Arkistomatskua
Otathan huomioon, että tämä on yli 13 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.
Kirjoitin aiemmin siitä miten Suomessa eletään terveiden ehdoilla ja siitä miten aistirajoitteisen tuntuu olevan vaikea saada kunnollista tukea tai ymmärrystä yhteiskunnalta. Joka kerta kun kuljen vaimoni kanssa linja-autolla, jännityksellä odotan aina silloisen kuljettajan reaktiota. Kuurosokealla vaimollani on oikeus saattajaan ja saattajana minulla on oikeus päästä ilmaiseksi Suomen Kuurosokeiden ry:n jäsenkorttia näyttämällä. Nykyään minulla on lisäksi omaisjäsenkortti.
Kuuleville ja näkeville ihmisille kaikki on aina mustavalkoista. Ajatellaan että kaikki tai ei mitään, täysin kuurosokea tai ei ollenkaan. Olen kuullut vaikka minkälaisia uskomattomia väittämiä, miten vaimoni ei ole kuurosokea – ”ei voi sanoa kuurosokeaksi, jos vielä näkee ja kuulee”. Bussikuskit erityisesti tuppaavat ajattelemaan harmillisesti tällä tavalla. Toisaalta olen kuullut, että aina ei auta edes valkoinen keppi. ”Kuitenkin kusetat” -ajattelua…
Ei siis ole mikään ihme, että linja-autoon mennessä aina vähän jännittää mitä tapahtuu. Lisäksi vaimoni on itsepäinen oman tien kulkija, joka pärjää usein yllättävän hyvin yksinkin. Silti olen saattaja, vaikka en välttämättä ihan joka sekunti ihossa kiinni olisikaan. Tätäkään tietenkään kuskit eivät voi ymmärtää, sillä saattaja saattaa, eikä palloile omiaan.
Kuskien yleisimmät reaktiot:
- Katsoo minua kysyvästi. Katsoo Suomen Kuurosokeiden ry:n jäsenkorttia kysyvästi. Katsoo taas minua kysyvästi ja ojentaa kortin takaisin. Nyökkää myöntymisen merkiksi.
- Kysyy lukiessaan korttia ”mikä tämä on?”, mutta ymmärtää asian kun selitän uudestaan olevani näkövammaisen saattaja. Asia jää itseäni häiritsemään. Useimmiten kuski on tällöin maahanmuuttaja tai muuten vain tietämätön. Eikö näitä kouluteta tehtäväänsä?
- Sanoo ”ok” tai ”selvä” katsomatta korttia. Uskoo täysin sanaani. Joskus jopa hymyilee. Näistä kuskeista pidän.
- Katsoo korttia epäuskoisena, katsoo minua sekä vaimoani, mutristaa kulmiaan, antaa mennä istumaan. Istumisen jälkeen tulee valittamaan äkäisenä sanoen vaimolleni ”et sinä ole kuurosokea”.
Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!
e
Kun alkuvuodesta kävin terapiassa (puheterapiassa ja neuropsykologilla) niin kuskien suhtautuminen vaihtui sen mukaan oliko mul oli silmälappu silmällä vai ei. Joku kuski jopa odotti et ehdin paikalleni istumaan. Puheterppa vaan sano sitä et lapun kanssa ”vika” oli ikäänkuin näkyvä.
Ps. Melkein harmitti luopua lapusta ku se ”puki mua” ja oli oikeastaan mulle sopiva :)
Rolle
Niinpä, pitäis olla näkyvä vika, jollain jolla todistaa vammaansa. Tai sitten se keppi. Toisaalta asennevammaisille kuskeille edes näkyvä todiste ei riitä…
e
Juu ei niin. Asennevammaa ei korjaa mikään :) Puheeni ajoittain sammaltaa ja helpoin ja yksinkertaisin tapa on ajatella että olen kännissä. Normatiivisessa mielessä tämä on hyvin tavanomaista. Minut on helpoin määritellä kun laittaa minut sen suodattimen läpi jonka itse parhaiten tuntee.
Harrip
Toi suhtautuminen on yleismaailmallista eli ainakin Suomessa. Mitä jos otetaan yhteyttä Jyväskylässä ko. kuskien esimiehiin ja koulutetaan??
Rolle
Hyvä idea! Mutta miten se käytännössä tapahtuu sitten? Tuntuu muuten, että naiskuskit ovat kivempia tässä asiassa. Viimeksi sanoi ”se on sitten ilmainen matka”, johon vastasin ”joo, yksi aikuinen ja yksi saattaja” :-) mitään muuta mukinoita ei kuultu.