Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.
Olen pyrkinyt aina kirjoittamaan (1) loukkaamatta ketään, (2) paljastamatta kovin henkilökohtaisia tietoja itsestäni tai muista. Ensimmäisessä olen onnistunut hyvin, mutta jälkimmäinen vähän arvelluttaa. Olenhan kuitenkin pitäny blogia jo kohta kymmenen vuotta. Mitään intiimiä en ole koskaan paljastanut, mutta kerron täällä kuitenkin melko avoimesti ajatuksistani, tekemisistäni, elämästäni. En tiedä mitä täältä löytyisi, jos oikein tonkisi.
Tullaankin jälleen tähän klassiseen kysymykseen: Miksi kirjoitan julkisesti elämästäni Internetiin, tai miksi ylipäätään kirjoitan julkisesti? Jos pitää kirjoittamisesta, julkisessa kirjoittamisessa on oma viehätyksensä. Itselleni kirjoittaminen ei tarjoa minulle oikein mitään. Teksti on tarkoitettu luettavaksi – yleensä useammalle ihmiselle.
Tekstieni päätehtävä ei ole oikeastaan vaikuttaa, eikä aiheuttaa keskustelua vaan ainoastaan tuoda ajatuksiani ilmi. Ainoastaan kertoa juttuja ja kuulumisia, ajatuksia ja mietteitä elämästä ja muista asioista. Tavallaan koen sen niin, että olen itse oman elämäni tarinankertoja ja muut ovat kuuntelijoita (tämä tietysti päiväkirjatekstissä, asiatekstit ovat asia erikseen).
Asiaa voisi verrata elokuviin. Leffoja katsoo, mutta kovin harvoin useampaa kertaa. Sama juttu tekstissä. Tekstiä tykkää useimmiten lukea, mutta ei useampaa kertaa, usein edes toista kertaa. Tietysti riippuu tekstistä; jos on loistava teksti, sen voi lukea useammankin kerran. Toisaalta hyvääkään kirjaa en ole lukenut enempää kuin kahta kertaa läpi.
Näin ollen omia tekstejäni harvoin jaksan lukea uudestaan ja siksi tavallaan toivon että niitä lukisi muutkin, jotta ne saisivat edes jonkinlaisen merkityksen. Joskus palaan selaamaan päiväkirjojani, blogiani, jotka toimivat eräänlaisena aikakoneena. Tekstieni avulla pystyn palaamaan menneisyyteen, asoihin ja muistoihini jotka olen jo unohtanut. Se on joskus mielenkiintoista tai jopa jännittävää. Siltä osin tekstini palvelevat myös itseäni.
Kirjoittaminen on ollut yksi isommista harrastuksistani jo siitä lähtien kun opin kirjoittamaan. Ensimmäisiä tarinoita kirjoitin jo ennen kouluun menemistä. Tein jopa ensimmäiselle opettajalleni ”kirjan”. Kun vaihdoin koulua, rohkenin kirjoittaa vanhalle opettajalleni/luokalleni vasta paljon myöhemmin. Kirjeen lähetettyäni jälkiviisaana tajusin että kyseinen opettaja ei enää opeta vanhaa luokkaani. Kyllä hävetti. Paljastuksena sanottakoon että se taisi olla pienen pojan ensimmäinen ihastus… hassua kyllä, muistan vielä opettajan nimen todella kirkkaasti.
Mutta mikä sai minut tänään kirjoittamaan kirjoittamisesta? Ehkä se, kun monesti irkissä tai keskusteluissa ylipäätään tulee puheeksi henkilökohtaiset asiani ja joskus jutut menevät liian pitkälle. Asioista saa kanssani kyllä keskustella, mutta tykkään pidättäytyä sellaisista keskusteluista jotka koen loukkaaviksi, tai jotka liittyvät liikaa elämäntapoihini, suhteisiini, tai käsityksiini.
”Miksi siitä ei voi keskustella jos rolle on siitä jo blogiinkin kirjoittanut joskus aikoinaan?” on yksi näistä kysymyksistä, joihin haluan vastata ja joita haluan oikaista. Nykyään minut käsitetään liian helposti väärin. Elämästäni tai tavoistani tehdään olettamuksia pelkän tyhmän irkkilogin tai blogitekstin pohjalta. Vaikka kirjoitan paljon, elämääni mahtuu paljon muutakin kuin mitä Internetissä kerron, usko tai älä.
Blogiteksteissäni on paljon virheitä. Varsinkin vanhemmista merkinnöistä pystyy bongaamaan lukuisia asiavirheitä, väärinkäsityksiä, nimittäin olin vielä silloin innokas, utelias ja kaikkitietävä teini.
On eri asia keskustella ja jakaa mielipiteitä asioista kuin puuttua toisen elämään. Toisaalta käsityksiä on monia ja joidenkin mielestä jo tämänkin blogin tai verkkopäiväkirjan lukeminen on toisen elämään puuttumista. Minusta ei ole. Olen tehnyt tietoisen valinnan kirjoittamalla itsestäni julkisesti nettiin. Minua ei saisi netistä pois enää kirveelläkään. Wayback-koneen avulla näkee vieläkin kymmenvuotiaana julkaisemat kotisivuni.
Jos mennään taas hieman sivuraiteille itse aiheesta, niin ”Jos tästä asiasta keskusteleminen ahdistaa, eikö se tarkoita sitä että tunnet että asiassa olisi parantamisen varaa?” on toinen kommentti, mitä joskus kuulee. Ei tarkoita. Se tarkoittaa sitä että asia on minulle vaikea, enkä halua keskustella siitä. Se tarkoittaa sitä että kaikki ei välttämättä riipu minusta. Kuten sanoin, vaikka siltä vaikuttaisi, en kirjoita blogiini kaikkea. Loppupeleissä kirjoitan asioista hyvinkin pintapuolisesti.
Olen ihmisenä hyvin puutteellinen ja vajavainen, mutta uskon että kukaan ei ole täydellinen. Luurankoja löytyy jokaisen kaapista. Niistä luurangoista kuitenkin yritän olla kirjoittamatta.
Näkyvyys ja käyttäytyminen verkossa | Rollemaa.org
[…] siitä miksi pidän blogia ym. löytyy pilvin pimein. Tässä yksi. Internet on vaarallinen paikka varsinkin nuorille, mutta onneksi olen aina ymmärtänyt […]