Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 20 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.
Kaikki alkoi kuusi vuotta sitten. Innostuin koodaamisesta ja luulin olevani joku isokin nörtti. Koodasin ensimmäiset sivut Adoben Pagemillillä ja sain hieenon tekstipohjaisen ulkoasun. Koko köntti oli täynnä sisäkkäisiä tableja. Ilman tableja ei voinut elää. Vuosia myöhemmin käytin entistä vähemmän taulukkoja. Lopulta vuoden 2005 alun jälkeen maaliskuussa päätin siirtyä kokonaan diveihin ja opetella css:ää ja aloittaa uuden sukupolven koodaamisen. Tein hienon ulkoasun ja olin siihen tyytyväinen, kunnes vielä nörtimmät tulivat antamaan neuvoja ja kertoivat että olin käyttänyt väärää merkkaustapaa. Mummot, papat, heikkonäköiset eivät saa minun takiani selkoa sivustani, koska otsikot, valikot ja sisältö eivät erotu selaimen tyylin käyttäjämuodossa, vaan ainoastaan selaimen tyylin julkaisumuodossa.
Sori häiriö, tämä on härski oman firmani mainos, teksti jatkuu alapuolella...
Digitoimisto Dude Oy -mainos:
Tarvitsetko laadukkaat ja helposti päivitettävät verkkosivut?
Nämäkin sivut joita juuri nyt katselet ovat käsintehtyä, kotimaista laatua. Toteuttamamme WordPress-verkkosivut latautuvat supernopeasti ja ovat naurettavan hyvännäköisiä. Emme käytä valmispalikoita, vaan suunnittelemme ja koodaamme kaikki käsin itse. Yrityksemme on ollut toiminnassa vuodesta 2013 ja kasvu on ollut tasaista. Meihin luottaa jo sadat asiakkaat. Tutustu lisää ja ota yhteyttä!
Siispä, en vaan osaa. Kaikki muut ovat minua parempia sivujen teossa. Toisaalta, melko hyvin olen pärjännyt tähänkin asti, vaikka en käytäkään wordpressiä, kuten kaikki vähänkin osaavat (tai ne jotka eivät osaa vähääkään), vaikka en käytäkään ”oikeanlaista” merkkausta ja vaikka en tue näkövammaisten zoom-leiskoja ja vaikka en olekaan pro, vaan ihan vielä lapsen kengissä sivujen teossa. Mutta pääasia on kai, että itse pidän tästä. Nämähän ovat minun sivuni ja minun taidoillani tehty. Mutta silti, päässäni ahdistaa ajatus, että en saa enää koskaan innostusta uuteen leiskaan. Lopettaminenkin on käynyt mielessä, mutta siitä aiheutuisi luultavasti enemmän surua, kuin iloa. Mutta tosiasia, on se, että sisäinen olo on nyt kuin B. Virtasella potkut saatuaan.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
