemurhan, eivät sitä kuitenkaan tee, vaan hakevat vain huomiota tahallisesti, tai tahattomasti eli asiaa itse tiedostamatta.
En ollut juurikaan yllättynyt kyseisen henkilön ratkaisusta, sillä näitä tapahtuu Suomessa aina silloin tällöin, suljettujen silmien takana. Todella pelottavaa ajatella koko asiaa, mutta jos minulla ei olisi näin hyviä välejä vanhempiini, perheeni ja joihinkin kavereihini, jos olisin yksin, voisin olla lähellä samanlaista tilannetta.
Olen helposti erakoituva luonne ja ilman omaa perhettä olisinkin varmasti melkolailla yksin, työtön ja masentunut. Vaikka minulla onkin jatkuvasti seuraa, olen silti tehnyt eräänlaista pesäeroa ainakin tiettyihin sukulaisiin, sen jälkeen kun muutin kotoa pois. Suurin osa suvusta ei edes herätä minussa minkäänlaista mielenkiintoa. On kuitenkin ihan kiva huomata että minulle silti myös vähän etäisemmät sukulaiset välillä soittelevat.
Joka tapauksessa, minulla on ihana rakastava oma perhe, vaimo ja tytär, jotka piristävät jokaista päivää huomattavasti, enkä enää pysty kuvittelemaan elämää ilman heitä. Olen myös äärettömän iloinen siitä että pystyn nykyään puhumaan isäni kanssa vapaasti asioista – paitsi raha-asioista en enää edes halua puhua, koska pelkään aina niistä puhumisen masentavan minua liikaa. Ja niin se yleensä tuppaa menemäänkin, riippuu tietysti ihmisestä kenen kanssa niistä jauhaa. Kaikista helpointa on puhua kipeimmistä asioista niiden kanssa ketkä ovat kokeneet samaa, kuten Hekez, jonka kanssa käytyjä pieniäkin keskusteluja arvostan suunnattomasti.
Miss Moneypenny muistuttaakin että raha ei ole kaikki kaikessa:
Mitäs sitten kun ei ole enää varaa ostaa mitään? Silloin on pakko alkaa rakentaa elämäänsä ihan alusta ja koota siihen elementtejä, jotka luovat onnellisuutta maksamatta mitään. […]
Aika oppia olemaan onnellinen niistä elämän peruspilareista, jotka eivät maksa mitään; ystävät, läheiset, elämän pienet ilot, kuten kaunis kesäinen ilma. Päiväkirjan kirjoittajalla ei enää valitettavasti ollut voimavaroja tähän ja hän päätyi toisenlaiseen ratkaisuun.
Itse pyrin juuri nykyään ajattelemaan näin. Vaikka on tilanteita joskus jolloin pitäisi pärjätä pullorahoilla viikon niin mieli pysyy silti melko iloisena kun osaa nauttia niinkin yksinkertaisesta mutta ihanasta asiasta kuin tyttären tai vaimon hymy. Usein on selvinnyt päivästä toiseen tuurilla ja onnenpotkuilla, mutta voi sitä fiilistä kun huomaa että asiat järjestyy.
Muistan jo ennen lumipalloefektiaikaa yrittäneeni maksaa ainakin tärkeimmät perintäkirjeet, velat, laskut, ulosotot, erittän epärealistisissa puitteissa, jolloin ei oikeastikaan jäänyt enää yhtään rahaa itse elämiseen. Muistan ympäristön painostuksen, mitä vielä nykyäänkin esiintyy vähän väliä. Että raha-asiat on hoidettava, laskut maksettava, töihin mentävä, keinolla millä hyvänsä. Se veti oikeasti niin alas, että olin täysin loppu. Jos olisin sitä menoa jatkanut, ei olisi hyvää seurannut…
Jopa silloinen terapeuttini antoi ”elämänohjeita” masentamalla minua rankasti entisestään. Settiä kuten ”ajattelet väärin”, ”raha-asiat on hoidettava” ja niin edelleen. Sitä samaa mitä kaikki muutkin suustaan suoltavat.
Sitten päätin soittaa velkaneuvojalle, vihdoinkin. Velkaneuvoja oli erittäin avulias ja ystävällinen. Hän kysyi ensin perustietojani, ikää, koulutusta, ammattia ja selitin tilanteeni. Vastaus tuli kuin tykin suusta. Velkaneuvoja neuvoi unohtamaan velat:
”Unohda velkasi. Ulosotossa ne ovat turvassa. Ilman palkkatyötä sinun on turha lähteä edes yrittämään, sillä kun maksat toista laskua, toinen lasku kasvaa korkoa ja vain häviät rahaa. Ulosotossa velan summa on maksimaalinen ja korko on kasvanut huippuunsa, mutta se ei haittaa sillä siellä ne ovat ja pysyvät. Vasta kun saat palkkatyötä, voit vasta lähteä miettimään velkojen hoitamista! Siihen asti keskity tärkeimpiin asioihin, kuten siihen että saat ruoan pöytään ja vuokran maksettua.
Purskahdin silloin puhelimessa melkein itkuun. En voinut ymmärtää miksi kukaan muu ei voinut neuvoa minua näin. Joku jopa sanoi että velkaisen pitäisikin tappaa itsensä, koska siinä tilanteessa oleva on sen ansainnut… en voi ymmärtää kuinka edes empatiakyvytön ihminen voi sanoa tuollaista.
Minusta tuntui hyvältä kuulla että velat eivät ole maailmanloppu. Aina aiemmin olin saanut kuulla kuinka ”asiat on hoidettava” ja kuinka olen kaulaani myöten vaikeuksissa ja kuinka olen elämäni pilannut täysin…
Velat alkavat helposti hallitsemaan ihmistä, eikä pahimmassa tapauksessa (kuten aiemmin käsitellyssä) pysty enää elämään. Kun tyhjästä on paha nyhjästä, on parempi sellaisen asian olla poissa silmistä, poissa mielestä.
Nykyään elän päivän kerrallaan ja pyrin maksamaan aina tärkeimmän laskun pois. Perintäkirje, perintäkirjeen perintäkirje, kymmenes perintäkirje, tai ulosottokirje ei tarkoita elämän loppumista, vaikka siltä usein tuntuukin. Menee hitaimmillaan vuosi ennen kuin velka päätyy ulosottoon, eikä velkaa ulosmitata kuten Aku Ankassa tai mafiaelokuvissa. Kukaan ei tule kantamaan huonekaluja tai vetämään turpaan velan kattamiseksi.
Miksi ihmisellä on velkaa? Miksi minulla on velkaa? Syitä saa aina kysellä. Joillekin syyt ovat arkoja, mikä on luonnollista. Kuten jo mainitsin en ole kovin halukas puhumaan raha-asioistani. Sanoisin että blogiani tonkimalla löydät vastauksen. Onhan täällä kaikki merkinnät vuodesta 2000 ja jopa aikaisempia erikseen tuotuja merkintöjä. Tästäpä löytyy osa syistä ja tästä. Osa on omaa syytä, osa on itsestä täysin riippumatonta.
Veloista voi kuitenkin aina selvitä. Tiedän myös tapauksia, jotka ovat paljon pahempia kuin meillä, esimerkiksi anoppini on vuosikymmeniä sitten käsittääkseni ollut vielä pahemmassa velkakierteessä ja tähän päivään mennessä jo plussan puolella. Olen vasta 21-vuotias ja elän vielä ainakin 60 vuotta. Siinä ajassa ehtii voittaa vaikka Lotossa.
Muistan myös lukeneeni että on olemassa lakipykälä velan vanhentumisesta. En muista kyseistä pykälää ulkoa, mutta muistaakseni vähävaraiseksi rekisteriin merkatun ihmisen ulosotossa oleva velka vanhenee 10 vuoden jälkeen. Jos maksukyky on edelleen sama, valtio armahtaa sen.
Olen samaa mieltä Miss Moneypennyn kanssa:
Päiväkirjan lukemisesta on tosiaan jo kulunut aikaa, mutta vieläkin tekstit palaavat toisinaan mieleeni. Tekstiin oli helppo samaistua. Tunnistin itseni kerrotuista luonteenpiirteistä ja myös minä olen saattanut itseni yhtä toivottomalta tuntuvaan velkatilanteeseen, jossa kaikki palkkarahat hupenevat laskuihin ja elämiseen ei jää enää rahaa.
Onnekseni olen kuitenkin kirjoittajaa vuosikymmeniä nuorempi, joten minulla on vielä aikaa laittaa elämäni kuntoon ja asioita odotettavana. Eihän kirjoittajallakaan velkatilanne yksin lopullista päätöstä aiheuttanut, mutta oli mainittu yhtenä huomattavana tekijänä. Minulla on elämässäni onneksi muutakin sisältöä, kuin niitä rahalla ostettavia onnellisuuden korvikkeita. Nyt kuitenkin teen itseni kanssa selvitystyötä, miksi olen niin usein kokenut tarpeelliseksi myös näihin korvikkeisiin turvautumisen.
Toivon voimia jaksamiseen kaikille rahahuolista kärsiville. Kyllä se aurinko taas joku aamu paistaa risukasaankin, toivoaan ei saa koskaan menettää :)
Tämä merkintä on tarkoitettu lähinnä rohkaisuksi muille velkaantuneille ja raha-asioiden kanssa painiville. Rahaongelmista voi selvitä! Vaikka raha onkin elinehto, onneksi Suomesta löytyy myös apua, eikä pelkästään sitä ei-toivottua painostusta. Näin sivuhuomiona, olen hakenut töitä nyt kun sain ansioluettelostanikin täydellisen. Toivotaan että tärppää. Tsemppiä!
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
Päivi
Ajattelin blogissasi vieraillessani kommentoida tähän vähän täältä perintäkirjeiden toiselta puolelta – jättänet kommenttini julkaisematta, jos se ei blogisi linjaan sovi.
Minulla oli taannoin pieni yritys. Yrittäjähän ei Suomessa sosiaalitukia saa, joten yrityksensä tuotoilla on elettävä. Minulla oli mukavasti asiakkaita, paljon nuoria ja vanhempiakin ihmisiä. Kävi kuitenkin ilmi, että monet heistä ostivat tuotteita ja palveluja, joihin heillä ei oikeastaan ollut varaa. Osa varmasti tietoisesti, osa tahtomattaan. Melkeinpä joka kuukausi kävi niin, että osa ei maksanut laskujaan, ei ajoissa, ei myöhässä. Yksittäisen pienyrittäjän mahdollisuudet karhuta velkoja tehokkaasti ovat melko pienet, ja monesti masennuksen takia työkyvyttömältä mieheltäni ja minulta jäi omien laskujen maksaminen viime tippaan ja ruokavalio koostui kaurapuurosta, koska muutama asiakas ei maksanutkaan laskuaan. Kuten sanottua, sosiaalitukia ei yrittäjälle tipu senkään vertaa kuin velkaantuneelle ei-yrittäjälle. Olin hurjan katkera joka ikiselle velalliselleni, koska minä olin tehnyt työtä näille ihmisille, tilannut materiaaleja näihin töihin ja koettanut kaikin puolin hoitaa asiani kunnolla, ja sitten joudun omista tuloistani riippuvaisen mieheni kanssa elämään rahattomuuden pelossa ja jatkuvassa epävarmuudessa vain siksi, että nämä muutamat eivät osaa elää varojensa mukaan.
Yritän tällä sanoa, että jokaisen saamasi perintäkirjeenkin takana on joku, joka tarvitsee sitä rahaa, haaveilee siitä yhtä paljon kuin sinä. Ei niitä lähetetä vain vittumaisuuttaan. Usein ajatellaan, että (isoille) firmoille tai vaikkapa kunnille sillä pikkurahalla ei ole niin väliä, mutta jonkun leipä se on niistäkin rahoista kiinni.
rolle
Kiitos kommentistasi Päivi. En oikein ymmärrä kommenttisi funktiota, tai miten se liittyy pääasialliseen aiheeseen jota tekstissäni käsittelin.
Olen kuullut että yrityksen pitäminen on rahaa, riskejä, ja aikaa vaativaa puuhaa. Olen nimeomaan kuullut kavereista, tuttavista, ja ihmisistä joilla on ollut yritys, mutta ei ole enää. Mutta minusta on jotenkin väärin syyttää muita ihmisiä siitä että on itse ottanut tietoisen riskin eikä ole hankkinut yritykselleen kunnollista pohjaa tai valmiuksia.
Suomessa on aika paljon kateutta ja katkeruutta. Työssäkäyvät syyttävät työttömiä yhteiskunnan rasitteiksi ja verorahojen raiskaajiksi, ja niin edelleen. Samaa mentaliteettiä pätee yrityksissä ja muussa elämässä…
En missään vaiheessa ole tehnyt yrityksistä tai perijöistä syypäitä. Tiedän hyvin että perintätoimistotkin tekevät vain työtään, ja saavat siitä itsellensä rahaa. En ymmärrä miksi jotenkin tunnut pitävän minua niin naiivina että olisin sitä mieltä että ”perintäkirjeitä lähetetään vain vittumaisuuttaan”… jos et, ymmärsin kommenttisi väärin. Jos kyllä, ymmärsit tekstini väärin.
Tosiaan jotenkin tuntui että sinulta meni tekstin pointti ohi ja kommenttisi jäi irralliseksi. Toisaalta samapa tuo. Tekstin pointtina – kuten otsikkokin sen kiteyttää – kuitenkin oli rohkaista velkaantuneita että raha-asioistakin voi selvitä, että rahaongelmat ja velat eivät ole elämän loppu, vaikka siltä saattaakin tuntua. Tekstissä pohdittiin lähinnä rahaongelmista suorasti tai epäsuorasti johtuvaa masennusta, ja siitä selviämistä. Mainitsin perinnästä vain yhdessä lauseessa.
Päivi
Voi olla, että luin tämän nimenomaisen tekstin muiden velkojensa kanssa kamppailevien bloggaajien kirjoitusten värjäämien lasien läpi, ja ehkä asiaan vaikutti sekin, että luin saman tien nuo vanhemmat raha-asioita koskevat kirjoituksesi. Näistä tulee (ja tuli) ainakin itselleni sellainen – ilmeisesti väärä – käsitys, että mielestäsi ihmiset syyllistävät ja painostavat velallisparkaa aiheettomasti kehottaessaan maksamaan velat mahdollisimman pian takaisin, ja että velalliset eivät kerta kaikkiaan mahda mitään sille, että ovat joutuneet tilanteeseen, jossa voivat vain seisoa avuttomina velkojensa edessä tai lyyhistyä niiden taakan alle. Minun olisikin varmaan pitänyt kirjoittaa vastaukseni johonkin näistä vanhemmista kirjoituksista – pahoitteluni!
Mitä tulee yrityksen perustamiseen, niin ilmeisesti tarkoitat, että yrittäjällä tulisi olla kymmenien tuhansien eurojen vararahasto ennen yrityksen perustamista, niitä tilanteita varten, kun asiakas jättääkin laskun maksamatta? Suomessa tällainen on valitettavasti harvinaista, ellei satu omistamaan pappa betalar -tyyppistä sukua. Yrittäjähän voi ainoastaan varmistaa, että tarjotulle tuotteelle on kysyntää – sen sijaan asiakkaiden maksukyvyn arviointi ei ole mahdollista. Ideaaliuniversumissa asiakkaat luonnollisesti tietäisivät itse, mihin heillä on varaa.
Tulkitsit varmaan kommenttini turhan kriittiseksi – näin ei kuitenkaan ollut tarkoitus. Omat läheiseni kamppailevat jatkuvasti mahdottomilta tuntuvien velkojensa kanssa, ja itsekin olen vasta maksanut esimerkiksi vuosien takaiset pankkilainani takaisin, joten toivotan sinulle ja perheellesikin tsemppiä vaikeassa rahatilanteessa luovimiseen.
kiitos sinulle
Kiitos, pelastit kirjoituksellasi päiväni, elämäni, ihmisyyteni. Kiitos, kiitos. Minä hymyilen jälleen ja vain siksi että luin tekstisi. Selviän kyllä, nyt uskon niin. Voisinpa sanoa tämän jotenkin sinulle henk.koht. et tiedä miten autoit minua, vain enkelit tietävät. Siunausta elämääsi.
Rolle
Kiva kuulla että tekstistä oli apua! :)
Samassatilanteessa
Kiitos! Tämä antoi toivoa jatkaa eteenpäin elämässä!:)
Rolle
Hieno juttu! Tsemppiä sinnekin! :)
Rahaongelmista eroon askel kerrallaan | Rollemaa.org
[…] kaksi vuotta vanha artikkelini “Velkaantunut: Rahaongelmista voi selvitä” on saanut tällä viikolla paljon trafiikkia ja kommentteja. Pelastin jopa jonkun elämän, mikä […]
kiitos sinulle
Vaikka välillä tuska ja masennus yllättää, mietin nyt että mitä sitten. Näillä on porskutettava, enkä ole yksin asian kanssa, varmasti on monia muitakin meitä. Sanon reilusti ystäville että mulla ei oo rahaa tehdä kun välttämätön. Ei tarvii enää miettii tekosyitä, sanoo kun asia on. Ei köyhyys häpee oo, päinvastoin. Katson ihmisiä eri tavalla nykyään. Kaikki samalla viivalla ollaan.
Yhtä hullunmyllyä | Rollemaa.org
[…] ei ole vielä löytynyt. Olen saanut rahaongelmianikin sen verran kuosiin, että luottotietoni puhdistuvat heinäkuussa. Aika mahtavaa. Homma tosin silti […]
Kalervo Kaisanlahti
Asioilla tuppaa olemaan aina kaksi puolta,ja jokaisella oma totuutensa.Kiitän artikkelista,ja niistä muistakin.Ajatusmaailma synkkine pilvineen liippaa likeltä.
Elämänmuutoksella kohti taloudellista riippumattomuutta - Rollemaa
[…] Velkaantunut: Rahaongelmista voi selvitä, 31.8.2010 […]