Arkielämän vireys

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.

Jotenkin on helppo aloittaa kirjoittaminen valittelemalla miten vähän on tullut kirjoiteltua. Päivät ovat menneet melko nopeasti ja kalenteri on ollut melko täynnä asioita. Tänään teimme vuokrasopimuksen ja olemme jälleen askeleen lähempänä muuttoa isompaan asuntoon. Leffoja on tullut katsottua tuttuun tapaan. Katsoin myös Oscar-gaalan viime yönä, mikä näkyy myös edellisestä tilapäivityksestäni. Paljon olisi taas asiaa, mutta ei oikein huvita niitä nyt maailman kanssa jakaa… miksi edes aloitin?

Kuten jo aiemmin valitin (valivali taas), en ole jaksanut bloggailla koska – kumma kyllä – en enää pidä nykyisestä Rollemaan ulkoasusta. Huoh, visuaalisuus. Kysyn välillä itseltäni mitä väliä sillä on. Olen kuitenkin jo kehittelemässä tänne uutta ulkoasua, vaikka muutama päivä sitten tweettasinkin ”On ideoita, on taitoa, on puitteet, mutta innostus, fiilis ja insipiraatio puuttuu: luovuus 0”. Kyseinen lausahdus liittyi myös uuteen musiikilliseen projektiini, josta en usko tulevan mitään vielä pitkään aikaan.

Työt loppuivat perjantaina. Vakituista työpaikkaa en saanut, koska firman tuottavuus ei kasvanut. Toisin sanoen paikkaa ei irronnut, koska asiakkaat eivät tuoneet tarpeeksi tietokoneita huoltoon. Ei siinä mitään, haen kouluihin nyt yhteyshaussa ja saa nähdä mitä tulevaisuus minulle tarjoaa.

Kotona menee hyvin. On ylämäkiä ja alamäkiä, kuten aina ennenkin, mutta perusvointi on hyvä. Olen täysin tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseeni. Vielä kun pääsisi muuttamaan, niin saisi vielä enemmän aloitettua ns. ”puhtaalta pöydältä”. Uuteen asuntoon olisi hankittava vaikka mitä… luovun vanhasta tietokonepöydästäni ja uusiksi menee myös matot ja keittiönpöytä. Jos pääsisi siellä IKEAssa käymään joku päivä.

Yhä on edelleen päiviä, jolloin ei haluaisi poistua talosta. Silloin vain ahdistaa ihmiset jotka haluaisivat tavata, kun itse ei ole ollenkaan sillä tuulella. Maanantai oli sellainen päivä. Tietenkin tietyt asiat on hoidettava – ja hoituukin -, mutta ylimääräiset velvoittamattomat asiat eivät kiinnosta.

Päätin aikoinaan hoitojaksoni aikana, että karsin elämästäni pois kaikki sellaiset asiat mitkä aiheuttavat pahaa oloa, ahdistusta, tai masennusta. Olen noudattanut tätä päätöstä ja huomannut sen parantavan elämänlaatuani. Elämä on minun käsissäni, ei kenenkään muun. Teen asioiden suhteen mitä itse haluan.

Yritän kirjoitella jatkossa enemmän ihan oikeista aiheista – sillä niitä on paljon. Haluaisin jälleen ottaa kantaa moneenkin ajankohtaiseen asiaan. Ehkä sitten kun vire on parempi.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

2 kommenttia

  1. hnaa

    noniin. olen edelleen se sama naapuri :P olette muuttamassa tuosta pois, kaveri kyseli, että onkohan teillä tietoa, joko siihen on löydetty uusi asukas?

  2. rolle

    Tähän en osaa vastata, mutta tänään oli näyttö, jossa kävi muutama ihminen. Kannattaa lähettää viestiä suoraan vuokranantajalle osoitteeseen nyyssonen.olli [at] gmail.com. Puhelinnumeroa minulla ei tähän hätään ole. Muistaakseni asuntotarjousilmoitus oli jossain Jyväskylän Asuntopalstan sivulla.