Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 15 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.
Vanhempani viettivät Hopeahääpäiväänsä eilen, paljon onnea heille! Isälläni on usein täysin samoja mielipiteitä kuin itselläni ja muutenkin ajatusmaailmamme ja kiinnostuksen kohteemme kohtaavat hyvin monessa asiassa. Tänä yönä tuli sattumalta irkissäkin sama aihe puheeksi, joten päätin nyt sitten kirjoittaa ajatuksiani ylös näin aamutuimaan. Isäni kirjoitti eilen blogissaan seuraavasti:
Pakko todeta, että en oikein ymmärrä nykyistä ajattelua, jonka mukaan halutaan ensin ”tutustua toiseen kunnolla” ennen kuin ”sitoudutaan”. Mikä on pointti siinä, että ”tutustumisen” aikana harrastetaan seksiä ja eletään leikkiavioliitossa sitoutuneina jopa vuosia?
Olen samaa mieltä. Olen avioliittoon uskova mies, enkä ymmärrä yhtään niitä ketkä eivät usko naimisiinmenolla olevan mitään virkaa. Olen törmännyt sellaisiin ihmisiin, ketkä ajattelevat että avioliittoa ei tarvitse, sillä voihan ”kaksi ihmistä rakastaa toistaan ilmankin”. ”Ei meidän tarvitse todistella rakkauttamme sormuksella”. En ymmärrä moniakaan tällaisia periaatteita. Itse kannan sormusta ylpeänä, sillä se nimenomaan on todiste siitä että kuulun Veeralle. Vielä käsittämättömämpää on se että miten jotkut hankkivat lapsia eivätkä ole juridisesti toisilleen sukua. En ymmärrä isäni tavoin itsekään tuota pointtia. Mutta koska näin aamusta ajatuskulku ei nyt kulje, enkä ole täydessä perusteluvalmiudessa, en jatka tästä aiheesta paljoa enempää.
Avioliitossa mies ja nainen lupaa olla toisilleen uskollisia, kunnes kuolema erottaa. Eikä tämänkään tarvitse olla kirjaimellista, kuka sanoo että kuolemakaan erottaa.
Me seurustelimme 2 kuukautta, jonka jälkeen pidimme kihlajaiset ja siitä 3 kuukautta hääkellot jo kumisi. Hopeahääpäivän saavuttamiseksi ei siis tarvita pitkiä alkututustumisia. Olemme vastakohtia lähes kaikissa asioissa, joten ei tarvitse olla ”samanlainenkaan”, jotta voi voittaa hopeisen hääpokaalin elämänsä palkintokaappiin. On meillä jotain yhteistäkin.
Seurustelin itse Veeran kanssa yhteensä noin kahdeksan kuukautta. Viiden kuukauden jälkeen menimme kihloihin ja siitä kolmen kuukauden päästä naimisiin. Kahdeksassa kuukaudessa ehdittiin tehdä jo niin paljon yhteisiä suunnitelmia ja ehdin niin paljon varmistua siitä että tämä ihminen on elämänkumppanini. Sen vain tiesi ja tiedän yhä. Rakastan tuota naista niin käsittämättömän paljon.
Mummoni isän puolelta kertoi että hän tiesi ensimmäisenä päivänä menevänsä papan kanssa naimisiin. Hän itseasiassa taisi sanoakin että he menivät ensimmäisien kunnon treffejensä jälkeen naimisiin, jolloin virallista seurusteluaikaa oli vain muutama päivä. Tosin he olivat muistaakseni asuneet samassa kylässä lapsesta ja tunteneet toisensa pitkään, mutta silti. Ja onnellinen avioliitto kesti kymmeniä vuosia papan kuolemaan asti.
Olkoon tämä lyhyt kannanotto asiaan. Uskon rakkauteen ja avioliittoon, enkä anna minkään tai kenenkään pilata sitä. Jos aika kuluu tosiaan niin huomaamattomasti kuin vanhat ukot väittävät, mekin vietetään joku iloinen päivä Hopeahääpäivää.
CHRONO
Oikein.
Daniel
Asiallista kommentointia, todellakin. :)
Aatmos
”Olen avioliittoon uskova mies, enkä ymmärrä yhtään niitä ketkä eivät usko naimisiinmenolla olevan mitään virkaa. Olen törmännyt sellaisiin ihmisiin, ketkä ajattelevat että avioliittoa ei tarvitse, sillä voihan kaksi ihmistä rakastaa toistaan ilmankin. Ei meidän tarvitse todistella rakkauttamme sormuksella. En ymmärrä moniakaan tällaisia periaatteita.”
Hyvää tekstiä yleisesti ja ihan kunnioitettavia mielipiteitä. Ainoa asia mitä itse en ymmärrä on se, miksi joku ei voi ymmärtää jotain. (Itse asiassa ymmärrän senkin, heh.) Eli mikset voi ymmärtää niitä ihmisiä jotka pitävät avioliittoa vain juridisena ja maallisena muodollisuutena, joka ei ole tae eikä todiste mistään, vähiten uskollisuudesta?
Mielestäni voidaan pitää lähestulkoon faktana sitä, että avioliitolla ei ole itseisarvoa, vaan sen vaikutus tulee ilmi vain niiden ihmisten kautta jotka siinä ovat ja miten he sen kokevat ja sitä ilmentävät. Tästä päästäänkin siihen, että avioliitto ei ole välttämätön kaikille, jotka haluavat rakastaa toista loppuikänsä, vaan heille riittää ehkä joku muu lupaus tai riitti. Tästä syystä tuntuu oudolta ja erittäin kapeakatseiselta sekä suvaitsemattomalta, ettet voi ymmärtää näitä ihmisiä.
rolle
Ei kaikkea tarvitse ymmärtää.
Lähinnä se, että jos kerran avioliitolla ei ole mitään merkitystä, ja se on vain muodollisuus, niin miksi sellainen on edes keksitty? Tietenkin tavallaan ymmärrän, kun katsoo tätä maailmaa, jossa avioerot ovat arkipäivää. Mutta mielestäni avioliitto on kuitenkin sitova, ja kun avioliiton lopettaa, niin silloin ei ole miettinyt loppuun asti, ja vika on yleensä ihmisessä.
En usko että avioliitto olisi ”täydellinen” takaus asioista, sillä ihminen on silti ihminen. Ihmiset tekevät virheitä. Mutta haluan silti uskoa että se merkitsee, ja paljon merkitseekin. Jos avioliitto ei ole todiste uskollisuudesta/sitoumuksesta toiseen, sen pitäisi olla.
Lähinnä kritisoin itse periaattetta, en niinkään ihmisiä. Ihmiset tehkööt miten haluavat, niin miten tuntuu hyvältä. Millään muulla ei ole loppupeleissä väliä kuin sillä että asiat ovat hyvin.
Joonas
Uskon itse avioliittoon, mutten onnettomaan avioliittoon. Mielestäsi ihmisille tulee avioeroja, jos he eivät ole ajatelleet loppuun asti. Mikä sitten on tämä aika, jossa ihminen osaa/kerkeää ajattelemaan loppuun asti? Jos vastaat tähän, että ”tehkööt miten haluavat”, olet itsesi kanssa ristiriidassa koska alunperin blogimerkinnässä olet samoilla linjoilla isäsi kanssa; ettei ole hyvä ”leikkiä avioliittoa”. Suuri osa niistä leikkiaviopareista kuitenkin avioituvat myöhemmin ja nämä avioliitot ovat tilastollisesti kestävämpiä. Tiedän monta surullista tarinaa viidenkympin paikkeilla olevista ihmisistä, jotka ovat olleet onnettomassa avioliitossa jo pitkään, mutta he eivät osaa päästää irti tottumuksen tunteesta. Ollaan ikäänkuin solmittu lupaus ja eletään sen takia väärän ihmisen kanssa. Elämä on niin ohikiitävän lyhyt ja se voi olla ohi milloin vain, niin mielestäni näissä asioissa ei pitäisi tyytyä liian nopeisiin ratkaisuihin, eikä tyytyä huonoon parisuhteeseen, oli sitten naimisissa tai ei. Ovatko omat vanhempasi onnellisia yhdessä?
rolle
Jokaisen ihmisen parisuhde on yksilöllistä, ja minusta on turha lähteä tätä henkilökohtaistamaan kenenkään.
Lyhyt elämäni tähän asti | Rollemaa.org
[…] tapahtui kotoa poismuuttoni jälkeen. Harmittaa etten ollut heihin enemmän yhteyksissä tuolloin. Tätä bloggausta on vähän vaikeampi lukea […]