Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 14 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 22-vuotias.
Jos kirjoitat julkisesti jotain, sinun on oltava valmis kestämään sen seuraukset.
Tätä lausetta olen kuullut viime aikoina poikkeuksellisen paljon. Heinäkuussa uudistin blogini ilmeen ja sain uutta intoa nettikirjoitteluun. Rollemaa heräsi pitkästä unesta, niinsanotusti. Kun kesäkuussa kirjoitin vain kolme tekstiä, pelkän elokuun aikana julkaisin lähes viisikymmentä kirjoitusta. Tahti on ollut ripeä ja bloggaamistahti lähes jokapäiväinen.
Kun kirjoitustahti tihenee ja sivusto ”aktivoituu”, myös kävijämäärä kasvaa. Kävijämäärät ovat triplaantuneet vuoden aikana ja kommenttejakin tulee enemmän. Sosiaalinen nettielämäni pyörii entistä aktiivisemmin Rollemaan ja muiden blogieni ja verkkosivujeni ympärillä, muiden blogien ja uutis- tai keskustelupalstojen, sekä IRCin ympärillä.
Mainitsemani asiat ovat välittömiä seurauksia sosiaalisesta elämästä Internetissä; Julkinen teksti saa vastaanottajan tai useamman ja ehkä kommentoijan, bitit virtaa ja kaistaa kuluu. Asioilla on kuitenkin varjopuolensa, nimittäin ihmiset ovat erilaisia. Erityisesti suomalaiset ovat kärkästä nettikommentoijakansaa. Minua ei haittaa turhan suora kommentointi siihen asti kun se rupeaa rasittamaan minua henkisesti. Henkinen rasitus syntyy kun negatiivissävytteisiä (”suoria”, ”kärkkäitä”) kommentteja tulee jatkuvasti.
Internet on hankala asia. Se poistaa estot, kun ihmiset muuttuvat biteiksi tai nimimerkeiksi, tunteet ja erilaisuus unohdetaan, eikä millään ole loppua tai mihinkään ei vedetä rajaa. Kuten olen aiemminkin painottanut; Mielipiteitään saa ja pitääkin ilmaista, mutta se miten mielipidettään ilmaisee.
Mielipiteet ovat toki mielipiteitä, mutta niitä voidaan helposti käyttää aseena toista vastaan. Otetaan nyt esimerkiksi Johanna Tukiainen, tai varsinkin viime aikoina syntipukiksi noussut Päivi Räsänen. Suomalaiset näköjään tarvitsevat aina jonkun jota syyttää. Esimerkiksi Tuksuun kohdistuvat ”mielipiteet” ovat menneet yli kauan sitten. Tukiaisen yrittäessä itsemurhaa kommentointi oli järkyttävää; Mielestäni harmillista. Olisi ollut ainoa asia elämässäsi jossa olisit onnistunut, jne.
Miksi mielipiteiden täytyy olla aina kritisoivia, arvostelevia ja erityisesti negatiivisia? Miksi emme voisi suhtautua erilaisiin ihmisiin ja ajatuksiin positiivisemmin? Miksi netissä ei voi olla sovussa?
Olen nykyään entistä paksunahkaisempi ihminen ja kestän kaikenlaista, mutta tosiasia on se että olen silti ihminen, kuten Tukiaiset ja muut. Ja ehkä tavallista herkempi ihminen. En minä halua kettuilla huvikseni kellekään avoimesti. Enkä edes takaisin. Kuten Gandhi sanoi, silmä silmästä sokeuttaa koko maailman.
Tämä on ollut ajoittain aika rankkaa. Iltaisin olen itkenyt tämän asian kanssa ja heikkouden hetkiä on kyllä ollut, mutta onneksi olen itkuni saanut itkeä puolisoni sylissä ja perheen kanssa, Räsänen kertoo.
Isäni lopetti aktiivisen sosiaalisen nettielämänsä vuodenpäivät sitten. Yksi syistä oli juuri homman henkinen raskaus. Viime aikoina olen itsekin harkinnut, jos lopettaisin esimerkiksi IRCissä keskustelemisen kokonaan. Tai sitten koko nettikirjoittelun. Jos vain lukisin muiden blogeja ja uutisia, hiljaa kommentoimatta tai osallistumatta mihinkään. Ehkä niin olisi parempi mielenterveyteni ja mukavuuteni kannalta.
Tuntuu että mitä tahansa netissä sanonkaan, asioista väännellään mitä ihmeellisempiä kriisejä, ihmiset loukkaantuvat ja suuttuvat minuun, mielipiteideni mukana. Nykyään en jaksa vastailla kärkkäisiin kommentteihin, tai asioihin jotka alkavat ahdistamaan minua. Haluan suojella itseäni ja mieltäni, etten masentuisi lisää. Kumma kyllä että usein minulle suututaan jopa siitäkin että poistun keskustelusta…
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
Firewalker
Fire on lopettamista vastaan… Sun blogia on mukava seurata ja juttuseura on mahtavaa=)
tms_
Oletko ajatellut, voisiko olla helpompaa, jos loisit jonkun täysin ”anonyymin” nimimerkin, jota et yhdistäisi niin vahvasti tosielämään? Tai siis kun täällä blogissasikin kerrot omasta elämästäsi aikas paljon… Minusta ainakin on paljon helpompaa tulla lyödyksi netissä anonyymin nimimerkin takana, kuin että jos kirjottaisin omalla nimelläni ja kuvallani. Silloin ei tartte ottaa kaikkea niin henkilökohtaisesti, kun voi ajatella ettei nuo muut mua oikeasti kuitenkaan tunne.
Laku
Itse en jostakin syystä pysty ottamaan netin välityksellä saatua negatiivista palautetta yhtä ”tosissani” kuin oikeassa elämässä. Jos joku haukkuisi minua in real life, voisin hyvinkin pahoittaa mieleni. Netissä ilkeilyt on jo niin arkipäivää, ettei negatiivisille kommenteille oikeastaan enää edes jaksa korvaakaan lotkauttaa.
Mutta me ihmiset olemme erilaisia..
Jani
Blogaamista ei tarvitse lopettaa kokonaan, riittää kun sulkee kommentoinnin eikä käytä kävijälaskureita, jotka näyttävät muualta tulijoiden välittäjät. Jos nämä kaksi kanavaa ovat kiinni, niihin ahdistaviin vastanäkemyksiin törmääminen on jo paljon epätodennäköisempää. Siinä ei ainakaan minun mielestäni ole mitään hävettävää, kun on kyse itsesuojelusta. Varsinaista keskusteluahan ei tietysti silloin myöskään pääse syntymään, mutta yksisuuntainenkin kanava on aina parempi kuin ei kanavaa laisinkaan.
rolle
Se on aika vaikeaa enää tässä mittakaavassa. En halua tavallaan enää luoda uutta identiteettiä Internetiin, ja oikeastaan tykkään kirjoitella omalla nimelläni. Enemmän minua oikeastaan ahdistaa nimimerkin takaa kirjoittaminen, koska silloin tuntuu enemmänkin siltä että tekstit eivät ole omiani, tai että en saa niille sitä vähääkään kuuluvaa krediittiä. Yksilöllistä tämäkin.
Tietenkin olen pyrkinyt ajattelemaan että eivät suurin osa lukijoistani tunne minua. Mutta kuten sanoin, Internet on ihmisillä eriarvoinen käsite, koska ihmiset ovat erilaisia. Itselleni Internet on tärkeä osa arkipäivää, ja sillä on minulle suurempi merkitys kuin monelle muulle.
Teksti on minulle erittäin tärkeää, ja melkein jopa samassa arvossa puhutun kielen kanssa. Vielä enemmän vaimoni myötä, 2007 lähtien, kun ensikommunikointi hoitui enimmäkseen tekstin avulla. Olen myös ymmärtänyt miten tärkeää teksti on aistirajoitteisille kommunikaatiovälineenä, enkä pidä siitä että sitä vähätellään.
On totta että tekstissä ei näy sävyt eikä tunteet, mutta hymiöillä ja muilla tavoilla tekstiäkin voi rikastaa. Ei tietenkään asiatekstiä, mutta tässä tarkoitan lähinnä Internet-keskusteluja.
Minä kyllä ”kestän” palautteen, mutta toistuva negatiivisuus rasittaa minua väistämättä. Olen tavallista herkempi ihiminen, kuten sanoin. Ehkä nettielämä, nettikirjoittelu, ja nettikeskustelu ei sovi minulle.
Olen kuitenkin sen verran kiinni ollut Internetissä syntymästäni saakka, että näitä juttuja ei saa lopetettua, se on sen verran arkipäivää. Melkein sama kuin lopettaisi elämän, nettielämän lopettamisesta puhuttua – eli ei pysty. Ainakaan lähitulevaisuudessa.
Järkevä avoimuus netissä vilkastuttaa sosiaalista elämää | Rollemaa.org
[…] Netissä tavoitan suuremman määrän ihmisiä, mikä mahdollistaa sen että aina on kaveri jonka kanssa jutella. Se kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että aina löytyy joku joka ei jutuistani, luonteestani tai asioistani tykkää. Netissä on paljon haavoittuvaisempi kuin irl, sillä kovin harva suomalainen uskaltaa tulla sanomaan päin naamaa mitä mieltä kenestäkin on. Netissä sen sijaan pystyy sanomaan mitä tahansa kenelle tahansa, lähes ilman seurauksia. Vajaa vuosi sitten kirjoitin juuri tästä aiheesta ja lainaan jälleen kerran itseäni: Tuntuu että mitä tahansa netissä sanonkaan, asioista väännellään mitä ihmeellisempiä kriisejä, ihmiset loukkaantuvat ja suuttuvat minuun, mielipiteideni mukana. Nykyään en jaksa vastailla kärkkäisiin kommentteihin, tai asioihin jotka alkavat ahdistamaan minua. Haluan suojella itseäni ja mieltäni, etten masentuisi lisää. Kumma kyllä että usein minulle suututaan jopa siitäkin että poistun keskustelusta… Aktiivinen nettielämä voi olla henkisesti raskasta […]