Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 16 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 20-vuotias.
Pääni lepää kullan syliä vasten. Katson sängyltä tietokonepöydälle. Vihreät loputtomat heinäpellot tietokoneen näyttöjen taustakuvana luovat valoa tietokonepöydälle ja vähän siitä eteenpäin. Katson viistoon ikkunasta ulos. Öinen moderni Jyväskylä luo tunnelmaa koko huoneeseen. Kaupungin valot on rajattu ikkunan toiselle puolelle, mikä antaa vaikutelman kuin tuo ikkuna olisi vain kaunis taulu. Tulee mieleen se hieno leveä vaatekaappi Kodin Ykkösessä, jonka lasipintaisessa levyssä on New York-whatever yöllä, mikä näyttää siltä melkein kuin se olisi siinä oikeasti. Sellaisen haluaisin joskus itselleni, mutta siihen asti tuo öinen Jyväskylä saa kelvata.
Röyksopp aiheuttaa vielä paremman tunnelman. Ambientmainen kappale saa mielentilan mietteliääksi. Tuntuu kuin mikään ei liikkuisi. Ulkona valot ovat paikallaan. Ei autoja, ei ihmisiä. Vain me kaksi täällä sisällä. Tulee elokuvamainen olo. Katson vain eteenpäin. En kuitenkaan ajattelisi huomista työpäivää, enkä ylihuomista ikävää, vaan ainoastaan tätä hetkeä. Kohta katsoisin sopranosta ja ottaisin vähän halpiskolaa. Musiikin lisäksi on niin hiljaista. Veera silittää selkääni, poskeani. Ikkuna on auki. Viileä ilma tuulahtaa kasvoilleni, minulla on silti lämmin. Mietin vain. En muuta. Näitä mukavia hetkiä tiedän tulevan vielä eteen. Näitä rauhallisia hetkiä haluaisin tallentaa enemmänkin.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
