Elämää ja ajatuksia

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 18 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 18-vuotias.

Sormet ovat syyhynneet päästä kirjoittelemaan jo pari viikkoa takaperin ja nyt kun vihdoin asetin sormeni näppäimistölle, pää on täysin tyhjä. Tämä tarkoittaa sitä, että tästä viestistä tulee ajatuksenvirtaa, eli kirjoitan samalla kun ajattelen asioita. Toisaalta ajatteleminen tekstille on siitä mukavaa, että tulee sitä kaivattua lukemista, mutta toisaalta asiat tulevat pääkopasta usein niin eri järjestyksessä että ovat teksissä joskus ärsyttävän sekaisin.

Viime yönä en saanut taaskaan unta. Kahdentoista jälkeen aloitin katsomaan Matti-elokuvaa, jonka hain aikaisemmin Veikolta. Matti on sellainen elokuva jonka tietää olevan huono, mutta se on silti pakko nähdä. Ja kohtauksia on kuvattu Jyväskylässä. Ajan usein Äijälän sillan yli pyörällä, saman sillan yli jolta Jasper/Stunt-mies hyppäsi elokuvassa. Leffan jälkeen istahdin tietokoneelle ja viimeistelin vielä sivuja. Tein kaikkea muutakin, kuten googletin ja kokeilin scriptejä, kuuntelin musiikkia … ja ilta venähti johonkin kolmeen. Kun olin sängyssä, viisari lähenteli neljää. Tuijotin Ruotsista haettua kelloani pimeydessä ja kohta ei ollutkaan enää pimeää kun ikkunasta alkoi tulvia valoa auringon noustessa. Mietin asioita. Mietin elämää, ystäviä, asuntoremonttia, tietokonejuttuja, koulua (valitettavasti), huomista, tulevaisuutta ja vielä kerran elämää. En vain saanut silmiä kiinni. Valo paistoi silmän raoista sisään. Käänsin kylkeä seinän puolelle ja ennen nukahtamistani kello oli about kuusi aamulla. Nukuin yhdeksän tuntia ja heräsin kolmen aikoihin päivällä. Monena yönä on käynyt samalla tavalla.

Ehdin olla noin kaksi tuntia hereillä kun Juhani soitti viiden aikoihin ja pyysi remonttiapua. Lähdettiin sitten tekemään raksahommia Kuokkalaan. Lainasin isän kuviosahaa, hiekkapaperia ja piitahnaa. Ja kymmenen aikoihin tulin takaisin. Remontista jäi mattopuukon tekemä syvä viilto etusormeen. Leikkasin vahingossa, ei meinannut millään tyrehtyä. Nyt siinä on iso laastari. Päivä meni aivan liian äkkiä. En ehtinyt tehdä mitään. Paitsi auttaa ystävää. Mitä muuta olisi pitänyt ehtiä? Hmm. Huomenna pitää herätä aikaisemmin, jotta päivä ei menisi niin nopeasti. Pitää pystyä nauttimaan joka ikinen minuutti viimeisistä lomapäivistä.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 36-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

1 kommentti

  1. taddels

    hei Rolle myönnän etten ole kattonut Matti elokuvaa… ja muistan kun mietit että katotko sinä yhtäpaljon leffoja kuin minä. Mutta katsoppa sellainen leffa kuin: – American History X – : ja laita tänne sitten sen arvostelu se on tosi mahtava leffa. Ja sitten voisit myös katsoo : – Red Sonja – : jos et oo sitä nähny ja : – Conan the Destroyer – : niin your missing out! siinä on pari hyvää leffa suositusta sulle. Mut ei mitään hoppua. Siukkui.