Olutharrastajasta absolutistiksi – tipattomuus elämäntapana

Tänään, yhdeksäs elokuuta vuonna 2021 olen ollut tasan vuoden juomatta alkoholia 🎉. En ole juonut edes niitä ”alkoholittomia” oluita, joista iso osa sisältää 0,01-0,5% jäämisalkoholia. Olen ollut täysin raivoraitis absolutisti. Tein päätöksen vuosi sitten pitkällisen pohdinnan tuloksena. Ensimmäinen tavoitteeni oli olla 30 päivää selvinpäin, eli 8.9.2020 asti. Seuraava 90 päivää selvinpäin, eli 7.11.2020 asti. Kolmas tavoite loppuvuoden 2020. Siinä kokeillessa alkoi tuntumaan sen verran hyvältä olla tipattomalla, että päätin jatkaa pysyvästi. Tämä on yksi niistä asioista, joiden oli määrä tapahtua ennemmin tai myöhemmin.

Tätä raitista miestä ei enää janota. Raittiutta suosittelen kaikille. Tai siis, en suosittele raittiutta kyllä kenellekään, mutta minulle se toimii.

Siis täh, et siis juo? Miksi? Etkös sinä ollut jonkin sortin olutharrastaja vielä hetki sitten?

Näin kävi. Olin olutharrastaja henkeen ja vereen kymmenisen vuotta ja olutblogia pyöritin 2014-2020, eli kuusi vuotta. Ei tämä mitenkään yhden krapulan seurauksena tapahtunut. Vaati aika monta krapulaa ennen kuin päätin, että nyt riittää. Aika monta kertaa varsinkin nuorempana on tullut klassisesti jupistua kankkusessa, että ”en juo enää ikinä”. Olen kuullut niin sanovan monen muunkin, sitä tietysti tarkoittamatta. ”Sillä se lähtee, millä se on tullutkin”, krapulat kestetään kuin mies. Mutta loppujen lopuksi seuraavan aamun olojen keventäminen on äärimmäisen helppoa: Älä juo krapulaa edeltävänä iltana.

Ei ole enää tehnyt mieli juoda aikoihin. Ei tee mieli päihtyä, eikä maksaa itseään kirjaimellisesti kipeäksi. En halua enää huumetta elimistööni, enkä menettää mielenkiintoani keskittymistä vaativiin asioihin. Ensimmäiset neljä viikkoa lopettamisen jälkeen olivat melkoista mindfuckia ja jatkuvaa ajatuslooppia tyyliin: ”Ai miksi siis en voisi muka mennä terassille?”, ”Haittaako se nyt ketään, jos yhden erikoisoluen maistaa?”, ”Miksi yritän olla juomatta, minullahan pysyy homma hanskassa?”, jne. Mutta kuukauden parin jälkeen asiaa tuskin enää edes huomasi. Pitkään se otteessa piti ja tuli nähtyä uniakin, joissa olin kavereiden kanssa kännissä, kunnes hiljalleen unissakin tilanteet muuttuivat niihin, joissa totesin juovien ihmisten tarjotessa kaljaa: ”Ei, mä en juo ollenkaan”.

Vuonna 2013 kärsin pahasta alkoholin laukaisemasta dissosiaatiohäiriöstä, josta kirjoitin elämäni sekavimman ja pisimmän blogikirjoituksen (Päässä tunne – mitä tämä on? – kesäkuuta 2013). Kyseessä oli tila, joka oli kuin krapula, joka jäi päälle. Humiseva ja epätodellinen olo jatkui noin vuoden ajan, kunnes laantui. Ilmeisesti oire on jokseekin yleinen, sillä saan edelleen vähintään kerran kuukaudessa viestiä nuorilta ihmisiltä, joille tapahtui sama juttu. Jostain syystä ongelmasta ”selvittyäni” ja erilaisista kroonistuneista ahdistuneisuushäiriöistä kärsittyäni jatkoin silti oluen käyttämistä. Kunnes kesällä 2020 lopetin.

Varaudu lukemaan

Tästä tuli todella pitkä kirjoitus. Ei ole tarkoitus millään tavalla yrittää käännyttää sinua raittiiksi, vaan pyrin lähinnä kokoamaan kaikki vuoden aikana kasautuneet omat ajatukseni ja muistiinpanoni alkoholista yhteen tekstiin. Varaudu siihen, että juttua riittää.

Haluan tässä kohtaa korostaa, että nämä ovat minun kokemuksia ja näkemyksiäni. On olemassa ihmisiä, jotka osaavat juoda järkevästi ja käyttävät alkoholia vähän tai kohtuullisesti, ilman että se aiheuttaa juurikaan ongelmia kenellekään. Ei alkoholi minullekaan ollut koskaan ”ongelma”. En koe, että olisin tehnyt jonkinlaisen pohjakosketuksen ja siksi lopettanut tai että olisin alkoholisti tai minulla olisi ollut paha alkoholiongelma. Päinvastoin, koen että olin se järkevä alkoholinkäyttäjä. Halusin lopettaa, koska alkoholi ei tuonut minun tai läheisteni elämään mitään hyvää. Alkoholi varasti rahaa, aikaa ja mielenterveyttä. Sinun kohdallasi tilanne voi olla aivan erilainen ja korostan vielä, en millään tapaa tuomitse sinun alkoholin käyttöäsi. Muiden juominen ei ole minulta pois.

Nyt kun tämä on sanottu, jatka ihmeessä lukemista.

Jos et jaksa lueskella pitkää tekstiä ja tykkäät mieluummin videomuotoisesta höpöttelystä, tsekkaa darravapaan live, johon osallistuin 28. heinäkuuta 2021, se löytyy tästä (tiedoksi, saat auki suomenkieliset tekstitykset CC-napista):

Lopettamispäätökseen johtavat pohdintani osoittavat todeksi myös vuosien 2013-2019 välillä julkaissut blogitekstini, joissa sivuan alkoholin aiheuttamia mentaalisia ristiriitoja. Toisaalta pidin oluen mausta, toisaalta en pitänyt niistä mauista, joissa maistui liikaa alkoholi. Toisaalta pidin humaltumisen konseptista, toisaalta en tykännyt yhtään. Pidin itseäni kohtuukäyttäjänä, vaikka todellisuudessa aloin entistä enemmän olla sitä mieltä että sellaista ei ole olemassakaan. ”Kohtuukäytön” konsepti alkoi kohdallani tökkimään ja kasvoin koko alkoholinkäyttökulttuurista henkisesti ulos jo kauan ennen virallista lopettamista.

Vuonna 2014 kirjoitin oluesta seuraavasti:

Minä olen sitä mieltä että kaikessa on kohtuus, myös alkoholin käytössä. Alkoholia voi käyttää oikein ja se on mielestäni maltillisuus. Se, että pystyt juomaan yhden, kahden, tai jopa useamman siten ettei se vaikuta arkeesi haitallisesti. Minusta on ihan normaalia juoda 1-3 olutta arkena, joskus vähän enemmän, mutta suomalaista överijuomista en ole koskaan ymmärtänyt.

Olut harrastuksena, 11. tammikuuta 2014

Vuonna 2017 kirjoitin olutblogiini seuraavasti (huomaa erityisesti lihavoitu lause):

Jätin vuonna 2013 olutta lukuunottamatta alkoholijuomat kokonaan siitä syystä, että en pidä humaltumista ykköstavoitteena. Jos olut ei maistuisi niin hyvältä ja olisi niin monipuolinen ja rikas juoma, olisin absolutisti. En pystyisi juomaan enää olutta pelkästään humaltumisen takia.

Mielipidekirjoitus alkoholista – tissuttelu voi olla riskikäyttöä kohtuullisuudesta huolimatta, 10. elokuuta 2017

Pian alkoholin käytön lopettamiseni jälkeen luin paljon raittiuskirjallisuutta (Craig Beck, Allen Carr, Annie Grace, Catherine Gray jne.) ja innostuin täysraittiudesta konseptina. Olen sellainen nörtti, että kun oikeasti innostun jostain, käännän aiheen ylösalaisin ja imen siitä kaiken mahdollisen informaation kuin sieni. Samalla saatan lähteä innoissani somessa ja livenäkin sönköttämään oppimastani uudesta, vaikka vastapuoli ei olisi kiinnostunut tai omaa kokonaan erilaiset elämäntavat.

Ymmärrän kyllä, että tämä saattaa olla hieman rasittava piirre ja olenkin saanut vihjailua, että voisiko tuollainen ehdottomuus riittää jo. Vaikka en hirveän kärkästä tai suoraa palautetta saanutkaan, parin kuukauden raittiuden myötä huomasin, että juomattomuudesta julkisesti puhuminen ei ole järkevää, koska se tuo juojan epävarmuutta esiin ja aiheuttaa tahatonta ja tarpeetonta ärtymystä. Siispä päätin jatkaa omaa uutta polkuani sen kummemmin meteliä pitämättä. Ja mitäpä suotta, ei jonkun asian tekemättömyys ole minkään jatkuvan uutisoinnin arvoista.

Näistä syistä silti hieman jännittää, että ymmärretäänkö tämäkin kirjoitus sellaisena ”jeesustelevana” paatoksena, jossa saarnaan viinan kiroista. Koska sitähän tämä selvistelyelämä monen mielestä on, ituhippeilyä ja jeesustelua. Sellaiseksi juomattomuus koetaan, sitä ollaan niin parempia ihmisiä että! Ja kyllähän Jeesuskin sentään muutti veden viiniksi, joten olen siis vielä pahempi kun en sitä viiniäkään kittaa. Voi Jeesus sentään minkä teit. Ehkä ei pitäisi ajatella mitä muut tästä ajattelevat, sillä itse voin paremmin kuin koskaan. Oikeasti hyvistä asioista ei pitäisi potea huonoa omaatuntoa.

Alussa tykkäsin seurata raittiussaavutuksieni edistymistä ja hieman piikitellä juovia ihmisiä jakamalla viikonlopun alkaessa ajan dataa siitä kuinka pitkään olen ollut raittiina. Kun perjantaisin ja lauantaisin some ja pikaviestimet ovat täynnä kuvia alkoholijuomista, halusin ”vastaiskuna” jakaa jotain alkoholitonta.

Olen huomannut, että erityisesti ”jyrkän ehdoton” suhtautumiseni alkoholiin aiheuttaa usein alitajuista ärtymystä muissa ihmisissä, vaikka en asiasta pitäisikään isompaa meteliä. ”Kohtuullisuus” on jotenkin ihmisten helpompi ymmärtää. Absolutismi nähdään jonkinasteisena ”tiukkapipoisuutena”. Riittää että totean että en juo tai mainitsen jossain Twitterissä ajan kuinka pitkään olen ollut juomatta. On aina yhtä hämmentävää, että alkoholin juomattomuus on asia, jota pitäisi aina jotenkin selitellä tai hävetä. Jokaisen pitäisi miettiä omaa juomistaan, mutta juomattomuutta ei pitäisi joutua aina selittelemään. Juuri nyt kuitenkin selitän blogimuotoon, mutta ainoastaan siksi koska haluan kirjoittaa tästä aiheesta vuosikerta-ajatuksia ylös.

Ensin uudistin raha-asiani vuonna 2019 ja ennen kuin huomasinkaan, tein toisen suuren elämäntapamuutoksen ja jätin alkoholin taakseni kesällä 2020. Muutosten vuosia. Isäni kuolema ja koronavirus saattoivat olla osasyinä sille, että tein isoja päätöksiä. Näiden myötä mentaliteettini on, että en halua tuhlata elämääni asioihin, jotka eivät edistä mitään.

Join. Sitten aloin ajatella toisin. Ajattelin mitä hyvää tunnetta haluan. Juoksin mäen ylös ja tunsin kivan hengästymisen. Ajattelin, että tämä on niitä tuntemuksia, joista olen nauttinut… mutta kun juon, niin en voi lähteä juoksemaan milloin vain… Se hyvä tunne… se oli kuin lapsuudesta. Lapsena en tarvinnut kaljaa hyvään oloon. Aloin ajatella, että enhän sitä siis oikeasti tarvitse. Aloin hakea hyviä tunteita vanhoilla keinoilla. Aamulla ylös… Ihana aamupala. Se hyvä fiilis, kun en ole pöhnässä. Voin milloin vain lähteä lenkille, jos haluan. Voin milloin vain lupautua tekemään jonkin asian tai kuskiksi, kun tiedän että olen skarppina. Voin luottaa itseeni, että olen selvinpäin, etten ole turta.

Eräs Päihdelinkin foorumin keskustelija

Alkoholinkäyttö oli huono tapa, jota en ajatellut sen kummemmin arjessa

Noin 15 vuoden alkoholinkäytön ajasta ainakin puolet on kulunut miettimättä asiaa sen isommin. En kyseenalaistanut ennen vuoden 2013 alkoholin laukaisemia mielenterveysongelmia (17-24-vuotiaana) kunnolla miksi edes ylipäätään join. Kai se oli vaan on ollut se tapa kavereiden kanssa, sosiaalinen juttu ja se vakio ”aina voi yhden ottaa”, kuten Ismo Leikola ja Craig Beck toteavat videoissaan, joskin hieman eri perspektiiveistä.

Alkoholin juomiselle löytyy monia perusteita. Joillekin juominen on rentoutumista raskaan työpäivän jälkeen, toisille ”nollaamista”, eli arjen pakoilua. Useimmille se yhdistetään jonkinlaiseen viihteeseen ja biletykseen, hyvän mielen tuojana. Kolmannelle se on viini- tai olutharrastus. Minullekin se oli kaikkea tätä, kunnes ei enää ollut. Alkoholissa kierointa on sen normatiivisuus, joka maalataan hyväntahtoiseksi, ongelmattomaksi ja vaarattomaksi – silloinkin kun se ei räikeimmillään sitä ole. Se on kuin väkivaltainen puoliso, jonka kanssa haluaa jatkaa yhteiseloa siitä huolimatta että saa alituiseen turpiinsa. Tai se ikävä kaveri tai sukulainen, jonka toivoo muuttuvan, eikä siksi osaa pistää välejä poikki tarpeeksi ajoissa.

Paras oivallus raitistumisessa on, että ei tarvitse muuttaa mitään

Jotenkin kokonaan juomatta oleminen ahdisti siinä ihan alussa. ”Miksi en muka voisi juoda?”, ”Miksi lopettaa juominen, kun ei minulla ole mitään ongelmaa?”, ”Mikä siinä alkoholissa nyt on niin ongelmallista?”. Olin tottunut kokeilemaan erilaisia oluita vuosikaudet, joten nämä ristiriitaiset ajatukset valtasivat pääkoppani. Etsin syitäni toisaalta juomiselle, toisaalta juomattomuudelle. Mutta jo itsessään asian miettiminen osoitti, että olin oikealla tiellä. Olin ehdollistunut huomaamattani ja oli otaksuttava, että muutos ei tapahtuisi hetkessä.

Olen aina ollut hiljainen introvertti, joskin vanhemmiten hieman rohkaistunut. Mikään sosiaalinen eläin en ole, enkä hakeudu varsinkaan vieraaseen porukkaan. Jos sellaiseen kuitenkin joudun, olen yleensä vähän äänessä tai kokonaan hiljaa ja poistun paikalta huomaamatta. Kaveriporukassa osaan olla oma itseni, mutta kyllä minä koen että alkoholi hieman auttoi sosiaaliseen ahdistukseen. Pystyin vähän kuppia otettuani rentoutumaan ja juttelemaan ihmisille kodin ulkopuolella.

Kuvittelin ennen lopettamista, että en osaisi olla ilman olutta sosiaalisissa tilanteissa. Mutta sittemmin olen huomannut tämänkin harhaluuloksi. Ilahduttavinta on kommentit bileiden jälkeen: ”Etkö muka juonut mitään? Luulin, kun olit niin mukana menossa koko ajan”. Nykyään näen asian toisin, alkoholi teki minusta sellaisen, millainen en normaalisti ole. Puhun paljon innostuessani, mutta en niin paljon. Ahdistun muutenkin, mutta en niin paljon. Sekoilen muutenkin, mutta en niin paljon. Haluan pitää kontrollin tunteisiini, päätöksiini, ihmissuhteisiini, tekemisiini, viitsimisiini ja puheenaiheisiini. Selvinpäin se onnistuu 100%:sti.

On siistiä huomata, että hyvät tyypit eivät ole moksiskaan ja ”biletys” onnistuu ilman viinaakin, oikeastaan paljon paremmin kun ei ole pää sumussa, ajatus ei katkeile ja ei ala ahdistamaan ja väsyttämään liikaa. Ennen vitsailin, että ”ilman hauskaakin voi olla viinaa”, nykyään mottoni on: ”Ilman hauskaakin voi olla ilman viinaa”.

Mietin myös ensin, että perjantaissa ei voi olla raitistumisen jälkeen enää sitä ”maagisuutta”, joka aiemmin ilmeni siinä, että jopa työpäivän aikana voi korkata erikoisoluen jääkaapista ja ihastella kättensä jälkeä. Mutta huomasin pian, että tuo maagisuus olikin aina ollut olemassa, alkoholia tai ei. Siinä fiiliksessä oli oikeasti kyse viikonlopun alkamisesta, kavereista, vapaalle lähtemisestä ja hyvän työn tuloksista, ei niinkään kaljasta. Kun tämän hokasin oltuani kaksi viikkoa selvinpäin, ei ollut enää paluuta törpöttelyyn.

Perjantaikaljoja ei tarvinnut korvata millään. Uutuusoluiden tilalle ei tarvinnut hakea kaupasta alkoholittomia erikoisoluita. Koko olut oli menettänyt merkityksensä. En enää tarvinnut olutharrastusta mihinkään, pärjäsin mainiosti ilmankin. Pystyin aivan hyvin menemään terassille vesituopin tai inkiväärilimpparin kanssa, koska siinä hetkessä tärkeämpää on seura ja hauskanpito, eikä se mitä lasissa on. Pystyin osallistumaan mökkiviikonloppuihin ja tupaantuliaisiin kuten ennenkin, mutta ilman pöhnää ja yliväsymystä. Osaan silti nauraa kaljaläpille. Osaan silti vitsailla viinasta. Minua naurattaa yhä kännijutut. Minun ei tarvinnut muuttaa mitään muuta kuin suhtautumistani alkoholiin. Ulkoisesti mikään ei muuttunut.

Steve-O on yksi inspiraatioistani. Tämä Jackass-hurjapää on ollut vuodesta 2008 asti, eli nyt noin 13 vuotta absolutisti ja on todellinen osoitus siitä, että voi olla ihan samanlainen sekopää ilman päihteitäkin. Steve-O:n vanha dokkari Demise & Rise kannattaa katsoa YouTubesta, sillä on onnellinen loppu. Sen sijaan on ollut surulista seurata Bam Margeran nykymeininkiä…

Raittiita julkkiksia on muuten valtavasti yllämainittujen lisäksi. Absolutismin valinneita ovat mm. Kit Harrington (Game of Thronesin Jon Snow), Daniel Radcliffe (Harry Potter jne.),Brad Pitt, Bradley Cooper, Redrama, Heikki Silvennoinen (Kummeli), Lauri Ylönen (The Rasmus), Samuli Edelmann, Anssi Kela, Sipe Santapukki (Apulanta), Michael Monroe, Alec Baldwin, Alice Cooper, Anne Hathaway, Anthony Hopkins, Anthony Kiedis (Red Hot Chili Pepper), Ben Affleck, Ben Haggerty (Macklemore), Blake Lively, Charlie Sheen, Colin Farrell, Curtis Jackson (50 Cent), Danny Trejo, Denzel Washington, Elton John, Eric Clapton, Ewan McGregor, Gene Simmons, James Franco, Jamie Lee Curtis, Jennifer Lopez, Jim Carrey, Natalie Portman, Ozzy Osbourne, Robert Downey Jr, Samuel L. Jackson, Stephen King, Tom Hardy, Travis Barker (Blink-182). Osa heistä on ollut täysraitis joitakin vuosia, osa kokonaisia vuosikymmeniä. Googlaa vaikka. Muitakin on.

Mutta juomattomuus on niin tylsää…

Näin ajattelin joskus nuorena poikana itsekin. Että onpa tylsä elämä niillä, jotka eivät juo. Kuinka väärässä olinkaan. No mitä sitten teen kun en juo? Olen keskittynyt erityisesti asioihin, joihin ei aiemmin ole jäänyt yhtä paljon rahaa tai aikaa juomisen vuoksi. Ei minua huvittanut alkoholinkäyttöpäivien ympärillä lenkkeillä, tehdä musiikkia, opetella Rubikin kuutiota, lukea kirjoja. Pienissäkin määrin alkoholi latisti kaikkea tekemistä.

Nykyään tuntuu, että minulla on enemmän harrastuksia, joita jaksan oikeasti harrastaa. Aiemmin olutharrastus jyräsi kaiken muun yli. Viikonloput ja joskus arki-illatkin vain katosivat jonnekin. Vapaa-ajan todolistalla oli läjäpäin asioita, joita ei saanut ikinä valmiiksi.

Kirjoitan säännöllisen epäsäännöllisesti kirjaa ja alkoholiaiheesta saisi toisen mokoman. Olen jaksanut keskivertoa paremmin töissä, flow-tiloja tulee enemmän ja elämänlaatu on yleisesti parempaa. Täytyy sanoa että en olisi osannut arvata ennalta tätä energiamäärää. Sitä vaan riittää. Aiemmin olin jatkuvasti ihan poikki.

Elämä ei ollut tylsää juodessani, mutta ei se ole sitä nykyäänkään. Olen saanut tilalle roppakaupalla hyviä asioita.

Kreivi Krapulalle hyvästit

Krapula on yksi suurimpia vähättelyn aiheita. On kuulemma ihmisiä, joille ei tule krapulaa. Krapulaan on kuitenkin totuttu, eikä väsymystä tai pientä pöhnää enää mielletä krapulaksi. Itselläni 1-2 annoskin loi rankan väsymyksen seuraavalle päivälle. Ja arvaa kuinka monesti olutmaistelu jäi pariin? Kolme tai useampi annos tuntuu sitäkin raskaammin seuraavana päivänä.

Like, if I told you there was a drug that you drank and it made you have fun for like an hour; then it made you dizzy for three hours, then you blacked out, then the entire next day you had a terrible headache and generally felt like shit, you probably wouldn’t be clamoring to try it. But alcohol is so mainstream that it’s somehow overcome the fact that it sucks, which is also how I hope to be described one day. But in all seriousness, if I have two glasses of wine, I feel like shit the next day. And the sugar and carbs are objectively bad for your health. I’ve done so much acid that the desert itself crashed like waves on a beach; it has no sugar, no carbs. In fact, the next day, I felt fucking fantastic.

Seth Rogen kirjassaan Yearbook, 2021.

Krapula oli myös välittömin syy raitistumiselleni. Päätin, että nyt nämä olot saavat riittää. Minun piti ensin jotenkin hienovaraisesti harrastaa oluet ”loppuun”, mutta sitä ”oikeaa hetkeä” lopettamiselle ei vain koskaan tullut. Kunnes tuli kova krapula kesällä 2020. Siihen se jäi.

Jaoin aikoinaan usein W. C. Fieldsin lainausta Tyylikirjasta: ”Säälin ihmistä, joka herää aamulla ilman krapulaa, sillä hän tietää ettei hänen olonsa siitä enää päivän mittaan parane”. Nykyään kuitenkin tiedän, että olo on hyvä koko ajan, eikä sen tarvitse parantua. Tai jos olo on huono, se kyllä siitä paranee, ei siihen krapulaa tarvita vielä päälle. Lainaus on toki tummaa huumoria, mutta sittemmin läppä on menettänyt täydellisesti arvonsa.

Alkoholi – oikeasti mielihyvää tuottava asia, vai vain illuusio siitä?

Onko jotain mitä kaipaan alkoholin käytössä? Valehtelisin, jos sanoisin että en kaipaa mitään. Joskus muistelen kaiholla sitä hetkeä, kun pääsi tutustumaan uuteen erikoisoluseen, lukemaan pullon tekstejä, haistelemaan korkkia, ihastelemaan piirrosta pakkauksen kyljessä, avaamaan vahakorkkia, odottamaan vaahdon laskeutumista, tarkastelemaan väritystä valoa vasten… mutta sitten muistan millaista myrkkyä aine on ja mitä se keholleni tekee.

Joskus haikailen sitä tietynlaista huolettomuuden tunnetta ja yöhön unohtumista. Mutta nykyään tiedän, että sellaisen saa ilmankin alkoholia aikaiseksi. Kesällä sellaisen saa yksinkertaisesti vaikkapa juoksulenkillä. Talvisin nuotion ääressä jossain. Syksyisin riittää, että kuuntelee sadetta. Joskus hyvinkin yksinkertaiset asiat tuovat sen tietyn tunteen. Hyvä biisi. Hyvä ruoka. Hyvä kirja. Mukava peli-ilta. Lasteni ilo.

Alkoholi on vain illuusio. Ne maagiset kesäillat, jolloin on nuotio ja hyvä musiikki… Niihin ei tarvita viinaa tai tukevaa humalatilaa. Pitkään kuvittelin, että alkoholi boostaa hyviä olotiloja, kunnes tajusin, että asia on juuri on päinvastoin. Alkoholi turruttaa mielen ja ruumiin. Ja aamulla jomottaa päätä.

Jokaiselle aloittelevalle alkoholistille tai sellaiselle jolla hommat etenee reippaasti ryypäten sanon ensimmäisenä neuvona: Kannattaa ryypätä lisää oikein urakalla. Vasta sitä kautta löytyy se pohja ja paraneminen jos on löytyäkseen.

Martti Syrjä ja viinankäyttö

Alkoholi on epäloogisuuden multihuipentuma – milloinkaan ei ole oikea hetki olla huonossa kunnossa

Alkoholia käyttävänä minun täytyi koko ajan miettiä kysymyksiä milloin, miten, missä ja jopa miksi. Jos sitä ei tehnyt tietoisesti, niin varmasti alitajuisesti. Jo ennen illanvieton alkamista, esimerkiksi automatkalla määränpäähän piti miettiä milloin on vähiten noloa ja parhain mahdollinen hetki korkata mökille tai festareille mentäessä se ensipuraisu. Milloin on liian aikaista, ovatko muut jo aloitelleet, ja niin edelleen. Jos aloittaa liian aikaisin, on liian aikaisin liian kännissä. Jos aloittaa liian myöhään, on ”liian selvinpäin” kun varsinainen toiminta tapahtuu, esimerkiksi festareilla sekoilut tai bändit.

Jos taas juo ”sopivasti”, miksi ei voisi olla ilmankin, kun on kivaa tekemistä? Eihän se käy, tänne tultiin juomaan. On niin mukavaa olla kännissä ja miettimättä asiaa. Ja kun muutkin. En koe, että koskaan olisin juonut muiden takia, mutta alkoholi on niin kytköksissä suomalaiseen tapakulttuuriin, että sitä väistämättä menee muiden mukana. Harvemmin sitä kieltäytyi, jos joku pyysi kaljalle, eikä ollut mitään menoja. Jippikaijei, never stop the madness ja taas mennään.

Kun on hyvän aikaa tissuteltu ja lähdetty ulos ihmisten ilmoille, pitääkin törppöjä piilotella esimerkiksi puiston penkillä tai bussissa, koska julkijuopottelu on kiellettyä. Vappuna tosin jostain syystä poliisikin tekee poikkeuksen, eikä ketään kiinnosta kun kansa örveltää kirkkopuiston nurmikolla. Taksiin mentäessä kysytään lupa, saako juoda autossa. Puliukot kysyvät puistonpenkille istuessaan, saako avata kaljan, vaikka kukaan ei omista penkkiä. Jos menee pubiin, pitää ottaa huomioon että on vain tietty alue, jolla saa juoda, tiettyyn kellonaikaan, tiettyyn saakka. Alkoholia ei myöskään saa mainostaa, vaikka sen käyttö on muuten laillista. Se on siis äärimmäisen ristiriitainen päihde.

Näiden lisäksi tulee omat rajoitteet vastaan, milloin on kohtuullisessa pelikunnossa. Mietittäväksi jää vielä millä kotiin, kun autoa ei voi ajaa – itsellä ei tosin tätä ongelmaa ole, kun en omista ajokorttia, mutta monesti on tullut käveltyä kotiin kilometritolkulla tai tullut ajettua hengenvaarallisesti polkupyörällä autokaistalla. Tai sitten mietittäväksi jää mitähän velvollisuuksia on seuraavana päivänä ja tulikohan nyt juotua liikaa? Normipäivä, ei mulla mitään ole. Mutta mitä sanon vaimolle? Jatka listaa, se on loputon.

Kyllä, todellakin kärjistin. Kun ikää on tullut, on tajunut että koskaan ei löydy sitä ”oikeaa hetkeä” olla huonossa kunnossa. Aina voi jeesustella, että ”vaikuttaa siltä että Laukkarisen pojalla ei pää kestä viinaa”. Mutta kohtuullisuus on mielestäni kalteva pinta (sitä se oli vielä juodessanikin ja muiden kohtuullisuuteen pyrkimistä seuratessa) ja juojaa on aina helpompi osoittaa unohtaen itse aineen vaikutukset. Tulella on vaikea leikkiä polttamatta näppejään. Miksi haluaisin enää edes yrittää, kun sormenpäät ovat palaneet jo riittävän monta kertaa?

Yritin vähentää, kunnes lopetin kokonaan

Kuten mainitsin, olen miettinyt alkoholin käytön vähentämistä ja kokonaan lopettamista jo vuosia. Minua on aina hieman hämmentänyt se, että en ole oikein löytänyt todellista syytä tämän addiktoivan ja vaarallisen päihteen käytölle, mutta käytin silti. Nuorempana (17-24-vuotiaana) olin aina se kaveri, joka päihtyi nopeiten, oksensi tai sammui ensimmäisenä. Minulla oli niinsanotusti ”huono viinapää”, joka on yksi monista alkoholinkäytön ristiriidoista, jossa syytetään vain ja ainoastaan aineen juojaa unohtaen elintoimintoja lamauttavan ja toimintakykyä heikentävän juoman roolin tilanteen suurimpana vaikutustekijänä. Ei kenenkään pää ole huono, jos sen teloo. Tai varvas huono, jos sen potkaisee tiiliseinään. Mutta jostain syystä päätä pidetään huonona, jos se ei kestä hermomyrkkyä suuhun kaadettuna. Nykyään tiedän totuuden: Se on se viina, se viina. Kenenkään päätä ei ole tarkoitettu kestämään kemikaaleja.

On kummallista, että yleisesti paheksutaan liiallista päihtymistä esimerkiksi baareissa ja pubeissa, jotka on keksitty juuri sitä varten. Vaikka alkoholi vaikuttaa yksilöllisesti, kukaan ei voi kiistää, etteikö itse aine olisi juuri se, joka aiheuttaa päihtymyksen. Ikään kuin olisi jotenkin hienoa tai sankarillista olla näyttämättä päihtyneeltä, vaikka aineen funktio on aivan päinvastainen.

Miksi pitää ”skarpata”, jotta pääsee sisään keikkapaikalle tai yökerhoon? Miksi pitää esittää loppuun asti olevansa kunnossa, kunnes ei enää pysty hallitsemaan olemustaan? Erityisesti olutpiireissä tuntui olevan jotenkin paheksuttavaa, jos oli liian kännissä, kaatoi oluet pitkin pöytiä tai puhe sammalsi, vaikka samaan aikaan nautittiin sitä vahvempia oluita mitä pidemmälle ilta eteni. Tietenkin se menee niin, mutta ristiriitaista yhtä kaikki.

Keinotekoiset rajat, ristiriidat, kohtuukäytön konseptin mahdottomuus ja mielenkiinnon katoaminen

Eniten ärsytti ja ahdisti pöhnä, joka pitää päässään sivuuttaa tai kääntää jopa hyväksi. Juomisessa hienointa oli humaltuneena oleminen, mutta niinsanotussa ”kohtuukäytössä” nyppi alkoholin aiheuttama pöhnä ja keskittymiskyvyn menetys. Hiprakka toi toisinaan mukaan pään jomotuksen, josta pääsi eteenpäin kumoamalla kurkkuunsa pari buranaa ja uuden kaljan. Eihän illan hyvää fiilistä tohtinut päänsäryllä pilata.

Jos taas juomisen jätti pariin, eipä enää sujunut kirjan kirjoittaminen, tietokonepelaaminen tai koodaaminen, kun humallus lähtikin laskuun ja jäljelle jäi vain tuntikausien ”selviämisvaihe”. En oikein digannut siitä, koska sen ajan olisi voinut käyttää jotenkin järkevämminkin.

Ensimmäiset vuodet törpöteltyäni en näitä efektejä tietenkään tunnistanut, vaan join ilman minkäänlaisia itselleni asettamia rajoja. Teinialkojen sekoilujen jälkeen alkoholinkäyttöni jatkui rajoittamattomana vielä jonkin aikaa parikymppisenä, kunnes luovuin muista alkoholijuomatyypeistä kuin oluesta kokonaan vuonna 2013-2014, kun säikähdin tekstin alussa mainitsemaani dissosiaatiohäiriötä. Tämän vakavan mielenhäiriön laukaisi neljän päivän putkeen ryyppääminen ja siitä seurannut krapula ja noin vuoden kestävä ahdistus-, paniikki ja dissosiaatioepisodi 112-soittoineen, terapioineen ja kuntoutuksineen. Siihen loppuivat pahimmat konttaamiset alkoholin suhteen. Tiukka viina ei koskaan sopinut minulle edes drinkkien muodossa. Kun tuosta pahimman yli selvisin, päätin että pelkät miedot riittävät. Jälkiviisaana olisi pitänyt lopettaa nekin jo tuolloin. Mutta en uskonut, vaikka pääkoppa vihjaili muuta.

Rajojen asettaminen on turhaa kovien huumeiden kohdalla – sitä se on myös alkoholin kanssa

Ajattelin, että riittää että tiedän omat rajani. Vain mietoja, ei tiukkoja tai viiniä. Kaverit naureskelivat, kun aina välillä oli tullut tilanteita, joissa nautin vähän väkevämpää. Kun vahingossa tai puolivahingossa luistin omista säännöistäni. Tällaisia kertoja olivat muunmuassa Pariisissa kun maistoin ensimmäistä kertaa Bier Piconia. Juomisen jälkeen sain vasta kuulla että siinä on seassa Picon-likööriä ja punaviiniä ja juoma on yli 20 prosenttinen. Myös aina silloin tällöin tuli vastaan esimerkiksi maljoja juhlissa, joista en kehdannut kieltäytyä. Kerran muuan kahvimestari oli tehnyt erikoiskahvit, jossa oli tiukkaa seassa. Joskus joku tarjosi drinkin jossain hienommissa juhlissa. Näitä tilanteita oli ensin yhden käden sormilla laskettava määrä, mutta ajan kanssa rupesin höllentämään rajojani.

Lopulta huomasin, että ei mitään rajoja koskaan ollutkaan. Ne olivat korkeintaan keinotekoinen illuusio. Alkoholin yksi isoimmista mindfuckeista on se, että sen käyttöä pitäisi jotenkin jatkuvasti vähentää ja kontrolloida. Muistan kun aina piti varmistaa, ettei juhlista lopu juoma kesken ja samaan aikaan harmiteltiin heitä, jotka joivat liikaa. Ihan rehellisiä jos ollaan, miten voi hypätä ”vähemmän jyrkänteeltä”? Kuinka hyppäät pikkuisen vain, kohtuullisesti kerrostalon katolta? Entä miten voi kaataa vähemmän syövyttävää happoa ilman vaikutuksia?

No, kärjistän taas, mutta uskon, että alkoholin kanssa perusperiaate on samankaltainen. Vähentäminen tai tietynlainen kontrollointi on kaoottisen, manipuloivan ja addiktoivan aineen kohdalla haastavaa. Jos nyt toinen, ehkä kolmas… Ja muistutan, että en koe olleeni erityisen addiktoitunut päihteeseen, saatoin olla viikon parikin juomatta. Mutta harvemmin olin kuukautta tipattomalla. Ei tässä se juomattomuuden väli puhu, vaan se miten alkoholiin ylipäätään suhtautuu. Osaako olla selvinpäin paikassa, jossa muut juovat, vai tuleeko edes mieleen olla juomatta? Osaako kieltäytyä ilmaisen viinan (tai kohdallani erikoisoluiden) bileistä, valitseeko mieluummin kesäterassin sijaan kotona kökkimisen, ja niin edelleen.

Oli välillä myös hitusen haastavaa olla käyttämättä alkoholia kun panimot lähettivät kotiin joka viikko laatikon olutta. Oluita keräili jemmaan ja niitä kypsytti vuosia ja vanhoja piti juoda pois, jotta uusia mahtui kylmään. No mutta, se oli sellainen harrastus.

Olutharrastus, ahdistus ja erään aikakauden loppu

Olut jäi aktiivisen olutharrastuksen vuoksi elämään pitkäksi aikaa, enkä miettinyt asiaa sen kummemmin useampaan vuoteen. Ajan saatossa pienikin tissuttelu kuitenkin pisti ahdistamaan, väsyttämään, lisäämään vatsaongelmia niin käytön aikana kuin jälkeenkin, määrä ei ollut enää oleellinen tekijä.

Tapojeni orjana jatkoin alkoholin käyttöä kuten aina ennenkin, vaikka yksikin kitusiin vedetty kalja oli kuin pikkukivi, jonka napautin mäkeä alas niin, että silloin tällöin huonolla tuurilla se aiheutti pienempiä tai isompia maanvyörymiä paniikki- ja ahdistuskohtausten muodossa. Saatoin jo parin alkoholiannoksen jälkeen vaipua syviin vesiin, joskus jopa seurassa. Alkoholi aiheutti parinkymmenen minuutin hyvän olon, mutta sen jälkeen kaikki meni yleensä ainakin pään sisällä pelkkää alamäkeä.

Alkoholinkäyttö on vähän liiankin normaalia

Alkoholi on yhteiskunnassa aivan normaali asia, sitä käyttää monien eri tutkimusten mukaan 90% länsimaalaisesta väestöstä. Suomessa alkoholi on mukana saunassa, huonekalujen kokoamisessa, työpäivän päätteeksi (moderneissa digitoimistoissa jopa työpäivän aikana), virkistyspäivillä, tapaamisissa, juhlissa, häissä, hautajaisissa, viikonloppuina, peli-illoissa, laneissa, tupaantuliaisissa, tansseissa, aivoriiheissä, vapaapäivissä, lomissa, matkustelussa, odottelussa, kauppareissulla, jääkiekkomatsissa, ruoan kanssa, aperitiivinä, digestiivinä, kirjoittamisessa, lukemisessa, leffateatterissa… en oikeastaan hirveästi keksi tilanteita, joissa ei voisi ottaa tai jossa kummaksuttaisi olut- tai viinilasillista.

Ei ole siis mikään ihme, että alkoholi tulee helposti tavaksi, jota ei sen kummemmin ajattele.

Ainoat syyt juomiselleni olivat lopulta maku ja päihtyminen

Alkoholin käytössä on suuri ristiriita jatkuvasti läsnä. Kaikki tietävät että se on päihde, mutta asiaan ei juuri kiinnitetä huomiota. Yleensä ihmisellä on kaksi päivänselvää (heh) syytä juoda alkoholia: Päihtymys ja maku. Joku sivistyneempi hifistelijä saattaa todeta, että ei juo humalaan asti tai humaltumisen takia. Paskapuhetta, mutta uskon, t. Aku-Ankka (tähän se meemi). Usein unohtuu että rattijuopumusraja eli 0,5 promillea lasketaan päihtymykseksi, jolloin lähes kaikki alkoholin käyttäjät juovat itsensä ”humalaan”. Ruoan kanssa paritetaan juomia ”täydentämään ruoan makua”. Tieteen ja logiikan mukaan alkoholi turruttaa aisteja, myös makuaistia, joten makujen täydentäminen tuntuu näin jälkikäteen absurdilta. Mihin se pohjaa, muuhun kuin mutuiluun?

Rehellisin vastaus mitä olen kuullut on, että ”kännissä nyt vaan on niin kiva olla”. Uskon että suurin osa käyttää alkoholia juuri humalahakuisista syistä, muuten aineen käyttö ei olisi niin suosittua. Noin 20 minuuttia kestävä nousuhumala ei ole kaikkien viidenkymmenen konkreettisen ja pitkäkestoisen haittavaikutuksen arvoista. Avaan omat plussat ja miinukset tämän kirjoituksen lopussa vielä listan muodossa.

Viimeisimpänä alkoholinkäyttövuosinani metsästin ”maailman parhaita oluita”, eli 10-20 volttisia imperial stouteja. Haistelin laseja ja ihastelin oluen makua, ulkonäköä, aromeja ja mystisiä ”suutuntumia”. Ei ole mikään ihme, että maailman parhaiten arvostellut oluet ovat myös maailman vahvimpia alkoholiprosenteiltaan. Jos alkoholin vähyys syö runkoa esimerkiksi miedommassa milk tai mild stoutissa liikaa, olutarvioija kirjoittaa muistiinpanoihinsa ”liian vetinen”, unohtaen että olut koostuu suurimmalta osin vedestä, jonka seassa on ripaus etyylialkoholia ja erilaisia makua tuovia ainesosia.

Näin sanomalla tiedostan, että saatan jonkun mielestä väheksyä oluen hienoa muotoa ja artesaanipanimoiden työtä, se ei ole tarkoitukseni. Tiedän vallan hyvin pari omaakin olutta pyöräyttäneenä miten oluen valmistusprosessi on paljon muutakin, hienovaraista räätälöintiä monivaiheisen prosessin läpi, ei pelkästään alkoholia ja vettä vaan mallasta, humalaa, aromia, katkeroja ja erilaisia makuja. Mutta kärjistän tässä tahallani, koska haluan saada pointtini esiin. Alkoholijuoma sisältää alkoholia, eikä aine muutu yhtään vähemmän haitalliseksi hienon valmistuskaavan myötä.

Mitä tapahtui 9. elokuuta 2020, jolloin tein päätöksen lopettaa juomisen

Elokuussa 2020 erään kostean illan empiirisen Stam1na-tyylisen tutkimuksen myötä tuli otettua ihan urakalla ja kokeiltua omia rajoja. Mukavaahan se oli muuten, seura ja tekeminen oli kohdillaan. Hyvä porukkahan se on tärkeintä, oli viinaa tai ei. Mutta vähemmän olisi pitänyt juoda. En oikein keksi syytä miksi tällä mainitulla kerralla kittasin kaljaa kuin viimeistä päivää, mutta niin vain kävi. Toisaalta syynä saattaa olla pari tynnyrillistä laadukasta ja tuoretta pienpanimo-olutta suoraan hanasta… Huomaan tässä kirjoittaessanikin jotenkin ihmetteleväni, että ”kuinka saatoinkin olla niin sekaisin?” samalla unohtaen, että mitä oikeastaan ihan itse tein – kaadoin kaljaa kurkustani alas.

Kun pitkästä aikaa oksensin sisuskalujani ulos, muistin jälleen miten kovasta myrkystä on kyse. Ihan kuin muka olisin unohtanut. Muutaman päivän krapula tuli lusittua ja mietin juhlia seuraavana perjantaina, että mitä jos olisin kerrankin selvin päin. En enää muistanut milloin viimeksi olin ollut perjantaina ilman tippaakaan alkoholia. Perjantaikaljat olivat olleet syystä tai toisesta rituaalina ainakin kolme vuotta putkeen. Joskus otin perjantaisin kaksi, joskus neljä. Ei se määrä, vaan tapa. Saatoin aikaisemmin perjantaina ottaa olutta jo työpaikalla, milloin retropelejä pelaillen ja musaa fiilistellen. Tästä ainakin pre-korona-aikaan joskus jatkettiin aftereille tai ns. ”pidemmän kaavan kautta” siten, että kotiin aikaisintaan kymmenen aikaan illalla Burger Kingin kautta.

Ensimmäinen viikonloppu tietoisesti selvinpäin. Tuntui maagiselta. Koko viikonloppu olikin oikein mukava ja seesteinen ja päätin että mitäpä jos kokeilisin toisekin viikon. Kului toinen viikko, kolmas, sitten kuukausi. Havahduin tilanteeseen ja tajusin, että en ole koko aikuisikäni aikana ollut koskaan yli kolmea viikkoa ilman alkoholia. Alkoholi on niin integroitunut suomalaiseen kulttuuriin, että sitä ei edes tiedosta miten salakavalasti sen nauttiminen tulee tavaksi, jonka mukaan sitten sokeasti elää viikosta toiseen.

Palasin ajatuksissani menneisyyteen, päivään jolloin maistoin ensimmäistä kertaa alkoholia. Olin 17-vuotias ja viettämässä iltaa pathaan kaverini luona. Monet kaverini olivat jo täyttäneet 18 ja alkoholi alkoi kiinnostamaan. Itse marraskuun lapsena päädyin sitten täysi-ikäisten juomaseuraan, vanhemmiltani salassa, tietenkin. Isäni oli raivoraitis yli 30 vuotta kuolemaansa asti, eikä tiennyt alkoholinkäytöstäni kuin vasta viimeisinä vuosinaan, jolloin kerroin hänelle avoimesti ”olutharrastuksestani”. Vakuutin, että juomiseni oli hallinnassa. Ja niin se olikin. Hän absolutistina epäili minua loppuun asti, koska ei uskonut että alkoholia voi juoda kohtuullisesti. Yllättäen olin tavallaan hänen kanssaan samaa mieltä. Mutta ei me siitä hirveästi puhuttu. Päihteet eivät olleet osa hänen elämäänsä vuosikymmeniin, joten keskustelussa ei ollut tarttumapintaa. Nykyään harmittaa, kun hän ei nähnyt raitistumistani.

Ensimmäinen maistamani alkoholijuoma oli Koskenkorvan Cat-sarjaan kuuluva 18% Black Cat Salmiakki-viina, joka maistui lähinnä tujakalta yskänlääkkeeltä. Pullosta ei tarvinnut paljon juoda kun oli jo ”hassu olo” päässä.

Olin saanut aika jyrkän kristityn ja raittiin alkoholikasvatuksen. Alkoholista ei hirveästi puhuttu, mutta muistan kuulleeni, että se on myrkky, jota juomalla kuolee. Naiiveilla lapsen aivoillani ajattelin pitkään, että ovatpa ihmiset tyhmiä kun juovat, ihmettelin, että miksi kaikki haluavat tehdä itsemurhan juomalla myrkkyä kuin Romeo konsanaan? Kun ensimmäisen kerran itse maistoin alkoholia, tajusin että eihän tästä kuolekaan. Kun ei kerran pahalta tunnu ja kaikki muutkin tätä juovat, miten aine voi muka olla paha tai tappavaa?

Minun maailmassani alkoholin suhteen on nykyään kahdenlaisia ihmisiä, juovia ja raittiita. En tarkoita, että kukaan on toista yhtään huonompi. En minä tupakoitsijoitakaan pidä huonoina ihmisinä. En tuomitse ketään. En vain itse enää ole juovien leirissä. Kiitos, mutta en käytä.

Tajusin, että alkoholinkäyttö on vaarallista

Alkoholi on monien tutkimusten mukaan maailman vaarallisin päihde, mittaluokassaan haitallisempi kuin kokaiini tai heroiini. Keskimäärin alkoholi vaikuttaa olevan toiseksi vaarallisin päihde. Oli miten oli, siellä kärkikahinoissa se on. Alkoholi on myös eri tutkimusten mukaan maailman eniten tai lähes eniten riippuvuutta aiheuttava päihde, Amerikan addiktiokeskus kertoo, että ainoastaan kipulääkkeet ovat alkoholia addiktoivempia. Alkoholin valtavan käyttäjäkunnan (jopa 90% väestöstä) ja laillisuuden vuoksi se on ainoa yleisesti ”vaarattomaksi” ymmärretty ja hyväksytty huumausaine. Alkoholin vaarallisuuden puolesta puhuu kuitenkin moni asia, muunmuassa se että ajatus 100% alkoholista hirvittää. Jos sellaista vetäisi raakana naamariin, olisi myrkytystila välitön. Silti on aivan hyväksyttävää juoda alkoholijuomia, jotka sisältävät 40% tai 10% tätä täysin samaa, yhtä tappavaa ainetta.

Elin itse kohtuukäyttäjän illuusiossa vuosikausia erikoisolutharrastajana, vaikka tosiasiassa join enimmäkseen vahvoja imperial stouteja, jotka sisältävät järjestään yli 10 prosenttia alkoholia. Saatoin juoda näitä useamman, esimerkiksi 3-4 ja ajatella pysyneeni vielä kohtuudessa. Todennäköisesti määrät olivat joka kerta varmaankin noin 10-20 alkoholiannokseiksi muutettuina. Kahdesta vahvasta oluesta tuli herkästi viinipulloon verrattuna vastattava alkoholiannosmäärä. Siksi erikoisolutmaailmassa ”pari kaljaa” ei ollut pätenyt enää pitkään aikaan.

Liian monta, liian vahvaa ja liian paljon alkoholia voi tappaa ihmisen. Vähän vähempi sekoittaa pään ja aiheuttaa koko kehossa ongelmia. Tajusin, että alkoholihaitat ovat todellisia.

Ei se määrä, vaan maku ja juoman laatu

En omasta mielestäni juonut puhtaasti päihtymyksen vuoksi. Jäljellä olevista syistä jäljelle jäi maku. Luulin todella pitäväni oluen mausta. Jotkut sanovat, että juovat alkoholia maun takia. Miksi sitten alkoholi blendataan milloin mihinkin, jotta sen maku saadaan peitettyä? Ihmiset ovat kautta vuosisatojen keksineet kaikki tavat sekoittaa alkoholia jonkin toisen paremmalta maistuvan juoman sekaan.

Jos alkoholijuomia juodaan maun takia, miksi maku pitää ”opetella”? Miksi ensimmäinen maistokerta maistui kitkerältä ja pahalta? Jos jäätelö-mutakakku-pähkinä-vanilja imperial stoutin sekaan lorauttaisi tilkan mitä tahansa muuta myrkkyä, sitä tuskin huomaisi, kun olut on niin ryyditetty kaikilla maukkailla raaka-aineilla. Tähän tapaan myös alkoholin maku peittyy, tietysti useimmiten osana valmistusprosessia, jossa alkoholi on keskeisessä roolissa. Jos alkoholi maistuu liikaa, juoma on ärhäkkää tai pahaa ja irvistyttää. Wtf?

Olut ei suinkaan maistunut pahalta ainoastaan ensimmäisiä kertoja kun sitä maistoin nuorena kloppina saunassa. Eri oluttyylit ovat olleet pahanmakuisia jokainen ensimaistojen aikana ja sen jälkeenkin. Kun maistoin ensimmäisen kerran India Pale Ale -tyyppistä vaaleaa ja vahvaa olutta, en voinut sietää sen kitkerän katkeroista makua ollenkaan. Makuun täytyi opetella. Ironisinta on, että India Pale Alen maku syntyi alunperin kun 1740-luvulla perustettu Samuel Allsopp & Sonsin panimo halusi viedä oluttaan Intiaan. Oluen ei uskottu säilyvän pitkien purjehdusten ajan valtamerien läpi, joten kantavierteen sokeripitoisuus maksimoitiin iskemällä olueeseen mahdollisimman paljon humalaa. Tämän avulla olut kypsyi merellä ja se säilyi pitkään, koska bakteerit eivät voineet kasvaa siinä.

IPA-oluttyypin maku on siis syntynyt tilanteen sanelemana säilyvyyssyistä, eikä sitä alunperin tehty sellaiseksi maun vuoksi. Siksi onkin huvittavaa, että jotkut nykyajan olutharrastajista pitävät IPAn makua sitä parempana mitä kitkerämpää se on. Toki nykyIPAt kuten NEIPAt (New England India Pale Ale) ovat monesti ylimääräisellä hedelmällä tai hedelmäisellä aromihumalalla ryyditettyjä, mutta olutlajin alkuperään suhteutettuna asia on silti ironinen.

Olutharrastajana tiedän, että alkoholia on opittu käyttämään sen verran taitavasti, että parhaimmillaan alkoholi saadaan tukemaan juoman runkoa, tuomaan sille ryhdikkyyttä ja täyteläisyyttä. Käymisprosessin kautta juomasta saadaan hyvänmakuinen siitäkin huolimatta, että siinä on hermomyrkkyä seassa. Silti kun oikein pysähdytään tätä asiaa miettimään, mitä tarkoittaa jos ”juomalla on hyvä runko”, tai se on ”ryhdikäs”? Olutpiireissä minua on kautta aikojen ihmetyttänyt arvostelukriteerit kuten ”suutuntuma”, jotka eivät tarkoita yhtään mitään. Olinkin sittemmin suosinut tästä syystä vaihtoehtoisia arvosteluasteikkoja, kuten ”helppo juotavuus” (erään tuttavani käyttämä sana: dokabiliteetti). Pohdituttaa myös miksi haluamme niin kovasti juoda juomaa, jossa on päätä sekoittavaa ainetta seassa? Miksi sen on oltava mukana? Miksi alkoholiton juoma ei ole sama asia? (”Ei tietenkään ole, koska siinä ei ole alkoholia, kamala ajatus, viinaton viina, what’s the point?”)

Alkoholi on vakiintunut ”juhlajuomaksi”, vaikka se on todellisuudessa paikallispuudutusaineeksi laskettava, anesteetti, jota on käytetty joskus kuulemma leikkauspöydillä ja sodissakin morfiinin korvikkeena. Alkoholi on depressantti, joka lamauttaa keskushermoston. Depressantti on elintoimintoja lamaannuttava aine [sic, Wikipedia]. Siksi tuntuu merkilliseltä, että juomaa pidetään iloisuuden nostattajana kun sen tarkoitus on oikeastaan latistaa tunnelmaa. Ihminen, joka on iloinen, oli sitä jo ennen alkoholin nauttimista, usein myös sen aikana. Mutta ihminen joka on ahdistunut tai surullinen, on varmasti aivan murusina alkoholin nauttimisen jälkeen. Joskus myös iloisen ihmisen mieliala saattaa muuttua alkoholin vaikutuksesta, koska alkoholi sotkee aivojen välittäjäaineet, jotka säätelevät tunnetiloja.

Raittiuden positiiviset vaikutukset yllättivät

Juomattomuuteni on aiheuttanut lyhyessä ajassa paljon positiivisia asioita elämässäni. Ensimmäistä kertaa 15 vuoteen herään joka aamu pirteänä, syön usein runsaan ja terveellisen aamupalan (en syönyt 10 vuoteen koskaan säännöllistä aamupalaa), ja keskityn muutenkin ihan eri tavalla terveyteeni, löydän mielenkiintoa asioista, joihin aika ajoin on vähentynyt tai hävinnyt mielenkiinto kokonaan alkoholin vuoksi (lukeminen, musiikin tekeminen, pianon soittaminen, kirjoittaminen, lenkkeily), herään ajoissa myös viikonloppuisin ja arkirytmini on muutenkin terveempi. Keksin uusia harrastuksia ja jaksan ryhtyä niihin, viimeisimpänä Rubikin kuution opettelu ja kilpajuoksemiseen treenaaminen.

Olen ollut myös paljon virkeämpi töissä. Paino on pudonnut melkein kymmenen kiloa. Olen enemmän läsnä perheeni asioissa. Kaikista hienointa on löytää taas kiinnostus asioihin. Isoimpana muutos näkyy lompakossa, rahaa on säästynyt vuodessa yli 5000 euroa. Jos tässä kohtaa ihmettelet näitä summia niin muistutan että hyvä erikoisolut maksaa ravintolassa 10-20 euroa. Siis yksi olut.

Juomattomuuteen ei oikeastaan tarvitse mitään syytä, mutta yleensä sanon syyksi terveyssyyt, ettei tarvitse selitellä. Se on enemmistön helpointa ymmärtää. Ahdistushäiriöisenä en halua pahentaa arkipäivän ahdistuksen määrää. Saunakaljan on korvannut vissy tai sokeriton Mountain Dew, juhlajuomana toimii Olvin Muteman Premium Ginger Beer 0,00% ja pubeissa en ole juuri käynyt. Viihdyin kyllä aina tiskin päädyssä ja alkoholin nauttimisen suurinta antia olikin tilanteet, joissa tuli tutustuttua uusiin ihmisiin tai juteltua tutulle baarimikolle uusimmista erikoisoluista. Se oli ainoa mukavaa vaihtelua aiheuttava lieveilmiö, minulla kun ei introverttinä ole luontaista kompetenssia olla sosiaalinen muutoin kuin työpaikalla tai oman perheen parissa. Sitten taas toisaalta, tämäkin on yksi niistä illuusioista, joita alkoholi tuottaa, olen nimittäin kasvanut sosiaalisemmaksi ihan ilman alkoholiakin. Alkoholi vain poistaa estoja ja nopeuttaa sosialisointia, mutta osaan olla tarvittaessa sosiaalinen selvinpäinkin.

Ainoa mitä tavallaan joskus ”kaipaan” on pienpanimokulttuuri, eli hienot oluet ja niiden ”keräily” omaan kirjanpitoon, mutta vuosia sekin alkoi pikkuhiljaa tökkimään. Noin kymmenen vuoden maistelun jälkeen alkoi tuntumaan siltä, että oluet toistavat samaa kaavaa ja maistelukulttuuri rutinoitui. Oli myös jotenkin todella kuluttavaa olla siinä maailmassa, jossa juominen on yhtä aikaa sekä hyvä ja paha asia. On totta, että paatuneimmat puliukot eivät osta kallista imperial stoutia, mutta se on silti samaa ainetta.

Kun katson vanhoja festarikuvia, joissa kaulailen muiden heviukkojen kanssa tuhannen päissäni tunnen pientä haikeutta, sillä tuskin selvinpäin tulen tuntemaan moista koskaan. Toisaalta, en koskaan ollutkaan se ihminen. En ole ikinä osannut olla kovin sosiaalinen. Alkoholi päästi jonkinlaiset primitiiviset sosiaaliset puolet esiin. Parhaimmillaan hauskaa, pahimmillaan hyvin ahdistavaa erityisesti sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivälle. Perseily oli aikansa mukavaa, mutta aina silloin tällöin päihtymystilan edetessä tunteetkin saattoivat edetä syvään masennuksen tai ahdistuksen kaltaiseen tilaan. Jos ei muuta niin kroppa sanoi itsensä irti väsymisen, oksentamisen tai sammumisen myötä.

Haluan elämältä aitoja tunteita ja kokemuksia, enkä halua turruttaa niitä alkoholilla. Ei jotenkin hotsita enää, että hienon oluen maistaminen pilaa päivän ja useamman oluen kippaaminen kurkusta alas aiheuttaa isompia ongelmia pääkopassa. Jo pelkkä Sandels- tai Pirkka-olutpulittelu vie yöunet ja keskittymiskyvyn pahimmillaan jopa kolmeksi vuorokaudeksi.

En tarvitse alkoholia tuomaan sekavuutta elämääni, koska olen jo sekaisin. Saan ahdistus- ja paniikkikohtauksia ilman viinaakin, mutta alkoholi on takuuvarma keino aiheuttaa niitä lisää. Olen hullu kuin pullosta tullut jo valmiiksi.

Kun juomiseen oikeaa määrää, aikaa, tilannetta ja paikkaa ei ole olemassakaan, on parempi olla juomatta ollenkaan.

Ai niin, lupasin sen listan plussista ja miinuksista

Keräsin taannoin ison listan syitä olla juomatta, jotta motivoisin itseäni paremmin pysymään alkoholista erossa. Keksin niitä 80-100. Tähän olen yhdistänyt samankaltaisia ja muodostanut niistä kokonaisuuden selkokieliseen lausemuotoon yhteensä 23 kpl, ole hyvä.

Alkoholin plussat:

• Olutharrastukseen kytkeytyvä kulttuuri, ihmiset ja tapahtumat

Alkoholin miinukset:

• Ei jaksa mitään. Pienikin määrä pilaa yöunet ja lisää aamuväsymystä.
• Alkoholi lisää ahdistusta.
• Ei jaksa keskittyä kirjoihin tai mihinkään muuhunkaan keskittymistä vaativaan.
• Lasten asiat ei kiinnosta.
• Mielenterveysdiagnoosit ja alkoholi eivät sovi yhteen, joutuu syviin vesiin helposti.
• Alkoholi aiheuttaa rahaongelmia. Tulee törsättyä baarissa, kun ei enää kiinnosta.
• Vatsavaivat. Jotkut oluet pistävät pakin sekaisin.
• Dissosiaatiohäiriöt 2013, 2014 ja 2020. Myös oluesta tuli, vaikka toisin luulin.
• Krapulat ja olot. Pienet ja isot. Päivien kestävät väsymykset.
• Mentaaliset koomat, ”hanxietyt”. Ahdistaa vaan, koko ajan.
• Ei jää aikaa mihinkään.
• Unirytmi on koko ajan sekaisin. Pikkupäissään tekee mieli valvoa, vaikka väsyttäisi.
• Alkaa muisti pätkimään kesken puhumisen. Unohtaa miten lause alkoi.
• Valmiiksi väsyneenä normiväsymys tuntuu kymmenkertaiselta.
• Syöpää on lähisuvussa, alkoholi lisää syöpäriskiä entisestään.
• Epäeettisyys. Lähipiirissä alkoholismia. Miksi tuen tätä?
• Kilot eivät pysy kurissa. Kaljassa on hirveästi kaloreita, varsinkin erikoiskaljassa.
• Luontainen uteliaisuus ja kiinnostus asioihin häviää.
• Tappaa luovuuden. Pienissä määrin hetkellisesti boostaa, sitten menee plöperiksi.
• Pelaaminen ja muu nopeatempoinen tekeminen kärsii.
• Ei pysty urheilla.
• Ei voi olla valmiudessa, jos perheelle sattuu jotain.
• Aiheuttaa hallaa koko kropalle. Mites maksa ja muu 30 vuoden päästä?
•  

Joitakin hyviä aiheeseen liittyviä artikkeleita:

• ”Olen absolutisti – mutta miksi se jaksaa ihmetyttää?”
• Terveyskirjasto: ”Alkoholi on maailman vaarallisin kemikaali”
• The Guardian: ”There is no such thing as a safe level of alcohol consumption”
• Mental Health Foundation: Alcohol and mental health
• Reddit r/unpopularopinion: ”The normalization of alcohol consumption is ridiculous. Destroying your brain cells as an active form of entertainment should be judged for what it is – glorified stupidity.”
• Reddit r/stopdrinking: ”50 reasons why I stopped drinking”
• Yle Kioski: ”Mitä tehdä, kun alkoholista on mennyt hohto – ”juomisesta oli tullut vaan tympeä tapa””
• American Craft Beer: ”Cloudwater Brewing’s Honest Talk About Sobriety”
• Reddit r/stopdrinking: ”6 months sober. Craft beer addict.”
• ”Why Do We Believe That Alcohol Is Harmless?”

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää